Kuukausiarkisto Kesäkuu, 2008
Yhteyksiä löytyy taas :)
24. Kesäkuu, 2008 @ 20:03 kirjoittaja jane
Sen verran jäi kaivelemaan tuo sunnuntainen kirjoitus että laitoin maanantaina kolmelle kadotetulle ystävälle viestin. Ja kaikki kolme vastasivat :)
Yksi yritti jopa soittaa kun olin Kuopion lentoasemalla odottelemassa konetta, mutta olin silloin jo tavannut tuttuni enkä vastannut hänen puheluunsa. Laitoin sitten taksissa viestin, että soitan joku ilta. Tänään olen väsymyksen vuoksi sen verran epäsosiaalisella tuulella että en viitsi soittaa. Nautin yksinäisyydestä kun teinikin on poissa kotoa. Soitan hänelle huomenna.
Toinen ilmoitti että hän on kaksi viikkoa vielä lomalla, mutta ottaa sen jälkeen yhteyttä.
Ja kolmas viettää kesän poikansa kanssa ja ottaa yhteyttä kun poika elokuun 8. päivä taas “kotiutuu” lähivanhempansa luokse.
Asiat siis etenee.
Ensirakkauden kanssa ollaan kanssa yritetty sitä lounastapaamista sopia moneen kertaan. Muistaakseni hän on tämän viikon lomalla, mutta sitten taas ens viikon töissä. Toisaalta mulle tulee ne kaksi perehdytettävää, joten joudun olemaan päivät toimistolla, eli lounastapaamisen sopiminen on hieman hankalaa. Se täytynee suosiolla siirtää syksyyn.
Taas ihan zombie :(
24. Kesäkuu, 2008 @ 08:20 kirjoittaja jane
Tällä kertaa syynä on hyvin nukutut unet. Kävin nukkumaan heti kello 22 jälkeen kun väsytti niin pirusti. Heräsin kello 6.50 siihen että teini teki keittiössä aamiaista itselleen.
Ja nyt on sitten taas se tilanne, että väsyttää ihan sikana. Olin jo tälle illalle suunnitellut vaikka mitä tekemistä, mutta nyt tuntuu, etten jaksa tehdä mitään :( No, sitten ei tehdä, tehdään sitten vaikka huomenna tai torstaina.
Sen verran “ahkera” täytyy tänään illalla olla, että laitan kaalilaatikon uuniin. Sen tekeminen kestää sen verran kauan, että se on parasta tehdä edellisenä iltana.
Voi kun saisin nyt nukuttua vielä muutaman hyvän yön, sitten rupeis elämä taas voittamaan.
Ens viikonlopulle ei oo mitään ohjelmaa. Itse asiassa seuraava viikonloppu johon on ohjelmaa on mun lomani viimeinen viikonloppu. Eikun eihän se ole enää lomaviikonloppu. Tai no joo, virallisesti se lauantai on vielä lomapäivä. Sillon on perinteiset elobileet.
Ihanaa kun on tämmönen pitempi jakso, että voi suunnitella olemisensa ja tekemisensä täysin rauhassa. Ja rauhassa meinaan ensi viikonlopun ottaakin.
Meillon sunnuntaina tallilla kevätkauden viimeset kisat ja jos vaan on hyvä sää, niin mä varmaankin lähden sinne töihin. Tai ainakin katselemaan. Säästä riippuen vois käydä lauantaina tekemässä niitä vaateostoksia (ne housut, shortsit ja puseroita).
Nyt lähden Omistajan luokse palaveriin. Siellä selviää mun syksyn duuniaikataulu aika pitkälle. Eli koska meillä alkaa sisäiset koulutukset, joissa mä olen pääkouluttajana. Ja ryhmien koot. Mä meinaan ehdottaa suhteellisen isoja ryhmiä, jolloin kahden päivän koulutuksia ei tarvittaisi kuin 30. Jessus, sehän tekee siis 60 päivää! Ja kun viikossa voi pitää kaksi tilaisuutta, niin se tekee sitten taas 15 viikkoa eli vajaa neljä kuukautta. Ainakin osittain meitä onneksi on tässä kaksi kouluttajaa mutta täytyy nyt kysellä millä aikataululla tämä on tarkoitus vetää läpi.
