Kuukausiarkisto Heinäkuu, 2008
Nukuin sunnuntaiyön hyvin. Kyllä se vaan niin on, että oma sänky ja oma tyyny on ne, jotka takaa parhaat unet :)
Tein aamulla jonkin aikaa pakollisia kotitöitä (tiskit ja pyykit ei lopu lomallakaan) ja sitten lähdin ajelemaan Hyvinkään vinttikoiraradalle. Grey-tädin Narttu oli kisaamassa. Myös Lempiurooni oli reissussa mukana ja ilma oli aurinkoinen, joten päivä meni radalla rattoisasti. Toki siihen vaikutti paljon myös Grey-tädin ihana seura :)
Narttu tuli omassa lähdössään toiseksi :) Grey-täti on aina sanonut että Narttu on hidas lähtijä, mutta niin vaan se tempaisi itsensä kopista ulos ensimmäisenä. Suorituksen “arvoa” nostaa huimasti se, että Narttu meinasi toukokuussa lähteä vihreämmille vieheradoille. Se sairasti aivokalvontulehduksen.
Lempiurooni ei musta juurikaan jaksanut kiinnostua, sitä kiinnosti paljon enemmän radan viehe. Tommosia noi urheilijamiehet on, naiset saa väistyä kun on kisaamisesta kyse. Mutta en mä loukkaantunut, mä tiesin että en tule saamaan huomioita - paitsi tassut omille varpailleni. Jostain hemmetin syystä Lempiuroo tykkää seistä tassu ihmisen jalan päällä.
Radalla oli kolme greyn pentua myytävänä. Grey-täti uskalsi ottaa yhden pennuista syliin, mä en uskaltanut edes silittää. Semmonen kun olis mahtunut niin hyvin tonne mun auton takaronttiin ;(
Amerikan Ystävä tuli kello 19 ja meillä menikin sitten “aamuun” saakka. Kello taisi olla 2.30 kun hän lähti nukkumaan. Mutta ei se mikään ihme ole, meillä oli paljon juteltavaa. Päivitettiin molempien työasiat, mun miestilanteeni (mennyt ja nykyinen) ja juteltiin “yleisemmistä” asioista kuten esimerkiksi USAn asuntotilanteesta. Istuttiin parvekkeella kynttilän valossa ja nautittiin elokuun lämpimästä (ei muuten ollut kauheen lämmin, minimi lämpötila ollut viime yönä 9,3 astetta) ja pimeästä yöstä.
Harmittaa tietysti se, että hänen käyntinsä ovat aina niin lyhkäsiä, mutta onneksi on edes niitä lyhkäsiä käyntejä :)
Tänään en taida tehdä mitään! Arska on vanhana narkkarina taas ihan pilvessä, joten Arskan seurasta ei oikein pääse nauttimaan.
Ja koska mua väsyttää ja digiboksissa on paljon katsomattomia leffoja (Sofien valinta, Linnunradan käsikirja liftarille jne), niin taidan vetää itseni levyksi tähän sohvalle ja ruveta toljottamaan telkkaria.
Lähdin torstaina ajelemaan kello 10.30. “Jo” kolmen ja puolen tunnin kuluttua olin Kaarinassa. Ajelin nimittäin vanhaa tietä (110) pitkin. Mä en ole täällä päässä ajanut vanhaa tietä koskaan kuin Palojärvelle asti, nyt ajoin siihen asti, kun se yhtyy E18:aan. Ja heti kun 110 taas oli käytettävissä poikkesin sille. Mä “saan” noita valtateitä suhata työajossakin ihan tarpeeksi.
Varmaan noin kilometri tai kaksi ennen Muurlaa näin hirvikolarin. Kolari oli sattunut hetki aikaisemmin. Tien vastakkaisella puolella oli auto, jonka perässä oli peräkärry, jossa oli sellainen muovinen korkea “kansi” päällä. Hirvi ilmeisesti oli törmännyt siihen peräkärryyn, koska autossa ei näkynyt mitään vaurioita. Kaikkein kamalinta tuossa tilanteessa oli se, että se hirvi kitui siinä tien pielessä. Makasi kyljellään ja sätki.
Paimiossa pysähdyin haukkaamaan välipalaa ja sitten matka jatkuikin kohti ensimmäistä varsinaista määränpäätäni, eli Kuusiston linnaa. Linnalle kävellessäni jostain alitajunnastani päähäni posahti Marionin kappale, jossa lauletaan jotain “tyttö Kuusiston nyt naitu on ja häitä juhlitaan”, sävelen muistan aivan tarkkaan. Yritin saada sanoja tarkemmin mieleeni, mahtoiko laulu kertoa tämän Kuusiston tyttärestä. Etsin kappaletta Marionin kotisivuiltakin. Kyseessä on todennäköisesti kappale Kylähäät, joten se tuskin kertoo linnan tyttären häistä. Mutta jännä juttu tuo ihmisen alitajunta.
