Tulin kotiin vajaa puoli tuntia sitten. Tai yhden kotipizzan pitsan verran sitten. En vaan jaksanut ruveta miettimään mitään ruokajuttuja, joten kävin ostamassa pitsan. Varsinkin kun teinille soittaessani hän sanoi että syö aikaisin koska menee myös nukkumaan aikaisin (onkohan se ollut eilen bilettämässä?).
Kotimatka meni yllättävän helposti. Turusta kotiin oli jopa ihan mukava ajella. Asfaltti oli kuiva ja sain ajella “ensimmäisenä”. Pimeellä mä ajan kaikkein mieluiten “ensimmäisenä”, silloin näkee niin paljon paremmin.
Soitin matkalla pomolle. Mun ylennys on vihdoinkin selvä! Kyllä sitä jumalauta onkin hierottu. Keväästä lähtien! Ensin tuli sitä ja sitten tuli tätä ja…. Ensin homman piti alkaa 1.8. ja sitten 1.10. Toimitusjohtajakin selitteli jotain paskaa syyskuun lopulla. Kun kävin uuden pomon kanssa tavoitekeskustelun jokin aika sitten ilmoitin olevani “suhteellisen kypsä” asiaan. Hän lupasi hoitaa asian. Ja hoitikin. Sovimme että hän keskustelee ensin vanhemman kollegani kanssa kaksin ennen kuin asia julkistetaan. Eilen heillä oli tavoitekeskustelu ja pomo oli siellä kertonut hänelle asiasta. Sitä tietysti ihmettelen ettei pomo voinut ite soittaa mulle eilen tai tänään ja kertoa että homma on ok. Puhelimessa hän sanoi että hän laittaa asiasta vielä virallisen sähköpostin tänään tai huomenna.
Hetken aikaa puhelun jälkeen ajattelin että korkkaan huomenna jääkaapissa olevan shampanjapullon, mutta sitten rupesin miettimään että ehkä ei kuitenkaan vielä kannata. Meillä on tarkat vastuut/velvollisuudet/finanssi -asiat vielä keskustelematta. Ja niiden keskustelujen jälkeen voi olla ettei shampanja enää maistukaan.
Mua vähän huolestuttaa kun musta on tullut työnantajan suhteen näin kyyninen.
Mutta nyt olen kotona ja tuntuu ihan helvetin hyvältä. Unohdan siis työpaikan ongelmat ainakin täksi illaksi.
Onneksi Opettaja asuu Raumalla ja sain joka ilta viettää aikaa hänen kanssaan. Eilen kävin hänen luonaan syömässä ja keskustelimme hänen esikoisestaan pitkään. Tai hän puhui ja minä kuuntelin. Kun lähdin kävelemään takaisin hotellille (töitä tekemään) Opettaja lähti “saattamaan” mua eli tekemään oman lenkkinsä. Vaikka kävelymatka ei ole kuin noin 10 minuuttia, se teki ihan älyttömän hyvää.
Nyt arvostan vielä enemmän sitä, että mun huominen Turun keikka siirtyi. Varsinkin kun Mr Turkukin on Känädässä. Seuraava reissu onkin sitten kahden viikon päästä sinne Turkuun.
Huomenna en meinaa pistää herätyskelloa soittamaan vaan nukun niin pitkään kuin nukuttaa. Käyn suihkussa, syön aamiaisen ja soitan sen jälkeen muutaman työpuhelun. Sitten lähden käymään kaupassa jonka jälkeen edessä on pitkä työpäivä.
Työt täällä on menneet hienosti: käyttöön otto sujui hienosti ja asiakkaan työntekijät ovat mukavia, yhtään kusipäätä ei ole vielä tullut vastaan. No, onhan tässä vielä aika ;)
Eilen käytiin työpäivän jälkeen Opettajan kanssa tekemässä vajaan tunnin kävelylenkki. Pysyteltiin ihan tässä keskustan läheisyydessä koska oli odotettavissa vesisadetta enkä mä ole varautunut ulkoilemaan vesisateessa. Tänään menen töiden jälkeen Opettajan luokse syömään.
Illat on muuten menneet ihan normitavalla: saunomista ja töitä sekä illallinen hotellin ravintolassa. Nyt on tullut sen verran paljon lipiteltyä tuota punaviiniä että kunhan pääsen kotiin, niin sitten onkin 1,5 viikon täysin raitis jakso edessä.
Eilen kun tulimme Opettajan kanssa lenkiltä pyysin hotellin respasta ateriakuponkini, iltapäivälehden sekä nettitunnukset. Tiskillä oli noin mun ikäinen mies kirjautumassa sisään. Hän kysyi olisiko hotellissa tilaa vielä seuraavaksi yöksi, hänen kun pitäisi olla täällä kaksi yötä. Respan täti sanoi, että hotelli on valitettavasti ihan täynnä. Ehdotin miehelle, että tulee töiden jälkeen hotellin aulaan kyselemään yksinäisiltä tulijoilta onko jollain kakkonen ja saisiko hän lainata toista petiä. Mies kääntyi mua päin ja sanoi “itse asiassa….” “Sori, mulla on ykkönen”, vastasin hänelle. “No, just ajattelin kysyä tota. Mutta lattialle varmaan mahtuu” :)
Ei ole miestä sen jälkeen näkynyt, joten “joudun” ehkä nukkumaan (myös) ensi yön yksin.
Kun pääsin takaisin huoneeseeni ja rupesin valmistautumaan saunaan mun hotellihuoneen puhelin soi. Mitä, eihän se koskaan soi? Vastasin siihen. Mulle soitettiin respasta. Olin jättänyt lompakkoni sinne tiskille.
Siinä sen näkee, ei pitäis ehdotella tuntemattomille (komeille) miehille yösijaa kun menee pasmat niin sekasin että unohtelee lompakkonsakin.
Nyt pitää lähteä töihin. Eka koulutus on taas noin 500 hengen auditoriossa. Viimeeksi oli osallistuja noin sata, saas nähdä miten tänään käy.
Mä olen niin väsynyt! Olen muuten nukkunut koko viikon hyvin, mutta viime yö meni heikommin. Nukuin 22.30 - 01 oikein hyvin. Sitten yhdeltä ei enää uni tullut. Koska herätyskello oli soittamassa vasta seiskalta otin puolikkaan unilääkkeen, mutta sekään ei auttanut. Kello 2.33 katsoin kelloa ja totesin mielessäni että “no niin, kohta on valvottu kaksi tuntia, joten vois taas vaikka nukahtaa” ja sen jälkeen nukahdinkin nopeasti. Heräsin noin vartti ennen kuin herätyskello pirahti.
Jotenkin kummasti sitä jaksoi lähteä hyvällä mielellä ajamaan kotiin, kun viimeisen koulutuksen jälkeen eräs koulutukseen osallistuva nainen tuli sanomaan mulle: “olet todella selkeäsanainen ja ystävällinen kouluttaja. Harvoin tapaa yhtä hyviä kouluttajia” :)
Ajoin ostoshelvetin pihaan kello 19.30, kävin kaupassa ja kotona olin kello 20. Sain syötyä ja nyt otan pari rentouttavaa lasillista punaviiniä (jos jaksan valvoa).
Kirjoittelen Rauman kuulumiset tarkemmin kun jaksan (ja kerkeen - huomenna ainakin on tehtävä töitä). Ja sunnuntaina sitten takas Raumalle. Onneksi mun torstain Turun keikka siirtyi, pääsen jo keskiviikkona kotiin.
Pääsin eilen lähtemään noin kello 17, eli saavuin Raumalle noin kello 20. Mulla on selkeesti nyt joku pelko- tai itsesuojeluvaihe menossa. Ostin nimittäin navigaattorin itselleni ehkä noin kuukausi sitten, koska totesin, että tulostettujen karttojen kanssa ajaminen pimeällä on helvetin vaarallista. Eilen 8-tietä pitkin ajellessani soitin veljelleni ja pyysin häntä hankkimaan mulle Hyvä etusumarit. Punasessa (siis edellisessä autossa) etusumarit oli ja nyt huomasin, että ne on Oikeesti Hyvät. Hyvä sumu kun iskee kohdalle, niin pitkillä valoilla ei näe sitäkään vähää mitä ajovaloilla näkee. Tosin ajovaloillakaan sitä näkyvyyttä ei ole kuin kaksi metriä. Ei enää tämmösiä reissuja, kiitos!
Majoittuminen Raumalle onnistui hienosti. Respan täti sanoi että “sä olitkin toiseksi viimeinen joka tuli, sitten on hotelli täynnä. Yksi nukkuu saunallakin”. Siihen nähden että olen täällä kolme yötä olen saanut helvetin huonon huoneen. Sokos-hotelleissa tällaiset asiat huomioidaan paremmin. Huoneeni on kyllä kanavalle päin mutta juuri hotellin ravintolan katon yläpuolella. Eli käytännössä en näe kuin hotellin ravintolan katon. Huoneeni on toinen hissiaulasta, joten liikennettä riittää koko yön. Hotellissa on myös jonkinlainen remontti menossa eikä mun huoneessa ole minibaaria! En mä sitä juomatarjoilua sieltä kaipaa, mutta joku paikka, jossa pitää oma punkkupullo viileempänä olis kiva ;) No joo, onhan tää kakkonen, joten tilaa on pikkasen enemmän kuin ykkösessä. Ja sänky on 120 cm leveä.