Palaveri kestää kaksi tuntia. Loppupäiväksi mä tulen kotiin tekemään töitä. Mun täytyy soittaa muutamia asiakaspuheluita ja sopia vielä heinäkuulle koulutuksia.
Uusi perheenjäsen
23. Kesäkuu, 2008 @ 20:57 kirjoittaja jane
Teini on käynyt tänään ostamassa meille uuden “perheenjäsenen” (hänen oma ilmauksensa).
Hän oli käynyt ostamassa 40 tuuman full-hd digitelkkarin! En mitenkään erityisesti ilahtunut tuosta ostoksesta, mutta olisi hän kai voinut palkkarahojaan huonompaankin laittaa. Palkkarahoilla hän sen nimittäin osti. Mä olisin nostanut ton pojan seinälle, jos se olis ostanut sen YO-lahjarahoillaan!
Hih, tähän asti hän on pelannut pleikkaa työpöytänsä ääressä (jonka päällä entinen ja tämä uusikin televisio ovat), nyt hän istuu säkkituolilla huoneensa oven pielessä :)
Sanoinkin hänelle, että kovin pieneen yksiöön hän ei nyt sitten voi muuttaa, kun on tuon kokoinen “perheenjäsen” jakamassa samaa asuntoa :D
Yllättävä kohtaaminen ja minuuttipeliä
23. Kesäkuu, 2008 @ 20:49 kirjoittaja jane
Soitin tänä aamuna taksin muutamaa minuuttia yli 9. En viitsinyt lähteä omalla autolla lentoasemalle, koska sieltä on aamulentojen lähdettyä vaikea saada parkkipaikkaa.
Taksin kuitissa oli lähtöaika 9.11.
Lento Kuopioon oli ajallaan, hermitti vaan lentää ATR:llä. Onneksi lentosää oli mitä parhain, joten loppujen lopuksi se oli ihan sama kuin olisi bussilla lentänyt. Tosin korvat on ihan lukossa ATR:llä lentämisen jälkeen. Johtuen metelistä :(
Kun nousimme Helsinki-Vantaalta paikallistin paikkamme nopeasti ja pitkään seurasinkin tuttuja seutuja. Tuttujen seutujen ilmasta käsin seuraaminen valitettavasti vaan päättyi siihen, että olimme pilvessä.
Kuopion lentoasemalla kävin lentoaseman ravintolassa lounaalla. Söin Wallenbergin pihvin. Kaksi teollista pihviä, valkosta riisiä (en syönyt), hyvä sieni-juustokastike ja kolme siivua paprikaa. Onneksi lounaaseen kuului myös salaattipöytä. Eikä hintakaan tosin ollut kuin 7€.
Tein asemalla töitäkin vielä hetken ja sitten soitin taksin itselleni.
Vajaa kaksi tuntia asiakkaan luona meni hyvin ja asiakkaan henkilökunta oli lähtöni jälkeen tyytyväistä :)
Sitten taksi takaisin lentoasemalle ja siellä olikin yli kaksi tuntia aikaa ennen koneen lähtöä. Join odotellessa yhden valkoviinin, en siis sittenkään “sortunut” lentoasemakänneihin, vaikka niillä “uhkailinkin” ;)
Kello oli noin 17.30 kun nousin ylös ja päätin ruveta pakkaamaan kannettavaani salkkuun. Katsoin lentoaseman ravintolasta alas ja näin tallituttuni seisomassa siellä. Huusin hänelle ja pyysin odottamaan ennen turvatarkastukseen menoa.
