Kuukausiarkisto Helmikuu, 2008
Kävin tänään “salaa” vaa’alla. Ajattelin että kun tänä iltana kuitenkin tulee juotua vähän alkoholia ja syötyä ravintolaruokaa, niin voi olla varmempaa näin. Maanantaina paino ei ehkä ole ihan näin alhaalla. Hirveetä itsepetosta ;)
Paino on nyt 73,2 kg, eli pudonnut 1,8 kg ja vielä on 1,2 kg jäljellä.
Ja sitten se viimeinen kaksi kiloa! Se tulee olemaan ihan helvetin vaikee!
Mutta kivasti on taas puol kiloo mennyt “tekemättä mitään”.
Semmonen hame, jota kokeilin ennen risteilyä ja joka “soi” mun päälläni istui tänään tosi nätisti, ihanaa! Tämän jälkeen jaksaa taas jatkaa!
Päätin aamulla että kunhan tästä äänen murroksestani tokenen, niin rupean kaksi kertaa viikossa tekemään rasvan polttoa ja kaksi kertaa viikossa teen jotain lihasjuttuja, eli joko salilla tai jumpassa. Ja sitten tulee vielä viikottainen ratsastustunti päälle. Rasvanpoltto tapahtuu ulkona kävelemällä tai salilla fillaria polkien. Sen jälkeen voi hyvin mennä vielä joko puolen tunnin kinesikseen tai pilatekseen.
Täytyis käydä vaihdattamassa sykemittariin paristot, niin pysyis syke varmasti tarpeeksi alhaalla, tällä peruskunnolla se nimittäin nousee ihan liian helposti ihan liian korkeelle :(
Mutta nyt päiväunille ja sitten kaupungille.
Teini on todella hyvällä tuulella. Vaikka hänen perusluonteesakin on iloinen ja hyvän tuulinen, niin nyt hän on ihan huippuhyvällä tuulella. Syynä tähän on se, että hänellä on tänään ollut matikan harjoituskoe ja hän osasi ratkoa jokeritehtävän :) Muuten koe ei kuulemma mennyt kovin hyvin. No, vastahan noi matikan kirjat on olleet kaksi iltaa keittiön pöydällä, joten ei hän paljoa ole lukenut. Matikan kirjoitukset on muistaakseni 12.3.
Meillä oli tänään vaikea mutta hemmetin hauska ratsastustunti. Ruvettiin etsimään hevosen jalkoja eri askellajeissa. Ensin käynnissä laskettiin etujalkojen tahti, sitten takajalkojen tahti, sitten kaikkien neljän jalan tahti ja sen jälkeen opettaja pyysi sanomaan kun joku tietty jalka on maassa. Ja se oli hauskaa - tai lähinnä ne selitykset, joita tuli, kun sanoikin “nyt” vasemman takasen kohdalla, kun olisi pitänyt sanoa oikean :)
Sitten tehtiin ravissa samaa. Laukassa haettiin kolmitahtisuus ja laukan puoleista etusta.
Yli puoli tuntia mentiin käyntiä ja se oli mun kunnon kannalta hyvä. Ravin aikana jouduin kertaalleen ottamaan käyntiin kun ei kunto riittänyt.
Ai että miksi tällainen harjoitus? Sen vuoksi, että tietyt asiat on osattava tehdä tietyssä askellajin kohdassa. Oikea laukka ei nouse, jos ei osaa antaa laukka-apuja oikeaan aikaan. Samaten ravi- ja laukkapidätteillä on erilainen vaikutus sen mukaan missä vaiheessa liikettä ne antaa, (etu)jalkojen ollessa maassa vai liitovaiheessa.
Mä en pidä Anssi Kelasta, mutta kappaleessa 1972 hän sanoo ihan perkeleen hyvin “kun lakit päähän vedettiin kaikesta kaikki tiedettiin. Mitä vanhemmiksi vartutaan sitä tyhmemmiksi muututaan, enkä minä ainakaan mistään tiedä paskaakaan“.
No, kyllä tuo tulee esiin monessa muussakin asiassa, mutta tänään se tuli ratsastustunnin aikana helvetin elävästi mieleen. Totesin, että mä en tiedä ratsastamisesta yhtään mitään :( Toisaalta sehän tuon lajin ihanuus on - koskaan ei ole valmis.
