Janen elämää

Terveisiä Wienistä 28.10. - 1.11.2008

3. Marraskuu, 2008 @ 11:15 kirjoittaja jane

Kirjoitus sisältää jonkin verran autenttisia kirjoituksia. Ne on siis kirjoitettu paikan päällä muistiin. Nämä autenttiset muistiinpanot on kirjoitettu kursiivilla tekstillä.

Tiistai 28.10
Kello on 6.55 ja istun lentoasemalla lasillisella kuohuviiniä. Ostokset on tehty ja boarding alkaa vajaan tunnin päästä. Ostin tupkkakartongin ja vatsalääkkeeksi pullollisen black mintiä. Miudelta tuli eilen illalla tekstiviesti, jossa hän pyysi palan poronlihaa, sekin on ostettu. On mulla hänelle myös kaksi pussia salmiakkia ja Oululaisen Jälkiuunileipä. Eilen illalla ei meinannut uni millään tulla, joten hieman väsyttää, mutta kyllä tämä tästä.
Otin mukaani kaksi vihkoa, yhden A4-kokoisen ja yhden A5-kokoisen. Niihin saan kirjoitettua fiiliksiä liikenteessä ollessani. Saan sitten kotiin tultua kirjoitettua blogiin “reaaliaikaisia” fiiliksiä.
Nappasin just äskön vielä yhden migreenilääkkeen, kun vähän on vielä semmoista oiretta päässä.
Jännä juttu muuten, mutta ennen mun matkalle lähtöä yksikään nainen ei ole ihmetellyt sitä, että lähden reissuun yksin, mutta miehiltä on tullut kommenttia. Lähinnä suurta ihmetystä ja oudoksuntaa. Johtuneeko siitä, että kaupunkilomat on miehille ehkä enemmän kaveriporukalla tehtäviä ryyppyreissuja kuin nähtävyysreissuja vai kokeeko mies oman miehisen asemansa uhatuksi kun nainen “uskaltaa” ja haluaa lähteä yksin? Eräältä mieheltä ei ensin tullut mitään kommenttia, mutta lopolta hän kysyi että onko mulla Wienissä paikallinen opas odottamassa. Ja juuri sillä äänen sävyllä että hän epäili mulla olevan mies täällä. Eli lopulta hänkään ei uskonut että reissaan yksin.
Pahus, mun stendarista on kaasu lähes loppu enkä muistanut ostaa uutta. No, enää en mene jonottamaan. Ostan Wienistä. Mullahan on oma reissuvihko kuten alakoululaisilla: tässä vihossa johon nyt kirjoitan on myös mun ja ex-meehen Egyptin-matka sekä mun ja Hukkiksen Puolan matka.

Kello 8.25
Koneen lähtöaika oli 5 minuuttia sitten. Istun rivillä 20 koneessa, jossa on 25 riviä. Kuulin sen, mitä kapteeni juuri äskön kuulutti: koneen takaovi ei mene kunnolla kiinni. Nyt odotellaan tekniikan saapumista. Jos tekniikka ei saa ovea kiinni on edessä koneen vaihto ja matka-ajasta tulee pitkä. Perkele!
Kello 8.35
Kapteeni ilmoitti että päästään lähtemään. Toivottavasti ei tarvitse kauaa odottaa lähtölupaa. Olen joskus jollain myöhästyneella ulkomaan lennolla joutunut odottamaan lähtölupaa yli tunnin, koska “Keski-Euroopan ilmatilassa on ruuhkaa”. Nyt kone jo liikkuu ja hyvältä näyttää :)
Aikaisempia ajatuksia
Hukkis kirjoitti jonkin aika sitten omassa blogissaan siitä, miten helvetin vaikeeta ihmisten on kaupassa mennä pakkaamaan kauppakasseja sillä aikaa kun kanssatoimihenkilö vetelee niitä ostoksia viivakoodilukijan ohi. Kyseessähän on ihmislaji nimeltä Vatipää. Niitä on myös lentoasemilla Tosi Paljon. Ensin niihin törmää turvatarkastuksessa. Ymmärrän sen, että kaikki eivät vielä osaa / muista pakata niitä nesteitä ja geelejä siihen pussiin, mutta seuraava en ymmärrä: tullaan itse turvatarkastusportin läpi ja jäädään odottamaan omia tavaroita. Tavarat tulevat. Ja niitä jäädään sitten pakkaamaan siihen hihnalle. Voi vittu! Just sen takia jokaisen hihnan päässä on erillinen pöytä, että ne tavarat voi ottaa ja pakata siellä! Ok, jos siellä on jonkun tavaroiden tutkinta justiin menossa, on kohteliasta mennä pakkaamaan omat tavaransa jonnekin muualle, mutta nytkään siellä ei ollut mitään tonkimista menossa.
Toinen paikka missä Vatipäihin (ei ne ansaitse isoa alkukirjainta) törmää on ns. boargind-tilanne, eli koneeseen meno. Ulkomaan lennoilla on jokaisella oma paikka, joten tilanne ei ole niin vakava, mutta kotimaan lennot: miksi helvetissä niiden, jotka välttämättä haluavat istua eturivissä on ängettävä sinne koneeseen ensimmäisenä? Ja sitten jäätävä siihen koneen käytävälle riisumaan takkia, kaivamaan laukusta sitä ja tätä ja tota ja sitten pakattava se laukku vielä sinne matkatavarahyllylle. Jos koneeseen menisi ensin vaikka ne, jotka voivat ihan yhtä hyvin istua takana kuin edessäkin, niin ei tulisi ruuhkaa heti siihen koneen etuosaan. Ja sitten kun sitä omaa kassia ruvetaan purkamaan, niin miksi vitussa ei voi astua siihen penkkien väliin kaivamaan niitä tavaroitaan. Eihän se mikään mukava paikka ole, mutta kyllä mäkin pystyn kaikilla 176 sentilläni siinä välissä muutaman minuutin kumartelemaan. “Parasta” mitä tällä reissulla näin, oli noin 30-vuotias mies, joka kyykistyi koneen lattialle ja rupesi siihen lattialle heittelemään repustaan papereitaan! Oisko ollu ihan vitun vaikeeta vaikka laittaa ne kaikki paperit yhteen muovitaskuun joka olis ollu sitten helppo ottaa sielä repusta. Mä vaan en kestä vatipäitä!

