Aihealueen 'Harrastukset' arkisto
Kävin tunnin jumpassa ja “menetin” yli 600 kaloria. Tunnin kunnon steppilauta ja käsipaino -jumpan jälkeen ei jostain syystä tee enää mieli rasvaista ruokaa, joten jäi pitsa ostamatta. Sen sijaan jäin salille notkumaan ja odottamaan että pääsen kotimatkalla käymään kaupassa eikä tarvitse “raahautua” sinne enää uudestaan.
Istuin siis hierontatuolissa kolmen ohjelman ajan. Ensimmäinen ohjelma oli sellainen akupisteisiin perustuva, joka nopeuttaa lihasten palautumista. Toisena oli vyötärön seutua rentouttava hieronta ja viimeisenä otin ilmatyynyjä ja vibraa käyttävän alavartalon jännityksiä poistavan hieronnan. Ja sehän olikin sitten valtavan mukava ohjelma :)
Eräässä ohjelman kohdassa ilmatyynyt nostivat lantiota hieman ylemmäs ja sen jälkeen perssiiseen tuli kunnon vibra. Tähän kun vielä lisäsi alaselkää hierovat hierontakuulat niin sitten olikin “kunnon miksi” valmiina: noiden kolmen toiminnon yhdistelmä sai nimittäin klitoriksen välillä painumaan housun saumaan silleen, että tuntui tosi namilta ;) Valitettavasti tuota kyseista yhdistelmää ei kestänyt kovin pitkään tai kovin moneen kertaan. Tai ehkä se oli hyvä, olisi ehkä ollut hieman noloa ruveta orgasmin pyörteissä hihkumaan kuntosalin rentoutushuoneessa. Mutta ehdottomasti otan kyseisen hieronnan toistekin!
Sain nukuttua hyvät yöunet. Olin hereillä vain kertaalleen ja silloinkin nukahdin nopeasti takaisin. Nukuin vajaan seitsemän tunnin unet, joten en vielä ole täysin pirteä, mutta ehdottomasti pirteämpi kuin eilen aamulla.
Vietin eilisen illan “erakkona”, puhelin äänettömällä ja www-yhteydet suljettuina. Teki tosi hyvää :) Istuin sohvalla, katsoin leffan “Naisen tuoksu” ja rupesin kutomaan itselleni kaulaliinaa. Olen maailman huonoin katsomaan leffoja, olen nähnyt ehkä 10 leffaa elämäni aikana. Tai no, ehkä 12. En ole nähnyt Naisen tuoksua aikaisemmin ja täytyy myöntää, että pidin siitä. Al Pacino oli Hyvä! Sain leffasta myös uuden elämänohjeen itselleni. Kun everstiluutnantti Frank Slade hyvästelee Tommy-kissansa ennen NY:iin lähtöä hän sanoo kissalle: “Nai aina kun et tiedä mitä tehdä”. Minusta tuo on helvetin hyvä elämänohje ;)
Kaulaliinaa rupesin kutomaan koska muistelen jostain lukeneeni tai kuulleeni että nyt pitkät kudotut kaulaliinat ovat muotia. Koska olen muotifriikki (not!), päätin tehdä itselleni sellaisen. Oli muuten yllättävän hankalaa ruveta kutomaan pitkillä puikoilla. Taidan kyllä tarvita hierontaa sen jälkeen kun tuo kaulaliina on valmis, siitä nimittäin tulee suhteellisen painava. Lankaa tulee menemään ainakin 500g.
Mulla on jalka kipeä. Siis jalkaterä. Se oli jo eilen aamulla. Jalan ulkosyrjään sattuu kun kävelen ilman kenkiä. Muuten siinä ei tunnu mitään. Sitä ei särje, se ei ole kosketusarka, mutta ilman kenkiä kävellessä sattuu. Täytynee ruveta jenkiksi ja kävellä kotonakin kengät jalassa ;) Oikeasti tämä on kyllä ikävää. Koulutuspäivinä seison paljon ja jos tuo kipu tuosta pahenee, niin mites mä sitten työni teen?
Raakkuääneen saadut lääkekuurit on nyt sitten syöty. Ääni on ollut parempi mutta edelleenkin silloin tällöin olen raakkunut. Joten edessä taitaa olla punkteeraus. Täytyykin muistaa varata jälkitarkastusaika lääkärille.
Ajattelin lähteä käymään kello 10 alkavassa jumpassa, tulla kotiin ja hoitaa omaa “kauneuttani” ja jatkaa sitten kotitöitä.
