Pääsiäinen tuli, oli ja meni
26. Maaliskuu, 2008 @ 19:39 kirjoittaja jane
No niin… Pääsiäinen on ohi. Ja pari päivää ylikin. Niin oli matalalentoa koko pääsiäinen ettei edes blogia ehtinyt päivittämään, joten tässä nyt sitten melkein viikon kuulumiset:
Perjantaina heräsin jo ennen kuutta. Mutta heräsin ihan pirteänä. Siihen aikaan kun heräää, niin ei kerrostaloasunnossa oikein vielä kehtaa ruveta mitään kotitöitä tekemään, joten tein palkkatöitä yhdeksään saakka ja sen jälkeen siirryin kotitöiden pariin. Jumppaan tai salille en jaksanut lähteä.
Syötiin teinin kanssa pääsiäispäivällinen ja täytyy kyllä sanoa, että meidän lammas onnistui ihan älyttömän hyvin ja ne potatisbalkesit oli myös oikein hyviä. Niitä ei juurikaan tarvitse jatkossakaan soveltaa. Mä yleensä teen uudet ruokalajit hyvin pitkälle ohjeen mukaan ja vasta sitten toisella kerralla rupeen soveltamaan. Helpompaa silleen, kun vähän tietää mitä aineista tulee. Juotiin teinin kanssa pullo sitä shampanjaa, jota tilasin hänen YO-juhliaan varten ja se oli hyvää. Ei ihan yhtä marjaisaa kuin se muutamaa euroa kalliimpi, mutta kuivaa ja maistuvaa, riittää sukulaisille ;p
Lauantaina heräsin taas kuuden aikaan ja rupesinkin lähes heti tekemään palkkatöitä. Iltapäivällä kävin kaupassa ja salilla. Illalla tein vielä hetken aikaa töitä. Yli 10 tuntia tuli lauantaina tehtyä töitä :(
Sunnuntainakin heräsin aikaisin, vaikka oli tarkoitus nukkua pitkään, iltapäivällä oli lähtö risteilylle. Mutta toisaalta, kun aikasin heräs, niin tulin salilta kotiin jo klo 9 :)
Kävin muuten sunnuntaiaamuna vaa’alla. Paino oli pudonnut taas 400g, mutta tavoitteeseeni en millään pääse. Jo pelkästään laivareissu pitää huolen siitä. Plus toi 10-pack Lakrisalia, jonka ostin laivalta. Myös muuta luvut ovat joko nousseet tai laskeneet, muuttuneet parempaan suuntaan joka tapauksessa. Rasvaprosentti on ekan kerran alle 32 ja lihasten osuus on ekan kerran yli 34 :) Nestepitosuutta mä vaan ihmettelen. Suositusten mukaan sen pitäisi olla yli 52, mutta mulla se ei edes illalla ole yli 50. Mä en kuitenkaan juo päivän aikana kauheesti kahvia ja “puhdasta vettä” juon semmosen 2 - 3 litraa päivässä. Ton vesimäärän lisäksi vielä ruuan kanssa juomani nesteet. Täytyy ehkä yrittää jossain vaiheessa juoda enemmän nestettä ja kattoo nouseeko se sillä.
Puolen päivän aikaan olin jo tehnyt kaiken mitä piti ennen lähtöä tehdäkin, joten tein taas hetken aikaa palkkatöitä. Olin laittanut ruuan ja söin itse suhteellisen aikaisin, meillä oli laivalla varattuna buffet-fuokailu klo 17.30.
Ruoka jäi hellalle jäähtymään ja sanoin teinille että laittaa ruuan jääkaappiin kun on syönyt.
Risteily oli jälleen kerran Hauska! Ja veikkaan että parille muullekin kuin vaan mulle ja NM:lle jäi “jälkipolville kerrottavaa” ;)
Tukholmaan ei lähdetty, vaikka siellä kuulemma olikin suurin osa kaupoista auki. Ensinnäkään me ei tiedetty sitä ja toisekseen kumpikaan meistä ei oo shoppailija ja kolmanneksi ilma oli hirvee! Aamiaisella vielä aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta mutta kun puolen päivän jälkeen poistuimme hytistä, räntää tuli ihan vaakasuorassa. Eihän siinä auttanut muu kuin yrittää keksiä jotain muuta viihdykettä. Vanhoina naisina me tietysti osallistuimme bingoon, kun sellainen kerran oli tarjolla :D Melkein voitettiin uusi risteily mutta NM voitti oikeasti paketillisen Fazerin tummaa suklaata :)
Takaisin päin tullessa kävimme syömässä Ala cartessa. Söimme seisovan alku- ja jälkiruokapöydän ja mä otin pääruuaksi lohta kanttarellikastikkeessa. Lohi oli päässyt kuivaksi ja se jäi multa syömättä. Sanoin siitä tarjoilijalle ja hän oli kovasti pahoillaan. Hän kävi kertomassa asiasta keittiöön, mutta siellä oltiin sitä mieltä, ettei se voinut olla kuivaa. Lohi menee sellaisen “putken” läpi, jossa on lämpö 220 astetta ja putken läpäisy kestää seitsemän minuuttia. Kuivaa se oli joka tapauksessa!
