Kuukausiarkisto Joulukuu, 2007

Masis

28. Joulukuu, 2007 @ 19:47 kirjoittaja jane

Mulla oli tänään varmasti elämäni huonoin ratsastustunti! En mä viitti ees kertoa mikä kaikki meni pieleen, koska ihan kaikki meni aivan totaalisesti päin helvettiä! Liian vaikea hevonen mulle ja mulla huono päivä, eihän se muuta tarvi.
Ja jotenkin mä eilen erehdyin kuvittelemaan että mulla oli huono tunti.
Perkele! Mä olen ihan maassa.
No, eikös tämä vuoden vaihde ole sitä aikaa jolloin ihmiset suunnittelee uusia harrastuksia. Josko mäkin sitten sitä runon lausuntaa tai pitsinnypläystä?

Nyt riittää!

27. Joulukuu, 2007 @ 11:46 kirjoittaja jane

Arvatkaas mitä mä tein eilen.
En mitään!
Tai no, toi on liiottelua. Pesin mä koneellisen pyykkiä.
Mutta eilinen perseen levittäminen sohvalla teki hyvää. Nyt on sellainen fiilis, että täytyy ruveta tekemään jotain. Ei enää huvita vaan maata ja olla. Olen täynnä energiaa. Eilen jos olisin lähtenyt salille ja tehnyt kotitöitä ja muuta, olisin tehnyt niitä itseni pakottaen, nyt ei tarvitse :)
Olen myös nukkunut hyvin. Vaikka nukkumaan käyminen onkin venynyt vähän turhan pitkäksi, “kiitos” siitä joulupukille ja uudelle sudoku-kirjalle *murisee* ;)
Tänään käyn kirjastosta lainaamassa jonkun kirjan. Ei pidä ottaa liian hyvää kirjaa, ettei se sitten valvota sängyssä makoilijaa.
Mutta nyt toimintaa!

Joulunpyhät ohi

26. Joulukuu, 2007 @ 08:06 kirjoittaja jane

No niin, ne on nyt sitten meikäläisen osalta vietetty, joulunpyhät. En ole jouluihminen mutta jouluruuista pidän ja haluankin vielä joskus (sitten kun teini “voi” viettää joulunsa jossain muualla kuin minun kanssani) viettää joulun ilman tätä kaikkea jouluhössötystä. Syödä jouluruokia vaikka kuukausi ennen joulua tai kuukausi joulun jälkeen ja jouluna vain viettää ylimääräisiä vapaapäiviä. Tämän vuoden joulun kulusta kirjoitan sitten jossain vaiheessa kun olen pirteämpi.
Tänään ei enää onneksi ole mitään joulujuttuja. Teini lähtee isälleen ja mä olen illan yksin kotona.
Ruokakaupassa täytyy käydä. Paistoin sunnuntaina kalkkunarullan ja sen kanssa täytyy käydä ostamassa jotain syötävää. Röstiperunat tuntuu tällä hetkellä hyvältä vaihtoehdolta. Tai sitten vois tehdä jotkut uunissa valmistettavat perunat ja syödä niitä myös huomenna. Katotaan nyt, miten aikaan saavalla tuulella mä olen ;)
Nyt alkaa viikon loma. Tai siis virallisesti pidän saldotunteja pois. Johan tässä jo onkin monta päivää vaan maattu ja oltu, joten jonkinlaista toimintaa täytyy tälle loma-ajalle suunnitella. Ei kuitenkaan liikaa.
Tässä asiat, jotka “täytyy” nyt loman aikana hoitaa

 

  1. Harrasta joka päivä jonkinlaista liikuntaa
  2. Nuku paljon
  3. Siirrä viimeistään viikonloppuna rytmi taas normaaliksi
  4. Tee palkkatöitä korkeintaan kaksi tuntia päivässä
  5. Tee vähän jotain tarpeellista kotona
    1. Siivoa keittiön kaapit
    2. Siivoa kylpyhuoneen kaapit
    3. Siivoa vaatekaapit ja -huone
    4. Hae vihdoinkin kellarista kirjalaatikot ja valkkaa divariin vietävät kirjat
    5. Tyhjennä pyykkikori pyykeistä

