Päänsärky pahenee
23. Elokuu, 2008 @ 16:08 kirjoittaja jane
Tää menee vaan pahemmaksi tää mun päänsärkyni. Nyt olen varma, että tää on migreeniä. Nimittäin jokainen kasvojen osan liikauttaminen tuntuu siltä kuin joku työntäisi puukon sisään mun ohimostani. Käveleminenkin sattuu. Migreenilääkkeen aiheuttaman närästyksen ryöhtäyksetkin sattuu. Ja puukon iskuja tulee vaikkei mitään tekisikään. En ymmärrä miksi migreenilääke ei auttanut. Olenkohan mä tullut “immuuniksi” noille ja on aika vaihtaa toisiin lääkkeisiin? No, hävisi se muu jomotus päästä, mutta pahin kipu on ja pysyy. Otin jo tavallisenkin särkylääkkeen vaikka eihän se migreeniin mitään auta. Mutta mä olen aika epätoivoinen. Kun välillä ei satu ollenkaan, olo hieman väsynyt, mutta muuten normaali. Sitten yhtäkkiä tulee se puukko tuolta jostain, työntyy mun oikeasta ohimostani sisään ja sitten sitä väännetään pariin kertaan edestakaisin ennen kuin se otetaan pois.
Voi vittu.
Jää siis lenkki väliin tältä päivältä. Ja ehkä jopa huomiselta. Migreenin jälkeinen päiväkin kun pitäisi levätä, ettei kohtaus uusi. En taida viitsiä lähteä edes Tarjoustaloon. Se on onneksi auki huomennakin. Jää nyt sitten “unilääkkeen” hakeminen Alkostakin väliin. Mun piti mennä hakemaan pullo punaviiniä. Lähden huomenna Jyväskylään ja olen siellä kaksi yötä. No, huomen illalla uni sitten vaan lääkkeen voimalla ja maanantaina pieni pullo punkkua Alkosta.
Töitäkin piti tehdä vielä tänä iltana hetki, ei taida onnistua sekään.
Vedän siis itseni levyksi tohon sohvalle ja makaan siinä odotellen migreenin ohi menoa. Vaikka olisin aktiivisella tuulella ja jaksaisin ja viitsisin tehdä kaiken sen, mikä pitääkin.
Mutta tärkeempää on nyt se, että tää kohtaus menee huomiseen mennessä ohi ja olen noin 24 tunnin kuluttua ajokunnossa.
kimmeli sanoi:
Hei! Nyt on liikkeellä siis tosi vittumaista päänsärkyä. Minultakin loppuivat jo migreenilääkkeet ja hain uuden satsin, kun mikään ei auta!
Töissä puhuimme, että yhellä sun toisella sitä on ja MIKÄÄN ei auta (nuijanukutus?)
Minä epäilen tätä ilmaa, siis liian pitkä kausi matalapainetta, kun ilma ei liiku kerrassaan mihinkään, niin ettei yöllä saa nukuttua, vaikka kaikki lävet ovat auki! PRKKKL!
23. Elo, 2008 klo 16:51
jane sanoi:
No toi ei kyllä lohduttanut yhtään ;) Mutta mä uskon, että tämä menee illassa ohi. Mä olen nukkunutkin taas oikein hyvin. Nukahtanut helposti ja nukkunut seitsemän tuntia heräämättä kertaakaan.
23. Elo, 2008 klo 18:17
Vaapukka sanoi:
Ainakin joihinkin migreeninestolääkkeisiin elimistö tottuu, joten niiden vaikutus poistuu ajanmittaan.
Jos migreeni vaivaa kovin usein, jatkuvasti käytössä olevat estolääkkeet (kun sopivat sellaiset löytyvät kokeilemalla) vähentävät tai jopa poistavat kohtaukset kokonaan. Suosittelen harkitsemista. :)
Ja kyllä migreenin syy on ollut tiedossa jo pitkään, juuri se verisuonien supistuminen ja laajentuminen.
25. Elo, 2008 klo 08:49
jane sanoi:
Migreenin syy ei ole selvä. Lisää aiheesta esimerkiksi tämän päivän Helsingin Sanomissa http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Migreenin+syy+on+yh%C3%A4+arvoitus/1135238947324 ja http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomalainen+maallikko+sai+tiedelehteen+hypoteesinsa+migreenin+syyst%C3%A4/1135238947320.
Meinaan itse etsiä lisää tietoa tuosta käpylisäketeoriasta. Käpylisäkehän säätelee esimerkiksi ihmisen nukkumista. Ja kun mulla on myös tämä nukkumisongelma, niin tämä hypoteesi kiinnostaa todella paljon.
26. Elo, 2008 klo 09:16