Kuukausiarkisto Maaliskuu, 2008

Pääsiäissuunnitelmia

20. Maaliskuu, 2008 @ 21:51 kirjoittaja jane

No juu… eipä paljoa voi suunnitella. Joudun nimittäin tekemään töitä. Talviloma alkaa virallisesti 31.3. mutta joudun vielä joko silloin maanantai-iltana tai sitten tiistaina myös tekemään töitä. No, kyllä mä ne tunnit jossain vaiheessa takas otan ;)
Mulle kävi nimittäin vähän “hassusti”: Se projekti, jossa tulen olemaan suhteellisen tiiviisti kiinni huhtikuun puolesta välistä toukokuun loppuun “kusahti”. Kyseessä on asiakas, jolla tulee erääseen järjestemään versiopäivitys. Tarkoitus on kouluttaa koko heidän henkilökuntansa sen uuden version käyttöön. Kävin eilen tapaamassa asiakasta ja sen tapaamisen aikana asiakas totesi, että ei heidän henkilökuntansa oikeastaan osaa sitä nykyistäkään versiota hyödyntää, joten koulutetaanpas nyt keväällä sen nykyisen version käyttö ja sitten syksyllä ainoastaan uuden version uudet ominaisuudet. Sovittu 55 koulutuspäivää muuttui yhtäkkiä 120 päiväksi! Mä olen tähän asti tehnyt kovasti materiaalia, jossa käydään uuden version uudet ominaisuudet läpi ja nyt tulikin sitten kiire ruveta tekemään nykyisen version perusmateriaalia!
Ei tartte taaskaan miettiä, että mitähän sitä seuraavaksi tekis!
Huomenna mä menen jumppaan. Meillä on huomenna jopa kolme semmosta, johon vois mennä, täytyy kattoa mihin aikaan herää ja mihin kerkee. Toisaalta vois olla ihan hyvä vielä jättää noi hikijumpat väliin. Oli nimittäin äsken sen verran rankka ratsastustunti. Kaikki ravi mitä tunnin aikana mentiin, mentiin kevyttä ravia. Ilman jalustimia. Onneksi jumpan suhteen ei tartte päättää vielä mitään :)
Muuten huomenna on kodinhuoltopäivä. Työt saa odottaa huomisen päivän. Poikkeuksellisesti me syödään teinin kanssa jo huomenna pääsiäisateria. Lauantaina teini syö isänsä kanssa ja sunnuntaina mä lähden laivalle, joten perinteinen sunnuntain pääsiäisateria ei onnistu.
Voi vittu, meni muuten taas tänään hermo kaupassa käydessä! Ihmisiä oli ihan perkeleesti ja kaikki sinkoili niitten kärryjensä kanssa edes takas tai seiso keskellä käytävää tai…. No, oma vikani. Mä jymähdin ton materiaalin pariin toimistolle enkä “päässy” lähtemään ennenko puol kolmen aikaan. Vakaa tarkotus oli ollut lähteä heti lounaan jälkeen.
Me syödään lampaan sisäfilettä, Hbl:ssa olleen reseptin mukaan tehtyjä potatisbakelseja (perunaleivos kuulostaa suomeksi hassulta, kun sillä on ihan toinen merkitys) sekä jogurtti-minttukastiketta ilman minttua. Perse! Minttu oli kaupasta loppu! Enkä mä kerennyt hakemaan sitä toisesta kaupasta, koska teini lähti viettämään iltaa kavereittensa kanssa ja olin luvannut laittaa ruuan klo 16.30 mennessä.
Huomenna täytyy aamupäivästä myös katsoa mitä vaatetta ottaa laivalle mukaan, jos täytyy vielä pestä jotain.
Lauantaina on sitten duunipäivä. Eli silloin käyn jumpassa ja kaupassa, muuten “pyhitän” päivän työn tekoon.
Sunnuntaina täytyy miettiä uskaltaa edes alottaa töiden tekemistä, mä kun jymähdän niihin niin helposti sitten kun kerran alotan. Mutta näin se pääsiäinen menee. Onneksi tässä on kolme aamua, jolloin saa nukkua rauhassa niin pitkään kuin nukuttaa, laivalla nimittin tuskin tulee nukuttua. Vaikka mitäpä muuta me maanantaipäivänä tehtäis kuin nukutaan. Kun ei Tukholmaankaan mitä suurimmalla todennäkösyydelle tule mentyä, justhan me siellä oltiin.
Otin eilen illalla nukkumaan mennessä puolikkaan unilääkkeen, kun tuli se edellinen yö valvottua. Nukuinkin hyvin koko yön, joka oli erittäin ilahduttavaa :)
Mutta nyt mä menen tekemään yhden savuporoleivän itselleni, otin lasillisen (tai kaksi) punaviiniä, nosta jalat sohvalle ja nautin hiljaisuudesta.