Kaarinasta lähtiessäni tein matkani poikkeuksen: lähdin ajamaan pääväylää (eli 8-tietä) pitkin Uuteenkaupunkiin. Olin tosin katsonut reitin pikkuteitä pitkin valmiiksi, mutta kello rupesi olemaan “paljon” ja Ukissa oli tarkoitus käydä Bonk-keskuksessa, syömässä ja alkossa. Bonk-keskus oli hieno paikka, suosittelen ehdottomasti, jos joskus Uusikaupungissa käyt (valokuvia tulee galleriaan jossain vaiheessa).
Söin joen rannalla ja kello 17.30 jatkoin matkaani kohti todellista määränpäätäni eli Raumaa.
Matka Vantaalta Raumalle kesti kahdeksan tuntia. Keltaisten sivujen reittihaun mukaan matkaa meiltä kotoa Opettajan kotiin tulee 250 km, mutta kyllä mulla tuli auton matkamittariin kilometrejä noin 315. Pohjalla oli jo muutamia kilometrejä kun kotoa lähdin, joten ihan tarkkaa lukua en osaa sanoa.
Torstai-ilta meni Opettajan kanssa nopeasti: juteltiin, syötiin vähän iltapalaa ja kävästiin kaupungilla kävelemässä. Nukkumatti kutsui aikaisin ja puolikkaan unilääkkeen avulla nukuinkin alkuyön oikein hyvin.
Perjantaina olikin sitten koko päiväksi ohjelmaa, oli nimittäin Mustan Pitsin Yö.
Me aloitimme ohjelman jo kello 12.30 menemällä Pyhän Ristin Kirkkoon kuuntelemaan mieskuoron esittämää kirkkomusiikkia. Oli hieno kokemus ja tietysti mä taas itkeä pillitin.
Sitten oli ohjelmassa Nopein nyplääjä -kilpailu, jossa kilpailijat nypläävät puolen tunnin aikana niin paljon “yksinkertaista” pitsiä kuin mahdollista. Kilpailun voitti 12-vuotias tyttö 25,7 cm (vai olikohan se 24,7). Vitsailin kisaa katsoessamme omalla kantavalla äänelläni että “kyllä mä ton osaisin, heitellään vaan noit kepukoita toistensa yli, kiristetään välillä ja laitetaan nuppineuloja. Ihan helppoa hommaa”. Syrjäsilmällä näin, kun yksi mies kääntyi kauhuissaan katsomaan mua :) Täytyy kyllä vaan ihmetellä että miten ne nyplääjät muistaa missä järjestyksessä nypylöitä pitää siirrellä. Eniten mua kuitenkin ihmetyttää se, että miten kukaan on koskaan edes keksinyt moisen pitsin nypläyksen, mistä ihmeestä se on lähtenyt liikkeelle? Raumalle se on kuulemma tullut munkkien mukana. Oikeasti tulin siihen tulokseen, että en vaihda ratsastusta pitsinnypläykseen, täytyy keksiä jotain muuta. Ehkä sitä runon lausuntaa?
Sitten kävimme kuuntelemassa “kolmea herrasmiestä” eli “Veisui raumlaises henges”. Vitsejä ja musiikkia. Osa vanhoista tutuista kappaleista oli sanoitettu rauman kielelle ja kyllähän sitä ymmärsi. Ei ihan jokaista sanaa, mutta onneksi ihan jokaista sanaa ei tarvitsekaan ymmärtää, kokonaisuuden käsittää silti. Jos ruotsin kielen taito olisi aktiivisempi, niin ymmärtäisi varmasti vielä paljon enemmän.
Seuraavana oli taas ohjelma, josta ehdottomasti sanon, että jos joskus vaan on mahdollisuus päästä katsomaan Häplänperän valittajia, niin menkää ehdottomasti. Kyseessä on kuviolausuntaryhmä, joka lausuu naisen arjesta. Esityksessä tuli käytyä läpi ainakin synnytys, äiteys, naisenergia ja rypyt. Ehdottoman upeeta kuunneltavaa ja katsottavaa :)
Päivän viimeisenä ohjelmana katsoimme Pitsitanssin. Siinä tanssitaan pitsiä. Tanssijoilla oli siis nypylät käsissään ja he liikkuivat aivan kuin nyplääjä liikuttaa niitä nypylöitä. Ja saivat paksua, leveää mustaa pitsiä aikaiseksi. Esitys oli sopivan lyhyt, tuollainen tanhuaminen sinänsä kun ei juurikaan kiinnosta, mutta “ihmisnypylöillä” tanssittu pitsi kiinnosti.