Aamulla sain nukkua 7 saakka ja kävelin koulutuspaikalle, jonne matkaa oli reilu kilometri. Sää oli mahtavan upea!
Nautin koulutuksesta taas ihan miljoonasti, osallistujia oli ehkä noin sata ja se meni todella hyvin. Mulla oli ekan koulutuksen jälkeen lounastauko ja siirtyminen seuraavaan paikkaan. Opettaja tuli mua vastaan ja kävelimme hänen kanssaan lounaalle.
Iltapäivällä pidin ”tukiklinikkaa” ja meinasin taas menettää vähäisetkin hermoni. Tarkoitus oli, että asiakkaan henkilökunta hoitaa eräät asennukset itse ja tulee sitten ”tukiklinikalle”, jos asennuksessa tulee ongelmia. Törmäsin kahteen erilaiseen tilanteeseen.
Ensimmäinen oli se, että mulle tullaan sanomaan: en mä mitään ole asentanut, asenna sä, kun se käy sulta kuitenkin paljon näppärämmin. En sitten muuten asentanut ensimmäistäkään.
Toinen oli se, että ei seurata asennusohjeita. Kun asennusohjeet on tehty kohdasta 1 kohtaan X, niin aloitetaan se asennus jostain kohdasta 1+y. Ja kun se sitten ei onnistu, niin sitten tullaan sanomaan: mä sain semmosen virheilmoituksen.
Tarkistin noin kohdan numero 3 ja tiesin heti, että vika oli siinä että kyseistä kohtaa ei ole tehty. Sanoin tämän “valittajalle”: juu, asennus ei onnistu, koska kohta 3 on tekemättä. Tein sen sinulle, poistin jo asentuneet tiedostot, nyt voit aloittaa asennuksen uudestaan kohdasta neljä.
Joo, mä tiedän, että on kahta eri ihmistyyppiä: niitä jotka lukee käyttöohjeet aina ennen kuin rupeavat toimimaan ja sitten niitä (kuten minä), jotka eivät lue niitä koskaan. Mutta jos mä en lue käyttöohjeita ja joku ei toimi, niin mä yritän uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja…. Sitten kun kyllästyn yrittämään uudelleen kaivan ne käyttöohjeet esiin ja ihmettelen sen jälkeen että miksi helvetissä näitä ei voinut lukea heti.
Lähdin asiakkaan luota kello 16, kävin hotellilla vaihtamassa lenkkivaatteet päälle ja kävelin Opettajan luokse (vajaan kilometrin matka). Opettaja teki taas niitä ihania lohileipiään, syötiin ne ja juteltiin vastakkaisesta sukupuolesta.
Mikä kumma siinä muuten on, että miesten testosteronitaso tuntuu nousevan useammalla miehellä samaan aikaan. Mä sain tänään hyvin lyhyen ajan sisällä kahdelta vanhalta tutulta ”moi, mitäs kuuluu koska nähdään” –viestin.
Opettaja lähti kuoroharjoituksiin ja minä kävelin mutkan kautta takaisin hotellille. Tein noin puolen tunnin lenkin, kävin hotellin saunassa ottamassa yhdet löylyt ja tein tunnin töitä.
Sen jälkeen olen vaan maannut sängyllä (rättipoikkiväsyneenä) ja tuijottanut telkkaria. Kymmenen uutiset ajattelin vielä katsoa (jos vaan jaksan valvoa) ja sitten sammuttaa valot.
Reilu vuorokausi Raumalla on siis mennyt hienosti.
Huomenna lähden liikenteeseen vähän aikaisemmin ja illan vietän Opettajan kanssa. Tosin varmaankin noin kello 19 aikaan mun on palattava hotellille tekemään töitä ja pakkaamaan tavaroita, jotta ei tartte perjantaina herätä kukon laulun aikaan.
Kirjoitus sisältää jonkin verran autenttisia kirjoituksia. Ne on siis kirjoitettu paikan päällä muistiin. Nämä autenttiset muistiinpanot on kirjoitettu kursiivilla tekstillä.
Tiistai 28.10
Kello on 6.55 ja istun lentoasemalla lasillisella kuohuviiniä. Ostokset on tehty ja boarding alkaa vajaan tunnin päästä. Ostin tupkkakartongin ja vatsalääkkeeksi pullollisen black mintiä. Miudelta tuli eilen illalla tekstiviesti, jossa hän pyysi palan poronlihaa, sekin on ostettu. On mulla hänelle myös kaksi pussia salmiakkia ja Oululaisen Jälkiuunileipä. Eilen illalla ei meinannut uni millään tulla, joten hieman väsyttää, mutta kyllä tämä tästä.
Otin mukaani kaksi vihkoa, yhden A4-kokoisen ja yhden A5-kokoisen. Niihin saan kirjoitettua fiiliksiä liikenteessä ollessani. Saan sitten kotiin tultua kirjoitettua blogiin “reaaliaikaisia” fiiliksiä.
Nappasin just äskön vielä yhden migreenilääkkeen, kun vähän on vielä semmoista oiretta päässä.
Jännä juttu muuten, mutta ennen mun matkalle lähtöä yksikään nainen ei ole ihmetellyt sitä, että lähden reissuun yksin, mutta miehiltä on tullut kommenttia. Lähinnä suurta ihmetystä ja oudoksuntaa. Johtuneeko siitä, että kaupunkilomat on miehille ehkä enemmän kaveriporukalla tehtäviä ryyppyreissuja kuin nähtävyysreissuja vai kokeeko mies oman miehisen asemansa uhatuksi kun nainen “uskaltaa” ja haluaa lähteä yksin? Eräältä mieheltä ei ensin tullut mitään kommenttia, mutta lopolta hän kysyi että onko mulla Wienissä paikallinen opas odottamassa. Ja juuri sillä äänen sävyllä että hän epäili mulla olevan mies täällä. Eli lopulta hänkään ei uskonut että reissaan yksin.
Pahus, mun stendarista on kaasu lähes loppu enkä muistanut ostaa uutta. No, enää en mene jonottamaan. Ostan Wienistä. Mullahan on oma reissuvihko kuten alakoululaisilla: tässä vihossa johon nyt kirjoitan on myös mun ja ex-meehen Egyptin-matka sekä mun ja Hukkiksen Puolan matka.
Kello 8.25
Koneen lähtöaika oli 5 minuuttia sitten. Istun rivillä 20 koneessa, jossa on 25 riviä. Kuulin sen, mitä kapteeni juuri äskön kuulutti: koneen takaovi ei mene kunnolla kiinni. Nyt odotellaan tekniikan saapumista. Jos tekniikka ei saa ovea kiinni on edessä koneen vaihto ja matka-ajasta tulee pitkä. Perkele!
Kello 8.35
Kapteeni ilmoitti että päästään lähtemään. Toivottavasti ei tarvitse kauaa odottaa lähtölupaa. Olen joskus jollain myöhästyneella ulkomaan lennolla joutunut odottamaan lähtölupaa yli tunnin, koska “Keski-Euroopan ilmatilassa on ruuhkaa”. Nyt kone jo liikkuu ja hyvältä näyttää :)
Aikaisempia ajatuksia
Hukkis kirjoitti jonkin aika sitten omassa blogissaan siitä, miten helvetin vaikeeta ihmisten on kaupassa mennä pakkaamaan kauppakasseja sillä aikaa kun kanssatoimihenkilö vetelee niitä ostoksia viivakoodilukijan ohi. Kyseessähän on ihmislaji nimeltä Vatipää. Niitä on myös lentoasemilla Tosi Paljon. Ensin niihin törmää turvatarkastuksessa. Ymmärrän sen, että kaikki eivät vielä osaa / muista pakata niitä nesteitä ja geelejä siihen pussiin, mutta seuraava en ymmärrä: tullaan itse turvatarkastusportin läpi ja jäädään odottamaan omia tavaroita. Tavarat tulevat. Ja niitä jäädään sitten pakkaamaan siihen hihnalle. Voi vittu! Just sen takia jokaisen hihnan päässä on erillinen pöytä, että ne tavarat voi ottaa ja pakata siellä! Ok, jos siellä on jonkun tavaroiden tutkinta justiin menossa, on kohteliasta mennä pakkaamaan omat tavaransa jonnekin muualle, mutta nytkään siellä ei ollut mitään tonkimista menossa.