Tax-free ostokset maksoimme yhdessä ja koska ostokset olivat yli 100€ saimme sen uuden ilmaisen risteily :D Tosin lahjakortti on voimassa vain 30.4. saakka.
Laitan Viikkarille palautetta sekä siitä miten mun reklamaatio kuivasta kalasta hoidettiin, tai siis jätettiin hoitamatta ja laitan samalla “paheksuntani” siitä, että risteilylahjakortti on niin vähän aikaa voimassa. Eihän normaali töissä käyvä ihminen millään kerkee noin nopeesti uudelle risteilylle! En usko, että laivayhtiö tulee mitenkään kummassakaan tapauksessa vastaan, mutta meinaan silti antaa palautetta.
Tiistain pidin vapaata. Hyvä niin, ei musta olis työn tekoon ollutkaan, sen verran väsytti.
Kotiin tultuani lähes ensimmäinen ajatukseni oli: “jumalauta, mä heitän ton teinin kohta pihalle täältä”. Arvatkaa oliko chili con carne edelleen hellalla! Oli! Voi vittu, että mua vitutti. No ei teini kyllä ollut syönytkään, mutta olis se silti voinut laittaa sen jääkaappiin. “Kostoksi” laitoin sen kauppaan enkä maksa ostoksia sille takasin. Ei se paljoa joutunut ostamaan mutta kyllä tommonen reilu 5€ on sille iso raha. Vittu, rupee taas suututtamaan kun mietin asiaa!
Koko päivän muuten makasinkin sohvalla, ei pystynyt muuhun.
Illalla olin hetken aikaa chatissa ja eräs chattilainen tuli kysymään olinko Ruotsin risteilyllä pääsiäisenä. Myönsin tietysti asian ja hän kertoikin nähneeni mut ja NM:n tax-freessä. Taas siis joku “tuttu” laivalla :o Myös NM:lla oli “tuttu” laivalla. Mies, jonka kanssa hän oli viime kesänä jutellut EiNon terassilla (miehen “nimi” siis oli EiNo). Istuimme NM:n kanssa laivan ollessa Tukholmassa saunabaarissa juomassa kuohuviiniä, kun yksi saunaan menossa ollut mies tuli kysymään NM:lta: “oletko ollut viime kesänä terassilla, oletko ollut EiNon terassilla”. Tyhmä kysymys, mutta sai kuitenkin myöntävän vastauksen molempiiin kysymyksiinsä ;)
Tiistaina menin sänkyyn menin ennen ysiä, luin hetken aikaa ja sammutin valot 21.30 aikaan. Mutta kyllähän tommosesta kahden päivän dokaamisesta jo seuraa liskojen yö. Uni ei siis illalla tullut, vaikka väsytti ihan perkeleesti. Otin puolikkaan unilääkkeen ja sen avulla nukahdin hyvin. Ja sitte näinkin koko yön täysin sekopäisiä unia.
Herätyskello oli soittamassa seiskalta, mutta heräsin ennen kuutta. Nousin ylös, laitoin itseni työkuntoon ja rupesin tekemään töitä. Tälle aamulle oli luvattu hirmusta lumimyräkkää ja jo sillon kuuden jälkeen lunta oli tullutkin aika lailla. Ja lumisade vaan yltyi ja jatkui. Mulla oli onneksi radio auki ja kuulin kun ne radiossa sanoi, että VR on peruuttanut suurimman osan pääkaupunkiseudun lähiliikenteestä, jotta kaukojunien kulku olisi varmempaa. Teinillä oli tänään viimenen YO-koe (fysiikka) joten ei auttanut muu kuin käydä “potkasemassa” teini hereille: “mene suihkuun, mä laitan sulle puuron, onko eväät tehty vai teenkö jotain? Mä vien sut koululle, junat ei kulje.”
Lähdettiin teinin kanssa klo 7.55, koululla hänen piti olla 8.40. Yllättävän hyvin liikenne sujui, joka oli hyvä asia - teini oli koululla klo 8.30. Hän on ei ole vielä tullut kotiin, joten en tiedä kuinka moni on myöhästynyt kirjoituksista. Entinen kollega kertoi, että hänen pojalleen oli koululta soitettu ja ilmoitettu että kannattaa lähteä ajoissa, koska ruuhka on kova. Ei ex-kollegan poika ainoa ollut, jolle koululta soitettiin, he kuulemma soittivat läpi kaikki, joilla oli YO-kokeet tänään. Minusta tuo on oikein hienoa palvelua :)
Minä jatkoin teinin koululta matkaa asiakkaan luokse (tai oikeastaan palasin takaisin kotiin päin).
Asiakkaan luota toimistolle, hetki töitä, lounaalle ja sitten toisen asiakkaan luokse kahteen eri palaveriin.
Töitä ennen lomalle jäämistä on vielä ihan perkeleesti ja työpäiviä vaan kaksi! Pitkiä päiviä siis tulossa. Tein tänäänkin töitä 18.30 saakka.
Tänään on ryöstetty Espoon Keskustassa Nordea. Sisko oli Espoon Torilla ryöstön aikaan. Poliisi oli käynyt kyselemässä siskolta jotain, mutta ei hänellä ollut mitään havaintoa koko asiasta. Ja varmaan parempi niin.
Krakovaan on ennustettu sunnuntaiksi 13 lämpöastetta :)