Aihealueen 'Ajatuksia - pohdintaa - mietintää' arkisto
Olen nyt muutamana lauantaina istuskellut sohvalla ja katsellu Maikkarilta jenkkiläistä Totuuden hetki -ohjelmaa (en nyt tähän hätään löytänyt ohjelman englanninkielistä nimeä). Eilen rupesin oikeasti ihmettelemään että mihin kaikkeen ihmiset ovat valmiita rahan takia. He eivät ole valmiita ainoastaan pilaamaan omaa elämäänsä vaan myös läheistensä elämän.
Osa kysymyksistä on lähes naurettavia. Kuten “oletko koskaan toivonut kenellekään läheisellesi pahaa?”. “Koskaan” on voimakas ilmaisu ja veikkaan että jokainen on joskus, jos ei muulloin niin lapsena, toivonut toiselle jotain pahaa. Olen satavarmasti tehnyt sitä itsekin. En tosin pysty muistamaan koska, mitä ja kenelle.
Tai “oletko koskaan aviopuolisosi kanssa rakastellessasi haaveillut sen ja sen urheiluseuran pelaajasta”. Eikö tuokin ole aika luonnollista? Haaveet ja teot ovat eri asioita.
“Oletko naimisissa ollessasi flirttaillut muiden kuin puolisosi kanssa?” No vittu, ihan varmaan!
Mutta entäpä sitten kysymykset:
- onko sinulla salaisuus joka voi rikkoa avioliittosi?
- oletko avioliittosi aikana harrastanut seksiä muiden kuin puolisosi kanssa?
- oletko sitä mieltä että sinun pitäisi olla naimisissa edellisen poikaystäväsi kanssa?
- tiedätkö isästäsi salaisuuden jota äitisi ei tiedä?
Tommosten kysymysten jälkeen ihmiset on vielä valmiita jatkamaan! Voittaakseen lisää rahaa! No, ehkä raha lohduttaa siinä vaiheessa kun oma ja pahimmassa tapauksessa myös omien vanhempien avioliitot ovat loppu.
Kieltämättä, hyvin viihdyttävää katseltavaa, mutta mä en pysty ymmärtämään.
Janen nukkuma-asennoista kanssa.
Jollain luolamiesaikaisella vaistolla ihminen asettuu edelleen nukkumaan kasvot mahdollista saapuvaa uhkaa kohti. Koska ikkunat ovat olleet ihmisen elämässä vasta hyvin vähän aikaa, on tämä suunta siis kohti ovea. Niin minäkin teen. Riippumatta siitä onko ovi oikealla vai vasemmalla puolellani, asetun nukkumaan niin, että “näen” oven.
Kuitenkin, kun keskellä yötä herään (siinä aamuyöstä) käännän kylkeä niin, että selkä on oveen päin. Hereillä ollessani ja siis ainakin jollain tasolla tietoisesti.
Tämä konkretisoitui mulle ekaa kertaa vasta tällä viikolla Raumalla. Mulla oli 1hh ja sänky oli huoneen kulmassa. Mulla oli siis turvallistakin turvallisempi umpiseinä selän takana kun nukahdin. Aamuyöstä heretässäni käännyin toiselle kyljelle ja törmäsin seinään. Hotellisänky kun oli vain 120 cm leveä, kotona on 40 cm leveämpi. Olisiko luolamies missään vaiheessa yötä tietoisesti kääntänyt selkänsä mahdolliselle uhalle? Kuinka paljon meistä on kadonnut ja katoamassa nykypäivänä tarpeettomia luolamiesvaistoja? Vai onko ehkä luolamieskin yöllä kääntynyt tietoisesti toisin päin kun kroppa vaan on vaatinut asennon vaihtamista?
