Aihealueen 'Teini' arkisto
Käytiin Teinin kanssa eilen Jumbossa. Teini ajo. Mä löysin itelleni uuden käsilaukun. Mustan, olisin halunnut punasen, mutta nyt on semmonen käsilaukkumuoti että ei auta nirsoilla. Toi on saman valmistajan kuin mun monet edellisetkin. Ja vähän isompi kuin edellinen. Eli juuri sen verran isompi että sinne mahtuu puolen litran vesipullo pystyyn. Nykyiseen kun ei mahdu ja sen takia olen etsinyt suurempaa laukkua.
Katselin myös talvikenkiä mutta yksiäkään en edes kokeillut.
Nyt mua jänskättää se, että teini lähti autolla yksin. Se lähti pelaamaan ja tulee joskus kello 23 jälkeen kotiin. Ei taida äidille uni tulla ennen kuin teini on tullut takaisin kotiin.
Eilen Teini jo ajo ihan eri tavalla kuin viikko sitten. Paljon varmemmin, paljolti sen takia uskalsin hänet yksin jo laskeakin. Ja ajamallahan sitä varmuutta vaan saa.
Teini tuli vähän ennen kasia kotiin ja rupesi syömään. Syödessään hän kysyi että onko mulla tänään vielä jotain kiireistä tekemistä. Vastasin ettei ole. Sitten hän kysyi että käydäänkö tankkaamassa mun auto. “Miten niin?” “Mä sain kortin äskön” vastasi teini.
Ja niinhän me sitten käytiin tankkaamassa. Ihan hienosti se ajaminen sujui. Epävarmaahan se tietysti vielä on mutta ei mua yhtään pelottanut. Eikä oikeestaan tarvinnut edes ohjeistaa muuta kuin parkkiruudusta pois lähtiessä. Ensin hän meinasi ruveta kääntämään liian aikaisin ja sitten unohti katsoa taakse.
Sanoin että 1 - 2 kertaa ainakin käydään vielä yhdessä ajelemassa ennen kuin hän saa mennä yksin. Mummu varmaan saa viikonloppuna vieraita :)
Päivitys:
Olin eilen niin täpinöissäni teinin ajokortista, että unohdin mainita ajoreissun hauskan tilanteen.
Kun teini sai auton parkkeerattua omalle paikalle (meni jo toisella kerralla, ekalla turhan lähelle vasemman puoleista autoa) hän nousi autosta ulos. Kysyin miksi hän jätti virta-avaimen paikoilleen. “Mun ei oo koskaan tarvinu ottaa sitä pois. Eikä pistää auton ovia lukkoon”. Ihan loogista, mutta tuntui minusta tietysti hassulta. No, pikkuhiljaa noikin asiat rutinoituu. Mun auto onneksi huutaa, jos jää valot päälle tai avimet virtalukkoon.
On toi mun Teini vaan niin huippu.
Maanantaina kun ajelin kohti keskistä Suomea sain häneltä tekstiviestin: “Lapsesi on nyt äänestänyt enismmäistä kertaa elämässään :)”.
Mulle tuli tosta jotenkin hemmetin hyvä mieli. Vaikkakin samalla tietyllä tapaa haikea: hän on nyt täysivaltainen yhteiskunnan jäsen. Se tarkoittaa sitä, että hän on jo Iso Poika. Mutta meinaan silti edelleen käytätä lempinimeä “äiskän vaavi” :)
Tänään kesken työpäivän muistin viime yönä näkemäni unen ja lähetin Teinille viestin: “Näin susta ja Saarasta (teinin [ex?]-tyttöystävä) unta viime yönä. Semmosta että Saara oli raskaana ja mulle kerrottiin vasta kun laskettuun aikaan oli viikko aikaa. Olin kauheen loukkaantunut kun se kerrottiin mulle vasta niin myöhään mutta ylpeä siitä että musta tulee mummu ;D”.
Teini vastasi: “No jos noin tapahtuu, niin mä lupaan kertoa viimeistään kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, niin sun ei sit tarvi loukkaantus :P”.