Toinen paikka missä Vatipäihin (ei ne ansaitse isoa alkukirjainta) törmää on ns. boargind-tilanne, eli koneeseen meno. Ulkomaan lennoilla on jokaisella oma paikka, joten tilanne ei ole niin vakava, mutta kotimaan lennot: miksi helvetissä niiden, jotka välttämättä haluavat istua eturivissä on ängettävä sinne koneeseen ensimmäisenä? Ja sitten jäätävä siihen koneen käytävälle riisumaan takkia, kaivamaan laukusta sitä ja tätä ja tota ja sitten pakattava se laukku vielä sinne matkatavarahyllylle. Jos koneeseen menisi ensin vaikka ne, jotka voivat ihan yhtä hyvin istua takana kuin edessäkin, niin ei tulisi ruuhkaa heti siihen koneen etuosaan. Ja sitten kun sitä omaa kassia ruvetaan purkamaan, niin miksi vitussa ei voi astua siihen penkkien väliin kaivamaan niitä tavaroitaan. Eihän se mikään mukava paikka ole, mutta kyllä mäkin pystyn kaikilla 176 sentilläni siinä välissä muutaman minuutin kumartelemaan. “Parasta” mitä tällä reissulla näin, oli noin 30-vuotias mies, joka kyykistyi koneen lattialle ja rupesi siihen lattialle heittelemään repustaan papereitaan! Oisko ollu ihan vitun vaikeeta vaikka laittaa ne kaikki paperit yhteen muovitaskuun joka olis ollu sitten helppo ottaa sielä repusta. Mä vaan en kestä vatipäitä!
* * * *
Nyt on Finnairin tarjoama sämpylä ja jogurtti syöty. Sämpylän välissä oli mm. vihreää pestoa, joka kummastuttaa mua kovasti. “Oikean” reseptin mukaanhan pestoon kuuluu cashew-pähkinöitä ja ne voivat olla allergikolle hengen vaarallisia. Jouduin myös (taas) pyytämään ihan erikseen vettä. Kun aamiaislaatikot oli jaettu toinen lentoemoista lähti koneen etuosasta juomakärryjen kanssa ja toinen vain kahvi- ja teekannun kanssa takaosasta. Kun nämä kaksi henkilöä törmäsivät kääntyi kärryjen kanssa ollut emo takaisin koneen etuosaan, eikä sillä, joka oli takaosassa ollut sitä vettä! Sainhan mä vettä kun sitä pyysin, mutta mielestäni se kuuluu asioihin, joita ei tarvitse juomatarjoilun aikana erikseen pyytää.
Kello 11.10 (paikallista aikaa)
Wien ei todellakaan ole mikään kaunis kaupunki kun sinne saapuu lentäen. Ei ainakaan siltä suunnalta josta me saavuimme. Lensimme Borealiksen tuotantolaitoksen yli. Ja se oli Iso ja Ruma! Ostin Wienin lentoasemalta Vienna Cardin jolla sain mm. 72 tuntia “ilmaista” matkustusaikaa Wienin julkisissa liikennevälineissä.
* * *
Miudelta saamieni ohjeiden mukaisesti lähdin suunnistamaan kohti pensiotani. Kaikki meni hyvin kunnes tulin viimeiselle pysäkilleni. Nousin metroasemalta ylös. Minun piti löytää Universität Strasse. Kylttiä kyseiselle kadulle ei ollut. Nousin siis ensimmäisiä liukuportaita ylös, mutta en pystynyt paikallistamaan itseäni kartalle. Sitten katsoin kylttiä joka opasti takaisin metroasemalle. Kyltissä luki “Universität” ja nuoli näytti alas. OK, olen siis väärässä paikassa. Alas ja etsimään portaita joissa lukisi “Universität” ja olisi nuoli ylös. Sellaista ei löytynyt. Menin siis randomina seuraavat portaat ylös ja kun pääsin yläpäähän oli siellä taas kyltti että yliopisto on rappusia alas. Tietysti ne oikeat portaat - joiden yläpäässä ei siis ollut kylttiä yliopistolle - oli ne viimeiset portaat.
Kävelin loppumatkan pensiolle ja sain huoneeni. Purin laukun ja lähdin ihmettelemään Wienin keskustaa.
Kävelin keskustaan ja kävin ensimmäiseksi ostamassa liput huomisen aamun harjoituksiin Espanjalaiselle ratsastuskoululle. Sitten kävelin St. Stephenin Katedraalille. Se oli kerrassaan Mahtava. Mutta kovin vaatimaton verrattuna Milanon Duomoon. Sää oli sen verran pilvinen etten viitsinyt kiivetä Eteläiseen torniin vaan ihailin kirkkoa ainoastaan ulkoapäin.
Sitten lähdin kävelemään Habsburgin suvun jalanjälkiä. Kello oli jo yli 14 ja mulla rupes olemaan nälkä. Dorotheergassella on mukavan näköinen hieman kellariravintolan tyyppinen italialainen ravintola johon päätän pysähtyä syömään. Tilasin lasillisen viiniä, pullollisen vettä ja jotain kanaa (ruokalista oli saksaksi). Ruuat olivat halvempia kuin suomalaisessa ravintolassa lukuun ottamatta kalaa, joka oli samoissa hinnoissa kuin suomessa täyslihapihvit. Sain ruuaksi paistetun ohuen ohuen broilerin filepihvin sekä isoina lohkoina paistettuja perunoita. Oli ruuan kanssa myös jotain tuoretta: pari lehtisalaatin lehteä ja noin puolikas tomaatti. Tähän kiinnitin erikseen huomioita koska Puolassahan ei ruuan kanssa mitään tuoretta tullut.
Syödessäni ravintolaan tuli sisään nainen, jolla oli koira hihnan päässä. Mitä helv… ai niin, onhan Miude kirjoittanut blogissaan tästä miten hän käy oman koiransa kanssa ravintolassa syömässä. Täysin normaalia siis. Hätkähdyttävää vain.
Ruuan jälkeen väsytti ihan helvetisti, mutta päätin silti kävellä Habsburgin jalanjäljet loppuun saakka ja ajaa sen jälkeen ratikalla Ringstrassen ympäri.
Kello 18.00
Tää on uskomaton kaupunki! Saas nähdä ehdinkö täältä mihinkään Salzburgiin tai Bratislavaan. Nyt on aikamoisen väsy olo. Kävin tossa pensiota vastapäisessä kaupassa (Spar) ostamassa pari pulloa punkkua ja vähän naposteltavaa. Luulen että sänky kutsuu tänään aikaisin!
Saakeli, vielä aamulla mietin kotona että otanko kutimen mukaan mutta ajattelin etten mä kuitenkaan ehdi kutomaan. Mutta nyt ehtisi, kun en jaksa lukeakaan. Toisaalta tää on varmaan ainoo ilta, kun ehtisin kutoa, koska muina päivinä ajattelin ehtiä päiväunille.
Kun varasin pensiota luin aikaisempien asukkaiden arviot. Se sai kehuja sijaintinsa ja henkilökuntansa puolesta ja kylpyhuoneiden haju sai moitteita. Kukaan ei kuitenkaan maininnut sitä, että pension sijaitsee suhteellisen vilkasliikenteisen tien varraella ja sieltä kuuluu liikenteen melua huoneisiin läpi koko yön. Ehkä se ei häiritse muita kuin tällaisia univammaisia kuin minä. Ensimmäinen yö (ja kaikki yöt jatkossakin) menivat niin, että nukuin noin kello 4 saakka suhteelisen hyvin, jonka jälkeen nukkuminen oli vähän sitä sun tätä.
No, tuo kylpyhuone oli ihan oma lukunsa. En tiedä mikä rakennus tai tila on ollut aikaisemmin, mutta kylpyhuone on rakennettu vasta jälkeen päin. Joka kerran kun vessan veti levisi sinne helvetillinen paskan haju. Lisäksi kylppärin “ilmastointi” oli hyvin mielenkiintoinen. Rupesin illalla sängyllä maatessani ihmettelemään että mikä ihmeen “putki” tuossa seinässä menee tuonne ikkunasyvennykseen. Kävin kurkkasemassa ikkunasyvennykseen ja siellä oli vaan “putken” toinen pää. Seurasin putken toiseen päähän ja löysin sen jälkeenpäin rakennetun kylppärin katosta. Ilmastointi siis! (kuvia kuvagalleriassa).
Keskiviikko 29.10.
Menin eilen sänkyyn jo kello 21.15 ja ihan suosiolla otin puolikkaan unilääkkeen. Nukuin yhteen kyytiin kello 01 saakka. Kadulta kuului aika kova liikenteen meteli.
Suihkusta onneksi tuli lämmintä vettä! Tosin vasta pitkän valuttamisen jälkeen. Kun sieltä ensin tuli vain kylmää vettä, tuli ihan Krakova mieleen.
Aamiaisella oli tarjolla corn-flakesia, kahta eri tuoremehua, täysin valkoisia sämpylöitä, jonkilaista “tummaa” leipää (joka onneksi oli syötävää), kahta eri makkaraa, juustoa, maustettuja kolmiosulatejuustoja, kääretorttua ja tiikerikakkua.
Sen verran sain eilen selvitettyä julkisesta liikenteestä että pensionin edestä lähtee ratikat 43 ja 44 jotka menevät tohon lähimmälle metroasemalle. Siellä voin vaihtaa keskustaan mennessä ratikoihin 1 tai D tai metroon U2.