Telkkarissa mainostetaan veteraaniheijastinta. Ihan helvetin hyvä idea: tukea veteraaneja saaden samalla itselleen tietyissä tilanteissa halvan henkivakuutuksen. Mutta onko heijastimen hinta (12€) liian kova? En tiedä mitä heijastimet kaupassa maksavat mutta niitä on edelleen myös ilmaiseksi saatavilla. Veikkaan, että jos heijastin maksaisi alle 10€ olisi myynti paljon kovempaa. Tai sitten ei. Mistäs mä tiedän. Rehellisesti on kuitenkin sanottava, että en meinaa ostaa heijastinta sen korkean hinnan vuoksi.
Ensin viittaus omaan aikaisempaan kirjoitukseeni.
Sitten viittaus eiliseen Ilta-sanomiin.
Muuten olenkin sitten sanaton.
Eilen illalla ennen nukahtamista mietin, että oliskohan kaikkien Euroopan valtioiden kiertäminen kauheen huono tavoite?
Olen tähän asti käynyt
- Ruotsissa
- Norjassa
- Tanskassa
- Eestissä
- Saksassa (sitä ei ehkä lasketa, koska kävin työmatkalla Hannoverin messuilla, mutta helmikuussa menen Kölniin ja se lasketaan)
- Espanjassa
- Italiassa
- Puolassa
- Kreikassa (tosin sitäkään ei lasketa, koska en ole käynyt manner-Kreikassa)
- Huomisen jälkeen myös Itävallassa ja viimeistään lauantaina ehkä myös Slovakiassa
Eli noin 40 valtiota on käymättä. Jos kävis reissussa kaksi kertaa vuodessa aikaa menis 20 vuotta. Mutta jos mä haluan käydä jossain Euroopan ulkopuolella (esim. Amerikan Ystävän luona) tai tehdä jonkun pitemmän matkan, niin sitten ei olis varaa tehdä Euroopan reissua.
Mutta ehkä tosta vois ottaa jonkinlaisen tavotteen. Pistän vakaaseen harkintaa (täytyykö mun nyt sitten kuitenkin tilata se Finnairin Mastercard?).
Rupesin tänä aamuna käymään läpi vaalikoneita löytääkseni itselleni kunnallisvaaliehdokkaan.
Muutamia kriteereitä oli jo ennen haun aloittamista: suurin piirtein itseni ikäinen ihminen, mieluummin nainen, joka on työelämässä. Sitten rupesin miettimään mitä haluan tässä kaupungissa tapahtuvan lähitulevaisuudessa. Olin täysin uuden haasteen edessä. Neljä vuotta sitten ei ehdokkaastani ollut epäilystäkään (paljastan vaalisalaisuuden: äänestin itseäni), kahdeksan vuotta sitten ajattelin asioita vielä alaikäisen lapsen äitinä. Nyt täytyy miettiä tulevaisuutta täysin uudelta kannalta. Isäni asuu myös Vantaalla ja ehkä itsekin asun täällä loppuelämäni. Tällä hetkellä en tarvitse terveys- tai sosiaalipalveluita juurikaan (kunnallisessa hammashuollossa käyn), mutta isä rupeaa lähestymään sitä ikää, jolloin käydään terveyskeskuksessa kahden viikon välein.
Selvä. Terveyspalveluihin on panostettava. Eikä mua tällä hetkellä niinkään kiinnosta koululaisten iltapäivähoito kuin vanhushuolto. Juu, nuorissa on tulevaisuus, mutta kyllä se oma napa menee edelle. Ei mua vanhana paljoa lohduta se, että jokainen koululainen saa ilmaisen iltapäivähoidon.
Puolueella ei ole väliä, mä olen aina äänestänyt ihmistä, en puoluetta. Vaikka minulla oma puoluekantani onkin. Ilman kuitenkaan jäsenkirjaa tai muuta aktiivista toimintaa.
En myöskään äänestä julkkista tai kansanedustajaa.
Mielestäni vaalimainoksia on tullut tänä vuonna vähemmän kuin aikaisempina vuosina, joten niitäkään ei pääse ihmettelemään.
