Päivitystä
18. Helmikuu, 2008 @ 19:38 kirjoittaja jane
Tää sairastelu imee “tottumattomasta” mehut ihan totaalisesti. Toisaalta mä olen ollut myös ahkera, eli ei blogin päivittämättömyys ole vaan laiskuutta ;)
Lauantaina en saanut mitään aikaiseksi, jostain kumman syystä kello vaan yhtäkkiä oli 14 ja piti ruveta tekemään ruokaa ja muita pakollisia hommia ennen kuin lähdin ystävän luokse bileisiin. Olin sen verran heikossa kunnossa vielä räkiksen jäljiltä että menin autolla.
Jossain vaiheessa iltaa ystävän naapurit tulivat mukaan bileisiin. Pukeutuneina itämaisiin naamiaisasuihin. Katselin hetken aikaa että mitäs nämä oikein ovat, mutta hyviä tyyppejä he olivat. Tommosista kun vaan ei koskaan voi tietää. Varsinkaan kun kyseessä on kyseisen ystävän tuttavat ;p
Ystävä kertoi naapureilleen missä hän on meihin tutustunut ja minut esitellessään kiteytti tosi hyvin monen muunkin ihmisen ajatukset musta: “mä en tiedä rakastanko vai vihaanko mä tota ihmistä”.
Ilta oli hauska, siinä vaiheessa kun rupesin väsymään ja menemään tukkoon, päätin että on turvallisinta lähteä kotiin. Olin kotona noin kello 22. Kotoa lähtiessä olin ottanut huoneen lämpöön vähän juustoja ja olin ostanut alkosta pienen punkkupullon. Avasin punkkupullon, kaadoin lasillisen ja saman tien rupes väsyttämään ihan perkeleesti! Jäi siis juustot syömättä ja viinit juomatta, oli pakko siirtyä lakanoiden väliin :o
Uni ei kuitenkaan tullut joten otin kirjan ja luin noin kahteen asti.
Nukuin hyvin noin kuuteen asti, jonka jälkeen katkonaisesti kymmenen asti.
Tutkailin sääennusteita ja sunnuntaiksi luvattiin muutamaa lämpöastetta ja sadetta ja maanantain väliseksi yöksi pakkasta. Maanantaiaamuna piti olla Tampereella ennen kasia, joten totesin, että mieluummin ajan sunnuntai-iltana ajan kanssa sinne kuin maanantaiaamuna kiireellä (huonossa ajokelissä). Varasin siis hotellihuoneen.
Tein vähän kotitöitä sekä palkkatöitä ja lähdin Tampereelle kuuden aikaan. Mietin vielä menomatkalla soitanko ystävättärelle ja pyydän iltapalaseuraksi, mutta totesin, että mulle tekee varmaan helvetin hyvää maata hotellihuoneessa lukemassa kirjaa tai toljottamassa telkkaria.
Tampereelle saavuttuani kävin kuitenkin syömässä läheisessä Sevillassa. Söin saman annoksen (pintxos-lajitelman) kuin Kainuun matkallani, vaikka ravintola olikin eri niminen. Kajaanissa leipien tahnat olivat huomattavasti paremman makuiset, mutta Tampereella leivät olivat paahdettuja, eli ne olivat huomattavasti parempia. Eli siis vielä on mahdollisuus löytää täydelliset pintxosit: Kajaanin veroiset tahnat ja paahdetut leivät :)
Palasin hotellihuoneeseen ja sattumalta huomasin telkkarissa ohjelman ponitytöistä. Kyseessä oli dokumentti, jossa oli kolmen vuoden ajan seurattu 9 - 19 vuotiaita tyttöjä Ponihaan ratsastuskoululla. Mun mahtava ratsastajan urani on alkanut Ponihaasta :) Meidän tallilla ei ole hoitajia ollut enää moneen vuoteen ja kyllä mä ohjelmaa katsellessani olin taas tyytyväinen siihen. Kolme noin 12-vuotiasta tyttöä saa nimittäin helvetinmoisen metelin aikaiseksi ihan vaan “keskustellessaan”. Tosin se on myönnettävä, että hevoset, joilla on omat hoitajat ovat paremmin hoidettuja kuin “meidän” tallin hevoset. Meidän ryhmässä on mun lisäksi vissiin 1 tai 2 ratsastajaa jotka ennen tuntien alkua harjaavat hevoset. Ja veikkaan että muissa ryhmissä suhde hoitavien ja ei-hoitavien välillä on sama. Eli asiassa on puolensa ja puolensa. Ja vaikka tallilla olisi hoitajat on ratsastajan saatava itse laittaa hevosensa kuntoon, mikäli hän niin haluaa tehdä. Fagerströmin Suski joutui kyllä dokumentissakin puuttumaan kiusaamiseen, mikä on aina valitettavaa. Laurilan Terhi näytti olevan opettajana tallilla, hänen tunnillaan vois joskus mennä käymään. Myös Sulkalan Kimmo olisi kokemus. Toisaalta 33€ tuntihinnalla täytyisi sitten tietää, että varmasti on tyytyväinen tuntiin. Hmmm… eli pitäis ensin mennä seuraamaan sekä Teeten että Kimmon tunteja ja päättää vasta sen jälkeen lähteekö kokeilemaan vai ei.