* * * *
Nyt on Finnairin tarjoama sämpylä ja jogurtti syöty. Sämpylän välissä oli mm. vihreää pestoa, joka kummastuttaa mua kovasti. “Oikean” reseptin mukaanhan pestoon kuuluu cashew-pähkinöitä ja ne voivat olla allergikolle hengen vaarallisia. Jouduin myös (taas) pyytämään ihan erikseen vettä. Kun aamiaislaatikot oli jaettu toinen lentoemoista lähti koneen etuosasta juomakärryjen kanssa ja toinen vain kahvi- ja teekannun kanssa takaosasta. Kun nämä kaksi henkilöä törmäsivät kääntyi kärryjen kanssa ollut emo takaisin koneen etuosaan, eikä sillä, joka oli takaosassa ollut sitä vettä! Sainhan mä vettä kun sitä pyysin, mutta mielestäni se kuuluu asioihin, joita ei tarvitse juomatarjoilun aikana erikseen pyytää.
Kello 11.10 (paikallista aikaa)
Wien ei todellakaan ole mikään kaunis kaupunki kun sinne saapuu lentäen. Ei ainakaan siltä suunnalta josta me saavuimme. Lensimme Borealiksen tuotantolaitoksen yli. Ja se oli Iso ja Ruma! Ostin Wienin lentoasemalta Vienna Cardin jolla sain mm. 72 tuntia “ilmaista” matkustusaikaa Wienin julkisissa liikennevälineissä.
* * *
Miudelta saamieni ohjeiden mukaisesti lähdin suunnistamaan kohti pensiotani. Kaikki meni hyvin kunnes tulin viimeiselle pysäkilleni. Nousin metroasemalta ylös. Minun piti löytää Universität Strasse. Kylttiä kyseiselle kadulle ei ollut. Nousin siis ensimmäisiä liukuportaita ylös, mutta en pystynyt paikallistamaan itseäni kartalle. Sitten katsoin kylttiä joka opasti takaisin metroasemalle. Kyltissä luki “Universität” ja nuoli näytti alas. OK, olen siis väärässä paikassa. Alas ja etsimään portaita joissa lukisi “Universität” ja olisi nuoli ylös. Sellaista ei löytynyt. Menin siis randomina seuraavat portaat ylös ja kun pääsin yläpäähän oli siellä taas kyltti että yliopisto on rappusia alas. Tietysti ne oikeat portaat - joiden yläpäässä ei siis ollut kylttiä yliopistolle - oli ne viimeiset portaat.
Kävelin loppumatkan pensiolle ja sain huoneeni. Purin laukun ja lähdin ihmettelemään Wienin keskustaa.
Kävelin keskustaan ja kävin ensimmäiseksi ostamassa liput huomisen aamun harjoituksiin Espanjalaiselle ratsastuskoululle. Sitten kävelin St. Stephenin Katedraalille. Se oli kerrassaan Mahtava. Mutta kovin vaatimaton verrattuna Milanon Duomoon. Sää oli sen verran pilvinen etten viitsinyt kiivetä Eteläiseen torniin vaan ihailin kirkkoa ainoastaan ulkoapäin.
Sitten lähdin kävelemään Habsburgin suvun jalanjälkiä. Kello oli jo yli 14 ja mulla rupes olemaan nälkä. Dorotheergassella on mukavan näköinen hieman kellariravintolan tyyppinen italialainen ravintola johon päätän pysähtyä syömään. Tilasin lasillisen viiniä, pullollisen vettä ja jotain kanaa (ruokalista oli saksaksi). Ruuat olivat halvempia kuin suomalaisessa ravintolassa lukuun ottamatta kalaa, joka oli samoissa hinnoissa kuin suomessa täyslihapihvit. Sain ruuaksi paistetun ohuen ohuen broilerin filepihvin sekä isoina lohkoina paistettuja perunoita. Oli ruuan kanssa myös jotain tuoretta: pari lehtisalaatin lehteä ja noin puolikas tomaatti. Tähän kiinnitin erikseen huomioita koska Puolassahan ei ruuan kanssa mitään tuoretta tullut.
Syödessäni ravintolaan tuli sisään nainen, jolla oli koira hihnan päässä. Mitä helv… ai niin, onhan Miude kirjoittanut blogissaan tästä miten hän käy oman koiransa kanssa ravintolassa syömässä. Täysin normaalia siis. Hätkähdyttävää vain.
Ruuan jälkeen väsytti ihan helvetisti, mutta päätin silti kävellä Habsburgin jalanjäljet loppuun saakka ja ajaa sen jälkeen ratikalla Ringstrassen ympäri.

