Arkistosivu 2
Janen nukkuma-asennoista kanssa.
Jollain luolamiesaikaisella vaistolla ihminen asettuu edelleen nukkumaan kasvot mahdollista saapuvaa uhkaa kohti. Koska ikkunat ovat olleet ihmisen elämässä vasta hyvin vähän aikaa, on tämä suunta siis kohti ovea. Niin minäkin teen. Riippumatta siitä onko ovi oikealla vai vasemmalla puolellani, asetun nukkumaan niin, että “näen” oven.
Kuitenkin, kun keskellä yötä herään (siinä aamuyöstä) käännän kylkeä niin, että selkä on oveen päin. Hereillä ollessani ja siis ainakin jollain tasolla tietoisesti.
Tämä konkretisoitui mulle ekaa kertaa vasta tällä viikolla Raumalla. Mulla oli 1hh ja sänky oli huoneen kulmassa. Mulla oli siis turvallistakin turvallisempi umpiseinä selän takana kun nukahdin. Aamuyöstä heretässäni käännyin toiselle kyljelle ja törmäsin seinään. Hotellisänky kun oli vain 120 cm leveä, kotona on 40 cm leveämpi. Olisiko luolamies missään vaiheessa yötä tietoisesti kääntänyt selkänsä mahdolliselle uhalle? Kuinka paljon meistä on kadonnut ja katoamassa nykypäivänä tarpeettomia luolamiesvaistoja? Vai onko ehkä luolamieskin yöllä kääntynyt tietoisesti toisin päin kun kroppa vaan on vaatinut asennon vaihtamista?
ei siis oikeastaan ole. Ihan kotosalla meinaan olla ja ottaa rauhallisesti. Yli viikon jatkuneen päivittäisen punaviinin lipittämisen jälkeen on parasta pysyä vähän aikaa tipattomana. Lisäksi mua edelleen väsyttää niin perkeleesti. Kahtena seuraavana viikonloppuna onkin pikkujoulut tiedossa.
Opettajan kanssa tiistaina juteltiin että mitäs jos mulla oliskin aivoissa edes joku naksahtanut paikoilleen ja olisin oikeasti oppinut nukkumaan. Mutta ei mun nyt sentään yhdeksän tunnin yöunia tarttis jatkuvasti nukkua. Vaikkakin mieluummin nukun 9 kuin 5 tuntia. Eli jos näin on, niin en valita :)
Tällä viikolla on työtunteja kasassa vasta 38,5 mutta viikonloppuna on pakko tehdä vielä vähän töitä. Sähköpostin in-boxissa on liikaa hoitamattomia viestejä. Ens työviikko on ihanan rauhallinen, mulla on yhtenä päivänä kolmen tunnin koulutus, kaikkina muina päivinä 2 tunnin palaverit. Ihanaa, saan rauhassa valmistella tulevia koulutuksia ja ehdin ehkä vähän pitäämään saldotuntejakin pois.
Kotitöitä on myös tehtävä. Siivottava ja pestävä pyykkiä. Ja jos toi teini on jompana kumpana päivänä ajokunnossa niin käydään mun äidin luona kahvittelemassa.
Aloitan taas myös salilla / jumpassa käynnin. Vähän normaalia rauhallisemmin pitää aloittaa. Huomenna olis kello 10.45 sopiva tunti ja sunnuntaina samaan aikaan pilatestunti. Tosin nyt ollaan siinä vaiheessa vuotta että jos vaan on ulkoilusäitä olis parasta painella pihalle. Kohta voi tulla semmoset räntäpaskakelit, ettei todellakaan viitti lähteä millekään lenkille.
Kävin tänään kontrollikäynnillä tämän raakkumiseni takia. Ääneni on ollut parempi, mutta ei kunnossa.
Ennen lääkäriä kävin röntgenissä ja röntgenlääkärin lausunnossa lukee: “Oikean poskiontelon livakalvopaksunnosa on vain hieman niukentunut, edelleen on melko runsasta limakalvopaksunnosta jäljellä. Vas. poskiontelossa limakalvopaksunnos on ennallaan ja ontelon pohjan nestekertymä vain hieman vähentynyt.”
Mikää ei siis ole muuttunut.