Lähdin liikkeelle kello 8.30 ja käytyäni Hofburkin palatsin puistossa menin Espanjalaiselle ratasastukoululle seuraamaan aamuharjoituksia. Odottelin monen muun kanssa että pääsemme maneesiin kun vierssäni olevasta pariskunnasta mies sanoi mulle: “sie taidat olla Suomesta”. Reppuni, jossa lukee “Radiolinja 050″ paljasti mut taas (edellisen kerran näin kävi San Diegon eläintarhassa). Juttelin pariskunnan kanssa ja menimme yhdessä katsomaan harjoituksia. He ehkä saivat harjoituksista vähän enemmän irti kun minä olin heidän mukanaan, heillä ei ole minkäälaista ratsastuskokemusta itsellään. Pariskunta oli jo toista kertaa Wienissä ja kysyin heiltä tietävätkö he mitä taksikyyti kentälle maksaa. Yllättäen selvisi, että olimme tulleet samalla koneella ja lähdimme samalla koneella pois. Pariskunta asui suhteellisen lähellä mun pensiota ja heillä oli jo valmiiksi varattuna taksikyyti kentällä hintaan 30€. He itse tarjosivat mulle kyytiä heidän mukanaan. Sain siis kyydin kentälle 15€:lla :)
Itse ratsastusharjoitusten katseleminen oli hienoa. Valitettavasti valokuvaaminen oli “ankarasti kielletty”. Kahden tunnin aikana siellä esiintyi neljä kuuden hevosen ryhmää. Joku ensin verkkasi hevoset ja kun ne tulivat varsinaiselle esiintymisareenalle alkoi treeni saman tien. Hevosia treenattiin noin 20 minuuttia jonka jälkeen oli 10 minuutin palautusaika. Oli upeaa katsella kun hevosia treenattiin oikeasti niitä kunnoittaen: ei vaadittu koulutustasoon nähden liikaa ja hyvästä suorituksesta palkittiin heti tehtävän lopettamisella ja jos treenauksessa oli mukana apuri maasta käsin (kuten passagea harjoitellessa) niin myös makupalalla.
Upeaa katseltavaa oli kun nuoren orin kanssa harjoiteltiin laukkavolttia. Ensin haettiin kaikessa rauhassa laukan kokoaminen. Sitten kun se melkein tuli, annettiin orin hetken aikaa rentoutua. Kokoaminen parani kerta kerralta. Kun kokoaminen oli riittävä, lähdettiin tekemään volttia. Takajalkojen liike oli aluksi varmaan “metrejä”, mutta sitten kun se jäi kouluttajan mielestä tarpeeksi pieneksi, ei volttia tehty kuin puolikas, jotta hevoselle jäi siitä hyvä mieli.
Kolmannessa ryhmässä oli vain nuoria hevosia, joiden kanssa ei nähty kuin lähinnä siirtymisiä ja saatoin hyvin kuvitella itseni noiden upeiden orien selkään harjoittelmaan ;) Aamuharjoituksen esitteessä kirjoitetaan: “As the classic school jumps are not practised on a daily basis, the can only be seen occasionally during the Morning Exercise”. Meillä kuitenkin kävi tuuri ja näimme yhden hypyn harjoittelun kahteen kertaan. Tällä videolla kyseinen hyppy näkyy noin kohdassa 4:37. Toki sitä harjoiteltiin vielä ilman ratsastajaa eikä hypyssä ollut tuota voimaa ja korkeutta joka videolla on, mutta hienon näköinen se silti oli. Jos vaan jaksaa, niin kannattaa katsoa koko video, sillä on upeita kuvia Wienistä.
Espanjalaiselta ratsastuskoululta suunnistin Hofburgin palatsille jonka yhteydessä myös Espanjalainen ratsastuskoulu on, joka muuten Sisin aikoihin on ollut nimeltään “Winter riding school”.
Hienoa oli, että palatsin sisäänpääsymaksuun sisältyi “audio guide” eli sellainen “kuuloke”, jossa kerrottiin jokaisesta palatsin huoneesta. Palatsi oli Upee, Mahtava, Loistava… siis just sitä mitä mä tulin Wienistä hakemaan. Valitettavasti “hopeamuseo” oli ainoa paikka jossa sai ottaa valokuvia, joten katsokaa niitä vähiä kuvia mitä noilla palatsin virallisilla sivuilla on.
Hopeamuseossa oli esillä Wienin “virallinen” servetin taittelumalli. Sitä saa käyttää vain valtioillallisilla ja sen taittelumallin tietää vain kaksi ihmistä.
Viitteellinen aika kierroksen suorittamiseen oli 75 minuuttia, mutta mulla meni aikaa yli kaksi tuntia. Siitäkin huolimatta, että lähes “juoksin” Sisi-museon läpi. Sisin elämä ei juurikaan ei-itävaltalaisena jaksanut mua kiinnostaa. Kuuntelin kuitenkin sen verran sitä opastusta, että mulle selvisi, että Sisistä annettu kuva on täysin virheellinen. Todellisuudessa hän oli hyvin yksinäinen ja onneton sekä todennäköisesti myös anorektikko.
Käyntini jälkeen kello oli jo reilusti yli 14 ja mulla oli nälkä. Lähdin etsimään jotain pientä syötävää. Illalla oli tarkoitus mennä Miuden kanssa syömään. Palatsilta lähtiessäni huomasin lähes heti pienen pubin tyyppisen paikan, jolla oli kuitenkin ruokalista. Menin sisään ja kerroin tarjoilijalle haluavani syödä jotain pientä. Hän toi minulle “After lounch and late in the evening” -listan. Listalla ei ollut mitään sellaista, joka olis heti sytyttänyt, mutta tilasin sitten wieniläisen makkarasalaatin. Istuin pubin pitkällä sohvalla, jonka toisessa päässä istui kolmen hengen seurue: noin 30+ mies ja kaksi noin 60+ naista. Mies oli sen näköinen, että hänen kanssaan olisin voinut pitää tämän kansojen välisen asukusluvun tasapainossa. Miudehan lähti vajaa kaksi vuotta sitten Wieniin miehen perään, joten mä ajattelin tuoda sieltä miehen tullessani, jotta asukusluku pysyisi tasaisena ;) Sain salaatiini. Ei kun siis “salaattini”.
Lautasella oli oliiviöljyä ja balsamicoa. Niiden päällä oli keko - siis oikeasti kasa - jotain lauantaimakkaran näköistä makkaraa (onneksi se sentään oli maukkaampaa) ja niiden päällä oli lohkoina ehkä kaksi kirsikkatomaattia sekä ruoho- ja purjosipulia. Onneksi salaatin kanssa tuli myös leipää: setsuuria ja patonkia. Söin kaikessa rauhassa “salaattiani” kunnes yhtäkkiä vieressäni istui chihuahua katsellen mua: “sun makkara tuoksuu hyvälle, anna mullekin vähän”. No joo, olishan se pitänyt arvata että toi hyvän näköinen mies on homo! Vain homomiehillä on chihuahua lemmikkinä. Ja vain homomiehet käyvät pubissa +60 tätien kanssa.
Ajatukset on tämän päivän aikana harhautuneet ex-meeheen paljon. Hänen kanssaan oli helppo matkustaa eikä häntä kiusannut lainkaan se, että mä saatoin jäädä pitkäksi aikaa ihailemaan jotain “typeryyttä”, kuten Hofburgin linnassa olevia astioita. Toisaalta ei muakaan kiusannut se, että hän jäi välillä kuvaamaan jotain pitkäksi aikaa. Kuljimme hänen kanssaan yhdessä erikseen. No, se aika on mennyttä. Ehkä hän jonain päivänä lakkaa vihaamasta / inhoomasta mua ja ottaa yhteyttä.
Sää oli kirkas ja kello noin 15.30. Päätin siis lähteä käymään katedraalilla, siellä oli englanninkielinen opastettu kierros kello 15.45. Kierros oli hyvä, ehdottomasti 4,5€ arvoinen. Opas mm. näytti miten monet rakennelmat jotka näyttivät olevan kiveä olivat oikeasti puuta. Kun kirkkoa rakennettiin ei aina ollut varaa maksaa kivestä, joten rakennelmat tehtiin puusta. Ne oli niin kiven näköisiä, että oli pakko käydä koputtamassa niitä ja kokeilla oliko ne oikeasti puuta.
Kierroksen jälkeen kiipesin vielä ns. etelä-torniin. Vain hullu, tai turisti, kaikkein todennäköisimmin hullu turisti, maksaa 3,5€ päästäkseen kiipeämään 343 (7*7*7) porrasta ylös ja saman verran alas! Voi perse, mun jalat tutisi vielä 20 minuuttia laskeutumisen jälkeen. No, tulipahan viikon reisi-pepputreeni tehtyä ;) Tornissa ylhäällä oli tietysti matkamuistomyymälä enkä hetkeäkään kadehtinut sen työntekijää.