Lähes parasta tässä tapaamisessa oli se, että hän oli torstaina laittanut tekstiviestin, jossa hän kertoi saaneensa opiskelupaikan Harjun oppimiskeskuksessa. Hänestä tulee hevosten hoitaja. Kun torstaina sain sen viestin mua rupesi naurattamaan kamalasti. Muistan nimittäin vielä ajan, jolloin hän pelkäsi mun Elämäni Hevosta (minä en ole tuossa kuvassa) ja nyt hänestä tulee hevosten hoitaja :) Tosin hän on jo joitakin vuosia tehnyt meillä tallilla ns. iltatallia, eli kyllä hän tietää mihin ryhtyy. Ja eläinten kanssa on loppujen lopuksi helppo olla ja toimia kun oppii ymmärtämään mistä missäkin eläimessä on kysymys.
Kyseessä on 45-vuotias nainen joka valmistui pari vuotta sitten tradenomiksi. Muistan miten hän silloin vannoi, että hän ei opiskele enää ikinä. Nostan todella hattua hänelle että vielä tuossa iässä lähtee opiskelemaan alaa, jolla ei ole mitään tekemistä nykyisen työn kanssa. Varsinkin kun keskustelimme hänen kanssaan siitä, että hevosten hoitajana hän ei saisi edes niin paljoa nettopalkkaa mitä hänen bruttopalkkansa on tällä hetkellä. Toki työilolle ja työssä viihtymisellekin on laskettava oma hintansa, mutta ei se voi viedä elämää siihen tilanteeseen, että joutuu sen jälkeen laskemaan joka ikisen sentin (kirjoitin muuten ensin, että pennin - en siis ole vieläkään täysin euroajassa). Joten uudesta ammatista tuskin tulee hänelle koskaan kokopäiväistä palkkatyötä.
Reilun tunnin aikana tuli vaihdettua kuulumiset aika hyvin ja hän lähetti terveisiä kaikille yhteisille tutuillemme (Grey-täti, Iikku, Susanna ja Heli ainakin).
Myös paluulento oli ajallaan ja vasta turhan myöhään vilkaisin kelloani. Istuin jo taksissa ja totesin, että olen ollut reissussa 9h 40 min. Vielä pitäisi siis olla reissussa 20 minuuttia, jotta saisi kokopäivärahan. Olisin siis hyvin voinut jäädä tuttuni kanssa odottamaan että hän saa matkalaukkunsa ruumasta. Sanoin kuitenkin taksikuskille, että ajetaan hitaampaa reittiä ja kerroin hänelle, että tarkoitus on saada aikaa matkaan kulumaan reilu 15 minuuttia.
Kun käännyimme kotikadulleni taksikuski sanoi: “vielä tässä saadaan minuutti menemään, jos oikein yritetään”. Kello oli siinä vaiheessa 19.08. Sanoin, että eiköhän tämä pyöristämällä mene kello 19.10:een, joten hän voi hyvin ajaa minut perille :)
Jos olisin ollut omalla autolla liikenteessä olisin helposti saanut pöyristettyä minuutit, mutta kun matkalaskun liitteenä on taksikuitit, ei viitsi kauheesti lähteä pyöristelemään.
Kadonneita ystäviä
22. Kesäkuu, 2008 @ 14:52 kirjoittaja jane
Olen näköjään addiktoitunut tähän kirjoittamiseen: kun on muutaman päivän kirjoittamatta niin sitten on pakko kirjoittaa koko ajan ;) Ei vaan… tähän kirjoitukseen tuli sysäys tuosta edellisestä kirjoituksesta. Mulla on joitakin “kadotettuja ystäviä”. Tai tuttavia tai kavereita tai mitä nyt sitten ovatkaan. Ihmisiä, joihin on joskus pitänyt kovastikin yhteyttä, mutta joihin yhteyden pito syystä tai toisesta on päättynyt.
Kahta sellaista ystävää metsästin jokin aika sitten. Molemmat entisiä työkavereita (eri työpaikoista). Yhteys toiseen katkesi, kun he muuttivat 100 km päähän Helsingistä (ei siis mikään hyvä syy, mutta harvoin kai nämä syyt ovat “hyviä”). Toisen kanssa yhteydnpito päättyi kun hän jäi toisen kerran äitiyslomalle.
