Kuukausiarkisto Toukokuu, 2008

Monta yötä huonolla unella

31. Toukokuu, 2008 @ 07:09 kirjoittaja jane

Mulla on mennyt taas monta yötä samalla kaavalla: illalla väsyttää, mutta uni ei tule. Ja herään kello 5.30.
Eikä mun päässä edes pyöri illalla mitään ihmellisiä ajatuksia, jotka mut pitäis hereillä, uni vaan ei tule. Eilen illalla otin puolikkaan unilääkkeen. Toissailtana menin liian myöhään sänkyyn unilääkettä ajatellen enkä voinut sitä enää ottaa.
Tosin toissailtana mietin kauheesti sitä, että mahtaako tarjottavat riitää. Lähinnä olin huolissani tuosta suolaisesta puolesta, yleensä se maistuu ihmisille paremmin kuin makea. Mutta jos mulla on kahta erilaista piirakkaa ja niitä on molempia 1,5 per vieras ja sen lisäksi on pasteijoita, joita on 2 per vieras niin riittäähän se. Riittihän mun laskemat tarjoilut teinin rippijuhlissakin ja ne on vähän eri tyyppiset juhlat. Rippijuhlissa ihmisille oikeesti rupeaa jo suolainen maistumaan, kun on lähdetty aamulla aikaisin liikkelle. Tänään vieraat tulevat joko suoraan kotoaan tai jostain toisista juhlista. Noin oletusarvoisesti.
Joten se on ihan turha murhe, että suolaiset loppuisivat kesken.
Tuskin siis tulee mitään rääppiäisiä järjestettyä. Mun pitää huomenna vielä ajaa Jyväskylään ja tiistaina pois sieltä. Olis ihan helvetin upeeta, kun sais ens yönä nukuttua kunnolla.
Mä taidan lukea vielä muutaman blogin joita seuraan ja ruveta sitten touhuumaan. Kotoa me lähdetään joskus vähän jälkeen yhdeksän. Kello mulla oli soittamassa 7.30, ja nyt, kellon ollessa noin 7.10 olen jo syönyt aamiaisen, joten aikaa on. Tosin tehtävääkin on ;)

Kaikki mahdollinen valmiina

30. Toukokuu, 2008 @ 22:45 kirjoittaja jane

Tänään vähän yli kello 20 kaikki mitä voi etukäteen tehdä oli tehtynä.
Eteisen matto täytyy näköjään vielä huomenna imuroida.
Kun kaikki oli valmiina, kävin suihkussa ja otin lasillisen punaviiniä. Nyt väsyttää.
Täytyy mennä nukkumaan, herätyskello soi 7.30.
Juhlat teinin koululla alkaa kello 10 ja päättyy kello 12.30.
Huomenna on itkupillipäivä :(

Ai niin, teini on siivonnut huoneensa ja se on nyt jopa ihmisasumuksen näköinen.

Ratsastamassa ankanpyrstö persiissä

29. Toukokuu, 2008 @ 22:13 kirjoittaja jane

Meidän oma opettaja oli tänään poissa. Hän kertoi jo viimeeksi ettei tule tänään ja sanoi, ettei tiedä hyppäämmekö tänään, se riippuu siitä, kuka tuntimme pitää. “Hyppäsimme” nimittäin viime viikolla.
Listaan oli merkitty hyppytunti ja tallin omistaja piti tuntimme. Emme sitten kuitenkaan hypänneet. Alkuun harmitti hieman, koska viime kerran “hypyt” olivat menneet niin hyvin, että mielelläni olisin jatkanut.
Tuntimme aiheena oli tasapaino. Helvetin hyvä aihe. Nimittäin jos ei ole kunnon tasapainoa, ei saa kunnon istuntaa eikä pysty ratsastamaan “kunnolla”, eli lähinnä niin, että hevosen on mahdollisimman hyvä olla ja se on helposti hallittavissa.
Tallin omistaja on järjettömän hyvä opettaja, hän opettaa monet asiat mielikuvien kautta.
Meidän piti hakea mielikuva, että meillä on pyrstö. Iso ankan pyrstö. Samanlainen kuin Aku Ankalla. Pyrstö, joka on niin iso, että se tulee satulan yli ja jatkuu hevosen takasiin saakka. Pyrstö on painava mutta pehmeä. Ja että meidän painomme on siinä pyrstössä. Siis vain se mielikuva, painoa ei saanut viedä taakse, vaan se piti ainoastaan kuvitella sinne.
Ja kun mä tajusin tän jutun, niin WOW! Siis oikeesti WOW! Aivan kuin mulla olis vaihtunut hevonen yhtäkkiä. Hevosen selkä nousi 10 cm kun se painui muotoon. Se rupesi pärskimään ja sen jälkeen mä ratsastin sitä pelkällä ajatuksella. Siirtymät nopeampiin ja hitaampiin askellajeihin tapahtuivat vaan pyrstöä ajattelemalla ja hevosen ohjaus tapahtui ajattelemalla jompaa kumpaa hevosen takasta.
Mahtava tunne! Totahan ratsastuksen pitäisi olla! Ja varmasti onkin niillä, jotka osaavat ratsastaa, mutta koska mä vaan ratsastelen, niin mä en tohon ole päässyt tähän asti kuin hyvin hetkellisesti ja vain muutaman kerran. Nyt mentiin varmaan noin 15 - 20 minuuttia.
Kiitin opettajaa tunnin jälkeen ja kerroin päälimmäiset tunteeni. Hän sanoi, että meitä oli ilo katsella. “Upeita laukan nostoja ja laukkapätkiä”.
Vitsi, mä leijun täällä :)
Nyt tietysti harmittaa, että en ottanut syksylle vakiotuntia. Toisaalta mä tiedän, että tämä oli vain tämä yksittäinen tunti. Kunhan taas on tunti, jonka aikana täytyy keskittyä johonkin muuhun, niin ei se enää silloin onnistu.
Mutta nyt on mahtava fiilis ja siitä meinaan nauttia :)