Kello 18.00
Tää on uskomaton kaupunki! Saas nähdä ehdinkö täältä mihinkään Salzburgiin tai Bratislavaan. Nyt on aikamoisen väsy olo. Kävin tossa pensiota vastapäisessä kaupassa (Spar) ostamassa pari pulloa punkkua ja vähän naposteltavaa. Luulen että sänky kutsuu tänään aikaisin!
Saakeli, vielä aamulla mietin kotona että otanko kutimen mukaan mutta ajattelin etten mä kuitenkaan ehdi kutomaan. Mutta nyt ehtisi, kun en jaksa lukeakaan. Toisaalta tää on varmaan ainoo ilta, kun ehtisin kutoa, koska muina päivinä ajattelin ehtiä päiväunille.
Kun varasin pensiota luin aikaisempien asukkaiden arviot. Se sai kehuja sijaintinsa ja henkilökuntansa puolesta ja kylpyhuoneiden haju sai moitteita. Kukaan ei kuitenkaan maininnut sitä, että pension sijaitsee suhteellisen vilkasliikenteisen tien varraella ja sieltä kuuluu liikenteen melua huoneisiin läpi koko yön. Ehkä se ei häiritse muita kuin tällaisia univammaisia kuin minä. Ensimmäinen yö (ja kaikki yöt jatkossakin) menivat niin, että nukuin noin kello 4 saakka suhteelisen hyvin, jonka jälkeen nukkuminen oli vähän sitä sun tätä.
No, tuo kylpyhuone oli ihan oma lukunsa. En tiedä mikä rakennus tai tila on ollut aikaisemmin, mutta kylpyhuone on rakennettu vasta jälkeen päin. Joka kerran kun vessan veti levisi sinne helvetillinen paskan haju. Lisäksi kylppärin “ilmastointi” oli hyvin mielenkiintoinen. Rupesin illalla sängyllä maatessani ihmettelemään että mikä ihmeen “putki” tuossa seinässä menee tuonne ikkunasyvennykseen. Kävin kurkkasemassa ikkunasyvennykseen ja siellä oli vaan “putken” toinen pää. Seurasin putken toiseen päähän ja löysin sen jälkeenpäin rakennetun kylppärin katosta. Ilmastointi siis! (kuvia kuvagalleriassa).
Keskiviikko 29.10.
Menin eilen sänkyyn jo kello 21.15 ja ihan suosiolla otin puolikkaan unilääkkeen. Nukuin yhteen kyytiin kello 01 saakka. Kadulta kuului aika kova liikenteen meteli.
Suihkusta onneksi tuli lämmintä vettä! Tosin vasta pitkän valuttamisen jälkeen. Kun sieltä ensin tuli vain kylmää vettä, tuli ihan Krakova mieleen.
Aamiaisella oli tarjolla corn-flakesia, kahta eri tuoremehua, täysin valkoisia sämpylöitä, jonkilaista “tummaa” leipää (joka onneksi oli syötävää), kahta eri makkaraa, juustoa, maustettuja kolmiosulatejuustoja, kääretorttua ja tiikerikakkua.
Sen verran sain eilen selvitettyä julkisesta liikenteestä että pensionin edestä lähtee ratikat 43 ja 44 jotka menevät tohon lähimmälle metroasemalle. Siellä voin vaihtaa keskustaan mennessä ratikoihin 1 tai D tai metroon U2.
Lähdin liikkeelle kello 8.30 ja käytyäni Hofburkin palatsin puistossa menin Espanjalaiselle ratasastukoululle seuraamaan aamuharjoituksia. Odottelin monen muun kanssa että pääsemme maneesiin kun vierssäni olevasta pariskunnasta mies sanoi mulle: “sie taidat olla Suomesta”. Reppuni, jossa lukee “Radiolinja 050″ paljasti mut taas (edellisen kerran näin kävi San Diegon eläintarhassa). Juttelin pariskunnan kanssa ja menimme yhdessä katsomaan harjoituksia. He ehkä saivat harjoituksista vähän enemmän irti kun minä olin heidän mukanaan, heillä ei ole minkäälaista ratsastuskokemusta itsellään. Pariskunta oli jo toista kertaa Wienissä ja kysyin heiltä tietävätkö he mitä taksikyyti kentälle maksaa. Yllättäen selvisi, että olimme tulleet samalla koneella ja lähdimme samalla koneella pois. Pariskunta asui suhteellisen lähellä mun pensiota ja heillä oli jo valmiiksi varattuna taksikyyti kentällä hintaan 30€. He itse tarjosivat mulle kyytiä heidän mukanaan. Sain siis kyydin kentälle 15€:lla :)
Itse ratsastusharjoitusten katseleminen oli hienoa. Valitettavasti valokuvaaminen oli “ankarasti kielletty”. Kahden tunnin aikana siellä esiintyi neljä kuuden hevosen ryhmää. Joku ensin verkkasi hevoset ja kun ne tulivat varsinaiselle esiintymisareenalle alkoi treeni saman tien. Hevosia treenattiin noin 20 minuuttia jonka jälkeen oli 10 minuutin palautusaika. Oli upeaa katsella kun hevosia treenattiin oikeasti niitä kunnoittaen: ei vaadittu koulutustasoon nähden liikaa ja hyvästä suorituksesta palkittiin heti tehtävän lopettamisella ja jos treenauksessa oli mukana apuri maasta käsin (kuten passagea harjoitellessa) niin myös makupalalla.
Upeaa katseltavaa oli kun nuoren orin kanssa harjoiteltiin laukkavolttia. Ensin haettiin kaikessa rauhassa laukan kokoaminen. Sitten kun se melkein tuli, annettiin orin hetken aikaa rentoutua. Kokoaminen parani kerta kerralta. Kun kokoaminen oli riittävä, lähdettiin tekemään volttia. Takajalkojen liike oli aluksi varmaan “metrejä”, mutta sitten kun se jäi kouluttajan mielestä tarpeeksi pieneksi, ei volttia tehty kuin puolikas, jotta hevoselle jäi siitä hyvä mieli.
Kolmannessa ryhmässä oli vain nuoria hevosia, joiden kanssa ei nähty kuin lähinnä siirtymisiä ja saatoin hyvin kuvitella itseni noiden upeiden orien selkään harjoittelmaan ;) Aamuharjoituksen esitteessä kirjoitetaan: “As the classic school jumps are not practised on a daily basis, the can only be seen occasionally during the Morning Exercise”. Meillä kuitenkin kävi tuuri ja näimme yhden hypyn harjoittelun kahteen kertaan. Tällä videolla kyseinen hyppy näkyy noin kohdassa 4:37. Toki sitä harjoiteltiin vielä ilman ratsastajaa eikä hypyssä ollut tuota voimaa ja korkeutta joka videolla on, mutta hienon näköinen se silti oli. Jos vaan jaksaa, niin kannattaa katsoa koko video, sillä on upeita kuvia Wienistä.
Espanjalaiselta ratsastuskoululta suunnistin Hofburgin palatsille jonka yhteydessä myös Espanjalainen ratsastuskoulu on, joka muuten Sisin aikoihin on ollut nimeltään “Winter riding school”.
Hienoa oli, että palatsin sisäänpääsymaksuun sisältyi “audio guide” eli sellainen “kuuloke”, jossa kerrottiin jokaisesta palatsin huoneesta. Palatsi oli Upee, Mahtava, Loistava… siis just sitä mitä mä tulin Wienistä hakemaan. Valitettavasti “hopeamuseo” oli ainoa paikka jossa sai ottaa valokuvia, joten katsokaa niitä vähiä kuvia mitä noilla palatsin virallisilla sivuilla on.
Hopeamuseossa oli esillä Wienin “virallinen” servetin taittelumalli. Sitä saa käyttää vain valtioillallisilla ja sen taittelumallin tietää vain kaksi ihmistä.
Viitteellinen aika kierroksen suorittamiseen oli 75 minuuttia, mutta mulla meni aikaa yli kaksi tuntia. Siitäkin huolimatta, että lähes “juoksin” Sisi-museon läpi. Sisin elämä ei juurikaan ei-itävaltalaisena jaksanut mua kiinnostaa. Kuuntelin kuitenkin sen verran sitä opastusta, että mulle selvisi, että Sisistä annettu kuva on täysin virheellinen. Todellisuudessa hän oli hyvin yksinäinen ja onneton sekä todennäköisesti myös anorektikko.
Käyntini jälkeen kello oli jo reilusti yli 14 ja mulla oli nälkä. Lähdin etsimään jotain pientä syötävää. Illalla oli tarkoitus mennä Miuden kanssa syömään. Palatsilta lähtiessäni huomasin lähes heti pienen pubin tyyppisen paikan, jolla oli kuitenkin ruokalista. Menin sisään ja kerroin tarjoilijalle haluavani syödä jotain pientä. Hän toi minulle “After lounch and late in the evening” -listan. Listalla ei ollut mitään sellaista, joka olis heti sytyttänyt, mutta tilasin sitten wieniläisen makkarasalaatin. Istuin pubin pitkällä sohvalla, jonka toisessa päässä istui kolmen hengen seurue: noin 30+ mies ja kaksi noin 60+ naista. Mies oli sen näköinen, että hänen kanssaan olisin voinut pitää tämän kansojen välisen asukusluvun tasapainossa. Miudehan lähti vajaa kaksi vuotta sitten Wieniin miehen perään, joten mä ajattelin tuoda sieltä miehen tullessani, jotta asukusluku pysyisi tasaisena ;) Sain salaatiini. Ei kun siis “salaattini”.
Lautasella oli oliiviöljyä ja balsamicoa. Niiden päällä oli keko - siis oikeasti kasa - jotain lauantaimakkaran näköistä makkaraa (onneksi se sentään oli maukkaampaa) ja niiden päällä oli lohkoina ehkä kaksi kirsikkatomaattia sekä ruoho- ja purjosipulia. Onneksi salaatin kanssa tuli myös leipää: setsuuria ja patonkia. Söin kaikessa rauhassa “salaattiani” kunnes yhtäkkiä vieressäni istui chihuahua katsellen mua: “sun makkara tuoksuu hyvälle, anna mullekin vähän”. No joo, olishan se pitänyt arvata että toi hyvän näköinen mies on homo! Vain homomiehillä on chihuahua lemmikkinä. Ja vain homomiehet käyvät pubissa +60 tätien kanssa.
Ajatukset on tämän päivän aikana harhautuneet ex-meeheen paljon. Hänen kanssaan oli helppo matkustaa eikä häntä kiusannut lainkaan se, että mä saatoin jäädä pitkäksi aikaa ihailemaan jotain “typeryyttä”, kuten Hofburgin linnassa olevia astioita. Toisaalta ei muakaan kiusannut se, että hän jäi välillä kuvaamaan jotain pitkäksi aikaa. Kuljimme hänen kanssaan yhdessä erikseen. No, se aika on mennyttä. Ehkä hän jonain päivänä lakkaa vihaamasta / inhoomasta mua ja ottaa yhteyttä.