Hihittelin Erottajan parkkihallissa ääneen teinin vastausta.
No niin, saimme tänään HR:ltä yhteenvedon meidän firman työviihtyvyyshaastattelusta. Ei siellä mitään yllättävää tullut. Tai no, se yllätti että kouluarvosanoilla meidän työtyytyväisyyden keskiarvo oli 7,9. Minusta se oli yllättävän korkea. Itse annoin seiskan. Niin “korkean” arvosanan sen vuoksi, että rakastan työtäni ja saan tehdä sitä noin 95% itsenäisesti.
HR:n edustajat menivät hiljaiseksi kun tuli puhetta liiallisesta työmäärästä. HR:n täti pahoitteli ensin sitä että meidän työ on kausiluonteista ja sanoi sitten: “sitten kun tulee se hiljainen hetki, on pidettävä se pari tuntia vapaata”. Vastasin tädille että jos pitää pari tuntia viikossa vapaata, nin eläkeikä on suhteellisen lähellä ennen kuin on saanut pidettyä yli 230 tuntia pois. Vieno “niin” oli ainoa vastaus jonka sain.
Niistä tuntien rahallisesta korvaamisesta ei muuten ole tullut vieläkään mitään päätöstä. Mun pitäis varata lentoliput sinne Wieniin. Nimittäin esimerkiksi Finskillä ei enää ole halvinta menolippua. Austrian Airlinesilla lippuja vielä on, mutta ei niiden kanssa enää kauaa kannata jahkailla. Taidan huomenna soittaa meidän isolle pomolle ja kysyä mikä on tilanne niiden tuntien kanssa. Tässä kuussa on jo tullut viikko lisätunteja, että silleen.
Teini on nyt kaksi viikkoa poissa töistä ja laitoin hänelle aamulla tekstiviestillä muutamia kotitöitä tehtäväksi. Kaikki oli tehty :) Kun söimme illallista hän kertoi mitä kotitöitä ajatteli huomenna tehdä. “Tuleeko sulla mieleen jotain muuta?” hän kysyi. Siis mitäh? Teini kysyy mitä kotitöitä hän voisi tehdä. Onhan mulla mielessä vaikka mitä, mutta ei teinin tartte tätä huushollia pyörittää. Ja kun annan joka päivä jonkin pienen työn hän ehkä tekee ne pienet sen sijaan että jos antaisin jonkun isomman homman, niin saattaisi jäädä sekin tekemättä. Hän saa esimerkiksi ruveta hoitamaan meidän täydennys-kaupassa-käynnit.
Nyt se sitten taas alkaa: joka viikkoinen miettiminen mitä meillä syödään tällä viikolla? Joskus täytyy tehdä kahden päivän ruoka ja sitten kun on sellaisia päiviä että teini ei syö kotona tai olen itse työmatkalla niin sitten joku yhden päivän ruoka. Teini nimittäin ei juurikaan syö vaikka sille jääkaappiin jäisikin jotain “ruuan jämiä” syötäväksi. Se on aika huono syömään “jämiä”, se mieluummin söisi joka päivä “tuoretta” ruokaa. Valitettavasti vaan se ei meidän taloudessa onnistu. Kahdesta syystä: äitinsä on laiska ja yleensä kahden päivän ruoka on edullisempaa tehdä kuin kaksi yhden päivän ruokaa. Lisäksi arkena ruuan pitäisi valmistua nopeasti ja helposti.
Sain ensi viikon ruokalistan tehtyä, apuvälineitä käyttäen. Työkoneella mulla on itse tehty excel-tiedosto jossa on eri ruokia. Ne on luokiteltu ruoka-aineittain (liha, kala, broileri jne), ruokalajin mukaan (keitot, kastikkeet, laatikot….) sekä sen mukaan onko kyseessä yhden vai kahden päivän ruoka. No, se lista on työkoneella enkä meinaa avata sitä ennen huomista.
