Kuntavaaliehdokkaat

16. Lokakuu, 2008 @ 23:11 kirjoittaja jane

Oben kirjoitti omassa blogissaan omista kriteereistään valitessa kunnallisvaaliehdokasta. Itse en ole vielä miettinyt yhtä pitkälle kuin hän. Aikaisemmin mulla on ollut hyvin selkeät kriteerit: teini ei ole päässyt äänestämään ja olen monasti ajatellut sitä, miten pystyn “helpottamaan” hänen elämäänsä omilla valinnoillani. Siitä syystä olen usein äänestänyt RKP:n ehdokasta. Paitsi viime vaaleissa, joilloin tietysti äänestin itseäni :)
Neljä vuotta sitten muuten Tampereella oli yksi ehdokas joka sai nolla ääntä, hän ei siis ollut äänestänyt itse itseään :o
Muutama asia on mulle kuitenkin ihan selkeä: en äänestä julkkista ellei hän ole jo niin sanotusti “näyttänyt kynsiään” politiikassa. Yhteenkään tällaiseen julkkikseen en ole vielä “törmännyt”. Ei siis julkkisehdokkaita.
Ei myöskään henkilöä, joka on kansanedustaja tai ministeri. Heillä on “tärkeämpääkin” tekemistä kuin istua kunnan talolla tekemässä “pikkupäätöksiä”. Varsinkin kun kunnanvaltuustossa istumisesta maksettavat korvaukset ovat täysin toista luokkaa mitä ne ovat eduskunnassa. Villi arvaukseni on että jäisi kunnan valtuustossa istumiset jäädä istumatta.
Ja tästä seurasi eräs ajatus: miten valtiovarainministeri Jyrki Katainen voi olla kunnallisvaaliehdokkaana. Jos hän pääsee kunnan valtuustoon, niin eikö hän ole jäävi hoitamaan ministerin tehtäviä? Hänhän olisi ministerinä rahaa antavana osapuolena ja kunnallispolitikkona vastaan ottavana osapuolena? “Jaa, koska olen kunnan valtuustossa ja olen siellä paasannut siitä, miten kuntien täytyy saada valtiolta enemmän tukea, niin taidanpa seuraavaan budjettiesitykseen esittää kuntatuelle noin 20% korotusta”.
Mun logiikalla ei vaan toimi!
Toisaalta onko politiikka kovinkaan loogista hommaa?


0 vastausta merkintään “Kuntavaaliehdokkaat”

Artikkelin syöte Paluuviite
  1. Ei kommentteja

Kirjoita vastaus


*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image