Turussa työmatkalla

28. Huhtikuu, 2008 @ 21:59 kirjoittaja jane

Mielenkiintoista, että olen tehnyt tätä työtä kolmisen vuotta mutta kertaakaan tätä ennen en ole ollut työmatkalla Turussa. Sen sijaan esimerkiksi Kuopiossa moneenkin kertaan. Päämiehellä sentään on oma myyntiyksikkö Turussa.
Pariin kertaan on ollut “lähtö lähellä”, mutta jostain syystä ne ovat peruuntuneet viime tipassa.
No, nyt täällä kuitenkin ollaan. Toisaalta, jos olisin tiennyt, että eilinen tapaamiseni ei onnistukaan, tänne olisi saanut tulla toinen kouluttaja. Kouluttaja joka asuu huomattavasti lähempänä. Hän on nimittäin tällä hetkellä kouluttamassa Helsingissä.
No täällä ollaan, enkä mä valita :) Kävin sunnuntaina hetken aikaa istumassa NM:n luona ja kohti Turkua lähdin ajelemaan vähän yli kello 17.30.
Ajomatkaan meni kutakuinkin tasan kaksi tuntia. Ajelin rauhallisesti, kiirettä kun ei ollut. Kotimatka todennäköisesti kestää vähemmän aikaa, vaikka kotiin onkin pitempi matka kuin NM:n luokse. Jotenkin vaan kaasujalka on kotiin päin mennessä paljon painavampi.
Kirjauduin hotelliin, purin vaatteet matkalaukusta ja lähdin syömään. Hamburger Börsin ravintoloissa on valinnan varaa, joten päätin jättää ketjuravintolat, kuten esimerkiksi Fransmannin väliin, ja syödä “paikallisissa”. Eilen oli vuorossa Sham Rock Cafe ja sen valkosipulihampurilainen. Oli hyvä, en valita. Iloinen yllätys oli se, että ruokaan sisältyi “salaattipöytä”. Salaattipöytä sisälsi normaalin salaatti-tomaatti-kurkku -salaatin sekä porkkana-kaali raasteen, salaatinkastikkeen, vehnäpatongin ja valkosipulilevitteen. “Salaattipöytä” oli siis ehkä hieman liioiteltu termi, mutta joka tapauksessa sai tuoretta ruuan kanssa :)
Huoneeseen palasin kello 21.30 jälkeen, kävin pesulla, katsoin kymmenen uutiset, puhuin ukin kanssa puhelimessa ja rupesin odottamaan unta. Hotellihuoneen telkkarissa ei ole kelloa, joten en oikeasti tiedä mitä kello oli, kun nukahdin, mutta kauan ehdin valvomaan.
En myöskään tiedä moneltä heräsin (mun tarttis seurata kelloa, että pystyisin antamaan unipäiväkirjaan edes jollain tavalla rehelliset vastaukset, mutta eipä tullut eilen mieleeni), mutta aikaisin se oli. Enkä sitten enää nukahtanut. Kuudelta rupesi olemaan valoisaa ja vaikka kello oli soittamassa vasta 6.30, nousin ylös ja hoidin aamutoimet.
En tiedä, ehkä alitajuntani oli tehnyt aamuyöstä paljon töitä tai jotain, mutta mun oli pakko kuitenkin pistää menetetylle ystävälle viesti ja korjata se hänen mahdollisesti väärin käsittämänsä asia. Selitin asian hänelle ja viestin loppuun kirjoitin, että tämä viestin jälkeen en enää itse ota häneen yhteyttä. Miellelläni olisin itse “kuullut” hänestä jotain, mutta….
Aamiaisella ei ollut karjalanpiirakoita, joten poikkeuksellisesti aamiaiseni sisälsi puuroa ja hedelmiä. Ensin ilahduin kun huomasin kahvipöydässä Cafe au laitin, mutta vaikka kahvi oli pannussa, niin maito oli termarissa. Pumpputermarissa. Miten helvetissä siitä sitten tehdään lattea?
“Tein” kuitenkin yhden latten juotuani mukillisen “oikeaa” kahvia maistoin sitä. Join sen pois, mutta en voi sanoa nauttineeni siitä, joten kolmas mukillinen oli sitten taas “oikeaa” kahvia.
Asiakkaan luokse lähdin kello kahdeksan ja löysin suoraan perille.
Päivä asiakkaan luona meni hienosti, ryhmä oli mahtava ja meillä oli sekä opettavaista että mukavaa :)
Takaisin hotellilla olin 15.30.
Vaihdoin lenkkivaatteet päälle ja lähdin Aurajoen rantaa pitkin kävelemään linnalle. Lenkki linnalle ja takaisin kesti tunnin, eli oikein hyvän pituinen lenkki. Takaisin tullessa kävin Alkossa ostamassa pienen pullon punaviiniä ja kaupasta tölkin siideriä janojuomaksi.
Suihkussa käytyäni join siideriä ja tein töitä reilun tunnin, katson seitsemän uutiset ja lähdin syömään Oscarin olohuoneeseen. Söin hiillostettua lohta ja yrttisalaattia. Oli älyttömän hyvää. Annos ei veisi miehen nälkää, mutta mulle se riitti.
Takaisin huoneessa olin noin kello 20.30 ja tässä sitä nyt ollaan: istun sängyllä, juon punaviiniä, telkkari on auki, vaikken sitä seuraakaan ja lähinnä odottelen että rupeis väsyttämään. Toisaalta eipä tässä kiire ole, kännykässä on herätys vasta klo 07.00.
Taidan pistää koneen kiinni ja ruveta lukemaan.
Vielä tämä reissu on tuntunut rentouttavalta: ei tartte miettiä sitä, mitkä kaikki kotityöt pitäis tehdä, mitään kun ei voi tehdä; olen käynyt kävelemässä kunnon hikilenkin ja nauttinut hyvää ruokaa. Mutta tiedän että ennen kuin on juhannus mä kiroon työtäni moneen kertaan! ;)


0 vastausta merkintään “Turussa työmatkalla”

Artikkelin syöte Paluuviite
  1. Ei kommentteja

Kirjoita vastaus


*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image