Sitten lähdimme takaisin Opettajan luokse, kävimme suihkussa ja valmistauduimme iltaan. Tapana on pukeutua “vanhempiin” vaatteisiin tai mustavalkoiseen. Me pukeuduimme mustavalkoiseen. Illan viimeisenä ohjelmana meillä oli Jussi & the Boysin “keikka”. Kyseisen esiintymislavan juontajana toimi puolituttu juontaja, jota kävin moikkaamassa. Heitin samalla yhdet verkot veteen. Katsotaan tuleeko verkkooni edes särkeä vai jääkö täysin tyhjäksi. Arvokalaa en uskalla edes odottaa. Mutta ainakin on yritetty :)
Lauantaina kävimme vielä kääntymässä torilla ja mä ostin itselleni uuden t-paidan: musta peruspaita, jossa lukee valkoisella “kaikki muu paitsi minä on turhaa”. Aivan selvä Jane-paita ;)
Lounaan jälkeen otin päiväunet ennen kuin lähdin ajelemaan kotiin päin noin kello 16.
Tulin suurinpiirtein reittiä Huittinen-Urjala-Loppi-Vihtijärvi, eli pieniä teitä. Pääväylää ajoin vain Raumalta Huittisiin. Aikaa kotimatkaan meni kuta kuinkin tasan neljä tuntia muutta kilometrejä ei tullut kuin se noin 250, joka on Keltaisten sivujen mukaan suorin reitti. Ja varmasti nautin ajamisesta enemmän kuin jos olisin tohottanut pääväylää kotiin.
Sain kesän “ensimmäiset” hyttysen pistot. Eihän niitä ole tähän mennessä ollut kuin muutama. Oikean nilkan yläpuolella jalan etuosassa on yksi ja se on turvottanut mun koko jalkapöydän. Pisto tuli jo torstai-iltana ja nyt rupeaa turvotus laskemaan, hyvällä mielikuvituksella jo näkee verisuonet tossa jalkapöydällä. Turvotukseen vaikuttaa ehkä osaltaan myös se, että olin viikkoa aikaisemmin pudottanut saunapuun kyseisen jalan jalkapöydälle, jolloin se turposi. Eli jalkapöytä oli kärsinyt jo aikaisemminkin. Mutta on se helvettiä kun on niin saatanan herkkä kaikelle mahdolliselle kropassa olevalle “ylimääräiselle”.
Olen myöskin saanut taas “hienon” liukuvärjäyksen niin dekolteen alueelle kuin jalkoihinkin. Vanhat rajat on bikineistä, nyt topista ja shortseista. Myös käyttämieni kenkien muoto on “luettavissa” jalkapöydistäni.
Hienot päivät vietin Opettajan luona. Tutustuimme toisiimme paremmin ja juttua riitti. Opettajalla on valtava yleistietämys sekä tietämys Rauman historiasta. Lisäksi hänellä on niin paljon “omituisia” ja mielenkiintoisia henkilökohtaisia kokemuksia, että hänen tarinoitaan kuunteli oikein mielellään. Mun oli oikeasti hyvä olla hänen seurassaan :) Mustan Pitsin Yöstä (tai siis perjantaipäivästä) jää varmasti parhaiten mieleen Häplänperän valittajat, täysin uusi kokemus kun oli.
Ja kuten tuossa reilu kaksi vuotta vanhassa kirjoituksessa (siis tuo liukuvärjäys-teksti), niin tänäänkin on ohjelmassa Lempiuroon tapaaminen. Lähden siis Hyvinkäälle katsomaan kun Grey-tädin narttu kisaa. Lempiurooni on mukana, joten pääsen hyväilemään hänen lihaksikasta karvaista vartaloaan ;)
Amerikan Ystävä tulee noin kello 19. Tälle illalle ei varmaan mitään kummosempaa ohjelmaa kehitellä, kunhan juorutaan, mutta huomiselle vois jotain keksiä. Täytyy lukea NYT-liite ja katsoa mitä siinä on.
