Ihmiskehon omituisuuksia ja töistä terveisiä
31. Maaliskuu, 2008 @ 08:13 kirjoittaja jane
Ei sitten eilen illalla taaskaan tullut uni. Kumma juttu kun krapulassa väsyttää ihan järjettömästi, mutta uni vaan ei tule. Menin sänkyyn heti kello 21 jälkeen ja luin hetken aikaa. Ei kannattanut lukea paljoa enempää, koska suurinta osaa lukemastani en sisäistänyt, niin oli väsy. Tunnin verran pyöriskelin sängyssä ennen kuin luovutin ja otin puolikkaan unilääkkeen. Ei tullut uni silti. Otin tunnin päästä toisen puolikkaan ja sain sitten vihdoin nukuttua.
Kuuteen asti nukuin unilääkkeiden voimalla ja sen jälkeen lyhkäsiä pätkiä. Näin levottomia unia. Olin esimerkiksi teinin ja hänen kummitätinsä kanssa Viikkarin laivalla ja laiva joutui merihätään. Kaatui kyljelleen. Enkä mä löytänyt teiniä mistään. Lopulta koko laiva etti teiniä mun kanssa. Onneksi heräsin siitä unesta!
Mikä ihme siinä on, ettei krapulassa pysty nukkumaan? Kun se kuitenkin olis se kaikkein paras asia, mitä silloin voi tehdä? Ei pysty ymmärtämään. Ja olen kyllä kateellinen ihmisille, jotka pystyvät krapulansa nukkumaan pois.
Siirsin mun kuukautisia pääsiäisen risteilyn vuoksi. Lähinnä sen vuoksi, että kun mulla alkaa kuukautiset, niin viina menee päähän kuin metrinen halko ja sitten mä rupeen oksentamaan. No ei auttanut, viina meni silti ekana iltana päähän kuin metrinen halko ja kävin kerran oksentamassa. Ja välivuotoa on ollut oikeastaan koko viikkoa. Ja nyt alkaa sitten kuukautiset. Mistä ihmeestä tota vuotoa riittää? Ja miten ihmeessä toi viina vaikuttaa siihen aikaa kuukaudesta niin eri tavalla? Moni muukin on sanonut samaa, eli se ei ole vaan mun kuvitelmaani.
Yougsterilta tuli aamulla tekstiviesti: hän on irtisanonut itsensä. Veikkaan että meillä on töissä pienoinen “paniikki”. Hän sanoikin että heillä on paniikkipalaveri tänään kello 10. Olen aivan älyttömän iloinen hänen puolestaan! Tosin meille muillehan tää teetättää lisätöitä, uusien asioiden oppettelemista ja mun pitää kouluttaa itselleni uusi tuuraaja. Ja ongelmia tässä tulee, meillä kaikilla on kalenterit täynnä kesälle asti, ja niin oli Yougsterillakin. Mä olen “onneksi” seuraavat kaksi viikkoa poissa, joten ei tartte juuri välitttää :) Eikä resurssiongelma edes ole mun ongelmani, sitä varten meillä on firmassa pomot ;p Saas nähdä soittaako joku mulle sen palaverin jälkeen että pitäis ruveta tekemään jotain.
Eka koneellinen pyykkiä on kuivumassa ja toinen pyörimässä, saan matkavaatteet puhtaaksi ja kuivaksi huomista varten :)
Sää Krakovassa ei näillä näkymin ole paras mahdollinen, keskiviikkona tulee vettä kuin esterin perseestä, torstaina sataa vähän ja perjantaina on pilvistä. Lämpötila päivällä 7 - 10 astetta, yöllä vaan muutama lämpöaste.
Mutta nyt mä rupeen siivoomaan, niin saan edes osan menetetystä aikataulusta kiinni. Täytyy pistää teini seinää vasten ja saada se vakuuttamaan että kun mä tulen kotiin, niin koti on vähintään yhtä siistissä kunnossa kuin mihin sen huomenna jätän.