Uusi haaste?
31. Tammikuu, 2008 @ 18:52 kirjoittaja jane
Olen 1,5 vuotta sitten ensimmäisen kerran - ja säännöllisesti sen jälkeen - sanonut esimiehelleni olevani kiinnostunut erään tietyn tuoteryhmän kouluttamisesta. Tänään mulle tarjottiin ko. tuoteryhmästä mielenkiintoista projektia. Kyseessä olisi huhtikuun puolesta välistä toukokuun loppuun kestävä koulutusruljanssi. Seitsemän eri paikkakuntaa. Vähintään viikko per paikkakunta. Mun kollega olisi toinen kouluttaja (parasta olisi, jos meitä olisi kolme) ja minä toimisin pääkouluttajana. No juu, hotellikuolemahan tuossa tulee, sille ei voi mitään. Onneksi Helsinki on yhtenä paikkakuntana, sen vois yrittää napata itelleen ;) Lisäksi Jyväskylä on kaukaisin paikka, joten mukana on myös paikkoja joista voi vaikka kerran viikossa ajaa kotiin yhdeksi yöksi, jos siltä tuntuu.
Pari ongelmaa vaan on: meillä ei firmassa ole kenelläkään muullakaan tuoteryhmän osaamista, joten mun pitäis ehtiä ennen huhtikuun puolta väliä kouluttautua tuoteryhmään ja tehdä materiaali.
Lisäksi vielä jossain vaiheessa ennen juhannusta on tulossa mun nykyisistä koulutustuotteista iso ja mielenkiintoinen projekti, jonka ehdottomasti haluan tehdä. Eikä kysymys ole vaan siitä, että ehdottomasti haluan vaan siitä, että mun on pakkokin osallistua siihen jollain tavalla. Ilman mun apua sitä ei pysty kukaan muukaan meillä hoitamaan.
Ja sitten vielä mulla on kalenterissa huhtikuulle muutama semmonen merkintä, jotka mun on melkeinpä pakko hoitaa ite, eli pääsisin tuon uuden tuoteryhmän koulutuksiin kiinni vasta keskiviikkona 23.4, kun tarkoitus olisi aloittaa jo 14.4.
Hitto!
Kyllä mä tartun tohon haasteeseen! Jos se vaan ei tyssää tohon huhtikuun aikatauluun. Mulla olis hyvin aikaa kouluttautua tuotteeseen sekä tehdä koulutusmateriaali. Kalenterissa ei 17.3. jälkeen ole kuin huhtikuun puolella noi muutamat “pakolliset” jutut.
Ja ennen 17.3. on jo jotain semmosia puolikkaita päiviä, joita voin laittaa muiden hoidettavaksi, joten kyllä mä kerkeen. Varsinkin kun niiden koulutusten aikana ei kerry ylimääräisiä tunteja kuin matkatunneista.