Ensi viikolle ei ole mitään ohjelmaa. Alun perin oli tarkoitus, että lähden äidin kanssa Haminaan pariksi päiväksi, mutta siellä alkaa Tattoo keskiviikkona enkä mä halua mennä sinne silloin kun paikka on täynnä turisteja. Mahtaiskohan hotellihuonettakaan saada? Toisaalta rupesi hieman kutkuttamaan, että jos mentäiskin huomenna. Amerikan Ystävä nimittäin jatkaa huomenna meiltä matkaa Kotkaan. Hän on menossa bussilla sinne, joten hän sais samalla meiltä kyydin. Toisaalta kun me äidin kanssa lähdetään, niin tarkoitus on lähteä aamulla aikaisin, jotta voi ajaa vaikka taas jotain pikkuteitä pitkin ja pysähdellä matkalla. Eli sitten en pystyisi viettämään niin paljoa aikaa Amerikan Ystävän kanssa. No, tässähän tää ratkasu taas tuli: vietän huomisen päivän Amerikan Ystävän kanssa ja menemme äidin kanssa Haminaan seuraavalla viikolla. Silloin lähdemme joko sunnuntaina tai maanantaina. Nimittäin Kesäemännän kanssa suunniteltu Savonlinnan reissu ei toteudu ainakaan maanantaina 4.8., koska Kesäemännällä on silloin muuta ohjelmaa. Tattoon ohjelma loppuu sunnuntaina kello 14, joten hyvin vois lähteä silloin aamusta liikenteeseen. Täytyykin ehdottaa äidille.
Nyt mä teen hetken kotitöitä (liinavaatteiden vaihtoa, pyykkinarun ja -koneen tyhjennystä jne) ja lähden noin kello 12 ajamaan sinne Hyvinkäälle.
Tässä tämä jalkapöydän turvottanut hyttysen pisto yli kolme vuorokautta piston jälkeen.
Kävin tänään kirjastossa palauttamassa kaksi edellistä äänikirjaa (Sinikka Nopolaa) ja yhden kirjan. Sitä kirjaa voin suositella kaikille.
Kyseessä on Ted Hughesin kirja Tarinoita maailman lapsuudesta, josta eräällä nettisivulla sanotaan näin:
“Ted Hughesin teos sisältää kymmenen kertomusta, joissa kaikissa Jumalan luomistyön tulokset, niin onnistuneet kuin epäonnistuneet, saavat omaperäisen tulkinnan. Lukija saa esimerkiksi tietää, että Mies on ollut helppo luoda, mutta Naisen luominen on vaatinut paljon enemmän ponnisteluja. Niin ikään on mielenkiintoista lukea, miksi papukaijalla on niin ruma ääni, miksi ankerias uiskentelee vain vesien pohjamudassa, miksi kissa vihaa hiirtä tai miksi leijonan kuullaan karjahtelevan surumielisesti, vaikka eläinten kuningas onkin. Kertomusten kieli on runollista, niissä on paljon huumoria ja elämänviisautta.
Noiden yllämainittujen lisäksi tiedän nyt miksi leijonasta ylipäänsä tuli eläinten kuningas ja miksi hevonen on luotu ja ymmärsin heti ratsastus-harrastuksesta paljon enemmän.
Kirja siis kertoo siitä, kun Jumala luo maailmaan eläimiä. Hän luo ne muovailemalla savesta ja puhaltamalla niihin hengen. Mä olisin voinut lukea noita tarinoita vaikka kuinka paljon!
Uskonnollisuutta tarinoissa ei ole, joten sitä ei kenekään tarvitse pelätä. Kirjassa esiintyy myös Jumalan äiti, josta ainakin oma käsitykseni muuttui täysin ;)
Ehdottomasti suosittelen kirjaa kaikille, tarinat ovat lyhyitä, joten niitä voi lukea jopa sellainen henkilö, joka ei normaalisti “jaksa” lukea.
Tänään lainasin huomiseksi “ajolukemiseksi” Eppu Nuotion kirjan Musta, äänikirjana siis. Varmaan kiva kuunnella sitä kunajan ensin tuonne Lounais-Suomeen, jonne tarina sijoittuu. Lisäksi lainasin Vexi Salmen kirjan Siniset mokkakengät, joka kertoo Irwinistä ennen kuin Irwinistä tuli Irwin (tämän otan mukaan kyläreissulle, jos yöllä valvottaa tai muuten on aikaa lukea) ja jonkun Reijo Mäen, en nyt muista kirjan nimeä.
Kun iltapäivällä kello 16 aikaan lopetin auringon ottamisen tuli järjetön himo ruveta kittaamaan tota jääkaapissa olevaa roseeta. Soitin Mindelle ja pyysin synninpäästön: voinhan mä lomalla ruveta vetämään roseeta keskellä päivää vaikka periaatteessa olin päättänyt mennä jumppaan. Minde oli samaa mieltä kuin minäkin: lomaa on vaan 5 viikkoa vuodessa, sali on auki joka viikko. Itse asiassa jopa joka päivä.