Sää oli kirkas ja kello noin 15.30. Päätin siis lähteä käymään katedraalilla, siellä oli englanninkielinen opastettu kierros kello 15.45. Kierros oli hyvä, ehdottomasti 4,5€ arvoinen. Opas mm. näytti miten monet rakennelmat jotka näyttivät olevan kiveä olivat oikeasti puuta. Kun kirkkoa rakennettiin ei aina ollut varaa maksaa kivestä, joten rakennelmat tehtiin puusta. Ne oli niin kiven näköisiä, että oli pakko käydä koputtamassa niitä ja kokeilla oliko ne oikeasti puuta.
Kierroksen jälkeen kiipesin vielä ns. etelä-torniin. Vain hullu, tai turisti, kaikkein todennäköisimmin hullu turisti, maksaa 3,5€ päästäkseen kiipeämään 343 (7*7*7) porrasta ylös ja saman verran alas! Voi perse, mun jalat tutisi vielä 20 minuuttia laskeutumisen jälkeen. No, tulipahan viikon reisi-pepputreeni tehtyä ;) Tornissa ylhäällä oli tietysti matkamuistomyymälä enkä hetkeäkään kadehtinut sen työntekijää.
* * * *
Katseltuani Wieniä yläilmoista kävelin takaisin alas ja ratikalle. Päiväunet, suihku, ihmisvaatteet päälle, silmien piirto ja Miuden kanssa syömään. Miude vei mut ihanaa itävaltalaiseen ravintolaan nimeltä Zwölf Apostelkeller. Talon on alun perin rakennettu joskus noin 1100 ja me söimme kolme kerrosta maan pinnalta alaspäin. Olimme niin syvällä kivisten seinien sisällä, että kännykässä ei ollut kenttää. Ihania kivisiä holvikaaria. Todella upeen näköinen paikka. Miude kertoi että lokakuussa on vielä hanhiaika ja monista ravintoloista saa hanhea. Siihen siis päädyin minäkin, hanhea kun en ole aikaisemmin syönyt. Tilasimme molemmat 1/4 hanhen. Hieman hankalaa oli syödä tuollaista tipua luineen kun ei osannut syödä sitä. Broilerista tietää mistä lihaa löytyy mutta tuosta ei ollut kuin korkeintaan aavistus. Varoa sai senkin vuoksi että lautasella oli suhteellisen paljon paistolientä ja siinä kun sopivasti veitsi lipsahtaa saa paistoliemet syliinsä. Se hanhi oli sitten pelkkä hanhi ilman mitään lisukkeita, jotka tilattiin erikseen. Miude suositteli itävaltalaista perunasalaattia, joka on öljyyn eikä majoneesiin tehty. Uskoin Miudea ja nautin ruuastani :)
Tarjoilijan kanssa puhuimme sujuvasti sekaisin kolmea kieltä. Tarjoilija kysyi Miudelta jotain saksaksi, Miude tulkkasi mulle: millaista vettä haluat juoda ja minä tilasin kuplattoman veteni englanniksi. Jossain vaiheessa meistä molemmista tuntui, että tarjoilijamme sanoi selvällä suomen kielellä “Kiitos”. Tulimme siihen tulokseen, että koska hän molempien mielestä sanoi kiitos, niin hän varmasti myös sanoi kiitos. Jossain vaiheessa iltaa hän sanoikin uudestaan kiitos joten olimme oikeassa.
Ruoka oli hyvää (ja halpaa) ja meillä meni kolme tuntia lähes huomaamatta. Ilta oli mukava, kiitos Miude :) No, yksi miinus paikassa oli: siellä oli “pändi” eli haitaristi ja oiskohan se toinen ollut viulisti (ei voi muistaa enää). Eikä tommosessa “pändissä” mitään pahaa ole, mutta nämä soitti ihan helvetin kovaa!
Hotellilla olin noin kello 23 ja kaaduin lähes suorilta jaloilta sänkyyn.