Multa punktoitiin molemmat poskiontelot ja molemmista tuli sellainen noin peukalonpään kokoinen klöntti limaa. Olo on nyt hyvä ja hengitys kulkee taas “paremmin kuin koskaan”. Siinä vaiheessa kun lääkäri aloitti toisen ontelon punktoimista huokasin syvään ja sanoin alistuneella äänellä: “onneksi ihmisellä on vain kaksi poskionteloa”. Lääkäri sanoi että olen hänen uransa positiivisin asiakas :)
Lääkäri suositteli että lähtisin jouluna kahdeksi viikoksi etelään. Jonnekin lämpimään ja kosteaan. Mutta koska hän ei ehdi lähtemään mun mukaani (kysyin sitä häneltä) taidan jättää menemättä. Saatan kuitenkin keskustella asiasta teinin kanssa ja harkita lähtöä, jos hän lähtee mukaan. Edes viikoksi.
Mitään kontrollikäyntiä ei sovittu. Nyt toivotaan että tilanne pysyy 10 päivän kortisonilääkityksen ja päivittäisen paikallisen kortisonihoidon avulla kurissa. Sanoin lääkärille, että ei saa ottaa henkilökohtaisesti, mutta toivon ettemme enää tapaa hänen vastaanotollaan. Hänkin sanoi että olisi mukava jos en tulisi, mutta jos tilanne niin vaatii, niin olen erittäin tervetullut koska mua on mukava hoitaa. Se flirttaili mun kanssa :D Joo-joo, mä tiedän, että se oli vaan kohteliasta asiakaspalvelua ja hän vastasi mulle “samalla mitalla”, mutta antakaa mun elää tässä haavemaailmassa!
Jos tilanne ei pysy normaalina on edessä viipalekuvaus ja jos siinä näkyy että mulla oikeasti on ahtaat poskiontelon ja nenän väliset aukot ne suurennetaan leikkauksella. Siitä tulee kuulemma kahden viikon sairausloma lähinnä ulkonäkösyistä. Naama menee mustaksi kun nenää rusikoidaan. Tosin mun ei tartte pitää niin pitkää sairaslomaa, voin pitää pari päivää saikkua ja tehdä sen jälkeen toimistohommia kunnes taas kehtaan mennä koulutettavien eteen.
Tämä päivä pitää ottaa rauhallisesti mutta se sopii mun suunnitelmiin paremmin kuin hyvin :)
Teini tuli vähän ennen kasia kotiin ja rupesi syömään. Syödessään hän kysyi että onko mulla tänään vielä jotain kiireistä tekemistä. Vastasin ettei ole. Sitten hän kysyi että käydäänkö tankkaamassa mun auto. “Miten niin?” “Mä sain kortin äskön” vastasi teini.
Ja niinhän me sitten käytiin tankkaamassa. Ihan hienosti se ajaminen sujui. Epävarmaahan se tietysti vielä on mutta ei mua yhtään pelottanut. Eikä oikeestaan tarvinnut edes ohjeistaa muuta kuin parkkiruudusta pois lähtiessä. Ensin hän meinasi ruveta kääntämään liian aikaisin ja sitten unohti katsoa taakse.
Sanoin että 1 - 2 kertaa ainakin käydään vielä yhdessä ajelemassa ennen kuin hän saa mennä yksin. Mummu varmaan saa viikonloppuna vieraita :)
Päivitys:
Olin eilen niin täpinöissäni teinin ajokortista, että unohdin mainita ajoreissun hauskan tilanteen.
Kun teini sai auton parkkeerattua omalle paikalle (meni jo toisella kerralla, ekalla turhan lähelle vasemman puoleista autoa) hän nousi autosta ulos. Kysyin miksi hän jätti virta-avaimen paikoilleen. “Mun ei oo koskaan tarvinu ottaa sitä pois. Eikä pistää auton ovia lukkoon”. Ihan loogista, mutta tuntui minusta tietysti hassulta. No, pikkuhiljaa noikin asiat rutinoituu. Mun auto onneksi huutaa, jos jää valot päälle tai avimet virtalukkoon.
Tulin kotiin vajaa puoli tuntia sitten. Tai yhden kotipizzan pitsan verran sitten. En vaan jaksanut ruveta miettimään mitään ruokajuttuja, joten kävin ostamassa pitsan. Varsinkin kun teinille soittaessani hän sanoi että syö aikaisin koska menee myös nukkumaan aikaisin (onkohan se ollut eilen bilettämässä?).
Kotimatka meni yllättävän helposti. Turusta kotiin oli jopa ihan mukava ajella. Asfaltti oli kuiva ja sain ajella “ensimmäisenä”. Pimeellä mä ajan kaikkein mieluiten “ensimmäisenä”, silloin näkee niin paljon paremmin.
