Kuukausiarkisto Elokuu, 2008
Luin vähän aikaa sitten jostain (oiskohan ollut NYT-liite) siitä, miten yhä suurempi osa vuokranantajista haluaa osan vuokrasta “jonain muuna kuin tylsänä rahana”. Nyt Igglo mainostaa TV:ssä että heidän verkkosivuillaan vuokralainen voi tehdä omalla valokuvallaan varustetun “etsitään asuntoa” -ilmoituksen.
Voihan perse, millaiset apajat näille vuokranantajille aukeaakaan. Nyt voi heti valkata ne, joita olis valmis panemaan. Rumat (siis vuokranantajien mielestä rumat) jäävät ilman asuntoehdotuksia. Kuten myös “poikkeavan” näköiset vuokralaiset. Tuskin edes pappa betalar -opiskelijatyttö jolla on mustaksi maalatut silmät ja huulet, lävistyksiä nenässä ja huulissa tulee saamaan kovin montaa asuntoehdutusta.
Mä olen sitä mieltä, että vuokralaisen ulkonäöllä ei ole merkitystä vaan sillä, että hän maksaa vuokransa ajallaan eikä tuhoa asuntoa. Heh, ettei käy kuten isälleni: eräät hänen vuokralaisistaan kysyivät saako asunnon seinät maalata. Isäni antoi luvan. Vuokralaiset muuttivat aikanaan muualle ja kun isäni meni käymään asunnossa oli hän mykistynyt: se oli maalattu mustalla ja oranssilla :) No, mitään vahinkoahan he eivät olleet tehneet mutta aika monta uutta maalikerrosta sai laittaa ennen kuin musta ja oranssi olivat piilossa.
Tietysti osa vuokralaisistakin tulee hyödyntämään tuota kuvallisen ilmoituksen mahdollisuutta. Varsinkin ne, jotka ovat valmiita maksamaan vuokransa myös muuten kuin rahalla.
Ja joo, näkeehän vuokranantaja sen vuokralaisehdokkaan siinä vaiheessa kun ehdokas käy katsomassa asuntoa, mutta siinä vaiheessa ehkä vuokralaisen ulkonäöllä ei ole niin suurta merkitystä. Tuskin kukaan vuokranantaja jaksaa, viitsii ja raaskii kovin montaa kertaa käydä asuntoa esittelemässä vain löytääkseen pantavan näköisen vuokralaisen.
Onneksi Igglo ei ole ainoa sivusto, jossa asuntoja voi hakea.
Tilasin taas jokin aika sitten Yvekseltä ihonhoitotuotteita. En juuri koskaan tilaa sieltä niitä ilmaisia tilaajalahjoja, koska ne pääsääntöisesti on ihan hirveen näkösiä rihkamakoruja. Silti ne aina tulevat. Niin tälläkin kertaa. Helvetin ruma kaulakoru ja olkalaukku. No, laukku on sellainen että sitä ehkä voi joskus käyttääkin, sellainen vähän pienempi malli. Tosin se haisee ihan helvetin pahalle ja on nyt parvekkeella tuulettumassa. Jos haju ei lähde, menee laukku Ämmässuon kaatopaikalle enkä mä tule sen perään haikailemaan.
Olen tänään menossa vanhimman veljeni tytön 10-vuotissynttäreille. Tyttö on todellinen Prinsessa, tykkää pukeutua ryöhelöön ja rimpsuun ja käyttää koruja.
Sain idean, miten pääsen eroon noista kauheista Yvesin rihkamakoruista - niitä nimittäin on kaapissa vaikka kuinka paljon: käyn ostamassa tytölle korurasian ja täytän sen noilla rihkamakoruilla.
Täytyykin varmaan jatkossa aina tilata noi ilmaislahjat. Tämän päivän synttärisankarin perässä on nimittäin tulossa keskimmäisen veljeni kuopus (kohta 6v), joka on ainakin vielä toistaiseksi samanlainen prinsessa kuin vanhimman veljen keskimmäinen.