Molempien puhelinnumerot kaivoin esille jokin aika sitten ja laitoin molemmille tekstiviestin: “oletko se ja se, joka oli töissä siinä ja siinä firmassa silloin ja silloin. Olen se ja se, muistatko minut. Olisi kiva kuulla mitä sinulle / teille nykyään kuuluu.” Kumpikaan ei vastannut mitään, joten annoin asian olla. Nyt tuli mieleeni, että josko sittenkin vielä yrittäisin ainakin tuota toista saada käsiini. Löysin jo netistä hänen poikansa sähköpostiosoitteen. Toinen vaihtoehto on kysyä puhelinnumeroa numerotiedustelusta, he näköjään asuvat samalla paikkakunnalla edelleen.
Sitten on yksi miespuolinen ystävä, jonka kanssa olemme tunteet yli 10 vuotta. Minun välitykselläni hän tutustui naiseen, jonka kanssa meni avoliittoon. Syystä tai toisesta meidän yhteyden pitomme päättyi siihen. Olen monasta miettinyt mitä tuolle miehelle kuuluu. Taisi olla jo viime vuoden puolta kun kuulin yhteiseltä tuttavaltamme että tämä pari on nyt eronnut. Lähes viikottain ajattelen, että olisi kiva ottaa yhteyttää tuohon mieheen ja kysyä hänen kuulumisiaan. Nyt vaan - kun hän on eronnut ja tiedän asian - se tuntuu jotenkin “omituiselta”. En tiedä, olen ehkä vainoharhainen, mutta hän (tai joku muu) voisi kuvitella että otan yhteyttä juuri sen vuoksi että hän on eronnut. No varmasti osittain myös sen takia, koska yhteyden pitomme päättyi hänen avoliittoonsa, eli jonkinlainen “syy” meidän välien katkeamiseen on nyt poissa kuvioista. Googletin tuon miehen ja löysin hänen yhteystietonsa (en tiedä ovatko vanhat enää voimassa), joten ehkä mä “rohkaisen” mieleni jossain vaiheessa ja laitan hänelle viestin.
Ala-asteaikaista “bestistäni” olen myös metsästellyt silloin tällöin, mutta hänestä ei löydy mitään tietoa. Ei edes Koulukaverit-sivuston kautta. Tuon sivuston kautta ensirakkauteni otti minuun yhteyden, mutta valitettavasti hänkin on “kadottanut” yhteisen ystävämme jossain vaiheessa.
Sitten on sellaisia ystäviä, joita yritän silloin tällöin hakea esim. Facebookin kautta. Entisiä työkavereita, entisiä luokkakavereita, entisiä harrastuskavereita. Nämä tutut eivät kuitenkaan ole niin “tärkeitä” että tekisin heidän löytämisekseen sen enempää “töitä”.
Onko toiset ystävät vähempi arvokkaita kuin toiset?
22. Kesäkuu, 2008 @ 14:04 kirjoittaja jane
Multa kysyttiin äskön chatissa että onko mulla yhtään kaveria. Vastasin että on montakin ja jopa muutama Ystävä (sen lisäksi löytyy myös muutama ystävä). Kysymystä tarkennettin: siis sellaisia, jotka ei olis netistä.
Heitin vastakysymyksen, että onko netistä saadut kaverit jotenkin huonompia kuin muut.
En saanut vastausta.
Onko sillä oikeesti mitään merkitystä, missä on ihmiseen tutustunut? Miten netissä tutustuminen poikkeaa esimerkiksi ravintolassa tutustumiseen? Minun mielestäni ei mitenkään. Paitsi että toisessa on heti alusta lähtien myös näköyhteys olemassa, toisessa ei ole.