* * * *
Katseltuani Wieniä yläilmoista kävelin takaisin alas ja ratikalle. Päiväunet, suihku, ihmisvaatteet päälle, silmien piirto ja Miuden kanssa syömään. Miude vei mut ihanaa itävaltalaiseen ravintolaan nimeltä Zwölf Apostelkeller. Talon on alun perin rakennettu joskus noin 1100 ja me söimme kolme kerrosta maan pinnalta alaspäin. Olimme niin syvällä kivisten seinien sisällä, että kännykässä ei ollut kenttää. Ihania kivisiä holvikaaria. Todella upeen näköinen paikka. Miude kertoi että lokakuussa on vielä hanhiaika ja monista ravintoloista saa hanhea. Siihen siis päädyin minäkin, hanhea kun en ole aikaisemmin syönyt. Tilasimme molemmat 1/4 hanhen. Hieman hankalaa oli syödä tuollaista tipua luineen kun ei osannut syödä sitä. Broilerista tietää mistä lihaa löytyy mutta tuosta ei ollut kuin korkeintaan aavistus. Varoa sai senkin vuoksi että lautasella oli suhteellisen paljon paistolientä ja siinä kun sopivasti veitsi lipsahtaa saa paistoliemet syliinsä. Se hanhi oli sitten pelkkä hanhi ilman mitään lisukkeita, jotka tilattiin erikseen. Miude suositteli itävaltalaista perunasalaattia, joka on öljyyn eikä majoneesiin tehty. Uskoin Miudea ja nautin ruuastani :)
Tarjoilijan kanssa puhuimme sujuvasti sekaisin kolmea kieltä. Tarjoilija kysyi Miudelta jotain saksaksi, Miude tulkkasi mulle: millaista vettä haluat juoda ja minä tilasin kuplattoman veteni englanniksi. Jossain vaiheessa meistä molemmista tuntui, että tarjoilijamme sanoi selvällä suomen kielellä “Kiitos”. Tulimme siihen tulokseen, että koska hän molempien mielestä sanoi kiitos, niin hän varmasti myös sanoi kiitos. Jossain vaiheessa iltaa hän sanoikin uudestaan kiitos joten olimme oikeassa.
Ruoka oli hyvää (ja halpaa) ja meillä meni kolme tuntia lähes huomaamatta. Ilta oli mukava, kiitos Miude :) No, yksi miinus paikassa oli: siellä oli “pändi” eli haitaristi ja oiskohan se toinen ollut viulisti (ei voi muistaa enää). Eikä tommosessa “pändissä” mitään pahaa ole, mutta nämä soitti ihan helvetin kovaa!
Hotellilla olin noin kello 23 ja kaaduin lähes suorilta jaloilta sänkyyn.
Torstai 30.10.
Heräsin yöllä neljän aikaan, nukahdin nopeasti takaisin mutta sitten kello 6.30 ei enää unta riittänyt. Taivas oli täysin pilvetön ja mä rupesin toivomaan että Schönbrunnin palatsilta löytyy kiva ravintola, jonka terassilla saan nauttia kuohuviiniä. Siitä mä nimittäin olen haaveillut tällä reissulla: ulkona niin lämmintä että siellä voi istua juomassa kuohujuomaa.
Kello 7.35 kävin läpi paperit, joita olin kotoa tulostanut mukaan Schönbrunnista, tutkin mertokartasta millä metrolla pääsen Schönbrunniin ja kävin aamiaisella.
Schönbrunn on aikoinaan rakennettu Hofburgin suvun “kesämökiksi” ja siinä on kyllä kesämökille mallia. Ostin lipun, jolla pääsin kiertämään 40 huonetta (halvemmalla lipulla muistaakseni 22 huonetta) ja sen lisäksi pääsi mm. labyrinttiin sekä Glorietten näköalatasanteelle.
Palatsi oli kerrassaan mahtava! Ihan huippu. Ja audioguide oli jälleen kerran erinomaisen hyvä. Hyvää, selkeää englantia ja antoi todella paljon. Pääsylipussa oli painettuna sisäänpääsyn kellon aika. Palatsissa on kesällä niin paljon turisteja että sisään pääsyä porrastetaan. Mä olin onneksi heti yhdeksän jälkeen paikalla joten pääsin suurimman turistitulvan jaloista pois.
Palatsin kierrettyäni lähdin puutarhaan joka sekin oli ihan huippu. Harmi että kaikki kasvit oli ehditty poistaa, mutta upea se oli silti. Ja onneksi netissä on paljon upeita kuvia puutarhasta.
Olin menossa labyrinttiin, jossa olisi mm. ollut voimaa ja sisäistä rauhaa antavia feng shui kiviä, mutta kovan tuulen vuoksi se suljettiin mun nenän edestä. Harmitti mutta säälle ei voi mitään. Vaikka tuuli oli puuskissa erittäin kova, oli sää silti lämmin. Miude olikin kertonut mulle edellisenä iltana että kovien tuulien ja myrskyjen aikaan on kaikissa kaupungin puistossa vilkkuvalot ja kyltit joissa varoitetaan että tuulen aikana puistoon meneminen on vaarallista. Kiertelin puutarhassa aikani ja sitten lähdin etsimään sitä kuohuviiniä. Ja löysin paikan!
* * * *
Vihdoinkin sain sen kuohuviinini “terassilla”. Istun Schönbrunnin palatsin pihalla, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Kello 9.01 oli jo 17 astetta lämmintä! Pelkässä t-paidassa siis tarkenee. Kiersin palatsissa 40 huonetta ja sen jälkeen puutarhassa. Kello on nyt 13 ja päivän suunnitelma on toteutettu. Lähden hotellille katsomaan mitä muuta ohjelmaa mulla on mukana ja käyn vielä kiertelemässä.
Maksoin taas hieman ekstraa päästäkseni kiipeämään rappusia. Tänään niitä oli onneksi “vähän” vähemmän kuin eilen, vain 75. Kiipesin Glorietten kattotasanteelle. Maisemat olivat kyllä kiipeämisen arvoiset!
Tässä palatsin jonkun sivurakennuksen edessä istuessani voin hyvin kuvitella olleeni joskus Hofburgin suvun jäsen. En Sisi enkä Maria Theresa, mutta joku serkku tai pikkuserkku. En pidä krumeluurista omassa kodissani mutta jotenkin vaan nää vanhat linnat ja palatsit kiehtoo mua. Todennäköisesti kyseessä on juonteet lapsuudesta: isän sisko ja kaksi serkuistani asuu Tanskassa. Muistan miten lapsena ollessani kiertelimme Tanskan upeita palatseja. Loma-aika oli tietysti aina hienoa ja perheellä oli aikaa olla yhdessä.
En nyt millään malttaisi lähteä tästä. Mutta ei mun tarvikaan :) Mä jään tähän nauttimaan auringosta ja kuohuviinistä. Olen kokenut Wienistä sen, mitä tulin hakemaan ja huomenna on vielä kokonainen päivä jäljellä.
Mutta siis voi helevetti, täällä on sauvakävelijöitä! Ja suurin osa niistä kävelee oikealla tekniikalla.
* * * *
Vitsi, tuo terassilla istuminen oli niin Elämää, että oli pakko pistää parille kaverille pienimuotoinen vittuiluviesti ;)
Schönbrunnilta lähtiessäni jäin metrosta Wienin keskustaan ja käppäilin siellä hetken aikaa ihmetellen elämän menoa. Sitten ratikkaan, pensiolle ja päiväunille jotta illalla jaksaa lähteä syömään.
Kello 17.56
WITTU MÄ HALUUN KOTIIN! Härsin just päiväunilta ja kävin suihkussa. Päässä soi “We wish you a merry Xmas….”. Jos mä hyppään Tonavaan niin tiedätte mistä se johtuu.
* * * *
En sitten kuitenkaan hypännyt Tonavaan vaan ratikkaan ja ajoin keskustaan syömään. Lähdin pääkadulta pienille sivukujille ja suhteellisen nopeasti löysinkin ravintolan jossa halusin syödä.
Tilasin Wienna Snitzelin ja sain kaksi isoa leikettä persiljaperunoiden kera. Leikkeiden kanssa ei tullut sardiinia eikä kaprisia. Yksi sitruunalohko oli lautasen reunalla. Leivite oli rapea ja oikeasti hyvä! Se oli ryppyinen kuin vanhan ihmisen iho ja liian “iso” pihvin päälle. Ei siis lainkaan sellainen sileä vauvan peppu kuin Suomessa. Persiljaperunat olivat ilman kuoria keitettyjä perunoita joiden päälle oli ripoteltu persiljasilppua. Perunat olivat kuivia ja ne jäivät syömättä. Mutta kahdessa leikkeessä oli kyllä ihan tarpeeksi. Vihanneksina oli hieman lehtisalaattia, porkkanaraastetta ja kaksi viipaletta kurkkua. Miten ihmeessä voi porkkanaraaste olla niin mautonta? Vielä täytyy syödä katukeittiöstä hodari ja lisäksi on käytävä kahvilla & Sachertortulla! Sitten on ainakin turstin näkökulmasta nautittu kaikkia “kansallisherkkuja”.
Ihmettelen kovasti erästä tarjoilijan reaktiota. Olen lausunut muutaman saksankielisen sanan, lähinnä iltaa ja kiitos. Ja ilmeisesti näiden perusteella tarjoilija päätti kysyä multa puhunko saksaa! Eivätkö turistit todellakaan viitsi opetella tai käyttää edes muutamaa perustermiä?