Mulla on etureidet kipeet, vaikka en edes “tiedä” tehneeni tiistain jumpassa etureisiliikkeitä. Siis tiedänhän mä mitkä liikkeet ottivat etureisiin, mutta jumpan aikana ne eivät ottaneet. Ja kun huomioi sen, että normaalilla kinesis-tunnilla tehdään kierto kolmeen kertaan ja näillä näytetunneilla vaan kahteen kertaan, niin täytyy sanoa, että on hemmetin tehokasta!
Ei tullut sitten uni eilenkään. Jouduin taas ottamaan unilääkkeen. Toinen ilta peräkkäin, joten tänään en ota. Jätän huomiset bileet väliin ja yritän taas syödä niitä mun uusia unilääkkeitä. Eihän tästä muuten tule taas yhtään mitään!
Nyt täytyy ruveta töihin, tehdä ensin tämän päivän materiaali valmiiksi. Asiakas on varmaan helvetin tyytyväinen kun saa koulutusmateriaalin puoli tuntia ennen koulutuksen alkua, mutta tämä oli myyjän päätös, mä olisin halunnut siirtää koulutusta. Sitten yritän tyhjentää sähköpostia.
Kävin tänään testaamassa uudet kinesis-tunnit. Menin ensin Cardio tunnille, jolla tosiaan nostettiin sykettä. Hypin hyppynarulla ensimmäisen kerran ehkä noin 25 vuoteen. Joka toinen liike nosti sykettä ja joka toinen oli lihasvoimaa kehittävä. Tykkäsin :)
Sitten kävin Core tunnilla eikä sekään huono ollut. Liikkeet olivat huomattavasti monipuolisemmat kuin “perus-kinesiksessä”.
Saatan hyvinkin käydä molemmilla tunneilla vielä jatkossakin. Ne on siinä mielessä hyviä, kun ne kestää vaan puoli tuntia, joten kiireessäkin ehtii. Ja cardio-tunti yksinään sopii siihen, kun mun personaltrainer-ohjelmassa on vuorossa 25 minuutin liikunta 80-90% maksimisyketasolla.
Huomenna mä tulen kotiin joskus kello 16 aikaan. Sitten mun täytyy tehdä torstain koulutuksen materiaali (saan lähtötiedot vasta huomenna. Ellei ne nyt sitten ole tulleet jo tänään, mutta tänään en kuitenkaan meinaa materiaalia enää tehdä). Myöhemmin illalla ei enää ole sellaista jumppaa, joka kauheesti kiehtois, joten taidan mennä salille. Paitsi että huomenna ei pitäis sataa, joten vois lähteä kävelylenkille.
Selkä on jo paremman tuntuinen :) Ei se tosin kunnossa vielä ole, mutta parempi. Tein aamulla ennen suihkuun menoa selkäjumpan ja toivon, että se on vielä työpäivän päätteeksikin paremman tuntuinen. Tein jälleen kerran fiksun päätöksen (rupeankohan mä vihdoinkin aikuistumaan?) ja päätin vielä tänään olla harrastamatta urheilua. Huomiseksi olenkin varannut kaksi “tuntia”. Meillä alkaa kinesiksestä kaksi uutta tuntia: “KinesisCore tunnilla pääpaino on enemmän keskivartalon hallinnassa ja vahvistamisessa, kun taas Cardio-tunnilla pääpaino on voimaa ja kestävyyttä harjoittavissa liikkeissä.”. Huomenna on noiden uusien tuntien lanseeraus ja niitä pidetään vuoron perään puolen tunnin välein. Ensin 10 minuutin esittely ja sen jälkeen 20 minuutin treeni. Olen menossa testaamaan molemmat tunnit. Ne saa merkittyä Polarin kunto-ohjelmaan voimaharjoitteluna. Siihen päälle pitäis sitten vielä vetää aerobinen osuus. Niiden pituudet vaihtelee 25 minuutista 1h 20 minuuttiin.
Tänään sitten alkaa myös jouluun tähtäävä 4,9 kilon painon pudotus. Pudotustavoite ensimmäiselle viikolle on 300g. Ei oo paha rasti. Olen yrittänyt psyykata itseäni myös siihen, että sen viimeisen kahden kilon pudotus ei myöskään ole vaikeaa vaan menee ihan siinä missä näiden ensimmäistenkin kilojen. Valitettavasti te joudutte nyt sitten seuraamaan sitä, miten mun käy. Sitä sosiaalista painetta yritän edelleen itselleni kasata. Vaikka ei se mitään auta, mua kun ei vois vähempää kiinnostaa se, mitä muut musta ajattelee. Jos mä lihon 10 kiloa sinä aikana kun mun pitäis laihduttaa viis, niin eikö se ole mun ongelmani, itsehän mä kiloni kannan? ;)
No joo….