Eilen tuli radiosta Foreignin kappale “I want to know what love is”. Olen kuullut tuon kappaleen useasti ennenkin, mutta jostain kumman syystä se eilen herätti nostalgian.
Tuo kappale liittyy hyvin voimakkaasti nuoruusajan poikaystävääni Kettuun. Hän toimi DJ:nä ja Kettu oli hänen DJ-nimensä.
Tapasimme Ketun kanssa ensimmäisen kerran minun ollessani 16. Siihenkin tapaamiseen liittyy musiikki. Olin ostanut ensimmäisestä kesätyöpalkastani itselleni “kannettavan” kasetti-radiosoittimen. Soitin oli helvetin iso ja painoi tuhottomasti, isoja paristojakin siihen meni kahdeksan kappaletta. Se, mikä siitä teki kannettavan oli “kaupanpäälliseksi” tullut punainen kantokassi. Kantokassista sai kaiuttimien kohdalta rullattua kankaan pois, jotta musiikki kuuluisi paremmpin. Soitin oli muistaakseni Sharp-merkkinen ja se maksoi 999 mk.
Olimme ystävättäreni kanssa Espan puistossa ja kasetilta tuli Ottawan kappale “Hands up”. Kettu tuli ystävänsä Maken kanssa siihen ja totesi jotain hyvästä musiikista. Nuorten sävellahjastahan sekin kasetti varmaan oli nauhoitettu, kuten niin moni muukin. Ja varmaan sielläkin kuului Tapani Ripatin ääntä, kun tuo ääliö meni puhumaan musiikin päälle. Uusi musiikki ostettiin yleensä LP-levyillä ja nauhoitettiin siitä sitten kaseteille.
Ilta meni nelistään ja jossain vaiheessa kerroin että käymme ystävättäreni Sadun kanssa usein Kultsalla (Kulttuuritalo) discossa. Siellä oli muistaakseni joka lauantai-ilta limudisco. Kettu sanoi olevansa sen firman palveluksessa, jonka DJ:t soittavat Kultsalla ja sanoi tulevansa joku lauantai sinne soittamaan.
Ja niin hän tulikin :) Tyttöystävänsä kanssa :( No, minulla ja Ketulla ei ollut sen ensimmäisen illan aikana ollut mitään “säpinää”. Olinhan minä hieman ihastunut tuohon komistukseen, mutta ujona tyttönä en ollut tehnyt asian eteen mitään. Jostain syystä Ketun tyttöystävä kuitenkin piti mua uhkana. Itse olisin voinut olla hänen kanssaa kaveri, mutta hän selkeästi inhosi mua sydämensä pohjasta. Ketun tyttöystävä järjesteli jonkinlaista draamaakin sen illan aikana eikä Kettua sen jälkeen enää näkynyt Kultsalla soittamassa.
Törmäsimme Ketun kanssa sattumalta vielä pariin kertaan aseman kulmilla sekä kerran eräässä toisessa discossa. Sturenkadulla, siinä, missä nyt on Tropicario tuli teinidisco. En muista oliko se ikärajallinen vai ikärajaton paikka mutta joka tapauksessa olin Sadun kanssa siellä. Veikkaisin että kyseessä oli limudisco. Ja kuinka ollakaan, Kettu oli soittamassa siellä. Tällä kertaa tyttöystävä ei ollut mukana. Hitaiden aikaan tanssin Ketun kanssa ja muistan miten Foreignin “I want to know what love is” -kappaleen aikana rutistin häntä itseäni vasten ja ajattelin että tämä kappale on minulta hänelle. Hän irrotti minut itsestään, katsoi minua silmiin ja sanoin “tiedän”. Snif ja huokaus :)
Mitään meidän välillemme ei kuitenkaan kehittynyt. Silloin.
Sitten meni pari vuotta ennen kuin törmäsimme hänen kanssaan uudestaan. Vaihdoimme puhelinnumerot ja siitä se sitten lähti. Kettu aloitti armeijan Tuusulassa ja minä kävin siellä iltaisin tapaamassa häntä. Jos hänellä oli iltaloma, menimme Helsingin keskustaan. Kun hänellä oli viikonloppuloma, hän yleensä oli lauantai-illat töissä ja minä olin hänen mukanaan.