Tajusin muuten tänään ratsastusvaatteita pukiessani että mä en ole maksanut kausikorttia! Ja se olis pitänyt maksaa 31.12.2007! Onneksi näin koulun omistajan. Sanoin hänelle suoraan, että olen ihan unohtanut asian, mutta hoidan sen pois huomenna. Pikkasen nolottaa :(
Mutta nyt on sitten ihan turha enää haaveillakaan lähtevänsä NM:n kanssa Tampereelle. Perkele!
Kävin eilen salilla :) Tein ensimmäisen kierrokesn noin puolilla painoilla ja toisen täysillä painoilla. Olisin jaksanut vielä kolmannenkin kierroksen, mutta ajattelin, että vois olla paikat sen jälkeen aika hellinä, joten jätin sen tekemättä. Mutta hyvää se teki :)
Tänään ratsastustunnille, huomenna on illalla menoja, joten huomenna jää liikunta väliin, mikä ei välttämättä ole yhtään huono juttu. Varsinkin kun oikeasti mietin tässä että pitäiskö mun tilata lääkäri. Mulla on ääni edelleen painuksissa. Yskää ei juurikaan ole, eikä kurkku ole kipeä, mutta ääni on sellainen “tukkoinen”.
No, mä katon mikä on vointi maanantaina ja varaan sillon ajan, jos ei ääni ole normalisoitunut.
Aamulla kun ajoin asiakkaan luokse, asiakas varmaan näki ikkunasta että mä tulen (hän ei tuntenut mua ennestään), koska hän “roikkui” heidän ulko-ovessaan kun parkkeerasin autoa. Hän huuteli jo kaukaa “oletko meille tulossa”. “Olenhan minä.” “No sitä minäkin, sä näytät ihan opettajalta”. Tsiisus! Miten tommoseen pitäis suhtautua? Ei se ainakaan positiivista ollut. Ei varsinkaan kun hän kutsui mua “opettajaksi”. Olis kutsunut edes “kouluttajaksi”. No, hen oli lopulta kuitenkin onneksi ihan mukava ihminen :)
Tänään olisin lähettänyt liikenteessä tapahtunutta -sähköpostin, jos olisin löytänyt kyseisen yrityksen sähköpostiosoitteen jostain. Ajoin iltapäivällä asiakkaan luota kotiin Kehä III lännestä itään. Mun edellä meni venäläisiä autonkuljetusrekkoja ja niiden perässä kotimainen rekan nuppi. Se rekan nuppi lähti ohittamaan niitä venäläisiä rekkoja mutta ilmeisesti kuski huomasi, että perässä tulee henkilöautoja ja siirtyi ensimmäisen rekan jälkeen takaisin oikealle kaistalle. Kun minä ja perässäni oleva auto olimme menneet hänen ohi, hän lähti ohittamaan seuraavaa venäläistä rekkaa. Otin AKEsta auton omistajan ja päätin laittaa positiivista palautetta ja kiitokset kuskille. Niin harvoin nimittäin näkee edes ammattikuskeilta varsinkaan näillä leveyspiireillä noin hienoa liikennekäyttäytymistä. Valitettavasti vaan firmalla ei ole nettisivuja eikä sähköpostiosoitetta, enkä tiedä viitsinkö soittaa. Mietin sitä soittamista huomenna. Riippuu paljon siitä, millä tuulella olen ;)
Se mun uusi projekti tulee ilmeisesti olemaan aika hyvä rahasampo firmalle. Mua on pyydetty jo kolmen muun asiakakan luokse kouluttamaan ko. tuotetta. Mutta valitettavasti mä en kerkee :( Pääsen itse tutustumaan tuotteeseen ja tekemään koulutusmateriaalia vasta ensi viikon jälkeen.
Olin aamulla kouluttamassa ja menin sieltä toimistolle. Mun kannettavaan laitettiin toinen kovalevy. Tulen uudessa projektissani tarvitsemaan ohjelmia, joita firman tietoturvan vuoksi ei saa firman koneelle asentaa. Niinpä mulla siis on koneessa nyt kaksi kovalevyä, ja voin nämä “tietoturvattomat” ohjelmat asentaa tuolle toiselle kovalevylle.