E muuta kuin vaalikoneiden kimppuun. Sain kaikista kolmesta (Yle, Maikkari ja HS) vaalikoneesta täysin eri ehdokkaat. Kotiäitejä! Ei taida meidän maailmat ihan kohdata. Nuoria (alle 25-vuotiaita) miehiä (poikia?). Ei taida meidänkään maailmat kohdata. Tai ehdokkaita, joiden kuvaksessa lukee nimi ja ammatti, ei edes ikää. Ihan yhtä hyvin voisin mennä vaalikoppiin ja miettiä että numeroyhdistelmä 825 näyttää nätiltä ja kirjoitta sen. Yllättävän harvalta löytyi myöskään omia www-sivuja, jotta olisi voinut tutustua ehdokkaaseen hieman tarkemmin.
Ylen vaalikone heitti mulle ykköseksi Lasse Norreksen (yök!).
Luulen, että löysin ehdokkaani. Hän täyttää kriteerini. Hän elää ns. uusperheessä ja laitoin hänelle vielä kyselyn siitä, minkä ikäisiä perheen lapset ovat. Jos lapset ovat kaikki esimerkiksi alle 12-vuotiaita niin taitaa mennä vielä uuteen hakuun, mutta muuten ääneni on kyllä annettu.
Oben kirjoitti omassa blogissaan omista kriteereistään valitessa kunnallisvaaliehdokasta. Itse en ole vielä miettinyt yhtä pitkälle kuin hän. Aikaisemmin mulla on ollut hyvin selkeät kriteerit: teini ei ole päässyt äänestämään ja olen monasti ajatellut sitä, miten pystyn “helpottamaan” hänen elämäänsä omilla valinnoillani. Siitä syystä olen usein äänestänyt RKP:n ehdokasta. Paitsi viime vaaleissa, joilloin tietysti äänestin itseäni :)
Neljä vuotta sitten muuten Tampereella oli yksi ehdokas joka sai nolla ääntä, hän ei siis ollut äänestänyt itse itseään :o
Muutama asia on mulle kuitenkin ihan selkeä: en äänestä julkkista ellei hän ole jo niin sanotusti “näyttänyt kynsiään” politiikassa. Yhteenkään tällaiseen julkkikseen en ole vielä “törmännyt”. Ei siis julkkisehdokkaita.
Ei myöskään henkilöä, joka on kansanedustaja tai ministeri. Heillä on “tärkeämpääkin” tekemistä kuin istua kunnan talolla tekemässä “pikkupäätöksiä”. Varsinkin kun kunnanvaltuustossa istumisesta maksettavat korvaukset ovat täysin toista luokkaa mitä ne ovat eduskunnassa. Villi arvaukseni on että jäisi kunnan valtuustossa istumiset jäädä istumatta.
Ja tästä seurasi eräs ajatus: miten valtiovarainministeri Jyrki Katainen voi olla kunnallisvaaliehdokkaana. Jos hän pääsee kunnan valtuustoon, niin eikö hän ole jäävi hoitamaan ministerin tehtäviä? Hänhän olisi ministerinä rahaa antavana osapuolena ja kunnallispolitikkona vastaan ottavana osapuolena? “Jaa, koska olen kunnan valtuustossa ja olen siellä paasannut siitä, miten kuntien täytyy saada valtiolta enemmän tukea, niin taidanpa seuraavaan budjettiesitykseen esittää kuntatuelle noin 20% korotusta”.
Mun logiikalla ei vaan toimi!
Toisaalta onko politiikka kovinkaan loogista hommaa?
Jostain kumman syystä mun ajatukset on tänään harhailleet monivuotisessa haaveessa. Joka tuskin kuitenkaan tulee koskaan toteutumaan. Ehkä ajatus lähti siitä, kun erään henkilön kanssa puhuin teinin armeijaan lähdöstä. Tuli taas mieleeni se, että jossain vaiheessa teinin huone ei enää ole teinin käytössä. Sitten mulla olis mahdollisuus toteuttaa haaveeni.
Teinin huoneeseen nimittäin mahtuis terraario ja terraarioon iguana.
Mutta. Kuka ton ruokkii kun mä olen työmatkalla? Ei kukaan.