Jostain syystä, jota en enää muista, seurustelumme päättyi ennen kuin Kettu pääsi armeijasta. Mitään hirveetä draamaa siihen ei kuitenkaan sisältynyt enkä edes muista itkeneeni hänen peräänsä.
Sen verran nostalginen fiilis tuli eilen, että piti katsoa löytyykö Kettua (muistan hänen oikean nimensä vielä) Facebookista. Ei löytynyt. Googlellakaan en hänestä mitään tietoja löytänyt.
Mistä ihmeestä tuollainen nostalgia välillä kumpuaa? Olen tuonkin kappaleen kuullut moneen kertaan eikä se normaalisti tuo Kettua mieleeni. Nyt oli selkeästikin joku tilapäinen normaalia suurempi mielenhäiriö päällä.
Mulla on taas samalla tavalla selkä kipee kuin mitä se oli viime vuoden maaliskuussa ja edellisvuoden elokuussa. Ei se siis kovin usein kipee ole, mutta ei se silti koskaan ole kivaa. Olen lukenut noita vanhoja kirjoituksia ja yrittänyt löytää jotain joka yhdistäis nää selkäkivut. Ei mitään. Jommalla kummalla edellisellä kerralla huomasin, että ton meidän sohvan profiili ei sovi mun selälle silloin kun se on kipeä. Se tulee vielä kipeämmäksi, en meinaa päästä sohvalta edes ylös. Tämän kertainen kipu saattaa johtua siitä, että mä olen nyt kaksi iltaa istunut sohvalla. Toljotellut telkkaria ja kutonut. Vaikka muulloinkin saatan viettää parikin iltaa sohvalla, niin osa illasta tulee istuttua osa maattua. Ja harvoin muutenkaan vietän sohvalla viittä tuntia, kuten eilen. Mutta kun sitä innostuu kutomaan, niin sitä innostuu.
Huomasin selkäsäryn jossain vaiheessa yötä. Ei se paha ollut, mutta kun käänsin kylkeä heräsin, koska selässä tuntui kipua. Rupesin muistelemaan saamiani jumppaohjeita. Toinen liike palautui nopeasti mieleeni, toinen ei. Nukahdin (olen nukkunut hyvin, reilun kahdeksan tunnin unet, “unilääkkeenä” kolme pientä siideriä) ja aamuyöstä heräsin siihen, että “näin verkkokalvoillani” sen toisenkin jumppaliikkeen. Alitajunta oli kaivanut oikean tiedoston jostain kovalevyn syövereistä :)
Teen siis jumppaliikkeet hetken päästä - kunhan olen sen verran herännyt, että lihaksetkin toimii.
Tää selkäkipu tietää nyt sitten sitä, että liikunta jää vähäksi aikaa :(
Ei salille eikä lenkille. Perkele. Ratsastamaan menoa en ole edes suunnitellut ennen seuraavaa palkanmaksua.
Ulkona on upeen näköinen ilma: aurinko paistaa melkein pilvettömältä taivaalta, varjossa noin 10 astetta lämmintä, auringossa vajaa 20. Tuulta alle 3m/sek. Tekis mieli lähteä lenkille mutta pakko pistää terveys etusijalle. No, vielä syyskuussakin on upeita ulkolusäitä.
Niin nyt sitten päätin, että maanantaina alkaa laihduttaminen. Mun kohdallahan se ei (vielä) tarkoita mitään varsinaisia laihdutuskuureja tai -kikkoja, kunhan rupean tarkkailemaan mitä syön. Ne viimeset kaksi kiloa on varmaan otettava pois jollain kikalla.
Paino onkin mukavasti loman jälkeen pudonnut itsestään puoli kiloa. Tässä sen taas näkee, miten alkoholi lihottaa.
Mulla on paha tapa että kun päätän luopua jostain, niin siitä on nautittava “vielä viimeisen kerran”. Niinpä siis ostin itselleni nachoja, juusto- ja salsadippiä. Niiden ja jonkun digiboxissa olevan leffan parissa meneekin ilta.