Sammutin valot dokumentin päätyttyä (klo 22.30) ja nukuin hyvin 02 saakka. Sen jälkeen yö oli levoton. Ensin valvoin tunnin verran ja sen jälkeen näin sekopäisiä unia. Muun muassa Pekka Poudasta ja teinin kummitädistä.
Aamulla lähdin 7.30 aikaan ajelemaan asiakkaalle enkä tiedä mikä oli ajokeli isommilla teillä mutta ainakin Tampereen keskustan kadut olivat aivan umpijäässä. Olin tyytyväinen että olin lähtenyt jo edellisenä iltana liikenteeseen.
Päivä asiakkaan luona meni hyvin.
Pomo yritti soittaa jossain vaiheessa mutta en vastannut hänelle. Hän jätti vastaajaani soittopyynnön ja vielä lisäksi tekstiviestin: “soita mulle ASAP”. No tuollaiseen viestiin oli pakko vastata heti. Eikä asia oikeesti ollut niin kiireinen. Hän olis hyvin voinut kirjoittaa: “soita kun vapaudut”.
Hän haluaa lähettää mut “työhaastatteluun”. Eräälle kansainväliselle yritykselle on menossa meiltä pitkäaikainen koulutussopimus, useita työpäivää kuukaudessa. Meiltä menee asiakkaan “haastatteluun” sekä pääkouluttaja että back-up ja mikäli asiakas hyväksyy minä tulen toimimaan back-upina. Kyseessä on tuote, jonka parissa olen tavalla tai toisella työskennellyt viimeiset 10 vuotta ja josta olen kiinnostunut. En toki tiedä tuotteesta niin paljoa kuin pääkouluttaja, jolla on teknistä osaamista tuotteesta, itselläni on lähinnä käyttökokemusta. Mutta ei minun vielä tarvitsekaan tietää. Riittää kun olen kiinnostunut tuotteesta ja halukas oppimaan uutta. Ja olenhan minä :)
Eli jos haastattelu menee hyvin, niin keikalta ei voi välttyä :)
Olin tänään kotona klo 15.30 ja sen jälkeen tein vielä kolme tuntia töitä.
Enää ei ole sähköpostissa kuin 12 avaamatonta sähköpostia (niitä on viime viikon alustakin, olen otsikon perusteella luokitellut ne ei-yhtään-kiireellisiksi) eikä toimintaa kaipaaviakaan ole kuin 20. Näyttää siis tosi hyvältä ;)
Kotimatkalla muuten huomasin, että musta on 1/4-neekerin sijasta tulossa taas 100% valkoihoinen. Huuliherpeksen aiheuttama hillitön ylähuulen turvotus on laskenut lähes normaaliksi. Jeijj :)
Huomen aamulla ajattelin käydä vaa’alla (minkä helvetin takia?) ja ruveta taas syömään oikein. Tosin jääkaapissa on niitä juustoja eikä teini ole kotona syömässä niitä :(
Urheilemaan musta ei vielä ole, nenä sen verran tukkonen. Mutta koiruudet tulee huomenna illalla, joten niiden kanssa tulee varmasti ainakin kerran päivässä tehtyä pitempi lenkki. Ja muutenkin täytyy keksiä niiden kanssa jotain kivaa tekemistä. Täytyy käydä kurkkasemassa missä kunnossa mettä on, josko pääsisi sinne rämpimään niiden kanssa. Rajasaaren koirapuistoon me ei päästä, koska koiruudet ei osaa olla autossa takapenkillä eikä mulla ole kaveria joka lähtisi mulle pitämään niitä siellä. Mutta kyllä me jotain kivaa keksitään. Mennään vaikka tonne kolmen kilometrin päässä olevaan koirapuistoon treenaamaan. Siellä on jonkin verran agility-esteitä.