Tänään kävin katselemassa Maikkarin Mitä tänään syötäisiin -ohjelman reseptihakua ja sen lisäksi lueskelin omia ruokaohjeitani. Mulla on lähes 100 wordin sivua erilaisia reseptejä. Siis reseptejä, joita olen kerännyt. Ja ruuat löytyivät! Olen toimistolla käydessäni hyödyntänyt myös firman ruokalan ruokalistoja. Yleensä olen toimistolla maksimissaan yhden päivän viikosta, joten sieltä neljästä muusta päivästä saattaa löytyä joku hyvä idea kotona toteutettavaksi.
Olen monasti miettinyt olenko mä ainoa, jolla on tämä sama ongelma joka helvetin viikko: mitä ruokaa? Ainakaan muut eivät valita asiasta yhtä paljon kuin minä. Toinen ongelma joka mulla on, on se, että ruuat tuntuvat kutistuvan tiettyihin ruokiin. Tiettyjä ruokia tulee tehtyä jatkuvasti, joitakin taas “ei koskaan”. Tavallaan unohtaa jonkin ruokalajin olemassa olon.
Nyt sitten vielä kun kauppojen sunnuntaiaukiolot päättyvät tuo se ruuan laittoon yhden epämiellyttävyystekijän lisää: kaupassa on käytävä joko perjantaina tai lauantaina. Yleensä olen molempina päivinä niin väsynyt, etten millään jaksais miettiä jotain ruokalistoja, mutta pakkohan se on. No, näitä “isoja ongelmia” voi rauhassa kaipailla vajaan puolen vuoden kuluttua kun teini on armeijassa eikä tarvitse miettiä kuin joillekin viikonlopuilla ruokalistoja. Ja veikkaan että silloin teen enemmän kuin mielelläni juuri niitä teinin lempiruokia ;)
Teini tässä pari iltaa sitten huuteli mua tuolta omasta huoneestaan: “Äiti, tuu kattomaan”. Menin kattomaan ja eikös teinillä ollut siinä uudessa telkkarrissaan avoinna Futisforumin keskustelupalsta. Teini itse makasi sängyllä langaton näppis jaloillaan. “Kato, mitä mä ostin” hän sanoi ja näytti sitä näppistä ja uutta hiirtään.
Ensimmäinen reaktioni oli “voi saatana-perkele”, mutta jostain takaraivosta tuli yllättävän nopeasti ajatus: “eihän sillä ole tämän vuoden jälkeen moneen vuoteen varaa ostaa mitään hömppää itselleen, joten ostelkoon nyt. Kunhan pitää huolen yhdessä sopimastamme jemmaan pistettävästä rahasummasta”.
Kyselin mitä hänen hankintansa olivat kustantaneet ja varmistin että hän muistaa laittaa rahaa jemmaan.
Joskus vaan on annettava “periksi” ja annettava toisen “nauttia” elämästään.
Teini on käynyt tänään ostamassa meille uuden “perheenjäsenen” (hänen oma ilmauksensa).
Hän oli käynyt ostamassa 40 tuuman full-hd digitelkkarin! En mitenkään erityisesti ilahtunut tuosta ostoksesta, mutta olisi hän kai voinut palkkarahojaan huonompaankin laittaa. Palkkarahoilla hän sen nimittäin osti. Mä olisin nostanut ton pojan seinälle, jos se olis ostanut sen YO-lahjarahoillaan!
Hih, tähän asti hän on pelannut pleikkaa työpöytänsä ääressä (jonka päällä entinen ja tämä uusikin televisio ovat), nyt hän istuu säkkituolilla huoneensa oven pielessä :)
Sanoinkin hänelle, että kovin pieneen yksiöön hän ei nyt sitten voi muuttaa, kun on tuon kokoinen “perheenjäsen” jakamassa samaa asuntoa :D
Juhlat meni hienosti. Tarjottavatkin riitti. Niitä oli jopa liikaa. Kuten aina, joten turhaan mä stressasin sitä :)
Koululle lähdimme vähän yli kello 9. Menimme junalla, koska teinin koululla ei ole parkkipaikkoja. Ensimmäiset itkut itkin, oikein isoja kyyneleitä, kun tulevat ylioppilaat kävelivät juhlasalin läpi salin etuosaan. Ja sitten laulettiin suvivirsi. Tässä vaiheessa ajattelin jo pesäpalloa ja vältyin lisäitkuilta.