Torstai 30.10.
Heräsin yöllä neljän aikaan, nukahdin nopeasti takaisin mutta sitten kello 6.30 ei enää unta riittänyt. Taivas oli täysin pilvetön ja mä rupesin toivomaan että Schönbrunnin palatsilta löytyy kiva ravintola, jonka terassilla saan nauttia kuohuviiniä. Siitä mä nimittäin olen haaveillut tällä reissulla: ulkona niin lämmintä että siellä voi istua juomassa kuohujuomaa.
Kello 7.35 kävin läpi paperit, joita olin kotoa tulostanut mukaan Schönbrunnista, tutkin mertokartasta millä metrolla pääsen Schönbrunniin ja kävin aamiaisella.
Schönbrunn on aikoinaan rakennettu Hofburgin suvun “kesämökiksi” ja siinä on kyllä kesämökille mallia. Ostin lipun, jolla pääsin kiertämään 40 huonetta (halvemmalla lipulla muistaakseni 22 huonetta) ja sen lisäksi pääsi mm. labyrinttiin sekä Glorietten näköalatasanteelle.
Palatsi oli kerrassaan mahtava! Ihan huippu. Ja audioguide oli jälleen kerran erinomaisen hyvä. Hyvää, selkeää englantia ja antoi todella paljon. Pääsylipussa oli painettuna sisäänpääsyn kellon aika. Palatsissa on kesällä niin paljon turisteja että sisään pääsyä porrastetaan. Mä olin onneksi heti yhdeksän jälkeen paikalla joten pääsin suurimman turistitulvan jaloista pois.
Palatsin kierrettyäni lähdin puutarhaan joka sekin oli ihan huippu. Harmi että kaikki kasvit oli ehditty poistaa, mutta upea se oli silti. Ja onneksi netissä on paljon upeita kuvia puutarhasta.
Olin menossa labyrinttiin, jossa olisi mm. ollut voimaa ja sisäistä rauhaa antavia feng shui kiviä, mutta kovan tuulen vuoksi se suljettiin mun nenän edestä. Harmitti mutta säälle ei voi mitään. Vaikka tuuli oli puuskissa erittäin kova, oli sää silti lämmin. Miude olikin kertonut mulle edellisenä iltana että kovien tuulien ja myrskyjen aikaan on kaikissa kaupungin puistossa vilkkuvalot ja kyltit joissa varoitetaan että tuulen aikana puistoon meneminen on vaarallista. Kiertelin puutarhassa aikani ja sitten lähdin etsimään sitä kuohuviiniä. Ja löysin paikan!
* * * *
Vihdoinkin sain sen kuohuviinini “terassilla”. Istun Schönbrunnin palatsin pihalla, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Kello 9.01 oli jo 17 astetta lämmintä! Pelkässä t-paidassa siis tarkenee. Kiersin palatsissa 40 huonetta ja sen jälkeen puutarhassa. Kello on nyt 13 ja päivän suunnitelma on toteutettu. Lähden hotellille katsomaan mitä muuta ohjelmaa mulla on mukana ja käyn vielä kiertelemässä.
Maksoin taas hieman ekstraa päästäkseni kiipeämään rappusia. Tänään niitä oli onneksi “vähän” vähemmän kuin eilen, vain 75. Kiipesin Glorietten kattotasanteelle. Maisemat olivat kyllä kiipeämisen arvoiset!
Tässä palatsin jonkun sivurakennuksen edessä istuessani voin hyvin kuvitella olleeni joskus Hofburgin suvun jäsen. En Sisi enkä Maria Theresa, mutta joku serkku tai pikkuserkku. En pidä krumeluurista omassa kodissani mutta jotenkin vaan nää vanhat linnat ja palatsit kiehtoo mua. Todennäköisesti kyseessä on juonteet lapsuudesta: isän sisko ja kaksi serkuistani asuu Tanskassa. Muistan miten lapsena ollessani kiertelimme Tanskan upeita palatseja. Loma-aika oli tietysti aina hienoa ja perheellä oli aikaa olla yhdessä.
En nyt millään malttaisi lähteä tästä. Mutta ei mun tarvikaan :) Mä jään tähän nauttimaan auringosta ja kuohuviinistä. Olen kokenut Wienistä sen, mitä tulin hakemaan ja huomenna on vielä kokonainen päivä jäljellä.
Mutta siis voi helevetti, täällä on sauvakävelijöitä! Ja suurin osa niistä kävelee oikealla tekniikalla.