Ravintolasta lähdin kävelemään mutkan kautta suoraan hotellille. Liikenteessä oli todella vähän ihmisiä ja kaupunki oli hiljainen. Iltakin oli “lämmin”. Kävelin kauan ja siinä kävellessä päätin että jään vielä perjantaiksikin Wieniin. Olin kiertänyt ne “turistirysät”, jotka halusinkin kiertää joten perjantaina mulla olisi aikaa tutustua itse kaupunkiin. Tuo kävely oli upea. Varmasti sellainen, jonka tulen muistamaan koko loppu ikäni.
Mut yritettiin illan aikana ehkä jopa iskeä. Mua vastaan käveli sellainen pieni italialaisen näköinen mies. Hän jo kaukaa huusi “vau” ja perään jotain saksaksi. Hän tuli kohdalle ja rupesi pölöttämään saksaa. Ilmoitin englanniksi että en puhu saksaa. Hän kysyi mistä olen ja kerroin olevani Suomesta. Sitten hän kysyi olisiko minulla aikaa jutella hänen kanssaan hetki. Eihän mulla lomalla olevana turistina kello 21 jälkeen ole sellaiseen aikaa! Mies kinusi edes viittä minuuttia, mutta mä jatkoin matkaa. Ei vaan jaksanut kiinnostaa!
Keskustasta pensiolle mennessä jouduin kerran vaihtamaan ratikkaa ja vaihtopysäkin kohdalla oli kivan näköinen viinimyymälä & -juomala jossa olin suunnitellut käyväni drinkillä, mutta en vaan jaksanut, joten suunnistin lopulta “pitkän” kävelylenkin jälkeen suoraan hotellille. Sain tiistai-iltana ostamani ensimmäisen punkkupullon tyhjennettyä ;)
Perjantaina 31.10
Tää pensio ei kyllä ole tämmösille univammasille kuten minä. Herään aina neljän aikaan. Tähän asti olen saanut sen jälkeen unesta kiinni, mutta en viime yönä. Mulla on pussit silmien alla :(
Onneksi vielä maanantaina on vapaata, saan nukkua kahtena aamuna pitkään.
Olen vielä kerännyt kaikki Wieniä koskevat paperini kasaan. Tänään tutustun kaupunkiin. Käyn juutalaisissa kortteleissa, Kunst-Hausilla, en taiteen vaan itse talon takia, kävelen eri katuja kuin mitä olen tähän asti kävellyt ja tutkin mitä on ydinkeskustan pikkukaduilla. Käyn ehkä myös ostoskadulla kävelemässä.
Ja käyn ostamassa itselleni valkoisen Lipizzan hevospatsaan. Makelta saamani mustan makaavan hevosen seuraksi sopii erinomaisesti valkoinen takajaloillaan seisova hevonen.
* * * *
Nyt istun Hofburgin palatsin pihalla kahvilassa. Oli “pakko” tulla tänne, koska keskustan kahviloihin ei paista aurinko. Sää on lämmin, ei tosin yhtä lämmin kuin eilen, mutta tarkenee. Tilasin “cafe melangen” kermavaahdolla ja wieniläisen kirsikkatortun. Teinköhän emämokan kun en Wienin matkalla syönyt sachertorttua? Ehkä, mutta kirsikat on paljon enemmän mua kuin suklaa. Ja torttu oli Hyvää!
Ja olen sitten muuten kävellyt tänään! Varmaan lähemmäs 10 kilometriä. Kävelin pensiolta Kunst-Hausille ja sinne on GoogleMapsin mukaan matkaa 3,8 kilometriä. Enkä mä kävellyt sinne suorinta reittiä vaan kiertelin ensin juutalaiskortteleissa.
* * * *
Kunst-Haus oli kyllä näkemisen arvoinen paikka. Siinä talossa ei ollut yhtään suoraa seinaa, myös katu talon edessä oli “aaltoileva”, valitettavasti se ei näy valokuvissa. Olin museolla kello 9.50 ja se avattiin vasta kello 10, joten sisällä jäi käymättä. Talo on alunperin suunniteltu asuintaloksi ja mietin että jos siellä on huoneet samanlaisia, niin se on kyllä laittanut sisustukselle pieniä haasteita ;)
* * * *
Kunst-Hausilta kävelin vaiston varassa “suorinta reittiä” keskustaan. Nyt ajattelin vielä kävelle tuonne ostoskadulle (mitä mä siellä teen?) ja sen jälkeen käydä ratikka-ajelulla Tonavan toisella puolella.
* * * *
Ostoskatu oli pitkä ja vilkas. En pysähtynyt yhdenkään ikkunan eteen. Mä vaan en ole shoppailija. Kävelin aika monta korttelia kunnes totesin, että ei oo mun paikkani ja ostoskatu vaan näytti jatkuvan ja jatkuvan. Lähdin kävelemään hotellille päin. Olin jo “pudonnut pois kartalta”, joten en yhtään tiennyt miten pitkä matka mulla on käveltävänä. Yhtäkkiä huomasin bussipysäkin josta meni bussi aivan pension lähelle. Katsoin bussin aikataulua ja sen mukaan bussi kulki 6 - 8 minuutin välein. Päätin jäädä odottamaan sitä ja onneksi odotin, koska matkaa oli vaikka kuinka paljon. Vein hevospatsaani pensioon ja kävin sen vieressä olevassa laukkukapassa koska olin nähnyt sen ikkunassa kivan näköisen käsilaukun. Ei se sitten kuitenkaan ollut mun laukkuni. Eikä mikään muukaan. Kävin koko matkan aikana kolmessa kaupassa: Sparissa, turistirihkamakaupassa ja tuossa laukkukaupassa.
Sitten hyppäsin ratikkaan ja ajoin yhden linjan päätepysäkille Tonavan toiselle puolelle. Sitten oli vuorossa päivän “lounas” eli katukeittiöstä ostettu hodari, joka valmistetaan seuraavasti:
- Otetaan patonki
- Leikataan patongilta pää pois
- Laitetaan patonki makaronin porauskoneeseen ja tehdään patonkiin reikä (tosin isompi kuin makaronissa)
- Täytetään reikä sinapilla
- Tuupataan reikään grillimakkara (tällä kertaa juustomakkara)
- Tarjoillaan pienen (0,33l) paikallisen oluen kanssa (joka on yhtä pahaa kuin suomalainen olut)
- Veloitetaan nälkäiseltä turistilta 6€
- Nälkäinen turisti syö hodarin hyvällä halulla on sen jälkeen tyytyväinen
* * * *
Kello on 15 ja tulin nyt jo päiväunille. Täytyy vielä vähän pakkailla ennen syömään lähtöä. Syömäänkin on varmaan hyvä lähteä ajoissa koska on perjantai. Tosin eilenkin ravintola rupesi täyttymään vasta kello 20 aikaan, joten eiköhän se mene tänään suurin piirtein samoihin.
Mun huoneesta pimahti kattolampun polttimo aamulla. Frau Musikanten (tmv) lupasi hoitaa asian, mutta eipä ole hoitanut. Taidan soittaa hänelle kun lähden syömään. Frau tosin ei puhu englantia, mutta hyvin olemme tähän asti ymmärtäneet toisiamme.
Nyt unoset!
Kello 17.15 Frau tuli vaihtamaan polttimon. Hyvä, näen illalla lukea.
Nyt syömään!
* * * *
Kävelin edes takaisin vanhassa kaupungissa etsien ruokapaikkaa. Vihdoin löysin mukavan näköisen paikan aivan katedraalin kulmalta. Tilasin grillattua maksaa ja persiljaperunoita. Maksa oli täydellistä mutta persiljaperunat edelleen ruoka, jota en ymmärrä. Jälkiruuaksi tilasin itävaltalaisia juustoja. Mulla on lomalla muutama “perinne”, joista on pidettävä kiinni: menomatkalla lentokoneessa pitää juoda shampanjaa (hätätapauksessa kuohuviini käy) ja viimeisenä iltana syödään hyvin (yli 15 vuotta sitten Kanarian lomilla se tarkoitti ravintolaa, jossa on valkoiset pöytäliinat). Ja tuo viimeinen “perinne” onnistui loistavasti :)
Lauantai 1.11.
No niin, nyt se on ohi, loma Wienissä. Hieno loma, olen todella nauttinut. Ainoastaan illallisaikaan olisin kaivannut seuraa (kiitos vielä Miude seurastasi) mutta olen käyttäytynyt moukkamaisesti ja lukenut syödessäni kirjaa.
Taidan olla hieman huppelissa, olen nimittäin ottanut muutaman “vatsalääkkeen”. No, kai sitä kotiinlähtöaamuna voi ensimmäistä kertaa vähän huppelissa ollakin.
Mulla kun on tapana varata aina aikaa ihan riittävästi, niin odottelen tässä nyt vielä 8 minuuttia aamiaiselle pääsyä. Aamiaiseenkin olen varannut aikaa puoli tuntia.
