Kiireisen viikonlopun kiireinen päivitys
25. Marraskuu, 2007 @ 20:52 kirjoittaja jane
Perjantaina tein melkein 12 tuntisen työpäivän. Menin illalla aikaisin nukkumaan ja nukuin hyvät ja pitkät yöunet. Heräsin kertaalleen vain silloin kun teini tuli abibileistä kotiin ja nukahdin saman tien takaisin.
Heräsin lauantaiaamuna 8.30 aikaan ja ehdin jumppaan. Tosin ei olis huvittanu yhtään lähteä, mutta otin itteäni niskasta kiinni ja raahasin perseeni sinne :) Yllättäen pukuhuoneessa oli myös ryhmäpäällikkömme Päämiehellä työskentelyn ajoilta. Ihmettelin kovasti mitä hän siellä tekee, koska hän asuu täysin toisella puolella Vantaata. Mutta hänen poikansa käy harrastamassa tässä lähellä, joten pojan ollessa harrastuksissa on äidillä aikaa käydä salilla :)
Tulin kotiin ja tein valkosipuliperunoita “pitkän kaavan” mukaan, eli raakapaistoin ne ennen uuniin laittamista. Sillä välin kun perunat muhi uunissa tein vajaan tunnin töitä.
Ruokailun jälkeen lähdin isäni luokse. Kotiin tulin vähän ennen klo 22. Join perjantailta yli jääneen glögin (reilu mukillinen) ja juttelin Youngsterin kanssa puhelimessa.
Sänkyyn käperryin klo 23.30 aikaan ja taas nukuin hyvin.
Kunnes klo 4.40 heräsin siihen kauhun tunteeseen että en laittanut illalla herätyskelloa soittamaan. Saman aikaisesti joku päässäni sanoi, että ei se haittaa koska nyt on vasta sunnuntai ja joku toinen sanoi, että ei se haittaa koska maanantaina ei tartte lähteä kotoa kuin vasta 11.30. Lopulta en tiennyt mikä päivä on ennen kuin avasin kännykän kalenterin.
Selkeesti rupeaa tulevat paniikkiviikot vaivaamaan :(
En sitten enää saanut unta vaan nousin ylös, päivitin blogin ja asensin duunikoneelle datakortin uusimman ajurin, nyt datakortti näyttäis taas toimivan :)
Takaisin sänkyyn päästyäni nukuinkin sitten melkein klo 11 saakka :) Ja sitten tuli kiire! Tänään oli veljen tytön 7-vuotisjuhlat ja mulla oli veljen tytöille ja siskon pojalle kudottuna villasukat. Mutta ne oli päättelemättä. Ja perkele, kun kaikissa sukissa oli kolmea väriä, niin sitä pääteltävää riitti. Olin sitten lopulta synttäreillä reilun puoli tuntia myöhässä.
Veljen kuopuksesta on tullut aivan ihana 3,5-vuotias tyttö. Hän oli jokin aika sitten vielä vähän jörö, mutta nyt niin ihana päivänpaiste että olisin niin mielelläni ottanut hänet mukaani.
Veljen luota ryntäsin sitten ratsastusseuran sääntömääräiseen syyskokoukseen. Olin sielläkin noin puoli tuntia myöhässä, mutta eipä mua kokoukseen oltu sitä ennen tarvittukaan. Ja nyt olen sitten vapaa seuran hallituksen toiminnasta :) Tai virallisesti vasta 1.1.2008, mutta 3.12. menen jo kouluttamaan seuraajaani ja hän saa siitä eteenpäin ruveta hoitamaan jäsensihteerin tehtäviä. Johan sitä tuli hallituksessa oltuakin kolme kertaa kaksi vuotta. Tais mulla olla vuoden tai kahden tauko jossain vaiheessa, mutta eiköhän kuus vuotta kaikien kaikkiaan riitä.
Kudoin kokouksen aikana yhdelle meidän opettajista joululahjaksi menevää villasukkaa. Tallin omistajan sisko sanoi mulle “ihana villasukka”. Hänellekin on menossa joululahjaksi villasukat :) Täytyykin katsoa miten paljon noissa on kokoeroa, jos laittaiskin hänelle noi, mitä nyt kudoin, kun hän niitä kehui.
Tallilta ajoin huoltoasemalle, tankkasin, tarkistin auton öljyt, lisäsin pissapojan nestettä ja tarkistin renkaan paineet. On se hienoa että autossa on hyvät renkaat, paineet pysyy tasasina. Ja yhtä hienoa on se, että autossa pysyy öljyt ja se on muutenkin täydellinen :) Ja mä haaveilen uudesta autosta, olen huono ihminen ;(
Kotimatkalla kävin kaupassa ja nyt on semmonen viikko edessä että on pakko olla hieman suunnitelmallinen. Ostin siis jo tänään ruuat myös huomiseksi ja tiistaiksi ja jopa valmistin sen tänään. Seuraavan kerran tarttee käydä kaupassa vasta keskiviikkona ja silloin täytyy tehdä ostokset lauantaiksi asti.
Kotiin tultuani oli vuorossa ruuan laitto, tiskit, vaatteiden silitys ja vajaan tunnin työrupeama. Teinille ilmoitin tänään, että hän joutuu seuraavan neljän viikon aikana ottamaan hieman enemmän vastuuta kotitöistä. Ehkä käymään välillä kaupassa, mutta ainakin hoitamaan pyykkihuoltoa hieman normaalia enemmän. Teini totes “ok” :)
Nyt mä olen ihan poikki ja valmis menemään sänkyyn.
Huomenna otan salikamat mukaan ja yritän ehtiä klo 17.05 alkavaan jumppaan. Voi tosin tehdä vähän tiukkaa, koska lähden Hämeenlinnasta klo 16. No, lievää ylinopeutta ajamalla se onnistuu kyllä, mutta se ei kuulu tapoihini, ei ainakaan työajoissa. En kokisi olevani yhtään tämän parempi kuski vaikka “uskaltaisinkin” ajaa 140 satasen alueella.
Oikeestaan olen onnellinen että tämä viikonloppu on ohi, sen verran on taas kiirettä pitänyt.