Kipeenä

7. Syyskuu, 2008 @ 09:55 kirjoittaja jane

Niin se tauti sitten vaan iski. Eilen ei ennen päiväunia ollut mitään oireita. Paitsi ehkä se, että koko päivänä en oikein herännyt, olin koko päivän siinä aamun juuri-herännyt -tilassa. Päiväunilta herätessä oli kurkku kipee ja ensin kuvittelin että se on vaan kuiva, mutta ei.
Olo ei ole kauheen paha, päätä särkee hieman ja nenä on tukossa. Mä en aivastele eikä nenä vuoda. Kurkku on ihan helvetin kipee mutta vielä ei ole yskää. En ole kokeillut miten ääneni kulkee vai mahtaako kulkea lainkaan. Antaa äänihuulten nyt levätä. En juurikaan ole nukkunut viime yönä. Oli hereillä vielä kun kellossa numerot alkoivat kolmosella ja heti kuuden jälkeen heräsin. Täytyy paikata päiväunilla. Yöllä hereillä ollessa mietin sitä, mitä jo eilen hetken aikaa tuumailin: mikä mun elämässäni on muuttunut viime aikoina, kun olen ruvennut sairastamaan. Keksin yhden: mulla ei enää ole säännöllistä seksielämää. Reilu vuosi sitten vielä seksielämäni oli säännöllistä, nyt se on hyvin epäsäännöllistä. Täytyy varmaan googlettaa onko tehty jotain tutkimusta jonka mukaan säännöllinen seks esimerkiksi lisäisi vastustukykyä. Jos ei ole tehty, niin mä voisin hakea apurahaa semmosen tutkimuksen tekemiseen ;)
Tän päivän baari- ja bändikeikka jää väliin :( Onneksi maanantaina on vapaapäivä. Vaikka tietysti harmittaa, jos vapaapäivä menee sairastamiseen. Mutta onko sen niin väliä meneekö päivä makaamisen flunssan tai krapulan takia? On. Jos on krapula niin se yleensä tarkoittaa sitä, että edellisenä päivänä on ollut hauskaa. Tänään mulla ei ole hauskaa.
Ja liikuntahan on nyt sitten muutaman päivän pannassa. Tänään ja huomenna varmasti sairastelun takia ja sitten tiistaina ja keskiviikkona työmatkan takia. Jos oloni on huomenna parempi kuin tänään, niin piipahdan iltapäivällä toimistolla opastamassa toista meidän uusista kouluttajista erään työn teossa.


0 vastausta merkintään “Kipeenä”

Artikkelin syöte Paluuviite
  1. Ei kommentteja

Kirjoita vastaus


*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image