Kun lähdin lounaalle tuli mua vastaan ensin yksi päämiehellä työskentelevä sellainen henkilö, jonka kanssa teen hyvin läheisesti yhteistyötä tällä hetkellä. Ja sitten tuli toinen. Ja kolmas ja vielä neljäskin :) Heidän kanssaan oli ihan pakko jäädä vaihtamaan muutama sana. Varsinkin kun yksi ihana oli mukana ;) Tämä ihana on pitkä, mukavan näköinen, mukava, hauska ja se ääni… slurps, miten voi miehellä olla niin ihana ääni *lääh* Pari reissua olen tuon ihanan kanssa tehnyt ja täytyy tunnustaa, että flirtin puolelle osa niistä reissuista on mennyt. Mukavaa vaihtelua tylsille työpäiville.
Lounaalta tullessani joku sanoi meidän hissiaulassa “moi Jane”, käännähdin ympäri ja ensirakkauteni seisoi siinä :)
Ensirakkauteni on myös pitkäaikaisin rakkauteni. Menetin sydämeni hänelle jo esikoulussa ja rakkaus päättyi vasta kun muutimme Töölöstä Tikkurilaan. Sitä kesti siis kuusi vuotta :) Muistan olleeni ekalla tai tokalla luokalla koulussa kun itkin äidille, että jos Artsi ei mene mun kanssa naimisiin, niin mä en mene koskaan naimisiin. Eikä Artsi mennyt mun kanssa naimisiin, mutta eipä ole mullekaan kelvannut kukaan muu ;D Vissiin joku neljä tai viisi vuotta sitten Artsi bongasi mut koulukaverit.com -sivuilta. Sovimme treffit erääksi perjantai-illaksi. Edellisestä tapaamisestamme oli aikaa noin 25 vuotta. Voi hemmetti, mä en ole koskaan jännittänyt treffeille menoa niin paljoa kuin silloin: mitäs jos tuo mies kolahtaa taas? Tai edelleen?
Ei kolahtanut. Tosin häneen kolahti. Aika ikävä tilanne, ajoitus pielessä 25 vuotta ;)
Olemme senkin jälkeen käyneet pariin kertaa lounaalla ja viestitelleet säännöllisesti.
Mietin kovasti että keneen vielä tänään törmään, mutta eipä tullut enää yllättäviä törmäämisiä :)
En muuten jaksanut mennä tänään salille :( Töissä meni 17.30 saakka ja sen jälkeen oli jaksamiset aika vähissä. Suunnittelin että menisin huomenna päivällä. Mulla on puhelinpäivystys klo 12 saakka ja sen jälkeen vois hyvin mennä. Mähän voin toimistopäivinä venyttää päivää illasta.
Ei mitään suurta, kunhan taas laitan elämääni järjestykseen.
Huomenna menen salille kokeilemaan miten jaksan treenata. Teen ensimmäisen kierroksen puolilla painoilla ja jos jaksan, niin toisen teen 75% painoilla. Ja jos vielä kunto kestää, niin sitten kolmas kierros täysillä painoilla. Keskiviikoksi vois ilmottautua Kinesis tunnille tai mennä pilatekseen. Josko pikkuhiljaa sais kunnon nousemaan siihen pisteeseen, että uskaltais mennä ihan hikijumppaankin.
Paino oli pudonnut vajaassa viikossa 600g, mikä oli erittäin iloinen yllätys. Toi nimittäin on lähtenyt tekemättä lähes mitään. Mulla siis on toiveita siitä, että seuraavan viiden vuoden aikana pääsisin noin 70 kilon painoon :) Tosin se 72 kiloa tulee helposti, mutta lopun kahden kilon tiputtaminen on työn ja tuskan takana. Saishan sen tiputettua jollain vichy-dietillä tai noilla ateriakorvikkeilla, mutta sillä tavalla tiputettuna se tulis nopeesti myös takaisin. Joten ei maksa vaivaa.
Ja torstaina sitten ratsastustunnille. Nenä ei oo enää tukkonen mutta kurkkukipu jatkuu. Tosin Oben ystävällisesti kommentoi että kurkkukipu saattaa johtua huuliherpeksestäkin, joten siitä ei kai sitten tarttis olla huolissaan? Ainakin mä olen nyt päättänyt olla olematta huolissani :)
Huomenna täytyy myös käydä kirjastossa, mulla ei ole mitään luettavaa. Tai toi yksi Torey Haydenin kirja on, mutta se ei nyt sovellu mun mielentilaani. Tosin luulen että mun on pakko alottaa sne lukeminen tänä iltana, eilen illalla jouduin tyytymään lehden lukemiseen. (miksi helvetissä mä olen ruvennut toistamaan sanaa “tosin”? siitä täytyy päästä eroon!)