Puhelun lopetettuani tapahtui jotain, joka kuitenkin esti mua avaamasta sitä rose-pönikkää heti: teini tuli kotiin ja hänen isänsä oli mukana. Minä istun sohvalla ilkosen alasti. Olin siis jumissa olohuoneessa! Juu, on teinin isä nähnyt mut aikasemminkin alasti ja me on jopa nukuttu sen kanssa samassa sängyssä, kerran harrastettu seksiäkin, mutta ei sen enää tartte nähdä mua alasti. Aikani odottelin ja sitten pyysin teiniä tuomaan mulle aamutakin. Rupesin tekemään kotitöitä. Ja kuten laihduttajille sanotaan: erilaiset ruuan himot menevät ohi 20 minuutissa, eli jos sen malttaa odottaa, niin himo on voitettu. Voin kertoa että sama pätee myös juomiin. Ainakin roseehen. Mun ei enää tehnyt järjettömästi mieli roseeta, joten jätin tonkan avaamatta.
Kävin sitten siellä jumpassan. Ja nyt on rose-tonkka avattu- hyvällä mielellä :)
Eikä vieläkään kunnon yöunia :(
Nukkumaan menin puolen yön aikoihin (vähän lipsahti) ja kolmen aikaan olin hereillä toista tuntia. Heräsin taas siihen kun teini lähti ovesta ulos, mutta nukahdin välittömästi takaisin. Teinin aamuisten askareiden äänet selkeesti jo “kuuluu” aamuun, eikä ne enää häiritse mun unta. Lopullisesti heräsin sitten yhdeksältä. Olis siis ollu hyvät unet ilman sitä yöllistä valvomista. Toivottavasti se ei nyt taas ala!
Tänään on ohjelmassa Arskan palvontaa. Ihanaa, vihdoinkin! Vaikka kyllähän koko lauantainkin sai nauttia Arskasta, mutta Arska oli sillon vähän niinko “sivuosassa”, kun oli hyvää ihmisseuraakin ;) En ole varautunut mihinkään rannalle lähtöön, joten menen ihan vaan tohon lähipuistoon.
Illlalla pakkaan, käyn kirjastossa ja jumpassa. Kiva kun lomalla voi mennä vielä kello 18 jälkeenkin alkavaan jumppaan. Arkena mä en voi, koska mulla menee sen jälkeen monta tuntia ennen kuin saan unen päästä kiinni.
Teini syö tänään isänsä kanssa, joten ruokaa mun ei tartte laittaa. Syön lounaaksi teinin yo-juhlista jääneitä piirakoita ja caesar-salaattia ja päivälliseksi eilisiä jauhelihapihvejä.
Nyt rupeaa tuntumaan siltä, että on lomalla :)
jälleen kerran!
Lähdin iltapäivällä jumppaan. Sellaiseen aika reipastahtiseen: 15 minuutin alkulämmittely steppilaudalla ja sen jälkeen lihaskuntoa 30 minuuttia apuvälineitä (käsipainoja, tankoa, kuminauhoja jne) käyttäen.
Alkulämmittely meni hienosti, ei mitään ongelmaa. Mutta kun ruvettiin tekemään hauiskääntöjä kanssa rupesi mulla päässä vippaamaan. Siinä vaiheessa kun peilin kuvakaan ei enää ollut täysin selvä oli pakko istahtaa ja pistää pää polvien väliin. Ohjaaja tuli kysymään onko mun paha olo ja sanoin, että päässä vähän heittää. Hän tarjosi vettä, mutta olihan mulla oma vesi mukana. Sain ohjeita mitä tehdä jos huono olo ei helpota ja “luvan” lähteä ja jättää tavarat paikalleen jos en pysty jatkamaan. Mietin hetken aikaa mistä ihmeestä moinen paha olo mahtaa johtua. Kyseessä ei kuitenkaan ollut oikeasti mikään rankka tunti, olihan alkuverryttelyssä ainoa apuväline steppilauta. Sitten välähti: mä olin tehnyt niitä saamarin työhakemuksia niin innoissani että olin unohtanut syödä! Olin syönyt aamiaiseksi kaksi kauraleipää enkä muuta. Ei ihme että vähän heikotti, kun edellisestä jumppakäynnistäkin on aikaa jo useita viikkoja!
Pystyin kuitenkin jatkamaan loppuun asti, mutta kaikkia sarjoja en voinut viedä ihan loppuun asti, ei vaan löytynyt sitä normaalia sisua.
Tunnin jälkeen kävin venyttelemässä jalat, ettei pohkeet ole ylihuomenna ihan kivikovat. Sitten otin kaksi kertaa 15 minuutin hieronnan hierontatuolissa. Kotiin lähtiessä olo oli jo äärimmäisen erinomainen, kuten aina jumpasta tullessa.