Soitin matkalla pomolle. Mun ylennys on vihdoinkin selvä! Kyllä sitä jumalauta onkin hierottu. Keväästä lähtien! Ensin tuli sitä ja sitten tuli tätä ja…. Ensin homman piti alkaa 1.8. ja sitten 1.10. Toimitusjohtajakin selitteli jotain paskaa syyskuun lopulla. Kun kävin uuden pomon kanssa tavoitekeskustelun jokin aika sitten ilmoitin olevani “suhteellisen kypsä” asiaan. Hän lupasi hoitaa asian. Ja hoitikin. Sovimme että hän keskustelee ensin vanhemman kollegani kanssa kaksin ennen kuin asia julkistetaan. Eilen heillä oli tavoitekeskustelu ja pomo oli siellä kertonut hänelle asiasta. Sitä tietysti ihmettelen ettei pomo voinut ite soittaa mulle eilen tai tänään ja kertoa että homma on ok. Puhelimessa hän sanoi että hän laittaa asiasta vielä virallisen sähköpostin tänään tai huomenna.
Hetken aikaa puhelun jälkeen ajattelin että korkkaan huomenna jääkaapissa olevan shampanjapullon, mutta sitten rupesin miettimään että ehkä ei kuitenkaan vielä kannata. Meillä on tarkat vastuut/velvollisuudet/finanssi -asiat vielä keskustelematta. Ja niiden keskustelujen jälkeen voi olla ettei shampanja enää maistukaan.
Mua vähän huolestuttaa kun musta on tullut työnantajan suhteen näin kyyninen.
Mutta nyt olen kotona ja tuntuu ihan helvetin hyvältä. Unohdan siis työpaikan ongelmat ainakin täksi illaksi.
Onneksi Opettaja asuu Raumalla ja sain joka ilta viettää aikaa hänen kanssaan. Eilen kävin hänen luonaan syömässä ja keskustelimme hänen esikoisestaan pitkään. Tai hän puhui ja minä kuuntelin. Kun lähdin kävelemään takaisin hotellille (töitä tekemään) Opettaja lähti “saattamaan” mua eli tekemään oman lenkkinsä. Vaikka kävelymatka ei ole kuin noin 10 minuuttia, se teki ihan älyttömän hyvää.
Nyt arvostan vielä enemmän sitä, että mun huominen Turun keikka siirtyi. Varsinkin kun Mr Turkukin on Känädässä. Seuraava reissu onkin sitten kahden viikon päästä sinne Turkuun.
Huomenna en meinaa pistää herätyskelloa soittamaan vaan nukun niin pitkään kuin nukuttaa. Käyn suihkussa, syön aamiaisen ja soitan sen jälkeen muutaman työpuhelun. Sitten lähden käymään kaupassa jonka jälkeen edessä on pitkä työpäivä.
Sain tänään tiedon, että hotellihuone Kölnistä on varattu. Tulkoon siis helmikuu nopeasti :)
Olen lähdössä reissuun “uuden ihmisen” kanssa, eli emme ole yhdessä aikaisemmin matkustaneet, mutta olen varma että meille myös yhdessä matkustaminen sopii.
Olen menossa tämän kuun lopussa pitämään Päämiehen omalle henkilökunnalle koulutusta. Sain siitä tänään yhteyshenkilöltä sähköpostin, jossa luki “… ja kiitos kun tulet kouluttamaan meitä”.
Voi helevetti että tuntu hyvältä. Yksi kiitos! Tämä meidän jokaisen olisi syytä muistaa joka päiväisessä elämässä. Se “kiitos”, joka ei itselle maksa mitään eikä varmasti edes kuluta energiaa voi pelastaa toisen päivän!
Työt täällä on menneet hienosti: käyttöön otto sujui hienosti ja asiakkaan työntekijät ovat mukavia, yhtään kusipäätä ei ole vielä tullut vastaan. No, onhan tässä vielä aika ;)
Eilen käytiin työpäivän jälkeen Opettajan kanssa tekemässä vajaan tunnin kävelylenkki. Pysyteltiin ihan tässä keskustan läheisyydessä koska oli odotettavissa vesisadetta enkä mä ole varautunut ulkoilemaan vesisateessa. Tänään menen töiden jälkeen Opettajan luokse syömään.
Illat on muuten menneet ihan normitavalla: saunomista ja töitä sekä illallinen hotellin ravintolassa. Nyt on tullut sen verran paljon lipiteltyä tuota punaviiniä että kunhan pääsen kotiin, niin sitten onkin 1,5 viikon täysin raitis jakso edessä.