Ihan turhaan pelkäsin viime yön meteliä tuosta kadulta. Kahteen kertaan heräsin humalaisten huuteluun (eivät onneksi huudelleet suomeksi). Vähän ennen kahta ei uni meinannut tulla ja otin puolikkaan unilääkkeen. Nukuin 6 asti mutta ehdin vielä nukahtaa kertaalleen ennen kellon soimista kello 6.30. No, huomenna saa nukkua omassa sängyssä :)
Lahjoin kesän matkaseuralaisen viinapullolla hakemaan mut kentältä kotiin.
Nyt aamiaiselle ja sitten sen suomalaispariskunnan pensiolle.
* * * *
Wienin lentoasema on sitten mielenkiintoinen paikka. Turvatarkastus on vasta portille mennessä ja portilla ei sitten ole kuin vessa. Jos kentältä ostaa jotain nestemäistä se sinetöidään ja sen saa viedä koneeseen mukaan. Mutta portilta ei tosiaan saanut ostaa edes vettä. Mähän tein janokuolemaa ennen kuin kone oli ilmassa ja lentoemot pääsivät tarjoilemaan! Sen verran oli kentällä aikaa, että pysähdyin vielä kahvilaan ottamaan piccolopullon kuohuviiniä. Se makso 10,50€!! Järkyttävää! Edes suomalaisessa juottolassa ei piccolopullo maksa kuin noin 7€.
No, oma moka, kun en selvittänyt hintaa etukäteen.
Kaiken kaikkiaan: matka oli loistava ja tietyn tyyppisille ihmisille voin suositella Wieniä.
Kaksi kokonaista päivää riittää “tärkeimpien” nähtävyyksien näkemiseen, mutta kolmantenakaan päivänä ei käy aika pitkäksi. Kaupungissa oli nytkin paljon turisteja (saksalaisia, japanilaisia [voi helevetti sitä niitten metelöintiä], jenkkejä) joten kesäaikaan siellä on varmaan aika tuskaista väenpaljouden vuoksi. Ehkä joku touko- tai syyskuu voisi olla hyvää aikaa, silloin varmaan näkee Schönbrunnin puutarhan kauneutta hieman paremmin kuin mitä minä näin.
Lentokoneessa kotimatkalla jo suunnittelin seuraavaa reissua. Tai siis seuraavahan on helmikuussa Kölniin, mutta sitä seuraava, joka on siis noin vuoden päästä. Se voisi olla jotain vähän “eksoottisempaa”. Finskillä näyttää olevan suorat lennot Bukarestiin ja Ljubljanaan, jompaa kumpaa niistä vois vaikka harkita :)
Kuvia kuvagalleriassa
… ja ton enempää on sitten turha jatkaa, koska en juo olutta. Jos joskus Lybekiin menen, niin lupaan juoda siellä yhden oluen, mutta en “montaa pitkää”.
Kotiuduin vajaa tunti sitten. Matkapäiväkirja tulee jossain vaiheessa. Se onkin sitten hieman aikaisemmista poikkeava. Mulla oli nimittäin koko reissun ajan muistiinpanovälineet mukana ja kirjoitin aika paljon sellaisia “juuri nyt” -tilanteita muistiin.
Joitakin vaikutelmia Wienistä ja ehkä myös Itävallasta kirjaan kuitenkin nyt heti
- Ihmiset olivat kovin ystävällisiä. Toisaalta heissä oli myös selkeästi suomalaista jääräpäisyyttä: “kun mä nyt seison tässä keskellä käytävää, niin mähän seison tässä ennen kuin joku pyytää mua siirtymään”
- Paikallinen MTV (gotv) soittaa The Rasmusta ja mainostaa Lordin uutta levyä mainiten mainoksessa sanan “suomalainen” (siitä mä sen mainoksen huomasinkin)
- Itävallassa puhuttava saksa on paljon pehmeämpää kuin Saksassa puhuttava
- Viini maksaa vähemmän kuin vesi, myös ravintolassa
- Ainakin kaksi turistia luuli mua paikalliseksi
- Wien on miesten kaupunki: naiset pukeutuvat lyhkäsiin hameisiin ja korkokenkiin. Ei tosin samoissa määrin kuin esim. Tallinnassa ja ainahan on poikkeuksia
- Maaksi, jossa tv-ohjelmat dupataan siellä puhutaan yllättävän hyvää englantia (ainakin Wienissä)
- Kaupunki oli siisti, ei roskia eikä tupakan tumppeja. Perjantai-iltana naureskelin eräälle miehelle ratikassa: hän söi paikallista hodaria (niistä sitten matkapäiväkirjassa) josta putosi muruja hänen sylissä olevan laukkunsa päälle. Kun mies jäi ratikasta pois, hän kantoi laukun niin, että murut putosivat vasta ulos
- Ihmiset ovat rehellisiä. Tänään oli monessa paikassa muovikansioita, joissa oli päivän lehtiä. Lehden sai kun vaan otti. Muovikansion päällä oli lipas, jossa oli kerrottu lehden hinta. Samaten terassien pöydät ja tuolit olivat koko yön ulkona ilman sen kummoisempaa lukitsemista
- Kun ihmiset siirtyivät kävellen tai julkisilla paikasta A paikkaan B he joko söivät tai lukivat. Lukivat siis myös kävellessään
- Julkinen liikenne on vähintään riittävää (odotusajat lyhyitä). Jokaisessa liikennevälineessä kuulutetaan seuraavan pysäkin nimi sekä kerrotaan mille linjoille pysäkiltä pääsee vaihtaamaan
- Jokaisessa käymässäni ravintolassa sai polttaa
- Koiraystävällinen kaupunki
- Ehdottomasti käymisen arvoinen kaupunki henkilölle joka pitää
- patsaista
- mahtavista rakennuksista
- puistoista
- palatseista
- Ravintolaa tai kahvilaa ei tarvinut etsiä, niitä riitti
- Tupakkaa ei myydä elintarvikekaupoissa
- Ruokalistalla oleva “salaatti” ei välttämättä tarkoita sitä että salaatissa olisi tuoreita vihanneksita tai kasviksia (tästäkin lisää matkapäiväkirjassa)
- Sauvakävely - ja vielä oikealla tekniikalla - on suosittu laji
- Ravintolaruoka on Suomeen verrattuna halpaa. Lukuun ottamatta kalaa, joka on kallista
Nyt mää tässä mietin että onko tänäänkin vielä ravintolaruuan paikka vai hakisko pitsan.
Maanantaina lähdin 16.30 aikaan ajelemaan Jyväskylään. Ajomatka sujui ongelmitta kuten kaikki muukin koko reissun ajan.
Tiistaiaamuna oli lähtö Jyväskylästä pohjoiseen päin kello 7. Aikainen herätys siis. Ja tietysti suhteellisen huonosti nukuttu hotelliyö takana.
Koulutuspaikka oli tähän astisista koulutuspaikoistani upein! Hämeenlinnan kaupungin valtuustosali oli ennen tiistaita hienoin, mutta toi oli ihan mahtavuutta! Alla kuva “näkymästä”, joka mulla oli sieltä missä seisoin. Kuvagalleriassa pari kuvaa lisää.
Koulutuspalautteet olivat myös “yllättävän” hyviä. Koulutettava kohderyhmä kun oli hieman normaalia haasteellisempaa, eli opettajia. Koulutuksen aikana ei tullut mitään “asiattomia” kommentteja. Koulutuspalautteissa oli “kouluttajan esiintymistaito” -kohdassa kaksi nelosta (koulutettavia yhteensä noin 40 henkilöä), muuten palautteet olivat normaalia vitosta ja kutosta.
Iltapäivällä alkoi sitten pitkä matka kohti Raumaa. Raumalle saavuin vähän ennen kello 21.
Ostin Cumulus-hotelliketjuun kanta-asiakaskortin ja “sen kunniaksi” sain isomman huoneen, eli kaksion. Ihan sama vaikka en olis saanutkaan. En mä hotellihuoneessa tarvitse tilaa. Varsinkaan silloin jos mulla on hereilläoloaikaa noin kolme tuntia, josta vietän tunnin syömässä.
Hotellille tultuani menin siis syömään ja sitten pehkuihin.
Klooni-Jane oli jo aikaisemmin päivällä mennyt bussilla Raumalle, hän tuli mukaan seuraamaan koulutusta, jotta pääsisi pian kouluttamaan kyseistä sovellusta.
Tänään oli lyhyt kävelymatka asiakkaalle ja koulutus alkoi “vasta” kello 8.30. Herätyskello oli soittamassa 6.30 mutta mä heräsin jo 5.30 eikä kyllä naurattanut yhtään!
Koska aamulla oli “ylimääräistä” aikaa, sain ennen lähtöä vastattua muutamaan sähköpostiin.