Tulin kotiin, kävin suihkussa ja rupesin ruuan laittoon. Ajattelin ottaa lasillisen tai kaksi tai ehkä jopa kolme valkkaria ruokaa tehdessäni. Unohdin taas, etten ollut syönyt mitään ja sen päälle olin vielä liikkunut kovalla sykkeellä.
Jauhalihapihvejä tehdessä meni tunti ja ehkä 3 - 4 lasia valkkaria. Ja sitten alkoi helvetillinen päänsärky. Järki-kulta (tarkoituksella merkitsen Järkeni erisnimeksi ;)) oli taas ottanut ja lähtenyt livohkaan.
Päänsärky onneksi helpotti nopeasti ja sain tehtyä vähän kotitöitä.
Matkasuunnitelma torstaiksi tuli myös tehtyä, kerron siitä sitten kun tulen takaisin kotiin.
Tajusin justiin että koska loppuviikolle on luvattu helteitä, mun on pakattava vaatetta mukaan vaikka kuinka paljon: torstai-illalle puhtaat vaatteet, perjantaipäivälle ja -illalle omat vaatteet, samaten lauantaille. Ja siltä varalta että lähden vasta sunnuntaina kotiin, niin myös sunnuntaille täytyy olla puhtaat vaatteet. No, sitten otetaan vaan isompi matkalaukku mukaan. Tai pieni matkalaukku ja -kassi.
Työnhaku noiden rekrytointifirmojen kautta on mun mielestä hirmusen hankalaa. Hankalaksi sen tekee noi web-hakemukset. Toki ymmärrän, että ne helpottaa rekryfirmojen työtä, kun kaikki hakemukset on vertailukelpoisia ja löydetään nopeasti juuri ne tiedot hakijoista, joita heistä halutaankin tietää. Mutta kun pitää miettiä kauheesti että mikä on esimerkiksi tiettyjen sovellusten osaamistaso: tiedän että jos sitä verrataan normikäyttäjään niin osaamistasoni on erinomainen (en kai mä muuten niitä vois kouluttaa), mutta kun kerran koulutan tuotteita ja haen kouluttajan paikkaa, niin mitä mä sitten merkitsen hakemukseen? Kouluttajana mun osaamiseni tietyista sovelluksista on “vain” hyvä, ei erinomainen. Lisäksi niitä valittavia asioita on vaikka kuinka paljon. Ja mitäs sitten valitaan kun ei löydy sitä oikeaa vaihtoehtoa. Mitä valitsen silloin kun olen toiminut myyntiassistenttina, mutta vaihtoehtoina löytyy vain myynti- ja markkinointiassistentti tai myyntisihteeri? Juu, miettimällähän noi selviää, mutta siihen miettimiseen ja pähkäilyyn menee hirveesti aikaa.
Toisaalta noissa web-hakemuslomakkeissa voi olla juuri se “sudenkuoppa” joka koituu hakijalle huonoksi puoleksi. Jos ilmoituksessa haetaan henkilöä, jolla on akateeminen tutkinto jostain asiasta, niin katsotaanko silloin muuta kuin tuota koulutusta. Olen hieman sitä mieltä, että tässä iässä työkokemuksella rupeaa jo olemaan monessa asiassa suurempi merkitys kuin pohjakoulutuksella. Ellei koulutusta ole juuri äskettäin hankittu.
Löysin muuten toisenkin työpaikan, jota hain. Ja sen hakemiseen menikin sitten aikaa, kyseessä oli rekrytointifirma, jolla ei vielä ollut hakemustani, eli jouduin tekemään sen täysin alusta lähtien. Siihen toiseen hakemukseen ei tarvinnut muuttaa kuin “henkilökohtainen kirje”.
Nyt sitten vaan peukut pystyyn, että ainakin toisesta tulisi yhteydenotto ja pääsisi haastatteluun asti!
Tänä aamuna nukuin pitempään, heräsin ensimmäisen kerran vasta kun teini lähti ovesta ulos. Nukahdin sen jälkeen myös pidemmäksi aikaa. Heräsin vasta kello 9 jälkeen. Aamulla nukkuessani näin täysin totaalisen sekopäisiä unia töistä! Mä olen lomalla, ei työunia nyt. Kiitos!
Edelleen olen väsynyt, joten vielä tarvitaan pari yötä hyviä unia. Pari yötä tässä ehtiikin nukkua, ennen kuin “joudun” taas vieraaseen paikkaan ja nukun huonosti. Torstaina lähden vasta kun olen herännyt ja syönyt aamiaisen rauhassa ja niin edelleen.