Teini on lähdössä jonnekin, joten saan olla illan ihan yksin. Taidan sytyttää syksyn ensimmäiset kynttilät ja avata pullon kuohuviiniä :)
Kehuinko mä justiin, että osaan taas nukkua? Taisin kehua. Ei ois kannattanut. Viime yönä en nimittäin sitten taas nukkunut.
Ensin mulle iski “flunssa” just siinä vaiheessa kun sammutin valot. Reilun tunnin verran aivastalin ja räin. Allergiaa se ei ollut, allergian aiheuttama räkä on koostumukseltaan erilaista. Näin mä yleensä “flunssani” sairastan: räin korkeintaan neljännesvuorokauden ja sitten se on ohi. Se mun viime talvinen sairasteluni oli oikeasti outo tapaus. Sitten kun räkiminen oli ohi, ei uni enää vaan tullut. Luinkin vielä hetken aikaa mutta ei sekään auttanut.
Nukahdin joskus kello 01 jälkeen ja heräsin kun teini tuli kotiin noin kello 2.30. Heräämisvalon kellotaulussa taisi numero alkaa nelosella siinä vaiheessa kun mä nukahdin uudestaan.
Puoli kahdeksan aikaan olin hereillä ja silloin totesin, että nyt on parasta laittaa herätyskello päälle. Olen nimittäin menossa lenkittämään mun uudet hoitokoirat. Tää on taas semmonen viikonloppu että vaikka en viinaa otakaan, niin maanantaina olen viikonlopun jäljiltä paljon väsyneempi kuin mitä olin perjantaina työn teon lopettaessani :(
Kurkku on hieman karhean oloinen. Mulla menee ääni aina silloin tällöin (noin joka kolmas tai neljäs vuosi), toivottavasti tästä kurkun karheudesta ei aiheudu äänen menetystä. Ei mulla ens viikolla ole esiintymisiä kuin keskiviikkona yhden projektin esittelytilaisuus, mutta ei se silti ole kivaa.
Hih, join eilen illalla kaksi laivalta ostamaani siideriä. Tai siis luulin juoneeni. Ensimmäisen joinkin mutta kun siivon toista pois olohuoneen pöydältä siellä oli vielä vaikka kuinka paljon jäljellä.
Olen nukkunut viime öinä suhteellisen hyvin. Jostain syystä nukahtaminen taas kestää sen aikaa, että ehdin tuskastua siihen, mutta ei kuitenkaan niin kauaa, että ottaisin unilääkettä. Nukun siis luonnollista unta.
Parasta tällä hetkellä on se, että nukun heräämättä aamuun asti ja pystyn herättyäni nukahtamaan uudestaan! Tänä aamuna heräsin ensimmäisen kerran vähän ennen kuutta. Sitten heräsin vähän ennen kahdeksaa ja lopulta kello 8.45.
Eilen nukuin tunnin päiväunet! Luulen, että olin hereillä puolen tunnin unien jälkeen, en kuitenkaan avannut silmiäni ja kun seuraavan kerran olin tajuissani, huomasin että oli mennyt tunti. Meinas mennä aikataulut sekasin, koska mä en “koskaan” nuku yli puolen tunnin päiväunia.
Elämä on täynnä vaikeita valintoja. Joka päivä täytyy tehdä isoja, tärkeitä valintoja: syödäänkö tänään kanaa vai kalaa? Laitanko päälleni housut vai hameen? Lähdenkö töihin varttia vaille kahdeksan vai tasan kahdeksan.
Mun Finnair MasterCard menee sunnuntaina vanhaksi. Uusi on jo tullut postissa. Nyt mietin tässä että saanko koskaan kerättyä niin paljoa pisteitä luottokortilla ja kotimaan lennoilla että oikeasti pääsisin joskus jollekin “ilmaiselle” lentomatkalle. Masteri maksaa 60€ vuodessa, tai ainakin viime vuonna maksoi. Silloin sen vielä raaskin ottaa koska työnantaja maksoi luottokortin vuosimaksun. Visa mulla on olemassa ja se on huomattavasti edullisempi.
