Partakarva
19. Elokuu, 2008 @ 10:15 kirjoittaja jane
Mulla kasvaa parta. Tai no, ei kai yhtä hormonikarvaa vielä voi parraksi sanoa. Se kasvaa leuassa.
Se on normaalia ihokarvaa tummempi ja paksumpi. Tunnen sen sormissani huomattavasti ennen kuin se näkyy. Sen lisäksi että karva on muutenkin varsin ärsyttävä se myös osaa mennä piiloon.
Olen nyt ainakin kolmena iltana pinsettien kanssa metsästänyt tuota karvaa. Huonolla menestyksellä. Eilen illalla taas vietin monta minuuttia peilin edessä pinsettien kanssa ja luulin jo saaneeni karvan kiinni. Kun sitten menin sänkyyn ja kokeilin leukaani, niin siellähän se karva ilkkui minulle.
Tänä aamuna yritin taas ja nyt selkeästi jopa tunsin miten jotain jäi pinsetteihin kiinni. Mutta ei se tuo partakarva ollut. Tuolla se on edelleen!
Väsytystaistelu jatkuu!
oben sanoi:
Haha. Tervetuloa kerhoon. Mulla on leuassa yksi, ylähuulessa yksi ja oikeassa poskessa kaksi. Olen repinyt välillä kasvot rikki sitä karvaa metsästäessä, mutta nykyisin annan sen rauhassa kasvaa sellaiseen pituuteen, että se on helppo repäistä juurineen. Uuden kasvu kestää suunnilleen saman kuin hormonaaliset vaihtelut.
19. Elo, 2008 klo 12:53