* * * *
Vitsi, tuo terassilla istuminen oli niin Elämää, että oli pakko pistää parille kaverille pienimuotoinen vittuiluviesti ;)
Schönbrunnilta lähtiessäni jäin metrosta Wienin keskustaan ja käppäilin siellä hetken aikaa ihmetellen elämän menoa. Sitten ratikkaan, pensiolle ja päiväunille jotta illalla jaksaa lähteä syömään.

Kello 17.56
WITTU MÄ HALUUN KOTIIN! Härsin just päiväunilta ja kävin suihkussa. Päässä soi “We wish you a merry Xmas….”. Jos mä hyppään Tonavaan niin tiedätte mistä se johtuu.

* * * *
En sitten kuitenkaan hypännyt Tonavaan vaan ratikkaan ja ajoin keskustaan syömään. Lähdin pääkadulta pienille sivukujille ja suhteellisen nopeasti löysinkin ravintolan jossa halusin syödä.
Tilasin Wienna Snitzelin ja sain kaksi isoa leikettä persiljaperunoiden kera. Leikkeiden kanssa ei tullut sardiinia eikä kaprisia. Yksi sitruunalohko oli lautasen reunalla. Leivite oli rapea ja oikeasti hyvä! Se oli ryppyinen kuin vanhan ihmisen iho ja liian “iso” pihvin päälle. Ei siis lainkaan sellainen sileä vauvan peppu kuin Suomessa. Persiljaperunat olivat ilman kuoria keitettyjä perunoita joiden päälle oli ripoteltu persiljasilppua. Perunat olivat kuivia ja ne jäivät syömättä. Mutta kahdessa leikkeessä oli kyllä ihan tarpeeksi. Vihanneksina oli hieman lehtisalaattia, porkkanaraastetta ja kaksi viipaletta kurkkua. Miten ihmeessä voi porkkanaraaste olla niin mautonta? Vielä täytyy syödä katukeittiöstä hodari ja lisäksi on käytävä kahvilla & Sachertortulla! Sitten on ainakin turstin näkökulmasta nautittu kaikkia “kansallisherkkuja”.
Ihmettelen kovasti erästä tarjoilijan reaktiota. Olen lausunut muutaman saksankielisen sanan, lähinnä iltaa ja kiitos. Ja ilmeisesti näiden perusteella tarjoilija päätti kysyä multa puhunko saksaa! Eivätkö turistit todellakaan viitsi opetella tai käyttää edes muutamaa perustermiä?
Ravintolasta lähdin kävelemään mutkan kautta suoraan hotellille. Liikenteessä oli todella vähän ihmisiä ja kaupunki oli hiljainen. Iltakin oli “lämmin”. Kävelin kauan ja siinä kävellessä päätin että jään vielä perjantaiksikin Wieniin. Olin kiertänyt ne “turistirysät”, jotka halusinkin kiertää joten perjantaina mulla olisi aikaa tutustua itse kaupunkiin. Tuo kävely oli upea. Varmasti sellainen, jonka tulen muistamaan koko loppu ikäni.
Mut yritettiin illan aikana ehkä jopa iskeä. Mua vastaan käveli sellainen pieni italialaisen näköinen mies. Hän jo kaukaa huusi “vau” ja perään jotain saksaksi. Hän tuli kohdalle ja rupesi pölöttämään saksaa. Ilmoitin englanniksi että en puhu saksaa. Hän kysyi mistä olen ja kerroin olevani Suomesta. Sitten hän kysyi olisiko minulla aikaa jutella hänen kanssaan hetki. Eihän mulla lomalla olevana turistina kello 21 jälkeen ole sellaiseen aikaa! Mies kinusi edes viittä minuuttia, mutta mä jatkoin matkaa. Ei vaan jaksanut kiinnostaa!
Keskustasta pensiolle mennessä jouduin kerran vaihtamaan ratikkaa ja vaihtopysäkin kohdalla oli kivan näköinen viinimyymälä & -juomala jossa olin suunnitellut käyväni drinkillä, mutta en vaan jaksanut, joten suunnistin lopulta “pitkän” kävelylenkin jälkeen suoraan hotellille. Sain tiistai-iltana ostamani ensimmäisen punkkupullon tyhjennettyä ;)
Perjantaina 31.10
Tää pensio ei kyllä ole tämmösille univammasille kuten minä. Herään aina neljän aikaan. Tähän asti olen saanut sen jälkeen unesta kiinni, mutta en viime yönä. Mulla on pussit silmien alla :(
Onneksi vielä maanantaina on vapaata, saan nukkua kahtena aamuna pitkään.
Olen vielä kerännyt kaikki Wieniä koskevat paperini kasaan. Tänään tutustun kaupunkiin. Käyn juutalaisissa kortteleissa, Kunst-Hausilla, en taiteen vaan itse talon takia, kävelen eri katuja kuin mitä olen tähän asti kävellyt ja tutkin mitä on ydinkeskustan pikkukaduilla. Käyn ehkä myös ostoskadulla kävelemässä.
Ja käyn ostamassa itselleni valkoisen Lipizzan hevospatsaan. Makelta saamani mustan makaavan hevosen seuraksi sopii erinomaisesti valkoinen takajaloillaan seisova hevonen.