Eilen kun tulimme Opettajan kanssa lenkiltä pyysin hotellin respasta ateriakuponkini, iltapäivälehden sekä nettitunnukset. Tiskillä oli noin mun ikäinen mies kirjautumassa sisään. Hän kysyi olisiko hotellissa tilaa vielä seuraavaksi yöksi, hänen kun pitäisi olla täällä kaksi yötä. Respan täti sanoi, että hotelli on valitettavasti ihan täynnä. Ehdotin miehelle, että tulee töiden jälkeen hotellin aulaan kyselemään yksinäisiltä tulijoilta onko jollain kakkonen ja saisiko hän lainata toista petiä. Mies kääntyi mua päin ja sanoi “itse asiassa….” “Sori, mulla on ykkönen”, vastasin hänelle. “No, just ajattelin kysyä tota. Mutta lattialle varmaan mahtuu” :)
Ei ole miestä sen jälkeen näkynyt, joten “joudun” ehkä nukkumaan (myös) ensi yön yksin.
Kun pääsin takaisin huoneeseeni ja rupesin valmistautumaan saunaan mun hotellihuoneen puhelin soi. Mitä, eihän se koskaan soi? Vastasin siihen. Mulle soitettiin respasta. Olin jättänyt lompakkoni sinne tiskille.
Siinä sen näkee, ei pitäis ehdotella tuntemattomille (komeille) miehille yösijaa kun menee pasmat niin sekasin että unohtelee lompakkonsakin.
Nyt pitää lähteä töihin. Eka koulutus on taas noin 500 hengen auditoriossa. Viimeeksi oli osallistuja noin sata, saas nähdä miten tänään käy.
Telkkarissa mainostetaan veteraaniheijastinta. Ihan helvetin hyvä idea: tukea veteraaneja saaden samalla itselleen tietyissä tilanteissa halvan henkivakuutuksen. Mutta onko heijastimen hinta (12€) liian kova? En tiedä mitä heijastimet kaupassa maksavat mutta niitä on edelleen myös ilmaiseksi saatavilla. Veikkaan, että jos heijastin maksaisi alle 10€ olisi myynti paljon kovempaa. Tai sitten ei. Mistäs mä tiedän. Rehellisesti on kuitenkin sanottava, että en meinaa ostaa heijastinta sen korkean hinnan vuoksi.
Tänään tulin Raumalle ukin kautta. Kävin juomassa isäpäiväkahvit.
Ukille mennessä mietin että menenkö laitonta kautta (läpiajo kielletty) joka on joitakin kilometrejä lyhyempi kuin laillinen reitti. En kuitenkaan jaksanut laittoman reitin hidasteita, joten ajoin laillista reittiä.
Vihdintiellä rupes vituttamaan kun 70 alueella ajetaan alle 60. Tempasin itseni aika rajusti vasemmalle kaistalle ja ns. löin tallan pohjaan. Tien pientareellä oikealla puolella seisoi vihreä pakettiauto, jonka kyljessä oli jotain firman mainoksia. Kun olin pakettiauton takana välähti sieltä salamavalo. Wittu! Tempasin elämäni ensimmäisen (!) ylinopeussakon.
Eikä aavistustakaan paljonko mulla oli nopeutta. Ei kuitenkaan missään tapauksessa enempää kuin 90 km/h (mittarin mukaan).
Ei auta valittaa, ihan oma vika. Ja kai sitä pitäis olla tyytyväinen siihen, että yli 20 vuotta autoa ajaneena sain vasta nyt ylinopeussakot. On mulla yksi parkkisakko tätä ennen. Se tuli joko samana tai seuraavana vuonna kortin saamisesta sellaisesta etukäteen maksettavasta parkkipaikasta, jolle saavuin hieman myöhässä.
Kotona on sitten kai keskiviikkona mustaa valkoisella se mun sen hetkinen nopeutenikin.
Joka tapauksessa vituttaa. Vaikka sieltä ei tulis kuin rikesakko niin olis mulla sille rahalle parempaakin käyttöä kuin “heittää ikkunasta ulos”.
Ääliöidiootti!
Ainahan mulla on nopeus maksimi + 10 km/h. Sen verran varovaksi sitten rupesin että kun Turussa pidin tauon, niin kaivoin navigaattorin esiin. 8-tiellä Turusta Raumalle on peltipoliiseja ja ajattelin että yksi ylinopeussakko päivälle riittää. Itse asiassa riittää koko loppuelämälle.