Yritin äskön ettiä netistä semmosta lohkolämmitin-sisätila -vahtia. Veljeni muisteli, että sen nimi olisi Leevi, mutta millään fiksulla hakusanalla en sellaista löytänyt. Kyseessä on laite, joka vaihtelee sähköä lohkolämmittimen ja sisätilalämmittimen välillä. Sinisessä on sisätilalämmitin, mutta meidän pistokepaikkojen sulakkeet ei kestä sisätilalämmitintä. Täytynee käydä Hessulla tai Osasetissa tai jossain kysäsemässä. Ei sillä kiirettä ole, yöpakkasia vielä voi tulla, mutta ei mitään hirmusia.
Luin eilen NYT-liitettä ja siellä oli listaa tulevista elokuvista. Kesäkuussa tulee kaksi leffaa, jotka täytyy käydä katsomassa. Ensimmäinen on Sinkkuelämää-leffa. En kyllä usko, että leffa olisi yhtä hyvä kuin mitä tv-sarja oli, mutta on se silti nähtävä. Toinen on M. Night Shyamalanin käsikirjoittama ja ohjaama “The Happaning”, josta sanotaan IMBD:n sivuilla “A paranoid thriller about a family on the run from a natural crisis that presents a large-scale threat to humanity.”
Sain tänään hienon sähköpostin eräältä tutulta. Kyseessä oli sellaiset “mitä sinä näet” -kuvat. Kuvassa saattoi siis ensin näkyä naisen kasvot mutta kun kuva tuli lähemmäs, niin siinä olikin kukka. Samantyyppisiä kaksoismerkityskuvia tekee myös vuoden nuori taiteilija Samuli Heimonen. Teoksia olisi nähtävillä Tampereen taidemuseossa. Laitoin kuvat eteenpäin ja heitin viestin loppuun että mites olis ryyppyviikonloppu Tampereella ja kävis samalla tutustumassa Heimosen töihin. Eikä mennyt aikaakaan kun NM ilmoitti etät hän on lähdössä maaliskuun alussa Tampereelle ryyppäämään. Perhana, nyt täytyy vaan laskea rahavarannot tosi tarkkaan. Tekis niin mieli lähteä. Siitä nimittäin ei voi tulla mitään muuta kuin hulvattoman hauskaa!
Murr… harmittaa kun aina täytyy kaikkien menemisten kanssa laskea rahoja!
Siitä tulikin mieleeni, täytyy maksaa Hukkikselle oma osuutni mökin vuokrasta.
Eilen lähdettiin tonne Martinlaaksoon koirapuistoon. Muistelin että siellä on jotain agiesteitä. Pienten puolella ei ollut mitään mutta isojen puolella oli A-este ja kiipeilyteline (en mä tiedä mikä sen oikea nimi on, sen vuoksi kuva on tässä).
Olen joskus jossain näytöksessä nähnyt kun poliisikoirat menee tommosta telinettä, mutta agissa en ole tuota nähnyt. Taitaa siis olla joku erikoiseste. En löytänyt googlettamallakaan sen nimeä. Mutta päätinpä sitten kokeilla miten Danilta onnistuisi poliisikoiran tehtävät, eli kiipeilytelineeseen kiipeäminen. Kaksi ensimmäistä kertaa se yritti hypätä puolalta toiselle mutta kolmannella kerralla jo tajus, että kiipeeminen on helpompaa. Ja niin me kiivettiin kerta kerralta ylemmäs ja ylemmäs, kunnes danilla oli etutassut ylätasanteella :) Koska este oli tehty isoille koirille en edes viitsinyt pyytää sitä tulemaan enää pidemmälle. Nostin sen aina alas. Valitettavasti en saanut Danista kuvaa telineellä. En uskaltanut ottaa, kun pelkäsin että se itse hyppää sieltä alas. Mutta kyllä mä olin ylpeä Danista :)
Kun veljeni tänään haki koirat kotiin näytin hänelle kuvan ja kerroin mitä Möhkö oli tehnyt. Veljeni katseli taas huuli pyöreänä, ei meinaa ymmärtää että hänen koiransa on niin fiksu.
