Elokuun taloudellinen ahdinko

28. Elokuu, 2008 @ 07:31 kirjoittaja jane

Elokuu on ollut mulle “aina” taloudellisesti vaikea kuukausi. Ja seuraava on sitten tietysti helmikuu, eli puolen vuoden päästä. Elokuussa tulee maksuun teinin sairaskuluvakuutus, sähkölasku ja auton molemmat vakuutukset. Ja samat vakuutus- ja sähkölaskut toistuvat taas puolen vuoden päästä. 
Hieman tuota taloudellista ahdinkoa helpottaa se, että en laitakaan elokuussa rahaa jemmaan pahan päivän varalle. Näin tein tänä vuonna ja nyt mulla on käytettävissä ruhtinaalliset keskimäärin 6,66€ per päivä. Ja heti kun päivässä menee yli tuon summan, niin sittenhän sitä on taas keskimäärin vähemmän käytettävissä jokaiselle päivälle. Summa nimittäin oli jossain vaiheessa lähes 10€, mutta sitten kävin leikkauttamassa hiukseni ja tuli huomautuslasku sellaisesta laskusta, jonka eräpäivä oli ollut heinäkuussa (ja josta ei ollut sitä ensimmäistä laskua edes tullut!). Eiliset apteekkiostokset (17€) maksoin luottokortilla. Jos olisin maksanut käteisellä tuo rahasumma olisi nyt 5,26€. Ruuanhan tolla rahalla saa ja vähän muutakin, mutta tosi vähän sitten sitä muuta.
Ja eikös mulla olisi tälle palkkajaksolle vaikka mitä menoja. Tietysti, kun ei ole rahaa millä mennä! Ensi perjantaina piti lähteä parin työkaverin kanssa ulos. Peruin sen jo. Ensi viikon perjantaina on firman kansallinen “kehityspäivä” ja iltatilaisuus. Firma tarjoaa viisi drinkkilippua ja sehän on just se määrä, jonka jälkeen on saatava lisää viinaa. Taidan siis jättää iltatilaisuuden väliin. Varsinkin kun sunnuntaina olen menossa erään bändin keikalle. Ja Hukkis pyysi mua mökille 12. - 14.9. Palkkapäivä on maanantaina 15. päivä.
No, tämä on “onneksi” puolivuotinen onglema, joten tähän on osannut ainakin henkisesti varautua. Eikä tätä ongelmaa enää ensi vuonna ole, teinin sairaskuluvakuutus päättyy tämän vuoden jälkeen. Vai olikohan se voimassa vielä sen vuoden kun hän on 20. Nyt en muista.


3 vastausta merkintään “Elokuun taloudellinen ahdinko”

Artikkelin syöte Paluuviite
  1. 1

    Hukkis sanoi:

    Onneks mökki ei maksa mitään ja olen sulle 50 egee velkaa :)

  2. 2

    Hukkis sanoi:

    Eikun 20 egee? Emmä muista :)

  3. 3

    jane sanoi:

    Sä oot mulle velkaa 50 ja mä oon sulle 20, eli sä oot mulle 30 ;)

Kirjoita vastaus


*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image