Halpa shoppailukierros
26. Tammikuu, 2008 @ 18:05 kirjoittaja jane
Kävin Sellossa “shoppailemassa”. Etsin edelleen niitä talvikenkiä töihin sekä tummaa pitkää takkia myös työkäyttöön. Käsilaukun vuori rupeaa sanomaan sopimustaan irti, eli uuden käsilaukunkin tarvitsisin.
Mä en ole noiden käsilaukkujen suhteen yhtään “tyypillinen nainen”. Mulla on arkikäytössä vain yksi käsilaukku ja sitten kun käytössä oleva käsilaukku sanoo sopimuksensa irti, ostan uuden. Siihen on kaksi syytä: olen kranttu (myös) käsilaukkujen suhteen. Lisäksi mun käsilaukku on niin täynnä tavaraa, että jos sen joka päivä vaatteiden mukaan vaihtaisin, niin joutuisin heräämään puoli tuntia aikaisemmin, jotta ehtisin siirtää kaikki tavarat laukusta toiseen ;)
No joo… Kolmet kengät sovitin, ensimmäisissä oli niin levee varsi, että niitä ei olis voinut pitää hameen kanssa. Toiset tuntuivat heti jalkaan epämiellyttävältä. Tosin mietin jo hyllystä ottaessani että mahtavatko ne olla liian seksikkäät työkäyttöön, joten en ehkä olisi kuitenkaan ostanut niitä. Kolmannet tuntuivat myös heti sovittaessa jalkaan huonoilta. Muita sovittamisen arvoisia en edes nähnyt. Taitaa jäädä tältä talvelta uudet työsaappaat ostamatta.
Takkeja sovitin vissiin viittä tai kuutta. Ensimmäinen oli niin kaunis. Siis oikeesti niin kaunis. Mutta se oli nilkkapituinen eli aivan liian pitkä työkäyttöön, autoon on hankala könytä niin pitkän takin kanssa. Ja koska mulla on jo hemmetin nätti nilkkapituinen ns. parempi takki, niin jätin sitten takin kauppaan.
Haloselta löysin kivan takin joka istui mun päälle hienosti. Hinta 260€ -20%. Päätin että jos en kivempaa löydä, käyn ostamassa takin pois. Mutta sitten kävi onnettomasti: löysin Haloselta AiWan Upeen Takin! Hinta yli 400€. Työkäyttöön tuleva takki. Ei kiitos. Järki voitti, en ostanut takkia. Mutta sen jälkeen se kiva takki ei enää tuntunut miltään, joten sekin jäi sitten kauppaan :(
Käsilaukuista en ensimmäistäkään ottanut edes pois naulakosta tutkiakseni sitä tarkemmin. Näin paljon kivan näköisiä käsilaukkuja, mutta. Käsilaukkumuoti näyttää tänä päivänä olevan lyhythihnaista mallia, eli ihan vaan kädessä pidettävää mallia. En mä voi semmosta ostaa. Mä raahaan töissä lähes kahdeksan kiloa painavaa salkkua joten käsilaukku on hyvä saada olkapäälle, että jää toinen käsi vapaaksi.
Yhtä sellaista kädessä pidettävää käsilaukkua kokeilin edellis viikolla Citymarketissa, mutta ei se ainakaan talvitakin kanssa mahtunut olkapäälle. Joten sellaisia on turha edes ruveta tutkimaan.
Lindexiltä sentään löysin niitä mun “omia” alushousuja mustina, joten niitä ostin.
Säästin siis huimasti rahaa. Arvioiden takki 250€, saappaat 100€, käsilaukku 40€. Eli noin 400€:n säästö. Tuli muuten hyvä tuntipalkka :)