Hauis kasvaa silmissä

29. Toukokuu, 2008 @ 18:07 kirjoittaja jane

Mä olen touhunnut nyt monta päivää niin paljon, että mulla toi oikea hauis kasvaa ihan silmissä. Se tekee helvetisti töitä saadakseen nahan venymään, jotta lihas mahtuisi nahan alle.
Mulla on joku hermo jumissa tuolla oikean hauiksen paikkeilla ja oikeasti tossa käsivarressa nykii ihen hirveesti. Tuntuu ilkeeltä :( Onkohan toi niska-hartiaseudusta lähtösin. Vaikka ei nää kotityöt kyllä kauheesti niitten päälle ota.
Ärsyttävää joka tapauksessa, johtuu se sitten mistä tahansa!

Harmittaa. Tai oikeestaan vituttaa

29. Toukokuu, 2008 @ 15:48 kirjoittaja jane

Olen nyt kotona ollessa ja touhutessa kuunnellut Metro FM:ää. Siellä pyörii Punaisen Ristin “mainos”: “Hätä on nyt tämän näköinen. Tarvitsemme heti A ja O veriryhmien luovuttajia”.
Ja mä en voi mennä!
Ensinnäkin allergia-aikaan ei allergikot voi käydä luovuttamassa verta.
Toisekseen mun unilääkkeissä on kahden viikon varoaika.
Ja mua vituttaa ihan helvetisti! Olen käynyt verenluovutuksessa 18-vuotiaasta lähtien, mutta kun rupesin syömään unilääkkeitä en enää ole päässyt sinne.
Se oli mulle sellainen helppo tapa saada itselle hyvä mieli.
Kuulun myös luuydinluovuttajarekisteriin.
Perkele, nyt mä rupeen merkkaamaan ylös ne illat, kun otan unilääkkeen ja heti kun on mennyt kaksi viikkoa ilman sitä, niin käyn luovuttamassa verta!
Sen lisäksi, että saan siitä hyvä mielen itselleni, se tekee mulle hyvää, ohentaa hetkellisesti tota mun vertani.

Jääkaapin sisältö

29. Toukokuu, 2008 @ 15:18 kirjoittaja jane

Meidän jääkaapissa on tällä hetkellä

 

  • Avattu maitotölkki
  • Avattu piimätölkki
  • Avattu appelsiinimehu
  • Jotain säilykkeitä (aurinkokuivattuja tomaatteja, pestoa, oliiveja…)
  • Avattu purkki Piltti mustikkasosetta
  • 2 dl ruokakermaa
  • Lenkki HK:n sinistä
  • Muutama tölkki siideriä, lonkeroa, pari olutta
  • Seitsemän pulloa shampanjaa
  • Kuusi pulloa kuohuviiniä