Salilla on tänään aamupäivällä jotain ohjattuja liikuntatunteja, mutta mä olen aika väsynyt (menin nukkumaan vasta klo 01.30 ja heräsin jo seitsemältä), joten taidan mennä vasta myöhemmin päivällä punttisalille. Salilla näyttää olevan vähän karsittu ohjelma nyt välipäivinä, mutta esim. lauantaina on vive-tunti, joten sinne menen. Huomenna on ratsastustunti.
Jouluaattona ja eilen lipsahti tuo nukkumaan meneminen vähän pitkäksi. Aattona menin nukkumaan klo 02 ja eilen tosiaan vasta 01.30. Kun rytmin saa lomalla pidettyä suhteellisen normaalina, ei paluu arkeen ole niin suuri järkytys. Joten jos en jo tänä iltana pääse ajoissa (ennen klo 23) nukkumaan, niin sitten viimeistään viikonloppuna hoidan asian kuntoon. Tosin edellisyön nukuin suhteellisen huonosti (”vieras” paikka) ja viime yönä uni jäi vähäiseksi, joten tuo ei varmaankaan ole mikään ongelma hoitaa homma pois päiväjärjestyksestä jo tänään. Mä en oikein ole koskaan tajunnut niitä ihmisiä, joilla on vapaalla sellainen rytmi että valvotaan myöhään ja nukutaan pitkään. Mikä niissä yötunneissa on mukamas parempaa kuin aamutunneissa? Vai onko kyseessä jonkinlainen “vapauden tunne”: kun ei tarvitse mennä nukkumaan ajoisssa, jotta myös pystyisi heräämään ajoissa.
Töitä “joudun” tekemään näillä vapailla. Ei se mua haittaa, onpahan sitten kevyempi lasku ens viikolla takaisin työelämään kun ei sähköposti laula hoosiannaa. Puhelimeen vastailen jos se sattuu soimaan ja sähköpostit katson kerran päivässä. Tosin veikkaan että tuo maksimissaan kaksi tuntia on liioiteltua, eiköhän mulla ole aika hiljasta.
Noi siivoamishommat teen tossa järjestyksessä ja teen niitä sen verran kuin jaksan ja viitsin, eli kaikkia ei ole pakko hoitaa tämän loman aikana. Keittiön kaapit on “pakko” siivota, kaikki muu voi jäädä johonkin toiseen ajankohtaan.
Mä tarttisin yhden talvitakin. Sellaisen jota voi käyttää farkkujen kanssa, joten ehkä käyn joku päivä kiertelemässä alennusmyynneissä.

23. Joulukuu, 2007 @ 11:54 kirjoittaja jane

joulu_1938iso.jpg

Maukasta ja tunnelmallista joulua kaikille!

-jane- & Teini

 

 

Kuva on Helsingin Energian sivuilta, Aleksanterin kadun joulukatu vuodelta 1949

Migreeni iski taas

23. Joulukuu, 2007 @ 10:46 kirjoittaja jane

Heräsin vähän yli seitsemän mutta päätin että ennen kasia en nouse sängystä ylös. Mulla oli aamupäivän toimintasuunnitelma jo valmiina (ja siihen sisältyi tunti jotain liikuntaa) kun se vihlas. Tällä kertaa etuoikealla. Perkele! Ei muuta kuin migreenilääke naamaan ja unta odottamaan. Se siitä urheilusta sitten tältä päivältä :(
Migreenin aikainen väsymys on ihan uskomatonta - mä olen täysin unessa vieläkin. Mutta toisaalta se on ymmärrettävää. Kun aivoissa on toimintahäiriö on täysin luonnollista että aivot haluavat suojella itseään ja laittavat jonkun unihormonin tai jonkun liikkelle. Niin mä sitten nukuin vielä reilun kaksi tuntia.
Mulla oli myös maanantaina migreeni, eli nyt on migreeniaalto taas päällä :( Itse asiassa migreeni varoitteli itsestään jo sunnuntai-iltana, vihlas kerran tuolla takaraivon puolella. Maanantaina ajelin moottoritietä pitkin asiakkaalle kun se rupeaa jyskyttämään. Ei auttanut muu kuin ajaa auto seuraavasta rampista ylös, ottaa migreenilääke ja keksiä mitä ihmeellisempiä juttuja että pysyy hereillä. Ei muuten ollut kivaa.
Olen nyt miettinyt että pitäiskö mun tehdä oma sivu tälle migreenille. Seurata sitä. Varsinkin kun mulla on pillereiden vaihto edessä heti vuoden vaihteen jälkeen ja gyne jo valmiiksi varotteli että ne saattaa lisätä migreenejä. En sitten kuitenkaan katsonut tätä asiaa niin suureksi. Lisäsin aihealueen “migreeni” ja merkkaan päivitän vanhat kirjotukset sen alle.
No, päivän ohjelma menee sitten uusiksi. Onneksi ohjelma koski lähinnä vain omia tekemisiä. Äidin luona pitää käydä tänään ja siihen on teinin menojen mukaan kaksi vaihtoehtoa: joko lähteä ennen klo 12 tai sitten klo 18 jälkeen, teinillä on joku meno klo 14 - 17. Menemme siis vasta illalla.

