Olen ollut saamaton kirjoittamisen kanssa
16. Syyskuu, 2008 @ 07:25 kirjoittaja jane
Olen elossa, en vaan ole jaksanut kirjoittaa. En oikeastaan edes tiedä miksi. Töissä on kiireehköä, mutta ei kuitenkaan mitään Oikeeta Kiirettä, viime viikolla pidin 1,5 päivää vapaata ja tunteja tuli 35, joten “normitunneissa” mennään.
Olen lähdössä vartin päästä asiakkaan luokse ja ajattelin että nyt kun on aikaa ja jonkinlainen intokin, niin ilmottaudun elävien kirjoihin :)
Tänään aijon hyödyntää tätä meidän vapaata työaikaa. Pääsen lähtemään asiakkaan luota noin kello 13. Sitten käyn vaihdattamassa autoon öljyt, punttisalilla ja kaupassa. Teen työt sitten illalla.
Teinin määräaikaista työsuhdetta ei pystytty jatkamaan, mutta hän sai jatkaa tuntityöntekijänä. Vielä perjantaina oli sanottu, että tee vaan täyttää 40 tunnin viikkoa. Perjantaina sitten jenkit olivat ilmoittaneet että tuntityöntekijät saavat tehdä vain 20 tuntista viikkoa. Firman henkilöstöpäällikkö on ihan raivona, koska Suomessa on pulaa työntekijöistä. Tilauskantaa on vaikka kuinka paljon, mutta ei tekijöitä. Teini onneksi saa tehdä tuon 20 tuntia viikossa kuten itse haluaa, joten hän tekee kaksi viikkoa töitä ja pitää kaksi viikkoa lomaa. Ja vielä on kuulemma se mahdollisuus, että hän saisi lokakuun alussa määräaikaisen työsopimuksen.
Laihdutus etenee helvetin upeesti, viime viikolla meni 600g. Olen siis kutistunut kilolla. Se on 20% mun tavoitteestani ja se on paljon! Olen todella tyytyväinen. Nyt kun vielä saan itseni tästä kuntoon (en ole vielä täysin toipunut reilun viikon takaisesta flunssasta), niin pääsee urheilemaan kunnolla. Mä niistä edelleen semmosta paksua kirkasta räkää.
Mulla olis nyt lähete erikoislääkärille tän mun käheen ääneni takia, mutta eihän mun kannata mennä sinne ennen kuin nuha loppuu. Tänään tosin olo on jo taas parempi kuin eilen, joten jospa ens viikolle jo sais varattua ajan. Tai jos tää tauti ei muuten tästä helpota, niin sitten on pakko mennä tän takia työterveyslääkärille. Töissä flunssa jyllää täysillä. Yksi ei edes tullut töihin vaan jäi kotiin sairastamaan, toinen lähti kesken päivän sairaslomalle, kolmas kotiin lepäilemään koska olo oli kipeä ja neljäs valitti iltapäivällä että kurkku on kipee.
Mutta, nyt kamat kassiin ja Hämeenlinnanväylän päähän ruuhkajonoon ja töihin.