Mitäs tänään sitten? Sää ei suosi Arskan palvontaa, joten se täytyy unohtaa.
Yksi työhakemus täytyy tehdä, kunhan piristyn. Mä kyllästyin taas siihen, että asioista vaan puhutaan ja puhutaan ja luvataan ja sitten ei kuitenkaan mitään tapahdu. Ensin sanotaan että “silloin ja silloin tehdään sitten niin ja niin”. Aika tulee ja menee ja mitään ei kuulu. Sitten kun soittaa pomolle ja kysyy että mites se asia etenee kun lomatkin lähestyy, niin pomolla on pokkaa sanoa että “mun on pitänyt soittaa sulle, mutta en ole saanut aikaiseksi”! Asiat, joille piti tapahtua jotain jo kesäkuussa on vieläkin vaan puheiden tasolla. Emmä jaksa tommosta!
Alkossa täytyy käydä, mulla on enää yksi skumppapullo juomatta ja toinen pönikkä vetelee viimesiään (toinen tyhjeni viime viikonloppuna). Käyn tänään siis Alkossa. Kello 16.15 menen jumppaan.
Ruuaksi laitan jauhelihapihvejä rosepippuri-kerma -kastikkeessa.
Illalla täytyy aloittaa pedikyyrin teko, että saan lakattua varpaan kynnet ennen kuin lähden torstaiaamuna liikenteeseen.
Siinähän sitä kai onkin ihan tarpeeksi tekemistä yhdelle lomapäivälle.
Minde soitti aamupäivällä, vaihdettiin kuulumiset ja hän kysyi lähdenkö hänen ja hänen poikiensa kanssa Raaseporin linnalle. Vaikka edellisestä käynnistä ei ole vasta kuin pari vuotta lähdin kuitenkin mukaan. Varsinkin kun Minde sanoi, että siellä alkaa opastettu kierros kello 15. Mulla oli siinä vaiheessa vielä hyvin aikaa imuroida (pölyt olin jon pyyhkinyt) ja pyyhkiä lattia (pestä ne piti, mutta parempi kai pyyhkiminenkin kuin ei mitään), tiskata, käydä suihkussa ja syödä lounas.
Kun pääsin Minden pihalle hän ilmoitti, että ei Raaseporissa olekaan opastusta, opastus on vain keskiviikkoisin, perjantaisin ja viikonloppuisin. Ja niin kuin Minde oli toivonut että hiusten värjääminen tummaksi olisi jotenkin vaikuttanut myös aivokuoren sisäpuolelle ;(
Kun pääsimme linnan raunioille satoi vettä sen verran että totesimme, että linnalle ei ole kiva mennä. Päätimme pyörähtää Tammisaaressa ja erityisesti käydä ajamassa Skåldön lossilla. Mä olen tuolla lossilla matkustanut monta kertaa, onhan tuonkin kuvan toisella rannalla näkyvä “mökki” sellainen, jossa olen monta ihanaa kesäpäivää ja -iltaa viettänyt. Valitettavasti sekin on jo menetettyä elämää :(
Niin me sitten ajoimme Tammisaareen, lossilla edestakaisin Skåldöön ja takaisin Raaseporin linnan raunioille. Minden pojat olivat aivan innoissaan lossilla ajamisesta, vaikka pienempää (10-vuotias) selkeästi myös vähän jännitti.
Takaisin linnalle päästyämme ei enää satanut joten lähdimme kävelemään linnalle. Kävin ostamassa meille pääsyliput ja kiersimme linnan. Onneksi minä ja Minden kuopus olimme käyneet linnassa opastetulla kierroksella, joten osasimme kertoa Mindelle ja esikoiselle edes jotain linnasta.
Linna kierrettyämme jäimme linnan kahvilan eteen syömään eväitä. Linnalla ei varsinaisesti ole mitään “lipunmyyntiä” vaan ainoastaan linnalle menevällä polulla on opaste kolmella kielellä jossa kerrotaan että pääsymaksu on 1€ per aikuinen ja lapsilta 0,50€, lipunmyynti tapahtuu kahvilasta.
