Osaan taas vaihteeksi nukkua :)

29. Elokuu, 2008 @ 10:27 kirjoittaja jane

Olen nukkunut viime öinä suhteellisen hyvin. Jostain syystä nukahtaminen taas kestää sen aikaa, että ehdin tuskastua siihen, mutta ei kuitenkaan niin kauaa, että ottaisin unilääkettä. Nukun siis luonnollista unta.
Parasta tällä hetkellä on se, että nukun heräämättä aamuun asti ja pystyn herättyäni nukahtamaan uudestaan! Tänä aamuna heräsin ensimmäisen kerran vähän ennen kuutta. Sitten heräsin vähän ennen kahdeksaa ja lopulta kello 8.45.
Eilen nukuin tunnin päiväunet! Luulen, että olin hereillä puolen tunnin unien jälkeen, en kuitenkaan avannut silmiäni ja kun seuraavan kerran olin tajuissani, huomasin että oli mennyt tunti. Meinas mennä aikataulut sekasin, koska mä en “koskaan” nuku yli puolen tunnin päiväunia.


0 vastausta merkintään “Osaan taas vaihteeksi nukkua :)”

Artikkelin syöte Paluuviite
  1. Ei kommentteja

Kirjoita vastaus


*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image