Olen usein miettinyt sitä, miksi netistä saatuja ystäviä “aliarvioidaan”. Ovatko nämä aliarvijoijat sellaisia henkilöitä, että he eivät itse pysty solmimaan ainakaan netissä sosiaalisia kontakteja ja sen takia vähättelevät nettikavereita. Eli oikeasti ovat kateellisia.
Nimittäin… jos henkilö itse liikkuu netissä ja aliarvioi sieltä saatuja ns. live-elämän sosiaalisia kontakteja, niin eikö hän samalla myös aliarvioi itseään? “Täällä ei voi luoda oikeita ystävyyssuhteita” = “minä en kykene oikeisiin ystävyyssuhteisiin” tai “minä en ole oikean ystävyyden arvoinen”. Tai jotain muuta vastaavaa.
Kerran ihan nettielämäni alkuaikoina sanoin eräälle naispuoliselle nettitutulle (josta sitten myöhemmin tuli myös livetuttu), että “hieman hämmästyin, kun törmäsin netissä niin fiksuun ja mukavaan mieheen”. Hän vastasi: “miksi täällä ei olisi fiksuja ja mukavia miehiä. Onhan täällä fiksuja ja mukavia naisiakin. Kuten me.”
Kiitos hänelle tuosta kommentista, silloin ymmärsin, että me kaikki olemme niitä samoja ihmisiä, joita kulkee live-maailmassakin. Meitäkin on monenlaisia.
Jos jotakuta vielä kiinnostaa, onko mulla muita kavereita / tuttuja / ystäviä kuin ne, jotka olen tavannut netissä, niin on. Olen tutustunut ihmisiin mm. opiskeluaikana (!), töissä (nykyisessä ja entisissä), harrastusten parissa, ravintolassa, yhteisten ystävien / tuttujen kautta. Ja varmasti monessa muussakin paikassa, nämä tulivat ensimmäisenä mieleeni.
Kaikki mun Ystävät (heitä on kaksi), ystävät (heitäkään ei ole kuin kolme), kaverit ja tuttavat on mulle saman arvoisia riippumatta siitä, missä olen luonut heihin ensikontaktin.
Nyt iski “pakko päästä”
22. Kesäkuu, 2008 @ 13:07 kirjoittaja jane
Jahas, kun tän päivän ruokailureissusta ei ehkä tulekaan mitään (kello on vasta 13, joten vielähän tässä kerkiää ;)), niin rupesin sitten tutkailemaan Tallinnan risteilyjen hintoja. Oikeastaan siihen on syy: mulla rupeaa olemaan tax-free tupakat loppu ja lisää tarttis saada ;)
Kattelin noitten päiväristeilyjen hintoja, ne on arkisin semmosen 20 - 30 €.
Siihen risteilyyn vois sitten yhdistää hyvän syömisen. Jos menee sellaisella risteilyllä, että maissa on aikaa vaan pari tuntia, niin syö laivalla. Mutta jos aikaa on neljäkin tuntia, niin “ainoa” tarkoitus maissa käymiseen voisi olla se, että käy syömässä hyvin.
Pomo vinkuu niistä mun saldotunneista, joten mä taidan vielä joko tänään tai viimeistään ens viikolla varata risteilyn, ottaa yhden vapaapäivän ja lähteä käymään tallinnassa.
Seuraehdotuksia otetaan vastaan. Vaikka pärjään mä yksinänikin :)
Iski himo tien päälle
22. Kesäkuu, 2008 @ 12:38 kirjoittaja jane
Isältäni kotiin ajaessa iski himo lähteä tien päälle. Hypätä autoon ja ajaa jonnekin rannikkokaupunkiin, käydä vähän kävelemässä, syödä hyvin ja ajaa takaisin kotiin.
Ja tällä kertaa haluaisin tehdä sen seurassa, en yksin. Kai mä olen nyt ollut ihan tarpeeksi yksinäni “maaseudun” rauhassa ja kaipaan taas vipinää ympärilleni.