Kalenteri on keskiviikkoon asti täynnä, tänään tosin eka palaveri alkaa vasta 10.30. Torstai on näillä näkymin ihan toimistopäivä ja perjantaina onkin sitten se kansallinen “kehityspäivä”. Tein viikonloppuna lopullisen päätöksen siitä, että jätän iltaohjelman väliin. Yritän siis pysyä fiksuna edelleen :)
Kävin ostoshelvetissä ostamassa uuden teleskooppimallia olevan karttakepin, edellisen unohdin asiakkaan luokse. Kassatyttö oli ihana, hän sanoi mulle: “meillä on tarjouksessa taskukokoinen sivistyssanakirja. Tarvitko, se on vähän samaa ryhmää ton karttakepin kanssa” :) En ostanut mutta tavallaan mua ilahdutti “tavallisen kassamyyjän” myyntihenkinen asenne.
Sitten kävin apteekissa ja menin jumppaan. Kävin tunnin pilateksessa ja puolen tunnin stretchingissä. Nyt on ihanan raukea olo. Mietin vaan kovasti, että kumpaan kastiin laitan ton 1,5 tunnin rentoilun: voimaharjoitteluun vai lenkkeilyyn. Voimaharjoittelua se ei missään tapauksessa ole, vaikka pilates onkin keskivartalon vahvistamiseen kehitetty laji. Mutta muut lihasryhmät jäävät lähes täysin huomioimatta. Eikä venyttely ainakaan ole voimaharjoittelua. Toisaalta ei tuota voi lenkkeilyksikään laittaa. Laitoin sen nyt kuitenkin voimaharjoittelun puolelle, koska keskisyke oli niin alhainen, eli 95 ja harjoituksen kesto melkein kaksi tuntia.
Huomenna on tarkoitus mennä reipastahtisempaan jumppaan, sen saa sitten taas lenkkeilyn piiriin. Tosin syke tulee olemaan suurimman osan ajasta yli maksimin :( Ja lauantaina menen lenkittämään mun uudet hoitokoirat, joten siitä tulee kolmas lenkkeily tälle viikolle.
Nyt on sellainen ihanan raukea olo. Taidan siis mennä sänkyyn ja nukahtaa tähän ihanaan olotilaan :)
Jos joku mietti että tilaisko mun kauttani shampanjaa vaiko eikö, niin suosittelen tilaamaan. Tilauksiin tulee nimittäin nyt 1 -2 vuoden tauko.
Shampanja on siinä mielessä “helppo” säilytettävä, että se ei ole ihan hirveen tarkka säilytyslämpötilasta. Parasta tietysti olisi, jos sen voisi säilyttää huonelämpötilaa alhaisemmassa lämpötilassa (12 - 18 astetta), mutta jos sitä ei säilytä vuositolkulla, se säilyy kyllä, kunhan säilytyslämpötila pysyy tasaisena (tästä shampanja on suhteellisen tarkka).
Jos siis haluat tilata kauttani shampanjaa (hinnat muistaakseni noin 25 - 28 € / pll), niin lähetä sähköposti maanantaina viimeistään kello 14.00.
Kuten kerroin, sykemittarin käyttö motivoi mua liikkumaan. Tänään on suunnitelmissa käydä iltapäivällä / alkuillasta tunnin kävelylenkillä ja huomenna aamulla jumpassa.
Otin myös Polarin Personal trainer -sivut käyttööni. Olen syöttänyt järjestelmään lähtötiedot: ikä, paino, leposyke sekä “normaalielämän” keskisyke. Sen jälkeen ohjelma teki mulle “outdoor sports program -kunto-ohjelman, jonka tavoitteena on parantaa kuntoa. Sen mukaan mun pitäis käydä neljä kertaa viikossa lenkillä ja kaksi kertaa viikossa tehdä voimaharjoittelu. Ei mulla aika riitä tommoseen, mä tulen liikkumaan noin 4 - 5 päivänä viikossa, puolet lenkillä, puolet jumpassa, lisäksi toivottavasti silloin tällöin ratsastusta. Tänään olis ohjelmassa 65 minuutin lenkki niin alhasella sykkeellä, että jos mä pidän sykkeeni niissä rajoissa ehdin ehkä noin sadan metrin päähän :D Sykerajat ovat 106 / 123. Taidan siis noudattaa eilen sykemittarin määrittelemiä rajoja.