Ja aivan kuin vuosi sitten kun veljeni tuli, Dani halusi koko ajan vaan tulla syliin. Kun nostin sen alas, se jäi eteeni istumaan ja “itkemään”. Syliin päästyään se kävi nukkumaan. Selkeesti se ymmärtää jo tän jutun juonen.
Koiruuksien lähdettyä oli pakko imuroida ja pyyhkiä lattiat. Ne oli täynnä kuusen oksia, joita oli tippunut koirien karvoista sekä tassun jälkiä kun koirat oli tassutelleet märillä tasuilla täällä. Tulipahan saman tien vaihdettua “ihmismatot” takaisin lattialle. Vaikka turhaan matot vaihdoin: yhtään “vahinkoa” ei kumpikaan sisälle tehnyt.
Veikkaan että “rotilla” on ollut taas hauskaa meillä, vaikka kuri onkin vähän eri luokkaa kuin kotona, mutta toisaalta sitten on myös niitä kivoja juttuja. Ensi kesänä sitten taas viimeistään pidetään Möhkön ja Kirpun kanssa kivaa.
Se, että koirilla ei ole lupa tulla sohvalle, ei tarkoita, että ne joutuisivat nukkumaan kovalla lattialla ;)
Harmi että tuo kuva on epätarkka, se vaan kuitenkin oli “paras” tuosta kuvasarjasta, oli pakko julkasta.
Tein eilen lyhyen työpäivän. Kahden aikaan lopetin ja lähdin koiruuksien kanssa pieneen metsikköön kävelemään ja koirapuistoon. Koirapuistossa oli pienten puolelle kaksi koiraa joten menimme isojen puolelle koska se oli tyhjä. Dani kiipesi sielläkin heti pöydälle vaikka liuskassa puolat alkoivat huomattavasti korkeammalta ja olivat paljon harvemmassa kuin pienten puolella. Tänään kävellään tonne Martinlaakson koirapuistoon nakkipaketin kanssa. Siellä on muistaakseni putki (siltarummuista tehty) ja puomi. Ja oiskohan ollu rengas. No, se nähdään iltapäivällä.
Eilisen metsäreissun jälkeen jouduin pesemään koirien tassut kun ne oli niin mustat. Ja Möhköparalta olen joutunut leikkaamaan “villahousut” lähes kokonaan pois, kun niihin on tarttunut oksia. Ei oo kaunis ton koiran takapää tällä hetkellä, ei ;)
Hemmetin helposti noi kyllä oppii uusia asioita, tai siis muistavat vanhoja oppimiaan. Kun me tullaan tommoselta kurareissulta kotiin ja sanon eteisessä “vessaan”, molemmat kävelee nätisti vessaan ja jäävät odottamaan sinne, että mä tulen kuivaamaan tassut, antamaan namin ja luvan poistua. Ton ne oppi muistaakseni vuosi sitten, kun oli semmoset lumikelit, että koirien tassut ja mahan alunen oli täynnä lumikokkareita aina lenkin jälkeen.
Olin eilen työkavereiden kanssa “yhdellä”. Oikeasti join (vaan) neljä :) Kolmannen jälkeen bongisin jo itteni ulos. Olin melkein juonut sen kolmannen loppuun kun vielä yksi kouluttaja liittyi seuraamme. Kyseessä on varsin mukava mies, joten päätin ottaa vielä yhden.
Kun klo 20.30 aikaan ilmoitin lähteväni kotiin kusettamaan koiria kaksi meidän 3-kymppistä kouluttajamiestä ilmoitti: “Ai sinä lähdet kotiin? Mikäs helvetin väärin päin -päivä tämä on, kun Jane lähtee näin aikaisin kotiin”. “Kiva” huomata että meidän nuorilla miehillä on musta tommonen käsitys. Tosin eihän he väärässä olleet, mutta ihan kaikkea ei kaikkien tarttis huomata ;)
Tulin kotiin, vaihdoin ulkovaatteet päälle ja kävelin koirien kanssa “nakkikiskalle” ostamaan mulle ja teinille hampurilaiset. Semmoset, joissa on kaikki mahdollinen. Ja hyvää oli :) Pelottaa taas tuo maanantainen vaa’alla käynti.