Eräs nelihenkinen perhe jäi sen opaskyltin eteen tuumailemaan että mitäs nyt tehdään. Mun oli ihan pakko tokasta siihen “ei oo paha hinta maksettavaksi”, johon perheen mies vastasi että ei olekaan. Käänsin perheelle selkäni (koska olin sillä tavalla luonnollisemmin omiin seuralaisiini nähden) ja jonkin ajan päästä Minde meinasi kuolla nauruun. “Jane, sä pistit sen miehen kävelemään takasin tonne parkkipaikalle. Sillä ei ollut lompakkoa mukana ja nyt se tulee tuolta parkkipaikalta lompakko kädessä” :D
Eräs mopopariskunta käveli kahvilalta linnalle opaskyltin “väärältä puolelta” jolloin mä totesin “vähän” normaalia kovemmalla äänellä: “tolleen kun kävelee ton opaskyltin toiselta puolelta niin voi mennä linnaan aivan kuin ei tietäisikään että sinne on pääsymaksu, joka on kokonaisen euron”. Mopomies kääntyi muhun päin ja ilmoitti että kyllä he tietävät pääsymaksusta. Mutta eivätpä menneet linnalle asti.
Eräs ulkolainen pariskunta (kysyivät meiltä puhummeko englantia, sanoisin että olivat saksalaisia) kysyi meiltä onko linnaan pääsymaksua. Kerroin heille, että kahvilasta voi ostaa euron hintaiset liput.
Muutama seurue pääsi “livahtamaan” mun selkäni takaa ilmaiseksi linnaan.
Kun tulimme takaisin parkkipaikalle meitä vastaan käveli kaksi suomalaista seuruetta. Totesin omalle seurueelleni “hieman” normaalia kovemmalla äänellä: “oli muuten hieno linna, eikä sisäänpääsymaksukaan ollut kuin euron. Kyllä se kannatti maksaa ja tänne tullaan kyllä vielä uudestaankin”. Tässä vaiheessa Minden kuopus totes mulle: “Jane, sä nolaat meidät kaikki. Et vaan itteäs vaan meidät kaikki” :D
Kotimatka meni rattoisasti kun Minden kanssa “kiusattiin” poikia ja Minde ajoi harhaan. Siinä ainoassa liittymässä, josta meidän olisi pitänyt kääntyä, Minde jatkoi suoraan. Onneksi olin ottanut omasta autostani kartan mukaan (olis ollu Minden navigaattorikin), joten minä luin karttaa ja kun olimme ajaneet noin 20 km lenkin, totesimme, että olemme 10 km edempänä kuin mitä olimme siinä vaiheessa kun Minde ajoi harhaan :)
Nyt on ruoka valmistumassa, mulla lasissa valkoviiniä ja huominen lomapäivä edessä!
Syötyäni rupean selvittämään tuon Kuninkaantien reittiä Suomen puolella. Olis joskus kiva ajaa se päästä päähän. Toisaalta tuntuu hassulta lähteä “keskeltä”, ajaa isoja teitä pitkin reitin alkuun tai loppuun, ajaa sen toiseen päähän ja ajaa taas isoja teitä pitkin takaisin kotiin. Ja reitille varmasti osuu niin paljon ainakin mua kiinnostavaa katsottavaa (kivikasafriikki kun olen) että reissuun joutuis varmaan varaamana jonkun 3 - 4 päivää aikaa. Mutta ehkä mä ehdin vielä tänä kesänäkin ajamaan Kuninkaantietä sellaisilla osuuksilla, joilla en ole aikaisemmin ollut. Itään päin ajaessa en juurikaan muista ajaneeni sitä ja onhan tällä lomalla vielä edessä matka Haminaan. Torstaina ajan ensin Turkuun ja jatkan siitä sitten matkaa pitkin rannikkoa, joten Kuninkaantietä saattaa osua sillekin reitille. Lisäksi tässä kotikulmilla menee myös Kuninkaantietä. Olen ajanut sen joskus ehkä kymmenisen vuotta sitten, mutta sen vois käydä joku päivä ajelemassa uudestaan.
Teini tässä pari iltaa sitten huuteli mua tuolta omasta huoneestaan: “Äiti, tuu kattomaan”. Menin kattomaan ja eikös teinillä ollut siinä uudessa telkkarrissaan avoinna Futisforumin keskustelupalsta. Teini itse makasi sängyllä langaton näppis jaloillaan. “Kato, mitä mä ostin” hän sanoi ja näytti sitä näppistä ja uutta hiirtään.
Ensimmäinen reaktioni oli “voi saatana-perkele”, mutta jostain takaraivosta tuli yllättävän nopeasti ajatus: “eihän sillä ole tämän vuoden jälkeen moneen vuoteen varaa ostaa mitään hömppää itselleen, joten ostelkoon nyt. Kunhan pitää huolen yhdessä sopimastamme jemmaan pistettävästä rahasummasta”.
Kyselin mitä hänen hankintansa olivat kustantaneet ja varmistin että hän muistaa laittaa rahaa jemmaan.
Joskus vaan on annettava “periksi” ja annettava toisen “nauttia” elämästään.
