Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa
30. Elokuu, 2008 @ 10:09 kirjoittaja jane
Kehuinko mä justiin, että osaan taas nukkua? Taisin kehua. Ei ois kannattanut. Viime yönä en nimittäin sitten taas nukkunut.
Ensin mulle iski “flunssa” just siinä vaiheessa kun sammutin valot. Reilun tunnin verran aivastalin ja räin. Allergiaa se ei ollut, allergian aiheuttama räkä on koostumukseltaan erilaista. Näin mä yleensä “flunssani” sairastan: räin korkeintaan neljännesvuorokauden ja sitten se on ohi. Se mun viime talvinen sairasteluni oli oikeasti outo tapaus. Sitten kun räkiminen oli ohi, ei uni enää vaan tullut. Luinkin vielä hetken aikaa mutta ei sekään auttanut.
Nukahdin joskus kello 01 jälkeen ja heräsin kun teini tuli kotiin noin kello 2.30. Heräämisvalon kellotaulussa taisi numero alkaa nelosella siinä vaiheessa kun mä nukahdin uudestaan.
Puoli kahdeksan aikaan olin hereillä ja silloin totesin, että nyt on parasta laittaa herätyskello päälle. Olen nimittäin menossa lenkittämään mun uudet hoitokoirat. Tää on taas semmonen viikonloppu että vaikka en viinaa otakaan, niin maanantaina olen viikonlopun jäljiltä paljon väsyneempi kuin mitä olin perjantaina työn teon lopettaessani :(
Kurkku on hieman karhean oloinen. Mulla menee ääni aina silloin tällöin (noin joka kolmas tai neljäs vuosi), toivottavasti tästä kurkun karheudesta ei aiheudu äänen menetystä. Ei mulla ens viikolla ole esiintymisiä kuin keskiviikkona yhden projektin esittelytilaisuus, mutta ei se silti ole kivaa.
Hih, join eilen illalla kaksi laivalta ostamaani siideriä. Tai siis luulin juoneeni. Ensimmäisen joinkin mutta kun siivon toista pois olohuoneen pöydältä siellä oli vielä vaikka kuinka paljon jäljellä.