Ehkä mä katson mitä mulla on Finskin pisteitä tällä hetkellä, mähän käytin niitä pisteitä viime lokakuussa kun kävimme teinin kanssa Milanossa, nyt vois kattoa mitä niitä on vajaassa vuodessa kertynyt ja tehdä päätöksen sen perusteella.
Mutta silti mua mietityttää: Visa kuitenkin on yli puolet halvempi! Ja työnantajan kautta saisin täysin ilmaisen EuroCardin. Perkele että osaa olla hankala päätös! Luottokortti on kuitenkin pakko olla, koska joudumme itse maksamaan kaikki muut työmatkoihin liittyvät kulut paitsi lentoliput.
Hetkeä myöhemmin
Mulla on vajaa 20 000 pistettä. Sillä pistemäärällä pääsee kotimaan lennolle turistiluokassa. Pohjois-Euroopan lentoon tarvitaan 29 000 pistettä (yhteen suuntaan) ja muuhun Eurooppaan 39 000. Kahdessa vuodessa siis pääsisin lentämään yhteen suuntaan Euroopassa. Ja maksaisin siitä 120€. Matkustusluokan korotus Euroopan lennoilla yhteen suuntaan on 10 000. Taidan siis luopua tuosta kortista. Tarvittaessahan aina saa uuden samaan vuosihintaan. Nyt selvittelen mitä piste-etuja Visa tarjoaa, jos pistäis sen kortin vaihtoon.
Elokuu on ollut mulle “aina” taloudellisesti vaikea kuukausi. Ja seuraava on sitten tietysti helmikuu, eli puolen vuoden päästä. Elokuussa tulee maksuun teinin sairaskuluvakuutus, sähkölasku ja auton molemmat vakuutukset. Ja samat vakuutus- ja sähkölaskut toistuvat taas puolen vuoden päästä.
Hieman tuota taloudellista ahdinkoa helpottaa se, että en laitakaan elokuussa rahaa jemmaan pahan päivän varalle. Näin tein tänä vuonna ja nyt mulla on käytettävissä ruhtinaalliset keskimäärin 6,66€ per päivä. Ja heti kun päivässä menee yli tuon summan, niin sittenhän sitä on taas keskimäärin vähemmän käytettävissä jokaiselle päivälle. Summa nimittäin oli jossain vaiheessa lähes 10€, mutta sitten kävin leikkauttamassa hiukseni ja tuli huomautuslasku sellaisesta laskusta, jonka eräpäivä oli ollut heinäkuussa (ja josta ei ollut sitä ensimmäistä laskua edes tullut!). Eiliset apteekkiostokset (17€) maksoin luottokortilla. Jos olisin maksanut käteisellä tuo rahasumma olisi nyt 5,26€. Ruuanhan tolla rahalla saa ja vähän muutakin, mutta tosi vähän sitten sitä muuta.
Ja eikös mulla olisi tälle palkkajaksolle vaikka mitä menoja. Tietysti, kun ei ole rahaa millä mennä! Ensi perjantaina piti lähteä parin työkaverin kanssa ulos. Peruin sen jo. Ensi viikon perjantaina on firman kansallinen “kehityspäivä” ja iltatilaisuus. Firma tarjoaa viisi drinkkilippua ja sehän on just se määrä, jonka jälkeen on saatava lisää viinaa. Taidan siis jättää iltatilaisuuden väliin. Varsinkin kun sunnuntaina olen menossa erään bändin keikalle. Ja Hukkis pyysi mua mökille 12. - 14.9. Palkkapäivä on maanantaina 15. päivä.
No, tämä on “onneksi” puolivuotinen onglema, joten tähän on osannut ainakin henkisesti varautua. Eikä tätä ongelmaa enää ensi vuonna ole, teinin sairaskuluvakuutus päättyy tämän vuoden jälkeen. Vai olikohan se voimassa vielä sen vuoden kun hän on 20. Nyt en muista.