Juhlassa esitettiin muutama musiikkiesitys ja pidettiin tietysti puheita. Puhujina oli koulun rehtori sekä koulusta 25 vuotta, 50 vuotta ja 60 vuotta sitten ylioppilaaksi valmistuneet miehet.
Stipendejä jaettiin paljon. Tai ei niitä konkreettisesti jaettu kuin muutama valmistuville oppilaille ja loput stipendien saajat vain lueteltiin.
Sitten alkoi todistusten ja lakkien jako. Ruotsinkielisessä kulttuurissa (luulisin, että on heidän kulttuuriaan) rehtori antaa todistukset ja vuosikirjan sekä halauksen. Sen jälkeen nuori siirtyy luokanvalvojansa luokse, joka asettaa yo-lakin hänen päähänsä, halaa ja antaa ruusun. Sitten lavalla oleva nuori poistuu ja rehtori kuuluttaa seuraavan nuoren lavalle.
Ja itkuhan siinä taas tuli, kun teini käveli lavalle. Toisaalta mulla ei mennyt koko 2,5 tuntia kestävän tilaisuuden aikana kuin viisi nenäliinaa, joten ei mikään totaalisen kehno suoritus ;)
Teini tuli koululta kotiin isänsä kyydissä ja minä junalla. Olisin kuulemma päässyt heidänkin kanssaan, mutta kun ei isänsä sanonut mitään heidän suunnitelmistaan, tulin sitten junalla. No, olimme kaikki lähes yhtä aikaa meidän pihalla: teini isänsä kanssa, Hukkis siskoni kanssa ja minä. Hukkis tuli viimeistelemään täytekakut ja sisko palkatuksi piiaksi tekemään keittiötyöt.
Aikaa ei ollut kuin reilu puoli tuntia ensimmäisten vieraitten saapumiseen, mutta me saimme kaiken ajoissa - jopa etuajassa - valmiiksi :) Kiitos vielä Hukkikselle ja siskolle avusta. Juhlien aikana monet vieraatkin osallistuivat omalta osaltaan auttamiseen :)
Teinin isä tuli aivan ensimmäisenä ja rupes soittamaan suutaan mulle. Minä en onneksi lähtenyt siihen leikkiin mukaan eikä mennyt kuin hetki, kun hän tuli pyytämään multa anteeksi. Myöhemmin illalla teini sanoi, että hän ihmetteli isänsä käytöstä kovasti ja pahoitti hieman mieltään sen vuoksi.
Kello 14 oli tulossa aivan lähisuku ja teinin kummitäti. Kun kaikki olivat saapuneet, nostimme shampanjalasit ja koska teinin isä ei tiennyt mitä hän teinille sanoisi, pidin minä teinille puheen. Sitten kahviteltiin.
Teini fiksuna poikana ei juonut omaa shampanjalasiaan tyhjäksi, vaan jätti sen aina vajaaksi. Lasi sitten vaan täytettiin kun hän nosti uusien vieraitten kanssa maljan. Ja vieraita riitti. Viimeiset vieraat tulivat klo 17. Silloin ei paikalla sitten enää ollutkaan kuin kolme teinin ystävää, kaksi minun ystävääni, minä ja teini.
Istuttiin porukalla parvekkeella ja juotiin shampanjaa ja kuohuviiniä.
Kun teini lähti kahden ystävänsä kanssa keskustaan (hän oli menossa neljän luokkatoverinsa kanssa Manalaan syömään), lähti toinen minun ystävistäni heidän mukaansa. Minä jäin parvekkeelle yhden teinin ystävän (tuo M) ja oman ystäväni kanssa. Juotiin juhlia varten varatut shampanjat (yhtä pulloa lukuun ottamatta) ja kuohuviinit pois.