Kävin nopeasti läpi ystäväpiirini: joku on töissä, joku vielä juhannuksen vietossa, jonkun kanssa en halua lähteä, joku kuitenkin valittaa rahapulaa, joku ei pääse näin nopealla varotusajalla lähtemään…. Tylsiä kavereita.
Soitin Mindelle. Hänelläkin on kodinhuoltopäivä, joten hän (onneksi) sanoi ei.
Mullakin nimittäin järki sanoo, että tänään ei ole oikea päivä lähteä. Mutta siis mullahan järki ja teot ei tunnetusti kulje samaa rataa. Ne kulkee täysin eri reittejä. Tänään täytyy hoitaa kotia, opiskella hieman yhtä uutta asiaa (työjuttu) ja valmistella tiistaiaamun palaveri. Toisaalta mietin kyllä autossa senkin, että kotityöt ehtii hoitamaan myöhemminkin ja jos olen kotona vaikkapa noin kello 20, niin sen jälkeen ehdin vielä hyvin hoitaa noi pakolliset työjutut.
Lisäksi kohta rupeaa olemaan jo juhannuksen paluuliikennettä eikä kaikki ruokapaikat ole tällaisena päivänä auki, vaan osa niistä pitää pitkän juhannuksen.
Ihan helvetin hyvä, että Minde sanoi ei :)
Mä jatkan nyt kodin raivaamista.
Halu
22. Kesäkuu, 2008 @ 10:25 kirjoittaja jane
Mä haluun uuden auton!
Mä haluun uuden Aud A4:sen. Tossa kuvassa on sopivasti vielä punainen farkku. Farkusta ei ole koskaan mitään haittaa ja punainen värikin on vaan plussaa :)
Ai miksi mä haluan Aud A4:sen? Siksi, kun noi Audin kaasupurkausvalot on niin helvetin makeen näköset!
Eikös se ole ihan tarpeeksi hyvä syy haluta joku tietty auto?
Onneksi tänä iltana on lottoarvonta ;)
On mulla se toinen autohaave vielä olemassa. Se todellisempi haave. Se, josta en kerro, koska automerkit on asia, joka herättää aivan turhaa tunnepitoista keskustelua. Joku kuitenkin “haukkuisi” mut siitä hyvästä, että haluan kyseisen merkkisen auton.
No niin… olen nyt istunut tässä koneella turhan pitkään. Eksyin tuonne arkiston syövereihin kun joku oli käynyt lukemassa vuoden vanhan kirjoituksen blogistani. Menin lukemaan sen hetkisiä tuntemuksiani minäkin. Ja myönnän: itkin vähän. Ja taas silmät kostuvat :( Olis niin ihanaa, jos elämä vois olla vaan helppoa ja mukavaa eikä kenenkään olisi koskaan paha mieli. Näin ei valitettavasti vaan ole.
Oikeasti mun ja ex-meehen eropäätös oli se ainoa oikea. Me olisimme aikaa myöten vaan aiheuttaneet toinen toisillemme enemmän pahaa oloa ja ahdistusta kuin nyt erottuamme olemme tehneet. Silti en voi olla välillä ajattelematta että “mitäs jos…”. Turhaa. Niin turhaa.
No, tämä kirjoitus ei kyllä nyt osu tuon otsikon alle millään lailla, mutta kun nämä ajatukset vaan rupesivat tulemaan sormien välityksellä tähän kirjoitukseen, niin tulkoot. Mitä niitä estämään?
Nyt mä menen petaamaan pedin, pakkaan, imuroin, käyn suihkussa ja lähden kotiin. Siellä odottaa myös imurointi ja pyykin pesu. Tänään täytyy myös käydä kaupassa ostamassa ensi viikon ruuat. Onkohan kaupoissa mitään, kun ne ovat olleet niin monta päivää kiinni? Toivottavasti löydän ainekset ainakin tämän ja huomisen päivän ruokiin. Huomenna kun kotiudun vasta kello 19 aikaan, niin ei millään viittis enää silloin lähteä kauppaan ihmettelemään että mitäs sitä tänään oikein söis?