Lorvailututtaa

22. Joulukuu, 2007 @ 16:03 kirjoittaja jane

En mä ole saanut tänään mitään aikaiseksi. Jotain kotitöitä väsännyt mutta ulkoilusta tai muunlaisesta liikunnasta ei puhettakaan. Monta viikkoa meni niin ettei kerennyt (ollaanpas nyt taas rehellisiä: olen priorisoin asiat niin, etten ehtinyt) liikkumaan ja nyt on sitten taas potkittava itsensä siihen moodiin. Käytännöllisesti katsoen mä olen istunut koko päivän sohvalla ja pelannut Bubbelsia. Perkele!
No, mulla on vielä 9 päivää aikaa (laskin jouluaaton ja -päivän pois) potkia itseeni liikettä. Ei! Nyt ei voi odottaa 9 päivää. Mä teen sen huomenna. Huomenna hankin jotain liikettä niveliini. Olisipa yhtä mukavan näköinen sää, mitä tänään oli (ainakin Foreca ja FMI lupaavat niin), niin vois lähteä heti aamusta kävelylle.

Hommat hallinnassa

21. Joulukuu, 2007 @ 20:19 kirjoittaja jane

No niin. Joululahjat on ostettu ja paketoitu.
Palkkatyöt on tehty ja Out Of Office ilmoittaa että olen seuraavan kerran tavattavissa 3.1.2008. Tosin pakko mun on jonkin verran päivystää välipäivinä ja tehdä pari semmosta hommaa joita ei kerkee tekemään muullon.
Muutamaa tuntia vajaa sata tuntia on saldoja taas kasassa ja niistä pystyis nyt siis pitämään maksimissaan 30. Mutta en taida ottaa loppujakaan tällä kertaa rahana. Keväällä on ne uniklinikan tutkimukset, jolloin tulee lyhennettyjä työpäiviä. Lisäksi on yks risteily, johon tarvitsen kaksi päivää. Ja keväällä on teinin ylppärit ja niitä varten on otettava muutama vapaapäivä. Todennäköisesti tunteja kertyy keväälläkin (viime vuonna tuli yli sata tuntia), mutta varmuuden vuoksi pidän noi tunnit “jemmassa”. Otan sitten elokuussa pitämättömät tunnit rahana.
Eilen oltiin ystäväporukalla perinteisellä jouluglögillä ja lahjojen vaihdossa. Tänä aamuna mietin vielä sitä miten hyvä porukka toi on. Meitä on mun lisäksi viisi ja tulen kaikkien kanssa erinomaisesti toimeen. Ja kaikki tulevat kaikkien kanssa toimeen. Ryhmässä ei ole yhtään “ylimääräistä” ihmistä eikä kenestäkään voi sanoa mitään pahaa. Paitti sen yhden blondin miesjuttujen perässä ei aina pysty pysymään ;o
En mä nyt oikeesti jaksa kirjottaa! Taidan lämmittää mukillisen hehkuviiniä ja nauttia toimettomuudesta.
Huomenna täytyy käydä kaupassa, mutta mä voin hoitaa ostokset jossain pikkukaupassa. Kävin tänään ostamassa Stokkalta mädit, joten en tarvitse ruokakaupasta mitään kummosempaa, lähinnä sunnuntaiksi jotain ruokaa. Meinaan viettää ihan normaalin viikonlopun, siivoilua, pyykkejä, toivottavasti salilla käyntiä tai ulkoilua ja niin edelleen. Sunnuntaina käydään mummun ja Kaitsu-vaarin haudalla ja viedään äidin puolen suvun joululahjat äidille. Ja sunnuntai-iltana täytyy pakata, lähtö isän luo on aattona joskus klo 10 aikaan.

Mieleni minun tekevi….

20. Joulukuu, 2007 @ 10:29 kirjoittaja jane

Nyt tuli ihan semmonen fiilis, että on taas pakko päästä vähäksi aikaa pakoon! Tehdä joku samantyyppinen reissu, jonka tein elokuun lopulla. Mutta mihin on kiva mennä tähän aikaan vuodesta, kun ei ole luntakaan. Ei missään ole edes “kaunista”.
Täytyy surfailla. Katsella mitä etuja esim. “hotelliketjuni” tarjoaa.
Ai niin… Ja Porvoossahan on se yksi hotelli, jossa jokainen huone on sisustettu eri tavalla. Siellä on muistaakseni jotain itämaisia huoneita ja jotain meriaiheisia ja jotain… eikun Porvoon matkailun sivuille!
Jonnekin mä lähden välipäivinä - pakko päästä pois!