Paska aamu

19. Maaliskuu, 2008 @ 08:33 kirjoittaja jane

Menin aamulla takaisin sänkyyn vähän jälkeen viiden. En voinut edes ajatella, että kello sois kuudelta ja lähtisin toimistolle. Mulla alkoi päivystys klo 8, joten laitoin kellon soittamaan 7.55.
En saanut aamullakaan nukuttua kunnolla. Pelottaa vähän siskon luona käyminen ja vituttaa Teemun käyttäytyminen. Heti kasin jälkeen tuli tekstiviesti ja odotin jo että se olisi ollut Teemulta, mutta äiti kiitteli eilisestä käynnistä. Ai niin… täytyy laittaa Saaralle onnitteluviesti uudesta työpaikasta ja ex-meehen tyttärelle synttärionnittelut.
No, tässä mä istun ja syön aamupuuroa. Ajattelin, että jos ysiin mennessä saisin itseni kuntoon. Sitten voisin tehdä pari tuntia kotona töitä ja lähteä toimistolle lounastamaan.Tästä tulee lyhyt päivä eikä paljoa ehdi saamaan aikaiseksi, mutta otetaan kiinni huomenna tai pääsiäisenä.
Nyt vaan ei yksinkertaisesti jaksa. Väsyttää :(

Liikaa ajatuksia päässä

19. Maaliskuu, 2008 @ 04:01 kirjoittaja jane

Nyt päässä pyörii niin paljon ajatuksia, että herättyäni en saanut enää unen päästä kiinni. Kaksi asiaa, ensinnäkin sisko ja sitten se irc-gallerian juttu.
Siskon asiat ovat tällä hetkellä aika sekaisin. Kyseessä on muutakin kuin vaan hänen masennuksensa. Hän on “hoidossa” (ei siis ole kotona tällä hetkellä) sen vuoksi, joten asiat tulevat varmasti kääntymään parhain päin. En vaan jaksa ymmärtää sitä, miksi hän on päästänyt elämänsä siihen pisteeseen missä se nyt on. Mä nimittäin en usko, että kyseessä on mikään masennus, vaan luontainen laiskuus, saamattomuus tai mukavuuden halu - ihan millä tahansa termillä sitä asiaa haluaa kukakin kutsua. Sisko on hyvin yksinäinen ihminen. Hänellä olisi iso turvaverkosto olemassa, jos hän vaan haluaisi, mutta eipä ole ainakaan vielä tähän mennessä halunnut. Esimerkiksi mut hän on poistanut mesestään aikoja sitten ja kun hänen puhelinnumeron muuttui, meni monta kuukautta ennen kuin äidiltä sain hänen uuden numeronsa. Kun olen käynyt siskon