Heräämisajoista
5. Syyskuu, 2008 @ 03:09 kirjoittaja jane
Eilen illalla nukahdin helposti. Mulla oli sellainen ihana, terve väsymys sänkyyn mennessä ja lähes puoliväkisin luin kirjaa pari sivua ennen kuin sammutin valot. Loman päätyttyä en ole enää lukenut kuin ennen nukkumaan menoa. Illat vaan niin helposti lipsahtaa sohvalla telkkarin tuijottamiseen ja villasukan kutomiseen. Valojen sammuttamisen jälkeen en enää montaa minuuttia tämän maailman menosta mitään tiennytkään. Kunnes sitten paria minuuttia vaille kaksi.
No, tähän aikaan herääminen on “parempi” kuin vasta parin tunnin päästä. Nyt pääsen takaisin nukkumaan kello neljän aikaan ja ehdin nukkua vielä kolme tuntia ennen kuin kello soi. Ehtisin mä nukkumaan enemmänkin, mutta jotenkin mä vaan olen ruvennut nauttimaan siitä, että aamuisin ei ole kiire. Herään siis mielelläni 1,5 tuntia ennen kuin pitää lähteä kotoa jotta voin hoitaa aamutoimet kaikessa rauhassa. Paitsi jos herääminen on ennen kuutta! Se on valkoisen naisen heräämisajaksi ihan ehdoton minimi. Kauhulla jo ajattelen tiistaiaamua, jolloin pitää lähteä kotoa viimeistään kello 5.20.
Tulevana viikonloppuna täytyy urheilla joka päivä. Maannataina mulla on vapaapäivä ja todennäköisesti krapula, joten silloin ei pääse urheilemaan. Tiistaina olen asiakkaan kanssa Kajaanissa, joten silloinkaan ei pääse liikkumaan. Keskiviikkona me sentään tullaan takas Seutulaan jo kello 15.35, mutta veikkaan olevani reissun jälkeen niin väsynyt, etten jaksa tehdä mitään. Siitä tulikin mieleeni, että täytyis nyt muistaa ottaa joka viikolle sellainen pakastimen tyhjennys -päivä, eli syötäisiin teinin kanssa pakastimesta ruokaa. Sinne on taas kertynyt jotain. Huomenna (tai siis tänään) vois ainakin syödä sieltä jotain, koska tälle päivälle ei ole jääkaapissa varattuna mitään. Hitto, kun en huomannut kysyä syökö teini tänään kotona, voisin ottaa jo valmiiksi pakastimesta jotain sulamaan. Toisaalta jos teini ei syö kotona, niin mä pärjään ihan salaatillakin. Sitä pakastinta vois tyhjentää sitten vaikka lauantaina.