Olin erittäin positiivisesti yllättynyt, kun teinin isä myöhemmin illalla soitti ja kiitti minua hienosti järjestetyistä juhlista. Sen lisäksi hän sanoi, että meidän pitäisi nähdä ja jutella jossain vaiheessa, turha meidän on vihoitella toisillemme. No, se on sitten jo ihan toisen blogikirjoituksen aihe.
Noin kello 01 oli kaikki pullot tyhjinä ja me painelimme nukkumaan. Kaikki kolme mun sänkyyni :)
Lahjaksi teini sai 10 352 € rahaa. 10 000 on erilaisilla pankkitileillä sekä rahastoissa. Minä olen sen rahan hänelle vuosien varralla kerännyt. 302 € tuli puhdasta käteistä ja 50 € Stokkan lahjakorttina.
Lisäksi hän sai erittäin henkilökohtaisen täytekakun, tai siis kaksi, polkupyörän, suojakotelon sekä kantolaukun Mac Bookille, Hbl:n armeijan alkuun asti, kalvosinnapit ja varsin upean “ylioppilaskukan”. Laitan kuvia tähän tekstiin, kunhan jaksan purkaa kuvat kamerasta.
Olin myös erittäin iloisesti yllättynyt, että ex-mees oli pudottanut postiluukustamme teinille kortin ja käteistä sillä välin kun me olimme koululla. Arvostan sitä todella paljon.
Teini meni yöksi tyttöystävänsä luokse ja kotiutui sunnuntaina noin kello 13. Hänellä ei ollut krapulaa? Ja rahaakin oli mennyt kuulemma vain pari kymppiä. Olin antanut hänelle 30€ lounasseteleitä ruokailua varten, joten ehkä oli ainakin syönyt kunnolla. Mutta ystäväni totesi siinä vaiheessa että teini on viallinen, se pitää palauttaa ;)
Teini kiitti juhlista vielä sunnuntainakin, joten juhlat olivat erinomaisesti onnistuneet. Tärkeintähän on se, että juhlakalu on tyytyväinen :)
Ai niin… ne teinin paperit:
Äidinkieli M
Suomi E
Englanti E
Matikka C
Fysiikka C
Yhteiskuntaoppi E
Lukion päästötodistuksen keskiarvo 8,2
Tätä puhetta ei koskaan ennen sen pitoa kirjoitettu. Kirjoitan sen nyt reilu kolme vuorokautta myöhemmin niin, kuin sen muistan.
Teini, teillä lapsilla on paha tapa itkettää äitejänne. Välillä ilosta, välillä surusta. Sinä onneksi olet itkettänyt huomattavasti enemmän ilosta kuin surusta. Ensimmäisen kerran itketit minua 23. päivä maaliskuuta 1989. Pidin odotus- ja vauva-ajastasi päiväkirjaa ja 23. päivä maaliskuuta 1989 olen kirjoittanut: “Tänä iltana se tapahtui! Äiti oli menossa nukkumaan ja yks kaks jokin rupesi “koputtamaan” oikean nivusen vieressä. Hetken aikaa odotin ja taas, nyt keskellä vatsaa. Sinä se olit! Potkaisit äitiä ensimmäisen kerran niin, että se tuntui. Äiti ei voinut muuta kuin itkeä ja nauraa yhtä aikaa. Mahtava tunne!
Äiti ei voinut myöskään välttää kiusausta “kiusata” sinua. Tönäistä masua hieman ja odottaa vastausta sinulta. Itse olisin jaksanut jatkaa vaikka aamuun asti, mutta sinua ei moinen “leikki” kovin kauaa jaksanut kiinnostaa.
Tunne on vieläkin tosi mahtava. Sinun ensi potkusi ja huomenna aamulla lähdemme muuttamaan uuteen, ennen kaikkea, omaan kotiin. Toivottavasti sinä et hirvittävästi suutu moisesta puuhasta.”