Ai niin, kävin jossain vaiheessa viikolla vaa’alla ja paino oli 74,3, joten ihan kaikki ei tullut laivareissulla takas. Mä olen juonut tällä viikolla aika huonosti, vettä on mennyt vaan semmonen reilu litra päivässä, joten en usko, että paino on tällä viikolla, tai siis vajaassa viikossa, pudonnut. Nyt tarttis taas jostain löytää se into, joka oli jokin aika sitten. Ehkä se tulis, jos paino olis pudonnut vaikka vaan pari sataa grammaa.
Viime yönä nukuin taas pitkät ja hyvät yöunet. Sammutin valot joskus ennen puolta yötä ja heräsin puoli yhdeksän aikaan. Nyt särkee päätä, nukkunut liikaa. Mutta eiköhän se tästä tokene.
Tänään täytyy kävästä tallilla allekirjottamassa viime vuoden tilinpäätös. Sitten kauppaan. Tarjoustalossa on pakko käydä, kaikki pesuaineet, niin pyykin kuin tiskinkin, on loppu. Ja ruokakaupassa käyn kanssa. Olen jo miettinyt koko ensi viikon ruuat valmiiksi (lasagnea, kalakeittoa ja broilerilaatikkoa). Tosin sen verran menee uusiksi että teini kysyi eilen voitaisko me syödä tänään jotain “tosi kivaa”. Tosi kivaa ruokaa on tortillat, hampurilaiset ja pitsa. Siis itse tehdyt. Tortilloja hän söi tällä viikolla kaverinsa luona, mä en taida jaksaa ruveta keittämään tomaattisoossia joten taidamme syödä hampurilaisia. Ja onhan se totta, että noi on “tosi kivoja” ruokia. Ensiksi sen vuoksi, että noissa kaikissa on sen verran tekemistä, että mä en niitä yksin suostu tekemään, vaan ruoka tehdään yhdessä. Toisekseen noiden hampurilaisten ja tortillojen “kasaaminen” oman mielen mukaiseksi on kivaa puuhaa. Ja ruokailu kestää normaalia pidempään, eli noissa ruuissa on kyllä hyvin voimakas sosiaalinen puoli.
Kaikki tän illan kutsut jätän väliin. Mua ei nyt jaksa huvittaa yhtään mikään. Mä mieluummin istun kotona sohvan nurkassa ja luen kirjaa, kudon villasukkaa tai toljotan apaattisena telkkaria. Näköjään olen taas vaiheessa, jossa yksi meno viikonlopulle riittää. Ens perjantaille on taas sovittua menoa.
Ens viikolla olis karkauspäivä. Vois kosia. Mutta en kosi. Ei ensinnäkään ole ketään ketä haluaisin kosia ja toisekseen mun ompelukone on rikki, joten joutuisin menemään äidin luokse ompelemaan hameen. Tai sit pitäis tehdä joku semmonen, jonka sais saumurilla tehtyä.
Mä olen jostain syystä eilen ja tänään miettinyt tätä nettitreffailua aika paljon. Johtuu ehkä siitä, että mulla on täällä taas muutama jotka vinkuu treffeille tai pillua. Mulla on parikin sellaista tuttavaa / kaveria / ystävää, jotka tapaa netin kautta paljon vastakkaista sukupuolta olevia ihmisiä. Mutta mä en jaksa kiinnostua kasvottomista ihmisistä. Eikä valokuvan lähettäminenkään mitään auta. En mä kiinnostu edes niin paljoa, että lähtisin käymään sillä kuuluisalla “kahvilla” (jolle en siis lähde muutenkaan). Joku sitten välillä aina intoutuu kirjottelemaan sähköposteja ja niitähän mä kyllä tykkään kirjoittaa, mutta nekin “suhteet” kuivuu aika nopeesti pois. Milloin minkäkin takia. Mahtaako johtua siitä, että nämä ihmiset ovat vain tietoliikenneyhteyksien päässä vai mua tällä hetkellä vaivaavasta yleisestä kiinnostumattomuudesta miehiä kohtaan?
No, mitä sillä oikeestaan on väliä, mä olen helvetin tyytyväinen elämääni ilman miestä :)
Asia vaan on mietityttänyt lähinnä siltä kantilta että mikä näissä muissa ihmisissä on niin erilaista kuin minussa. Onko se yleinen luonnekysymys vai onko kyseessä se, että näillä muilla on halu (joillakin jopa hinku) löytää se Elämänsä Ihminen.
