VR:llä kotiin

5. Lokakuu, 2008 @ 10:12 kirjoittaja jane

Oltiin eilen parin entisen opiskelukaverin kanssa liikenteessä. Myöhemmin illalla seuraamme liittyi vielä eräs ystäväni. Ja mun lähtö olikin sitten semmonen episodi, että huh-huh. Olin jo niin valmis että hiuksista puuttui einää hiuslakka. Rupesin ruiskuttamaan lakkaa ja perkele! Suutin oli mennyt tukkoon ja lakkaa tuli semmosena ohuen ohuena “nauhana”. ja sittenhän mulla oli päässä semmonen perkeleen lakkatönkkö. Ei auttanut muu kuin lykätä pää lavuaariin ja pestä hiukset. Toiseen kertaan saman päivän aikana. Sitten koko perkeleen helvetin föönaus- ja tököttirumba alusta.
No, lopulta hiuksista tuli kuitenkin siedettävät.
Kotiin paluu oli kanssa oma episodinsa. Me alotettiin ilta jo iltapäivän puolella, joten väsy tuli aikasin. Lähdin kotiin kello 1.30 junalla. Joka sitten otti ja hajos Pohjois-Haagan asemalla. Juna lähti liikkeelle, nytkähti ja pysähty siihen. Aika nopeesti tuli kuulutus että kyseessä on tekninen ongelma joka yritetään ratkaista. Muita kuulutuksia ei sitten tullutkaan. Jossain vaiheessa junan ovet avattiin. Mä jaksoin istua junassa ehkä noin 20 minuuttia ja sitten kysyin lähteekö joku muu taksilla kotiasemalle. Yksi nuori pari oli tulossa tohon edelliselle asemalle ja niin me lähdettiin heidän kanssaan kohti taksiasemaa. Yhtään taksia ei asemalla ollut, mutta soittamalla se tuli parissa minuutissa. Kotimatkaan, joka junalla olis kestänyt 30 minuttia kesti juna-taksi yhdistelmällä 55 minuuttia. Ja makso kympin ekstraa. Kyllä ketutti.
En sitten taaskaan saanut nukuttua. Krapulaa ei onneksi ole, joten ehkä tässä jaksaa tänään vielä jotain kotitöitäkin tehdä. Pesukone pyöriin jo.


0 vastausta merkintään “VR:llä kotiin”

Artikkelin syöte Paluuviite
  1. Ei kommentteja

Kirjoita vastaus


*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image