luona pojan synttäreillä tai nähnyt siskoa äidin luona, niin asiat ovat minusta olleet aina hyvin. Mutta hän vaan ei ole halunnut. En tiedä miksi. Meitä sisaruksia kun on paljon, niin vaikka suku muuten on pieni, niin turvaverkostoa olisi, jos sitä vaan haluaisi hyödyntää. Eikä tuo lähes 100 km etäisyys lähisukulaisiin tänä päivänä ole pitkä matka.
Sisko olisi siis ainakin voinut yrittää saada elämäänsä raiteilleen meidän sukulaistenkin avustuksella, jos vain olisi halunnut. Tai mistäs mä tiedän, ehkä hän ei ole edes tajunnut, että elämä ei nyt ole ihan kohdallaan.
Huomenna näen siskon ja teen kaikkeni, jotta kärkäs kieleni pysyisi kurissa ja siskolle jäisi käynnistä hyvä mieli. Ei hän enää tässä tilanteessa kaipaa moittimisia tai kysymystä “miksi”, siihen kysymykseen hän joutuu pureutumaan asiantuntijoiden kanssa.
Tietysti mukana on myös itsesyytöstä: miksi en ole keskustellut asioista siskon kanssa? Miksi en ole suoraan sanonut hänelle, että ei pienen pojan äiti voi elää elämäänsä tuolla tavalla? Miksi en ole edes yrittänyt saada häntä huomaamaan, että hänen elämänsä ei ole kohdallaan? Miksi en ole vain mennyt käymään kylässä vaikka en enää lempisisko tai ehkä edes toivottu vieras olekaan? Miksi olen jättänyt kaiken sen varaan että onhan hänelle avomies? Miksi olen vaan ajatellut että hoitakoon aikuinen ihminen oman elämänsä juuri niin kuin itseään huvittaa?
Nyt kun tuota viimeistä lausetta mietin, niin… En tiedä. On eräs aikuinen ihminen, jonka elämä ei taida olla ihan siinä kuosissa kuin sen pitäisi. Pitäisikö mun, vai eikö mun pitäisi? Voi perse! Lisää tämmösiä ajatuksia päähän. OK, mä olen viime aikoina toiminut (taas) vähän turhan hätäisesti, joten ehkä mä odotan pari päivää ja mietin asiaa. Tiedän, että kyseinen henkilö on turhan ylpeä ottaakseen apua vastaan, mutta jos hän on jossain vaiheessa vielä huonommassa jamassa, niin sitten mä pyörin taas näissä samoissa ajatuksissa. Toisaalta, jos taas…. eikun ei mun nyt pitänyt tätä asiaa lähteä miettimään.

 

Sitten tämä irc-gallerian asia. Tai lähinnä se, miten itse sen asian käsittelyn aloitin. Nimetään henkilö, jolla se toinen kuva on, vaikkapa Teemuksi. Kun näin profiilin, niin primitiivireaktiona hyökkäsin hänen kinppuunsa: mitä helvettiä sä olet mennyt tekemään! Kun olisin vaan malttanut ajatella asiaa vaikkapa minuutin, olisin tajunnut, että ei todellakaan ole hänen tapaistaan tehdä tuollaista. Ymmärrän, että hän on loukkaantunut. Pyysin asiaa eilen anteeksi, mutta minkäänlaista vastausta en ole saanut. En edes hyvän matkan toivotusta helvettiin. Joku reaktio nimittäin olisi kivempi kuin ei reaktiota lainkaan. No, tässä se ystävyys punnitaan. Jos ystävyys lopulta (taas) on näin pienestä asiasta kiinni, niin ei se sitten mitään ystävyyttä ole ollutkaan. Eiköhän tämänkin asian pystyisi kaksi ihmistä keskustelemalla selvittämään. Tällä hetkellä vielä lapsenomaisessa uskossani tuudittaudun siihen että hän haluaa hetken aikaa miettiä mitä hän vastaa anteeksipyyntööni.
Enkä mä oikeasti haluaisi asiasta mitään rikosilmoitusta tehdä. Varsinkaan kun tiedän, ettei se johda mihinkään. Ei poliiseilla ole resursseja lähteä tällaisia asioita selvittämään. Varsinkaan kun mulle ei ole koitunut tuosta profiilista mitään vahinkoa. Enemmän Teemun pitäisi olla asiasta huolissaan: koska, mistä, miten ja kenelle hänellä olevat kuvat ovat joutuneet?
Oikeasti mä haluaisin vaan päästä keskustelemaan henkilön kanssa, joka tämän on tehnyt ja kertoa hänelle että hän on tehnyt väärin (kyllä hän sen tietää muutenkin) ja selvittää vastauksen kysymykseen “miksi”? No, koska kyseessä mitä suurimmalla todennäköisyydellä on joku teini, niin vastaushan on “en mä tiedä”, kyllä mä sen tiedän ;) Mutta jotenkin päästä vähän “ravistelemaan” ja herättelemään kyseistä henkilöä. Tämän netin kanssa kun on niin helppo keksiä kaikkea “kivaa”, joka ei sitten välttämättä olekaan aina niin kivaa. Mitä pienemmillä vahingoilla sen asian oppii, sitä parempi.
Mutta toisen kerran jo toimin tämän asian kanssa hätiköidysti. Olis pitänyt ottaa järki käteen ja tajuta, että minä en tekijän tietoja saa ja jättää ilmoittamatta asia ylläpitoon. Olis voinut tehdä itse jonkun profiilin tuonne ja ruveta viestittelemään Janetzun kanssa. Selvittää itse kuka hän on. Väärinhän sekin olisi olisi ollut, mutta olisin ehkä voinut “pelastaa” yhden tulevan aikuisen tulevilta hölmöilyiltä. Valitettavan usein noiden teinien kanssa käy niin että kun joku asia on helppo hoitaa, niin sitten vähän suurennetaan ja suurennetaan ja…
No, minä en meinaa olla tästä asiasta hiljaa, meinaa puhua siitä paljon ja monelle. Ja kertoa joka kerta myös sen, että asiasta on tehty rikosilmoitus. Toivon että tieto sitä kautta menee myös tekijän korviin ja hän ainakin hetken aikaa tuntee olevansa tulisilla hiilillä ja miettii tekosiaan.

IRC-Galleria, osa 2

18. Maaliskuu, 2008 @ 20:41 kirjoittaja jane

IRC-Gallerian ylläpito on poistanut kyseisen profiilin. He eivät voi minulla ilmoittaa, mitä tietoja profiilin tekijän takaa löytyy. Eilen muuten kun katselin profiilia, niin kyseinen “henkilö” oli kirjautunut palveluun viimeeksi lauantaina, joten aktiivisessa käytössä se on ollut.
Lähtin tekstiviestin henkilölle, jolta toinen kuva on lähtöisin. Pyysin, että hän ottaisi yhteyttä kaikkiin niihin henkilöihin, jotka ovat voineet päästä kuviin käsiksi ja jos joku näistä on tehnyt profiilin, ilmoittautuisi minulle. Sanoin, että huominen päivä on aikaa ilmoittautua, illalla teen rikosilmoituksen.
Sain tylyn vastauksen: kyseinen henkilö on varma, että kukaan hänen yhteyksistään ei ole sitä tehnyt ja hän on hyvin loukkaantunut.
No, mä olen varoittanut ja antanut mahdollisuuden, jos hän ei halua käyttää tilaisuutta hyväkseen, niin ei voi mitään.

Suojattu: Perkeleen pomot!

18. Maaliskuu, 2008 @ 07:54 kirjoittaja jane

Tämä artikkeli on suojattu salasanalla. Syötä salasanasi:


Hitaasti mutta varmasti

17. Maaliskuu, 2008 @ 19:42 kirjoittaja jane

Paino pudonnu viime viikosta 100g. Mä tiedän syytkin siihen, miksi sitä on mennyt niin vähän. Ihan omaa vikaa, en saanu viime viikolla kiinni oikeesta ruokailurytmistä. Välipalat jääneet lähes kokonaan syömättä. Ja kahtena päivänä nauttinut alkoholia :(
Paino on tällä hetkellä 73,5, eli 1,5 kiloa on vielä liikaa. Ja loman alkuun kaksi viikkoa. 750g viikossa pitäis saada pois. Ja viikon päästä olen laivalla. Ei taida onnistua :( Ellen ota laivan jälkeiselle viikolle jotain vichydiettiä tai vastaavaa. Se jää nähtäväksi.

 

Huomasin tänään, että mulla on sellainen viikko, että on pakko tehdä jonkinlaista aikataulua. Mitä ja suurinpiirtein mihin aikaan tällä viikolla tapahtuu. Ei onneksi kuitenkaan sellaista, mitä mulla oli muistaakseni tossa viime syksynä, viikonlopuksi tehty lähes minuuttiaikataulu.
Tänään kävin aamulla heti keskustassa kouluttamassa, tulin kotiin ja tein töitä 14.30 saakka. Sitten lähdin käymään salilla. Se on maanantaisin ihan täynnä, joten ei huvittanut mennä sinne kello 16 jälkeen. Kuntopyörää polkiessani totesin sen tuntuvan hyvältä ja koska Hevoset & Ratsastus -lehdessä oli paljon mielenkiintoisia juttuja, päätin kuluttaa aikani pyörää polkien. Poljin 50 minuuttia matalalla sykkeellä (15 km), sitten kävin tekemässä vatsalihasliikkeeni, venyttelin, kävin hierontatuolissa ja lähdin kotiin.
Töitä tein illalla vielä 1,5 tuntia.
Huomenna mulla on etäpäivä. Kampaaja klo 17 ja sitten äidin luokse kynttiläkutsuille. Sisko tekee vadelmakakun, koska mä en tykkää mansikoista :)
Keskiviikkona menen toimistolle. Mulla on yhden meidän myyjän kanssa palaveri ja sitten lähdemme asiakkaan luokse palaveriin. Todennäköisesti lähdemme sitten äidin kanssa käymään siskon luona. Ei siis salille keskiviikkonakaan. No, ehkä ihan hyvä pitää nyt tähän väliin kahden päivän lepotauko, niin pitkä aika kuitenkin siitä kun on viimeksi pystynyt siellä aktiivisesti käymään.
Torstaina täytyy lopettaa duunit ajoissa. Tai käydä kesken päivän kaupassa. Illalla on ratsastustunti, joten kaupassa käymistä ei voi jättää kauheen myöhään.

IRC-galleria

17. Maaliskuu, 2008 @ 19:13 kirjoittaja jane

“Jouduin” eilen sitten minäkin rekisteröimään itseni IRC-galleriaan. Sukulaistyttö pitää siellä blogia ja sitä pääsee lukemaan ne, jotka hän on merkinnyt ystävikseen. Ja ystäviksi voi merkitä vain henkilöt, jotka ovat rekisteröityneet.
Tänään samainen sukulaistyttö kysyi, että miksi mulla on kaksi nimimerkkiä IRC:ssä. Sanoin että en kyllä muista miksi sinne olisin joskus rekisteröitynyt, en ole kokenut sitä tarvitsevani. Ja niinhän hän laittoi linkin Janetzun sivuille. Minähän se olen!
Itselläni ei edes tuota ensimmäistä kuvaa ole, mutta tiedän kyllä kuka sen on ottanut. Ilmoitin hänelle asiasta ja hän ilmoitti, että ei ole kyseistä nimimerkkiä luonut. Uskon häntä ja minulla on vahva aavistus siitä, ketkä muut voivat olla asialla. Kuvan ottaneella henkilöllä ei kuitenkaan ollut yhteistyöhalua, hän ei ruvennut selvittämään asiaa, joten asiasta lähti kysely IRC-Gallerian ylläpitäjille.
Voi perkeleen perkele!

Suojattu: Erään “Karvamadon” tarina

16. Maaliskuu, 2008 @ 21:02 kirjoittaja jane

Tämä artikkeli on suojattu salasanalla. Syötä salasanasi:


Perkeleen narkomania tai jääräpäisyys tai mikä sitten onkaan!

16. Maaliskuu, 2008 @ 10:44 kirjoittaja jane

Olen taas tänä aamuna herännyt kuuden aikaan. Nousin ylös 6.30. Sen jälkeen tein erään kirjallisen työn ja aamiaisen laitoin vähän jälkeen kahdeksan.
Ysiltä rupesin tekemään uuden tuotteen koulutusmateriaalia. Törmäsin tuotteessa kohtaa, josta en edennyt. En osannut käyttöö kyseistä toimintoa. Kännykässä oli herätys klo 10.15, jotta ehdin klo 11.00 pilatekseen. Herätys meni päälle, mutta mä laitoin sen torkulle. Mun oli pakko saada ensin selville miten toi toiminne toimii. Luin opuksia, surfasin netissä, kokeilin ja tein vaikka mitä. Ei löytynyt ratkaisua.
Ennen kuin vasta klo 10.35 ja siinä vaiheessa oli enää myöhäistä ruveta keräämään kamoja ja pukeutumaan ja lähteä. En enää kerkeä pilates-tunnille.
No, nyt kun olen selvittänyt tuon ongelman, mä teen tosta kohdasta materiaalin ja lähden sitten salille.
Käy se niinkin. Mukavasti on muuten rintalihakset ja ojentajat hellinä eilisestä salilla käymisestä. Tää kipu on kivaa ;)

Pakastimen inventointi

15. Maaliskuu, 2008 @ 17:01 kirjoittaja jane

Pakastin on sulatettu, pesty, kuivattu ja nyt kylmenemässä.
Meijän pakastimessa on

  • kaksi pussia Pirkka-sipulikuutioita (en todellakaan arki-iltaisin itse pieni sipuleita)
  • pussi wok-vihanneksia
  • pussi lohkoperunoita
  • 3/4 pullollista salmarikossua
  • kaksi kylmäkallea
  • yksi pullon jäähdytin

1,5 muovikassillista meni roskiin. Vuoden vanhaa lasagnea, vuosi sitten “parasta ennen päiväyksellä” varustettuja ranskalaisia perunoita jne. No, mä olen aina sanonut että meijän jääkaappi ja pakastin on vain ruumishuoneita, joissa ruumiit odottaa pääsyä krematorioon :(

Enkä mä tänään mihinkään ulos mene syömään. Ellei nyt sitten joku satu ihan väkisin houkuttelemaan mua ;) Mulla on nyt draivi päällä ja nää kotityöt menee tässä ihan itestään. Söin ennen kauppaan lähtöä eilisen pastan jämät pois, ostin illaksi kaupasta valintasalaatin (broileria ja fetaa) ja vielä myöhäisemmäksi illaksi vähän herkkuja: palan brietä, 150g savuporoa, palan mustaleimaa, kanttarellituorejuustoa, patonkia ja kuohuviinipullon.

Täytyy ahkeran päivän jälkeen palkita itsensä :)

Tosin voi olla, että jää huominen pilates skumppapullon jälkeen väliin, mutta menen sitten myöhemmin päivällä salille. Enkä mä muuten tiistainakaan pääse pilatekseen. Äidillä on tiistaina kynttiläkutsut. Lupasin mennä, mutta ilmoitin samalla, että mitään en tilaa. Ne ei oikein oo mun juttunu noi. Mulle riittää tavalliset kruunukynttilät ja tuikut.

Mutta, mä menen nyt siivoomaan ton keittiön, hirvee “sotku” tulee yhdistä pakastimen sulattamisesta.