Arkeen orjentoituminen alkaa

30. Joulukuu, 2007 @ 10:09 kirjoittaja jane

Tänä aamuna oli sitten herätyskello soittamassa vähän jälkeen ysin. Heräsinkin kyllä puoli tuntia ennen kuin kello soi, joten eiköhän tässä kohta ole jo nukuttu (tai laiskoteltu muuten vaan) ihan tarpeeksi :) Jos uuden vuoden päivänä ja keskiviikkona pääsis ylös jo kasilta, niin loppuviikko meniskin sitten jo ihan rutiinilla. Torstaina mulla on palaveri toimistolla vasta klo 10, joten herääminen kasilta riittää silloinkin. Ja perjantaina yritän tehdä vielä lyhennetyn työpäivän. Ainakin aamusta voi helposti lyhentää, kun jään etätöihin.
Kunhan olen saanut aamukahvin juotua, teen ton keittiön siivouksen loppuun. Eilen loppui taas aika kesken, mutta enää ei ole siivoamatta kuin laatikot ja työtaso. Heitin pois kaiken, jossa oli vuosiluku 2007. Ja muutaman säilykepurkin joissa oli vuosiluku 2005 :o Kummasti on kaapeissa taas enemmän tilaa, vaikka pois heitettävää oli yllättävän vähän. Taas sen huomasi, miten hyvä järjestys antaa paljon lisätilaa.
Kunhan kello tulee 12, lähden käymään kaupassa (ostoslista aattoa varten on valmis) ja salilla.
Tänään on ehdottomasti pidettävä itsensä hoito -hetki. Itse asiassa vähän pidempikin kuin hetki: kulmakarvat rehottaa niin, että mua tervehditään kohta veäjäksi Brezhnevin siskona, naamasta tippuu kohta iho, kun se on niin kuiva ja varpaankynsillä vois kiivetä puuhun. Nää on hyvin olennaisia asioita kun orjentoituu taas arkeen - ei tän näköisenä voi mennä “ihmisten ilmoille”.
Tänään on myös valmisteltava jonkin verran huomisia ruokia. Paprikat on heitettävä uuniin ja jälkiruoka on saatava jääkaappiin, mutta noi menee ruuanlaiton ohessa.
Töitä pitäis tehdä muutama tunti. Joko tänään tai huomenna. Jos tekis tänään, niin ei tarttis vastailla saapuviin sähköposteihin. Toisaalta jos tekis huomenna, vois vastailla niihin ja olla sitten avaamatta sähköpostia ennen torstaita.
Eiköhän tää täst :)
Nyt haen toisen kupillisen kahvia ja samalla keikalla laitan shampanjan jääkaappiin ja otan poron pakkasesta sulamaan.


0 vastausta merkintään “Arkeen orjentoituminen alkaa”

Artikkelin syöte Paluuviite
  1. Ei kommentteja

Kirjoita vastaus


*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image