Inhottava kotiinpaluu
4. Toukokuu, 2008 @ 16:22 kirjoittaja jane
Sain perjantaina aika yllättävältä taholta kutsun mökille. Koska mökillä on kivaa, viikonlopuksi oli luvattua kaunista säätä ja mulla oli eilen syntymäpäivät, noudatin saamaani kutsua ja lähdin mökille :)
Vietin kahden miehen kanssa erittäin mukavan 24 tuntia.
Ruokaa oli enemmän kuin riittävästi, sen valmisti joku muu kuin minä ja seura oli mukavaa. Tutustuin uuteen ihmiseen ja se on yleensä positiivista :)
Sauna oli lämmin ja järvivesi kylmää. Kävin muuten uimassa! +13 astetta. Hyi saatana!
Hyttyset puuttuivat vielä.
Nyt on sitten kesän ensimmäiset pisamat naamalla. Mä olen taas hetken aikaa tosi värikäs. Naamaltani meinaan. Eikä se ole mitään kaunista katseltavaa :(Aurinkoa tuli nimittäin otettua eilen iltapäivällä ja tänään. Kotiin lähdettiin 14.30 aikaan kun rupesi satamaan. Käsivarsissa taitaa olla hieman aurinkoihottumaa, mutta onneksi se ei kutia, joten enköhän mä kestä sen.
Koiruudet oli mukana ja ne sai juoksennalla vapaana. Nyt ne on molemmat aikamoisen väsyneitä :)
Kotiin tullessani ihmettelin kun eteisen väliovi ei meinannut aueta, väkisin jouduin sen työntämään auki. Ja karmeus paljastui kun vihdoin pääsin sisälle: eteisen naulakko on tippunut alas!
Onneksi veljeni ei ollut vielä lähtenyt kotoa hakemaan koiruuksia. Hän lupasi ottaa työkaluja mukaan jotta saadaan naulakko takaisin paikalleen. Kenkäteline on mennyt rikki kun naulakko on pudonnut esn päälle, joten joudun ostamaan uuden. En ole vielä uskaltanut katsoa kenkiäni. Mahtaako monistakin olla korko poikki :(
Eteistä raivatessa menikin sitten muutama hetki. No, tulipahan laitettua lapaset ja kaulaliinat kaappiin, niitä kun ei nyt vähään aikaa tarvitse :)