Tuo ohjelma tulee jatkossa (kunhan vaan käytän sitä) näyttämään kraafisesti viikon ja kuukauden tiedot urheilusuorituksistani niiden keskiarvoja ja tietoa kuntoni kehittymisestä. Noi on just semmosia asioita, jotka motivoi mua.
Tulen jatkossa varmaan myös raportoimaan täällä enemmän liikunnastani. Aiheutan näin itselleni sosiaalista painetta ;)
Kyllä on ihanaa kun aamulla kuudelta herätessä ei ole puolikuollut väsymyksestä. Tänäkin aamuna heräsin pari minuuttia ennen kuin herätyskello soi. Voi kun tää olotila säilyis. Mutta eiköhän se häviä viimeistään siinä vaiheessa kun rupeaa olemaan pimeetä kun herää. Tai mistäs sen tietää, mulla on nyt käytössä toi heräämisvalo, jospa se helpottais. Varsinkin nyt kun sitä pääsee käyttämään ennen kuin ne pimeät aamut alkavat.
Olin reipas tyttö ja kävin tekemässä puolen tunnin kävelylenkin (ja nyt ei uskalla pukea päälle, kun pukkaa hikeä). Muistin ton mun sykemittarin väärin, siinä ei ole kuntotestiä. Silti se motivoi mua liikkumaan. Varsinkin kun sen lisäksi käytän tota Polarin kuntosivustoa. Mä kun olen käppyrä-fani, tykkään katella kaikenlaisia asioita käppyröillä ;)
Nyt on otettava itteään niskasta kiinni, voitettava tämä “pelko” ja puettava vaatteet päälle ja lähdettävä ajelemaan keskustaan (YÖK!).
Lähdin hakemaan sitä sykemittaria. Ensin olin suunnitellut että käyn ostoshelvetin vessassa laittamassa sen lähettimen ja käyn tekemässä kuntotestin saman tien. Kunnes matkalla välähti, että munhan tarttee ensin laittaa vastaanottimeen asetukset kohdalleen. Sitten tein reippaan päätöksen: laitan vastaanottimen nyt illalla kuntoon ja käyn tekemässä sen kuntotestin aamulla. Siihen ei kauaa mene, eli mun ei tartte herätä kuin puoli tuntia aikasemmin kuin mitä muuten pitäis.
Pääsin kultasepän liikkeen oven taakse ja perkele, se oli menny kiinni jo kello 18! Helevetti! Sen kerran kun minä teen Isoja Urheilupäätöksiä, niin mä en pääse toteuttamaan niitä!
En ymmärrä miksi oon niin innokas tekemään sen kuntotestin, kun tiedän että se näyttää mun olevan samassa kunnossa kuin ne, jotka ovat maanneet 1,5 metriä maan pinnan alapuolella jo pari vuotta.
Kävin sitten tekemässä pienen - siis pienen, 30 minuuttia - kävelylenkin.
Kävelylenkillä muistin, että mun piti mennä kampaajalle tällä viikolla. Täytyy yrittää huomenna lääkäriltä kotiin päin tullessa kysyä aikaa, muuten se menee viikon päähän ja tää mun pää on aika hirveessä kunnossa tällä hetkellä :(
Laitan tänä iltana vielä shampanjatilauksen eteenpäin. Kokonaista kolme laatikkoa! Kolme! Mitä helvettiä, mitä on tapahtunut kaikille mun fiksuille, hyvän päälle ymmärtäville ystävilleni ja kavereilleni? Yhdeltä työkaveriltakin ihan erikseen kysyin tekstiviestillä että eikö hän meinaa tilata. Vastas, että rahat meni uuteen telkkariin. Oli ihan pakko vastata: “pyh, telkkarista parhaimillaan tulee seksiä mutta shampanjalla sitä SAA!”. Kehtaankohan mä ees laittaa moista pikkutilausta eteenpäin?
Mulla on muuten vielä neljä pulloa edellisestä tilauksesta jäljellä (tämä ei ole tylsää). Yhden laitoin just jääkaappiin, enköhän mä jonkun syyn keksi juoda se viikonloppuna.