Vitsiä pukkaa

20. Joulukuu, 2007 @ 05:55 kirjoittaja jane

En tiedä, johtuuko tästä liian aikaisesta aamuhetkestä vai onko nää oikeesti niin hyviä, että näille voi nauraa vedet silmissä. Mun on nyt ihan pakko laittaa tää Hukkikselta saamani spämmi tänne blogiin. Josko nää naurattais muitakin yhtä paljon kuin mua ;)

 

Autoilijoiden selitykset

 

Seuraavassa tosikertomuksia vakuutusyhtiöiden vahinkoilmoituskaavakkeista, joissa autoilijat ovat pyrkineet lyhimmällä mahdollisella tavalla kertomaan vahingosta. Virheellinen kielenkäyttö ja kirjoitus voi joskus olla hauskaakin.

 

Tullessani kotiin ajoin väärään taloon ja törmäsin puuhun jota minulla ei ole.

 

Luulin että ikkuna oli alhaalla, mutta huomasin että se oli ylhäällä kun pistin pääni sen läpi.

 

Kaveri oli jokapaikassa kadulla. Minun täytyi kurvata monta kertaa ennenkuin osuin häneen.

 

Lähdin tienreunasta, vilkaisin anoppiani ja ajoin padon yli.

 

Yrittäessäni tappaa kärpästä, ajoin puhelinpylvääseen.

 

Olin ajanut 40 vuotta kun nukahdin rattiin ja jouduin onnettomuuteen.

 

Olin matkalla lääkäriin peräpään vaikeuksien kanssa kun kuningaspulttini antoi periksi ja aiheutti minulle onnettomuuden.

 

Kun lähestyin risteystä niin yhtäkkiä eräs merkki ilmestyi paikassa missä koskaan ennen pysähtymismerkkiä ole ilmestynyt. En voinut pysähtyä ajoissa estääkseni onnettomuutta.

 

Kerroin poliisille etten ollut loukkaantunut, mutta kun otin hatun päästäni totesin, että minulla oli kallonmurtuma.

 

Olin vakuuttunut että vanha herra ei ehtisi kadun yli kun osuin häneen.

 

Jalankulkijalla ei ollut tietoakaan minne mennä joten ajoin hänen yli.

 

Näin hitaasti liikkuvan, surullisen vanhan herrasmiehen, kun hän pompahti autoni katolta.

 

Epäsuora syy onnettomuuteen oli pieni kaveri pienessä autossa, jolla oli suuri suu.

 

Lensin autostani, kun se jätti tien, myöhemmin minut löysi ojasta pari eksynyttä lehmää.

 

Puhelinpylväs lähestyi. Tarkoituksenani oli kurvata kun osuin toiseen autoon.

 

Toinen auto törmäsi minun autooni antamatta varoitusta aikomuksistaan.

 

Törmäsin pysähtyneeseen kuorma-autoon, joka tuli toisesta suunnasta.

 

Kuorma-auto peruutti läpi tuulilasin vaimoni kasvoihin.

 

Olin ostanut taimia koko päivän ja olin matkalla kotiin. Tulin risteykseen ja yksi pensas hyppäsi eteen estäen näkökenttäni ja en nähnyt toista autoa.

 

Autoni oli laillisesti pysäköity, kun se peruutti toiseen autoon.

 

Näkymätön auto ilmestyi tyhjästä, osui autooni ja katosi.

 

Tööttäsin, mutta äänitorvi ei toiminut, sillä se oli varastettu

 

En voi maksaa korvausta, sillä vaimoni kuoli kolme vuotta sitten ja isoäitini elättää minut

 

Jalankulkija osui minuun ja meni autoni alle

 

Auto oli pysäköity kadun reunaan. Olin itse asioilla kun tulin auton luokse en itse huomannut koko asiaa mutta mukanani oli eräs mies nimeltä Virtanen, joka huomasi. Kyselimme lähistön ihmisiltä mutta kukaan ei osannut sanoa mitään.

Suojattu: Koska on mun vuoro ja yleistä aamuöistä lätinää

20. Joulukuu, 2007 @ 05:41 kirjoittaja jane

Tämä artikkeli on suojattu salasanalla. Syötä salasanasi: