Yllättävä ohjelman muutos
30. Maaliskuu, 2008 @ 18:36 kirjoittaja jane
Tämän päivän työt jäi sitten tehtäväksi huomenna ja tiistaina.
Yllättäen Saara kutsui mut ja Minden luokseen saunomaan, syömään ja juomaan.
Minde oli ollut jo perjantaina baarissa ja oli sen jäljiltä vähän huonossa hapessa. Hän lähtikin sitten aika aikaisin kotiin.
Me hypättiin jossain vaiheessa iltaa taksiin ja matkattiin Järvenpäähän ravintola Heveniin. Sinne on ikäraja varmaan 12 vuotta tai jotain, hirvee teinihelvetti. Eipä tarte mun mennä sinne enää uudestaan.
Siihen ravintolaan makso 7,5€ sisään ja päälle narikka 2,5€. Hirvee hinta!
Saaran luona jatkettiin vielä iltaa, syötiin munakasta, saunottiin ja kai sitä tuli joku juomakin juotoa. Mulla on semmonen hämärä mielikuva, että silmät olis painunu kiinni joskus seitsemän aikaan aamulla.
Minde oli ihanan kultainen (taas) ja tuli hakemaan mut aamupäivällä kotiin.
Sen jälkeen olenkin sitten vaan maannut sohvalla ja lukenut blogeja. Mä seuraan aika montaa blogia, pääsääntöisesti tuttujen ihmisten, mutta myös muutaman “tuntemattoman”. Blogien lukeminen on hyvää krapulatekemistä. Parit noin tunnin mittaset päiväunet olen nukkunut ja äsken kävin hakemassa pitsan ja jaffaa. Pitsasta en jaksanut syödä kuin puolet.
Tommosista juopotteluilloista jää aika usein joksikin aikaa elämään lentäviä lauseita, joista ulkopuoliset ei ymmärrä mitään. Mä veikkaan että tästä viikonlopusta lähtien jauhelihan paistamisella on joku muukin merkitys, kuin jauhelihan paistaminen ;)
Ja mulla on taas ihan omituisissa paikoissa isoja mustelmia. Saakeli on niin herkkä ihostaan, että niitä tulee lähes pelkästä katsomisesta.
Kiitos Saara, ilta oli mukava. Ja kuten Minde sanoi, otetaan jossain vaiheessa uusiksi niin, että Mindekin on vedossa.
Huomenna aamulla hoidan ensin asiat, jotka täytyy hoitaa matkaa varten: pesen pari koneellista pyykkiä ja käyn ostoshelvetissä hoitamassa ostokset.
Sitten ei ookaan kuin tiistaina pakkaaminen, muuten voin keskittyä töiden tekoon.