Uusista pillereistä ei muuten enää tässä kuussa (toinen kuukausi) tullut välivuotoja, kiva :) Nyt odottelen kuukautisten alkua. Ainakin nyt on vatsa kipeee, toivottavasti ei mene yhtä tuskaiseksi kuin mitä oli viime kerralla. Toisaalta jos näillä pilleriellä vuodot pysyy aisoissa (kuten oli ainakin viimeeksi), niin kyllä mä sen takia olen valmis pienet kuukautiskivut sietämään.
Ja huuliherpes on rupivaiheessa. Käytin ensin monta päivää niitä Compeedin laastareita, mutta kun se rakkula ei ruvennut kuivumaan ollenkaan, jätin laastarin pois - kun ei ollut asiakastapaamisiakaan. Heti kun laastari oli ollut pari tuntia poissa, rakkula kuivui. Totesin jo, että jos tämä perkeleen vaiva vielä uusii, niin ens kerralla ostan lääkkeen, jota käytän muulloin ja sitten asiakkaiden luokse mennessä laitan sen laastarin. Toki se laastari näkyy, mutta se peittää ton rakkulan tosi hyvin. Ja vähemmän ruma ja äklöttävä se pieni muovilaastari on kuin herpesrakkula tai -rupi. Mutta edelleen mua vituttaa että piti saatana nyt sitten vielä tämäkin vaiva saada!
Kurkkukaan ei ole vielä kunnossa. Se ei ole kipeä, mutta ääni on painuksissa. Enkä mä ole viime viikolla edes ollut kouluttamassa, joten äänihuuleni ovat saaneet levätä. En ymmärrä. Tänään on ensimmäinen aamu, jolloin olo ei enää ole tukkoinen, joten paranemista selkeästi tapahtuu, toivottavasti myös kurkkuni tokenee viikonlopun aikana. Pääsis ens viikolla urheilemaan.
Nyt menen raivaamaan keittiön, odotan että aamukahvi tulee ulos (mä reagoin kahvin diureettisuuteen tosi voimakkaasti) ja sitten lähden tallille ja kauppaan. Sen jälkeen jotain lounaan tynkää ja koirien kanssa “reenaamaan”.
Huomasin muuten tossa justiin, kun valkkailin tämän kirjoituksen aiheita että mulla ei ole pitkään aikaan ollut uniongelmia. Oiskohan perkele sentään sittenkin niin, että se johtuu stressistä. Vaikka mä en omasta mielestäni ole edes kokenut stressiä. Teinhän mä syksyllä helvetin pitkiä työpäiviä ja koko ajan oli joku homma tekemättä, mutta en mä kokenut sitä stressaavana. Mä ehkä joudun miettimään tätä asiaa tosi tarkkaan kun seuraava unettomuusjakso alkaa.
Olen nukkunut 8 - 10 tunnin yöunia ja sen lisäksi 20 - 30 minuutin päiväunet joka päivä. Silti väsyttää aina vaan. Rupeiskohan olemaan kevätväsymystä?
Olen sen verran tukkoinen vielä että peruin tämän päivän ratsastustunninkin. Harmittaa, mutta en viitsinyt lähteä sinne röhimään ja vetämään itteäni ihan piippuun. Harmittais vaan, jos tunti menis siihen, että suurimaan osan ajasta joutuis menemään käyntiä jossain poissa toisten tieltä.
Koiruudet tuli tiistai-iltana. Tiistaina ei tehty vielä “mitään”, kunhan kotiutuivat. Ja upeesti molemmat kotiutuikin, kyllähän tämä rupeaa olemaan niille jo niin tuttu paikka. Kirppukaan ei ole kertaakaan paskonut sisälle. Ei edes tänään päivällä, vaikka olivatkin kuusi tuntia kaksin täällä. Hienoa :)
Eilen käytiin päiväkävelyllä koirapuistossa. En viitsi mennä noiden kanssa iltaisin kun siellä on muita koiria. Noi ei oikein välitä muista koirista. Möhkö murisee ja näyttää hampaitaan, Kirppu pelkää eli juoksee karkuun ja räksyttää. Ja kyllä niillä oli hauskaa. Ei ne aikaisemmin ole tuolla tavalla koirapuistossa juosseet ja nauttineet. Ovat kai vihdoinkin tajunneet mistä koirapuistossa on kysymys :) Kun päästiin koirapuistoon sisälle, Möhkö kiipesi ensimmäisenä agility-pöydälle ja katseli sieltä tosi ylpeän näköisenä: “kato, mä osaan vielä” :)
Kirppu on leikkinyt täällä ollessaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin, sekin on selkeä merkki siitä, että sen on hyvä olla täällä.