Lounaalle menimme kollegan kanssa asiakkaan naapurissa olevaan ravintolaan ja Opettaja piipahti nopeasti tervehtimässä. En viitsinyt kysellä Klooni-Janelta mitä hän luuli mun ja opettajan suhteesta eikä hänkään ottanut asiaa esille. Luulee mitä luulee :) Sen verran hän multa kysyi kun viimeeksi olin Raumalla ja Opettajan luona yötä että onko mulla joka kaupungissa mies. Vastasin että “Iisalmessa ei ole. Eikä Lappeenrannassa. Ja on kai niitä pari muutakin joissa ei ole” ;)
Kotimatka oli taas huomattavasti normaalia mukavampi kun oli seuraa. Matkalla poikkesin Maken luona lainaamassa DVD:n, jossa on Matkapassi-ohjelman Wienin jakso.
Tuli sitten kolmen päivän aikana istuttua autossa reilu 11 tuntia ja ajettua noin 1 000 kilometriä. Ja kolmen päivän aikana työtunteja viikon työmäärän verran, eli 37,5. Olen siis aikamoisen väsynyt :(
Mun oli tarkotus mennä tänään vielä 45 minuutin stretchingiin mutta kun sain lytättyä perseeni tähän sohvalle, niin en sitten vaan enää saanut sitä ylös.
Nyt on tietysti taas hyvä ajatella, että olis perkele pitänyt vaan jaksaa. Mulla on kiireiset työpäivät vielä edessä. Loman jälkeisten koulutusten ja palaverien materiaalit täytyy saada valmiiksi mielellään viimeistään sunnuntaina, jotta ei maanantai-ilta menis kovin myöhäiseen. Koko huominen päivä menee ees-taas ravaamiseen eikä perjantainakaan ole juurikaan aikaa “tehdä töitä”.
Olin eilisen päivän asiakkaan luona Turussa. Klooni-Janella (eli meidän uusista kouluttajista se, joka opettelee samat sovellukset ja palvelut jotka minä osaan) oli myös koulutuskeikka eilen Turussa, joten sain menomatkalle ja ruokailuun seuraa :) Mr Turulle tuli talopaketti, joten hän ei kerennyt minua tapaamaan.
Matkalla sain tuulilasiin ilmeisesti ihan kunnon kokoisen kiven (äänestä päätellen) ja tietysti reijän! Edellinen reikä tuli kun keväällä ajoin Turusta kotiin. Tällä kertaa perkeleen turkulaiset rupes ampumaan kovilla jo kun sinne yritti mennä! Maanantaiaamuna siis paikkaamoon :(
Mulla oli lenkkikamat mukana ja tarkoitus käydä Turussa lenkillä, mutta siellä satoi vettä oikein kunnolla. Klooni-Jane kävi Stokkan Hulluilla päivillä (hullu se on!) ja minä kudoin sillä välin hotellihuoneessa villasukkaa.
Menimme yhdessä päivälliselle Oscarin olohuoneeseen. Yhdestä pöydästä oli hetkeä aikaisemmin lähteneet asiakkaat ja pöydässä oli vielä heidän jäljiltään kaksi viinilasia, kaksi vesilasia (semmosia päällekkäin pinottavia), viinipullo ja kuitattu lasku.
Päätimme kuitenkin istua siihen pöytään koska se oli sijainniltaan parempi kuin muut pöydät.
Tarjoilija kävi naapuripöydässä muistaakseni tuomassa laskun ja sanoin hänelle että nämä on edellisten asiakkaiden jämiä. Olin siihen mennessä jo kerännyt kaikki jämät pöydän toiseen päähän. Tarjoilija kävi pöydässämme kolme kertaa ennen kuin sai siivottua sen! Viimeisellä kerralla hänellä oli pöydässä vielä leipäkori jossa oli yksi viinilasi. Silloin hän otti tilauksemme.
Tarkistin ajan: Klooni-Jane oli soittanut mulle kello 18.49 että hän on valmis ja tapasimme hyvin nopeasti sen jälkeen hotellin respan edessä ja menimme suoraan ravintolaan. Juomat tulivat kello 19.15. Olimme siis odottaneet juomia ainakin 15 minuuttia. Kun tarjoilija toi juomat kysyin häneltä “onko teillä liikaa asiakkaita vai liian vähän henkilökuntaa”, “miten niin?” “no kun me on odotettu näitä ensimmäisiä juomia 15 minuuttia”, “menihän tässä aikaa siivotessa”.
Ei anteeksipyyntöä, ei pahoittelua ei mitään! Eikä myöskään laskuun mitään hyvitystä.
Tarjoilija jäi siivoamaan naapuripöytää jolloin minä sanoin Klooni-janelle tarpeeksi kuuluvalla äänellä: “mitäköhän sille olis maksanut jos se olis vaikka sanonut olevansa pahoillaan. Toiset vaan ei sovellu asiakaspalveutehtäviin.”
Yllättäen ruokamme toi toinen tarjoilija ja ruokaa on kyllä kehuttava. Söin Aspelundin Aurajuusto-broileria ja kerrankin ruuassa, jossa sanotaan olevan Auraa se myös maistuu. Ja röstiperuna oli todella rapea. Hyvää oli :)
Laskun mukana tuli palautelomake, jonka otin huoneeseeni ja täytin illalla. Palautin palautelomakkeen lähtiessäni hotelln respaan. Vielä ei ole tullut minkäänlaista vastausta. Toisin kuin Seinäjoella, jossa täytin myös palautelomakkeen vajaa kaksi vuotta sitten. Tuon kirjoittamani hitaan palvelun lisäksi kirjoitin palautetta myös siitä, että aamiaisen “lämpimät” olivat oikeasti kylmiä. Mutta Seinäjoelta mulle soitettiin (!) vielä samana päivänä kun olin palautteen jättänyt. Pyydettiin tapahtuneita anteeksi, kerrottiin että lämpölevyt tai -hauteet tai mitä ne nyt sitten olivatkaan on tarkistettu ja korjattu ja että mulle on hotellin respassa drinkkilippu. En ole koskaan hakenut sitä drinkkilippua. En mä tarvitse mitään hyvitystä, jos en ole kärsinyt taloudellista menetystä, mulle riittää se, että mun reklamaatio huomioidaan. Annan Oscarin olohuoneelle aikaa reagoida ensi viikon puoleen väliin sitten otan sinne uudestaan yhteyttä.
Jyväskylässä kerran odotin tarjoilijan tuloa 15 minuuttia ja sain laskusta 15% alennusta sekä 6€ arvosta lipukkeita kyseiseen ravintolaan. Eikä kyseessä ollut “kuin” Memphis!
Mulla oli aivan ihanat asiakkaat perjantaina, viihdyin heidän luonaan ihan oikeasti :)
Kotimatka meni hienosti vaikka ikävän näköisen kolanrin näinkin. Turun moottoritiellä täällä itäpäässä oli länteen päin ajettaessa ajanut auto kaiteeseen. Paikalla oli ambulanssi ja paloauto. Pahan näköinen se auto oli. Ihme kyllä siinä ei ollut kuin yksi auto. Takana tulija on osannut pitää turvavälin. Ja sitä moottoritien jonoa sitten muuten perjantaina kello 17 jälkeen riitti! Onneksi oli musta nähdän väärään suuntaan.
Klooni-Jane sai vedettyä omat koulutuksensa täysin nappiin (nämä olivat hänen ensimmäiset täysin yksin vetämänsä) ja hän on nyt yhden palvelukokonaisuuden osalta 100% “remmissä” :)
No niin, nyt on syysloma hoidossa :)
Sain järkättyä ne Finskin plus-pisteillä ostettavat lentoliput. No, piti niihin vähän laittaa eurojakin lisäksi, mutta hyvin vähän. Lähtö on tiistaina 28.10 ja paluu lauantaina 1.11.
Hotellia jouduin vaihtamaan. Ensin varaamassani ei ollut ykköstä vapaana mun matka-ajalle. Uusi hotelli on vähän lähempänä keskustaan (noin kaksi korttelia) ja noin 30€ halvempi kuin ensin varaamani, joten tuuri kävi. Hotelli saattaa toki olla tasoltaan heikompi kuin ensin varaamani, mutta entäs sitten. En mä siellä ole kuin aamiaisen, päiväunien ja yöunien ajan.
Matkasuunnitelmiakin on jo: tiistaina yleistä kiertelyä keskustassa, tuskin aikaisen aamuheräämisen jälkeen juuri muuta jaksaa.
Keskiviikkoaamuna olis Espanjalaisessa ratsastuskoulussa aamuharjoitukset ja opastettu kierros. Sen jälkeen varmaan päiväunet ja sitten nähtävyyksiä katselemaan.
Yhtenä päivänä käyn joko Bratislavassa tai Saltzburgissa ja sitten jää vielä yksi päivä kierrellä kirkkoja ja linnoja.
Siinähän se sitten onkin jo kolme kokonaista päivää mennyt. Nyt kun katsoo tota suunnitelmaa, niin ois sitä voinut pidempäänkin olla, mutta kun noi lennot menee niin huonosti. Maanantaina en voi lähteä, koska jo nyt olen kaksi päivää poissa samaan aikaan kuin toinen meidän “vanhoista” kouluttajista.
Mia, kohta nähdään, mutta sitä ennen mä laitan sulle sähköpostin. Eli just nyt kohta heti :)