* * * *
Nyt istun Hofburgin palatsin pihalla kahvilassa. Oli “pakko” tulla tänne, koska keskustan kahviloihin ei paista aurinko. Sää on lämmin, ei tosin yhtä lämmin kuin eilen, mutta tarkenee. Tilasin “cafe melangen” kermavaahdolla ja wieniläisen kirsikkatortun. Teinköhän emämokan kun en Wienin matkalla syönyt sachertorttua? Ehkä, mutta kirsikat on paljon enemmän mua kuin suklaa. Ja torttu oli Hyvää!
Ja olen sitten muuten kävellyt tänään! Varmaan lähemmäs 10 kilometriä. Kävelin pensiolta Kunst-Hausille ja sinne on GoogleMapsin mukaan matkaa 3,8 kilometriä. Enkä mä kävellyt sinne suorinta reittiä vaan kiertelin ensin juutalaiskortteleissa.

* * * *
Kunst-Haus oli kyllä näkemisen arvoinen paikka. Siinä talossa ei ollut yhtään suoraa seinaa, myös katu talon edessä oli “aaltoileva”, valitettavasti se ei näy valokuvissa. Olin museolla kello 9.50 ja se avattiin vasta kello 10, joten sisällä jäi käymättä. Talo on alunperin suunniteltu asuintaloksi ja mietin että jos siellä on huoneet samanlaisia, niin se on kyllä laittanut sisustukselle pieniä haasteita ;)
* * * *
Kunst-Hausilta kävelin vaiston varassa “suorinta reittiä” keskustaan. Nyt ajattelin vielä kävelle tuonne ostoskadulle (mitä mä siellä teen?) ja sen jälkeen käydä ratikka-ajelulla Tonavan toisella puolella.

* * * *
Ostoskatu oli pitkä ja vilkas. En pysähtynyt yhdenkään ikkunan eteen. Mä vaan en ole shoppailija. Kävelin aika monta korttelia kunnes totesin, että ei oo mun paikkani ja ostoskatu vaan näytti jatkuvan ja jatkuvan. Lähdin kävelemään hotellille päin. Olin jo “pudonnut pois kartalta”, joten en yhtään tiennyt miten pitkä matka mulla on käveltävänä. Yhtäkkiä huomasin bussipysäkin josta meni bussi aivan pension lähelle. Katsoin bussin aikataulua ja sen mukaan bussi kulki 6 - 8 minuutin välein. Päätin jäädä odottamaan sitä ja onneksi odotin, koska matkaa oli vaikka kuinka paljon. Vein hevospatsaani pensioon ja kävin sen vieressä olevassa laukkukapassa koska olin nähnyt sen ikkunassa kivan näköisen käsilaukun. Ei se sitten kuitenkaan ollut mun laukkuni. Eikä mikään muukaan. Kävin koko matkan aikana kolmessa kaupassa: Sparissa, turistirihkamakaupassa ja tuossa laukkukaupassa.
Sitten hyppäsin ratikkaan ja ajoin yhden linjan päätepysäkille Tonavan toiselle puolelle. Sitten oli vuorossa päivän “lounas” eli katukeittiöstä ostettu hodari, joka valmistetaan seuraavasti:

1. Otetaan patonki
2. Leikataan patongilta pää pois
3. Laitetaan patonki makaronin porauskoneeseen ja tehdään patonkiin reikä (tosin isompi kuin makaronissa)
4. Täytetään reikä sinapilla
5. Tuupataan reikään grillimakkara (tällä kertaa juustomakkara)
6. Tarjoillaan pienen (0,33l) paikallisen oluen kanssa (joka on yhtä pahaa kuin suomalainen olut)
7. Veloitetaan nälkäiseltä turistilta 6€
8. Nälkäinen turisti syö hodarin hyvällä halulla on sen jälkeen tyytyväinen

* * * *
Kello on 15 ja tulin nyt jo päiväunille. Täytyy vielä vähän pakkailla ennen syömään lähtöä. Syömäänkin on varmaan hyvä lähteä ajoissa koska on perjantai. Tosin eilenkin ravintola rupesi täyttymään vasta kello 20 aikaan, joten eiköhän se mene tänään suurin piirtein samoihin.
Mun huoneesta pimahti kattolampun polttimo aamulla. Frau Musikanten (tmv) lupasi hoitaa asian, mutta eipä ole hoitanut. Taidan soittaa hänelle kun lähden syömään. Frau tosin ei puhu englantia, mutta hyvin olemme tähän asti ymmärtäneet toisiamme.
Nyt unoset!
Kello 17.15 Frau tuli vaihtamaan polttimon. Hyvä, näen illalla lukea.
Nyt syömään!

* * * *
Kävelin edes takaisin vanhassa kaupungissa etsien ruokapaikkaa. Vihdoin löysin mukavan näköisen paikan aivan katedraalin kulmalta. Tilasin grillattua maksaa ja persiljaperunoita. Maksa oli täydellistä mutta persiljaperunat edelleen ruoka, jota en ymmärrä. Jälkiruuaksi tilasin itävaltalaisia juustoja. Mulla on lomalla muutama “perinne”, joista on pidettävä kiinni: menomatkalla lentokoneessa pitää juoda shampanjaa (hätätapauksessa kuohuviini käy) ja viimeisenä iltana syödään hyvin (yli 15 vuotta sitten Kanarian lomilla se tarkoitti ravintolaa, jossa on valkoiset pöytäliinat). Ja tuo viimeinen “perinne” onnistui loistavasti :)
Lauantai 1.11.
No niin, nyt se on ohi, loma Wienissä. Hieno loma, olen todella nauttinut. Ainoastaan illallisaikaan olisin kaivannut seuraa (kiitos vielä Miude seurastasi) mutta olen käyttäytynyt moukkamaisesti ja lukenut syödessäni kirjaa.
Taidan olla hieman huppelissa, olen nimittäin ottanut muutaman “vatsalääkkeen”. No, kai sitä kotiinlähtöaamuna voi ensimmäistä kertaa vähän huppelissa ollakin.
Mulla kun on tapana varata aina aikaa ihan riittävästi, niin odottelen tässä nyt vielä 8 minuuttia aamiaiselle pääsyä. Aamiaiseenkin olen varannut aikaa puoli tuntia.
Ihan turhaan pelkäsin viime yön meteliä tuosta kadulta. Kahteen kertaan heräsin humalaisten huuteluun (eivät onneksi huudelleet suomeksi). Vähän ennen kahta ei uni meinannut tulla ja otin puolikkaan unilääkkeen. Nukuin 6 asti mutta ehdin vielä nukahtaa kertaalleen ennen kellon soimista kello 6.30. No, huomenna saa nukkua omassa sängyssä :)
Lahjoin kesän matkaseuralaisen viinapullolla hakemaan mut kentältä kotiin.
Nyt aamiaiselle ja sitten sen suomalaispariskunnan pensiolle.

* * * *
Wienin lentoasema on sitten mielenkiintoinen paikka. Turvatarkastus on vasta portille mennessä ja portilla ei sitten ole kuin vessa. Jos kentältä ostaa jotain nestemäistä se sinetöidään ja sen saa viedä koneeseen mukaan. Mutta portilta ei tosiaan saanut ostaa edes vettä. Mähän tein janokuolemaa ennen kuin kone oli ilmassa ja lentoemot pääsivät tarjoilemaan! Sen verran oli kentällä aikaa, että pysähdyin vielä kahvilaan ottamaan piccolopullon kuohuviiniä. Se makso 10,50€!! Järkyttävää! Edes suomalaisessa juottolassa ei piccolopullo maksa kuin noin 7€.
No, oma moka, kun en selvittänyt hintaa etukäteen.
Kaiken kaikkiaan: matka oli loistava ja tietyn tyyppisille ihmisille voin suositella Wieniä.
Kaksi kokonaista päivää riittää “tärkeimpien” nähtävyyksien näkemiseen, mutta kolmantenakaan päivänä ei käy aika pitkäksi. Kaupungissa oli nytkin paljon turisteja (saksalaisia, japanilaisia [voi helevetti sitä niitten metelöintiä], jenkkejä) joten kesäaikaan siellä on varmaan aika tuskaista väenpaljouden vuoksi. Ehkä joku touko- tai syyskuu voisi olla hyvää aikaa, silloin varmaan näkee Schönbrunnin puutarhan kauneutta hieman paremmin kuin mitä minä näin.
Lentokoneessa kotimatkalla jo suunnittelin seuraavaa reissua. Tai siis seuraavahan on helmikuussa Kölniin, mutta sitä seuraava, joka on siis noin vuoden päästä. Se voisi olla jotain vähän “eksoottisempaa”. Finskillä näyttää olevan suorat lennot Bukarestiin ja Ljubljanaan, jompaa kumpaa niistä vois vaikka harkita :)
Kuvia kuvagalleriassa

   Aihe Työ- ja vapaa-ajan matkat