Mä tein eilisen päivän etätöitä kotona, tänään oli se “työhaastattelu”. Minusta se meni ihan hyvin, mutta katotaan nyt. Ihan täytenä yllätyksenä mulle tuli se, että koulutuksissa olisi myös myynnillistä koulutusta. Mä en ole koskaan kouluttanut myyntityötä ja veikkaan että se ei ees olis kauheen helppoa, minä kun en ole myyjä. Olen mä sitä nuorempana kokeillut, mutta ei vaan oo mun juttuni. Kerroin asiakkaalle ihan suoraan, että en ole kouluttanut enkä ole myyjä, mutta toisaalta, kyllähän ihminen oppii mitä tahansa, jos on hyvä kouluttaja ja motivaatio kunnossa. Toisaalta mä en tiedä vieläkään haluaisinko mä ton homman. Nyt sitten vaan odotellaan mitä asiakas sanoo ja “murehditaan” asiakkaan päätöstä sitten kun se tulee.
Tänään ei koiruuksien kanssa tehdä mitään kivaa ulkojuttua, iltalenkki tehdään vähän normaalia pidempänä, koska tänään on käyty vaan aamulenkillä ja sen jälkeen kahdella pikapissalla. Mutta kivaa me tänään tehdään, nimittäin nakkipiiloja :)
Toivottavasti huomenna on kiva ilma, voitais lähteä käymään siinä koirapuistossa, jossa on agilityesteitä ja treenata niitä vähän. Mettäänkin olis kiva mennä, täytyy käydä vaikka illalla tossa lähimettässä kattomassa miten helvetin märkää siellä on.
Viikonlopuksi en oikein ole suunnitellut mitään. Kutsuja on kyllä muutamia. Eräs naishenkilö lähti eilen mökilleen ja kutsui mut koiruuksien kanssa sinne, mutta ei noiden kanssa voi lähteä, kun ne ei osaa pysyä takapenkillä, vaan niiden on päästävä etupenkille. Eikä ne ole koskaan kulkeneet vain kuskin kanssa, aina on ollut joku muu pitämässä niitä. En siis uskalla lähteä. Eräs mies kutsui viikonlopun viettoon “jonnekin”, lähinnä siis mielessä oli joku hotelli- tai kylpyläviikonloppu. Ei onnistu. Eräs toinen mies kutsui lauantaina “yhdelle”, se on ehkä jopa toteutettavissa. Ja eräs kolmas kutsui luokseen viettämään koti-iltaa. Sekin olis ehkä toteutettavissa.
Toisaalta ennen kuin olin saanut yhtäkään näistä kutsuista, olin ajatellut, että kävisin vuokraamassa leffan, ostaisin kilon irtokarkkeja ja pullon punaviiniä. Sitten hakisin vielä pitsan ja noilla oliskin hyvä sitten vaan levittää persettään sohvalla :)
No, lauantaihin on vielä pitkä aika, katotaan mitä teen.
Huomenna on ehkä mentävä duuniporukan kanssa olueselle. Ainakin jos mun ehdotukseni paikasta menee läpi. Olis vähän noloa ehdottaa omaa “olohuonetta” paikaksi ja jättää itse menemättä ;)
Jotenkin tää “toimettomuus” tuntuu nyt ikävältä. Töissä ei oo kiirettä, mulla olis aikaa tehdä vaikka mitä, käydä jumpassa ja muuta, mutta kunto ei vielä anna periksi. Eli mä siis vaan röhnötän sohvalla ja kauhulla odotan kiireistä ensi viikkoa. Silloin toivottavasti olen jo kunnossa, mutta mistä mä sitten taas revin ajan liikunnalle? Onneksi on noi rotat, tulee ainakin oltua vähintään tunti joka päivä ulkona. Ja olenhan mä lukenut tosi paljon.