Touhuumista

29. Toukokuu, 2008 @ 07:42 kirjoittaja jane

No niinhän siinä kävi, että kun eilen menin toimistolle, niin kovin nopeasti en sieltä pois päässyt. Lähdin vasta 14.40. Tosin jonkin aikaa vietin aikaa kahvilla istuessani. Meillä oli kurssilla sellaisia Päämiehen työntekijöitä, joiden kanssa teen viikoittain yhteistyötä. Oli kiva nähdä heitä livenä. Yhden puhelun unohdin eilen tehdä (ja pari muuta asiaa voin hoitaa vasta tänään), joten ne on tehtävä vielä tänään.
Ajoin sitten töistä suoraan Kodin Ykköseen ostamaan sitä kenkätelinettä, mutta sepä ei ollutkaan niin helppo juttu. Mä olin kuvitellut, että senkun kävelen kauppaan ja ostan sieltä mieleseni, mutta ei! Ensinnäkään yhtään sellaista, joka olis heti ollut oman näköinen, ei kaupassa ollut. Sitten kun rupesin miettimään niitä tarkemmin, niin totesin, että mikään niistä ei edes käy. Ne oli kaikki hirmusen korkeita. Eli jos kenkäteline on naulakon alla ja telineelle laittaa saappaat, ei niiden yläpuolelle enää mahdu pitkä takkia. Ostin sitten naulakon alle vain kynnysmaton, olkoon kengät nyt sitten ainakin väliaikaisesti siinä. Täytyy myöhemmin miettiä mikä ratkaisu tohon tulee.
Ruuan valmistuessa pesin parvekkeen ja ruokailun jälkeen lähdettiin teinin kanssa Lidliin ja K-markettiin ostamaan mitä vielä perjantaita varten tarvitaan. Sitten ajettiin äidin luokse lainaamaan kahvikuppeja ja tarjoiluastioita.
Kotona oltiin kello 21.
Tänään on ohjelmassa hetki töitä (teen ne tässä ihan kohta ja sen puhelun soitan joskus kymmenen aikaan). Juhlia varten leivon tiikerikakkuja (150 g voita on jo lämpeemässä) ja laitan kodin siihen kuntoon että huomenna töistä ja kaupasta tultuani voin vaan ruveta siivoomaan. Eli raivaustyö on edessä. Illalla meinaan käydä tallilla rentoutumassa, eli kauden viimeinen ratsastustunti. Näillä näkymin kyseessä on samalla myös ainakin vähäksi aikaa mun viimeinen vakiotuntini.

Silittäjäystävä muuten eilen totesi: “saatana, vittu, en varmaan silitä! Ja tulee sulle itelleski halvemmaks, kun ostat uuden” :D

Olen vähän tässä harkinnut että pitäisköhän lauantai-iltana kavereille rääppiäiset. Tarjottavaa nimittäin kuitenkin jää ja koska ne on jo kertaalleen pakastettuja, on kaikki syötävä pois. Vaikka en mä kaikkea kerralla pakastimesta ota, otetaan sitten viimesiä vieraita varten tarvittaessa lisää. Mietin tässä, että laittaisinko jonkinlaiset kutsut vielä tänään vai katsoisko vasta lauantaina miten väsynyt sitä itse on. Semmoset ex-tempore -bileet on useesti niitä parhaita bileitä. Eli jos laittais lauantaina jonkun kymmenkunta tekstiviestiä ja kattois kuinka moni pääsee tulemaan. No, tossa leipoessa voi hyvin miettiä mitä sitä oikein tekee.

Silittämistä

27. Toukokuu, 2008 @ 21:07 kirjoittaja jane

Silitin justiin uudet verhot olohuoneen ikkunaan. Oli muuten varsin vittumainen kangas silittää. Jokaisen kohdan sai silittää 2 - 4 kertaa ja siltikin niissä on vielä pari ryppyä. No, ei niitä muut näe kuin minä. Toivottavasti.
Silittäessä tuli mieleeni teinin rippijuhlia edeltävä päivä.
Mulla oli lauantaina kaksi ystävää auttamassa järjestelyissä. Lisäksi toinen ystävistä oli lupautunut tulemaan meille sunnuntaina keittämään kahvia ja laittamaan tarjoilut esille ennen kuin me ja vieraat tulemme kirkosta sekä huolehtimaan sen jälkeen siitä, että tarjolla on tuoretta kahvia ja tarjoilut pöydässä riittävät. Nyt siitä pitää huolen teinin keskimmäinen täti.
Lauantaina ystävät sitten kysyivät, mitä he voisivat tehdä. Annoin molemmille jonkun homman ja toiselle ystävälle, joka on homo, annoin valkoisen pöytäliinan silitettäväksi. Hän silitti ja sumutti ja kirosi ja silitti ja sumutti ja kirosi. Onhan tuollainen valkoinen juhlaliina helvetin vaikee silitettävä. Jossain vaiheessa häneltä paloi päreet ja hän totesi: “vittu, silittäminen on homojen hommaa”. Me toisen ystävän kanssa repesimme totaalisesti ja kysyimme mahtaako homo ystävämme tietää miksi juuri hän silittää ;)
Mulla on sen pöytäliinan silittäminen edessä vielä perjantaina. Teini on kutsunut kyseisen homo-ystäväni juhlimaan lauantaina, joten en kai oikein voi pyytää häntä perjantaina silittämään. Tai miksen voisi ;) Täytyykin kysyä. Mutta en mä uskalla soittaa, se huudon määrä olis kammottava. Täytyy kysyä mesessä ;)

Mitat kadoksissa

27. Toukokuu, 2008 @ 18:12 kirjoittaja jane

Meidän rullamitta on jossain jemma-nimisessä piilopaikassa.
Ja siellä samassa piilossa taitaa olla mun mittanauhakin.
Perkele!
Mun pitäis huomenna mennä ostamaan uus kenkäteline rikki menneen tilalle. Ei kai auta muu kuin mitata 30 cm:n viivottimella toi nykyinen. Onneksi uuden koko ei ole sentistä eikä kahdesta kiinni.
silti ihmetyttää missä molemmat mitat on?
Taidan huomenna ostaa myös uudet mitat. Ja sitten saman tien ne “vanhatkin” löytyy.