Nyt joku tietysti sanoo, että mietithän sä koiraakin vähän aikaa sitten. Mutta koiran sentään saa hoitoon jonnekin. Ei iguanaa voi mihinkään hoitoon viedä. Eikä sitä kukaan huoliskaan.
Joten se siitä haaveesta. Mä keksin jonkun toteuttamiskelposen haaveen!
Sain tänään postissa työeläkelaskelman. Työeläkkeeni on tällä hetkellä hieman vajaa 700€ kuukaudessa. Ei siis vielä kannata jäädä eläkkeelle ;) Eläkettä on kertynyt nyt 20 vuotta ja toivon että edessä on vielä toiset 20 vuotta. Siis toivon, että pysyn niin terveenä, että voin jäädä eläkkeelle sitten kun itse haluan. Eläkkeen pitäisi siis vähintään kaksinkertaistua tuosta. Ja enemmänkin, koska palkkatasoni toivottavasti ei tule laskemaan vaan päinvastoin nousemaan. Eipä tosin sittenkään vielä puhuta suurista summista, mutta kai sitä eläkkeellä pienemmälläkin rahasummalla pärjää.
Rupesin miettimään eläkevakuutustani ja sitä, että pitäisikö mun säästää sinne enemmä. Mulla on joskus vuosia sitten otettu eläkevakuutus, johon säästän tällä hetkellä muutaman euron kuukaudessa. Aikanaan avoliitossa pystyin säästämään enemmän, mutta tänä päivänä sitä laittaa mielluummin ne “ylimääräiset” eurot sellaiseen paikkaan, josta ne tarvittaessa saa “kotiutettua”. Jostain se raha on otettava kun esimerkiksi pesukone hajoaa. Siinä ei eläkevakuutus paljoa lämmitä. Jotenkin vaan tuntuu vaikealta vielä ajatella elämää 20 vuoden kuluttua ja sitä, millä sitä silloin elää.
Tai sitten mun tarttee ruveta panostamaan sen rikkaan miehen löytämiseen. Tai ehkä ei sittenkään. Jospa kuitenkin tekis niitä säästölaskelmia uusiksi.
Jossain vaiheessa jossain juteltiin muutaman ihmisen kanssa siitä, että kaikella on hintansa. Joissakin tilanteissa joku asia on ostettavissa kympillä, joskus edes miljoona euroa ei ole samasta asiasta tarpeeksi korkea hinta.
Tiistaina oli Iltasanomissa uutinen - oikein lööpissä asti - että Anne Hedmanille (kuka perkele se on?) on tarjottu kolmen tunnin seksisessiosta 15 000 €. No, kun jutun luki, paljastui että kyseessä on Facebookin kautta tullut tarjous. Ottamatta kantaa siihen onko tuo edes uutisen saatikka lööpin arvoinen juttu rupesin miettimään asiaa.
Antaisinko mä pillua 5 000 / tunti? Mahdollisesti. Siihen vaikuttaa moni asia.
Olen sinkku, ketään en loukkaisi, joten siis miksi en? Lisäksi kumppanin ulkoinen olemus vaikuttaisi. 200 kiloinen, jo hengittämisestä hikoileva mies ei varmasti saisi tuolla hinnalla. Jollain hinnalla varmasti hänkin, mutta mikä se hinta olisi? En osaa sanoa.
Myös odotukset mua kohtaan vaikuttaisi. Jos voisin vaan olla eikä multa odottaisi mitään, homma onnistuisi. Voishan siinä tietysti käydä niinkin, että sitä innostuis itsekin, mutta lähtökohtaisesti näin.
Sitten tulee vielä kuvaan sen hetkinen taloudellinen tilanne. Kuten silloin puhuttiin, joskus 50€ on iso raha.
Joten.
En siis osaa sanoa antaisinko pillua 5 000€/h.
Ja se, joka väittää, että semmosta rahaa ei olekaan, jolla itse antaisi pillua, puhuu paskaa. Täysin eri asia on sitten se, onko se hinta realistinen. Mutta jokainen hinnoitelkoon itsensä parhaaksi katsomallaan tavalla :)