Tänään olen taas itkenyt sinun vuoksesi onnesta.
Teini, olet nyt avannut sellaisen oven, että kun armeijan jälkeen mietit, mitä haluat työksesi tehdä, ovat kaikki ovet avoinna. Loppu on vain sinusta itsestäsi kiinni. Miten valmistaudut ja hoidat mahdolliset pääsykokeet.
Kun mietit sitä, mitä haluat tulevaisuudessa tehdä, niin muistutan sinua muutamasta lapsuuden toiveammatista, ehkä ne auttavat valinnassa.
Ensimmäinen julki tullut toiveammatti oli lastentarhan opettaja. Tämä toive tuli siinä vaiheessa, kun teille tuli päiväkotiin miespuolinen lastenhoitaja. Pedakogiikka on hienoa ala eikä sen alan työt varmasti koskaan lopu.
Jossain vaiheessa sinua kiinnosti kovasti papin työ. Kun menit isoskoulutukseen ajattelin, että ehkä sinusta oikeasti tulee pappi. Mikäs siinä, leipäpappina oleminen ei varmasti ole sekään huono vaihtoehto.
Viimeisimpänä lapsuusajan haaveammattina ilmoitit että “äitiä, musta tulee poliisi ja palomies”. Kun kysyin että kumpi ensin, sain vastauksen että yhtä aikaa. Kysyin että miten se oikein onnistuu ja loit minuun katseen, joka sanoi: “äitiä, sä et tajuu mitään” ja vastasit: “no päivät mä olen poliisi ja öisin palomies, koska ne saa nukkua”.
Sen ei ole väliä, mikä sinusta tulee, vaan se, kuten teidän koulusta 25 vuotta sitten ylioppilaaksi päässyt mies tänään puheessaan sanoi: unohda rikkaus ja valta ja tee sitä mitä haluat. Sinulla on nyt kaikki ovet avoinna. Toivottavasti löydät ja pääset tekemään juuri sitä, mitä haluat.
Onnea teini!
Mulla on mennyt taas monta yötä samalla kaavalla: illalla väsyttää, mutta uni ei tule. Ja herään kello 5.30.
Eikä mun päässä edes pyöri illalla mitään ihmellisiä ajatuksia, jotka mut pitäis hereillä, uni vaan ei tule. Eilen illalla otin puolikkaan unilääkkeen. Toissailtana menin liian myöhään sänkyyn unilääkettä ajatellen enkä voinut sitä enää ottaa.
Tosin toissailtana mietin kauheesti sitä, että mahtaako tarjottavat riitää. Lähinnä olin huolissani tuosta suolaisesta puolesta, yleensä se maistuu ihmisille paremmin kuin makea. Mutta jos mulla on kahta erilaista piirakkaa ja niitä on molempia 1,5 per vieras ja sen lisäksi on pasteijoita, joita on 2 per vieras niin riittäähän se. Riittihän mun laskemat tarjoilut teinin rippijuhlissakin ja ne on vähän eri tyyppiset juhlat. Rippijuhlissa ihmisille oikeesti rupeaa jo suolainen maistumaan, kun on lähdetty aamulla aikaisin liikkelle. Tänään vieraat tulevat joko suoraan kotoaan tai jostain toisista juhlista. Noin oletusarvoisesti.
Joten se on ihan turha murhe, että suolaiset loppuisivat kesken.
Tuskin siis tulee mitään rääppiäisiä järjestettyä. Mun pitää huomenna vielä ajaa Jyväskylään ja tiistaina pois sieltä. Olis ihan helvetin upeeta, kun sais ens yönä nukuttua kunnolla.
Mä taidan lukea vielä muutaman blogin joita seuraan ja ruveta sitten touhuumaan. Kotoa me lähdetään joskus vähän jälkeen yhdeksän. Kello mulla oli soittamassa 7.30, ja nyt, kellon ollessa noin 7.10 olen jo syönyt aamiaisen, joten aikaa on. Tosin tehtävääkin on ;)