Kunnollinen siivous kotona

27. Toukokuu, 2008 @ 07:57 kirjoittaja jane

Teinin YO-juhlia varten siivoamme kodin kunnolla. En ehkä ehdi pesemään ikkunoita, mutta muuten täällä nyt siivotaan kunnolla. Hyvä se on kerran neljässä vuodessa tehdä. Edellisen kerran se tehtiin teinin rippijuhliin.
Mä en ole mikään kodin hengetär. Mä pärjään. Mä osaan siivota, mutta olen turhan laiska siivoomaan joka viikko tai tekemään ns. joulusiivousta.
Osaan tehdä ruokaa mutta nautin siitä hyvin harvoin. Oikeastaan pitää olla Se Joku, jolle laittaa ruokaa, ennen kuin voin sanoa nauttivani siitä. Vielä parempi on tehdä ruokaa Se Jokun kanssa yhdessä :)
Osaan leipoa mutta maku siihen meni kun silloin kun rahat oli ihan helvetin tiukalla leivoin itse syömämme leivän. Toisaalta se lämpimän taikinan vaivaaminen tavallaan myös rentoutti perjantaina työviikon päätteeksi. Enkä mä nyt teinin juhliin leipoessani ole mitään kammoa sitä kohtaan tuntenut.
Täytekakkuja en osaa tehdä. Tai siis osaan mutta kun mulla ei silmä ja käsi pelaa yhteen, niin kakkujen koristelut näyttää samalta kuin 4-vuotiaan koristelemat. Maussa ei ole mitään vikaa. Sen takia meillä tarjotaan juhlissa usein joko käärekakku-kakkua tai lettukakkua. Niitä ei tarvi koristella ;) Paitsi nyt teinin YO-juhliin tulee Hukkiksen tekemä huippukakku.

 

Mutt siis tästä siivoamisesta. Meillä kertyy ihmeellisiä kasoja ja kekoja eri laskutasoille (täsä olen kirjoittanut aikaisemminkin). Nyt käyn ne kaikki läpi. Olen käynyt jo osan tuosta laskunipusta läpi (mä jostain syystä säästän kaikki vanhat laskut). Vanhimmat laskut on vuodelta 2005. Eli se on selkeästi käyty edellisen kerran läpi teinin rippijuhliin, jotka olivat 2004. Viime ja tämän vuoden laskut säästän, niille on olemassa jopa kansio, joten kunhan vaan laitan ne sinne, niin ne ovat poissa silmistä.
Lisäksi kirjahyllyssä on nippu Kunto plus -lehtiä. Ainakin vuodelta 2004, todennäköisesti myös 2003. Ei niitä lukemalla laihtunut eikä kiinteytynyt, joten lopetin lehden tilaamisen. Lehdet olen kuitenkin säästänyt. Mutta ei ne tuolla kirjahyllyn nurkassa laihduta tai kiinteytä mua, joten nyt mä hävitän ne.
Olohuoneen ruokapöydän nurkassa on jo pitkään ollut noin metrin kasa kirjoja, joita en enää halua säilyttää. Ne on menossa divariin. Minde niistä osan jo “ostikin” kuohuviinipulloa vastaan. Nyt ne on repussa ja kassissa, täytyy vaan vielä käydä viemässä ne tohon lähidivariin. Kirjahyllyssä on ollut myös kasa sellaisia kirjoja, joille ei oikein ole paikkaa siellä, mutta jotka ehdottomasti haluan säilyttää. Toisaalta mietin miksi helvetissä mun pitäis säilyttää vuodelta 2001 oleva kirja “UMTS Networks”, langattomien verkkojen alalla toi kirja on jo lähes kivikautinen!
Mutta tällainen “raivaustyö” mulla on nyt menossa. Nämä pitää saada tehtyä - ja saankin tehtyä - ennen perjantaita, koska perjantaina on sitten varsinainen siivouspäivä. Oma makuuhuoneeni siivosin jo kunnolla. Saan kerättyä sinne nyt kaikki lauantaihin liittyvät vermeet, jotka eivät tarvitse kylmäsäilytystä. Esimerkiksi shampanja- ja kuohuviinipullot ;)