Uniklinikalla
2. Toukokuu, 2008 @ 19:41 kirjoittaja jane
… tuli sitten “kenkää”.
Mulla oli kaksi iltaa, jolloin uni ei tullut. Toisena iltana nukahtaminen kesti kaksi tuntia ja toisena kolme. Tutkimukseen haettiin nimenomaan ihmisiä, joilla ei ole nukahtamisvaikeuksia, joten ranskalainen päämies ilmoitti, että ei käy!
No, olin mä sitä epäillytkin ja sen takia “väärentäny” jo muutenkin kahden illan nukahtamisajat ;(
Sain lääkäriltä reseptin toisenlaisia unilääkkeitä. Sellaisia, joita käytetään 10-kertaisena annoksena mielialalääkkeenä mutta noilla mun annoksilla lääketehdas on tuomassa tuotetta unilääkkeeksi. Lääke ei aiheuta riippuvuutta eikä nopeasti lopettuna myöskään vieroitusoireita. Alussa lääke saattaa kuulemma aiheuttaa jopa pitkäaikaisen väsymyksen, joten sen käyttäminen kannattaa aloittaa viikonloppuna. Tänä viikonloppuna ei kannata, koska olen nukkunut muutenkin. No, kyllähän noita valvomisjaksoja vielä tulee. Valitettavasti :(
Labratulokset oli kaikki oikein hyviä, hemoglobiinikin 141. Myös maksa-arvot oli erinomaiset, joka on ehkä pienoinen ihme ;)
Ainut mistä lääkäri sanoi oli se verenpaine, se kannattaa tarkistuttaa noin kolmen kuukauden kuluttua uudestaan.
Hukkis sanoi:
Ei ollu samoja mitä mä annoin? Vaikuttavana aineena Mirtazapin? Niillä nukahtaa ja nukkuu hyvin :)
2. Tou, 2008 klo 22:00