Mä vaan en repee!
20. Marraskuu, 2007 @ 19:01 kirjoittaja jane
Mulle olis tulossa ennen joulua vielä 19 koulutuspäivää (ensi maanantaista eteenpäin). Niistä viisi reissussa.Työpäiviä ensi viikon maanantaista jouluun on juuri tuo 19. Mulla on kuitenkin kaksi vapaapäivää, eli työpäiviä jää 17. Lisäksi on muita asioita joihin on osallistuttava: konferenssi vie puolipäivää ja lisäksi on yksi yhdistetty palaveri + joululounas. Eli päiviä jää 16. Ja sen lisäksi olisi se minimissään yksi (mieluummin kaksi) toimistopäivää viikossa. Jää 12 päivää.
Yhtälö on siis oikeasti mahdoton!
Onneksi youngsteri pystyy jo sijaistamaan mua sen ison valtakunnallisen asiakkaan töissä, joten hänelle saan 2 * puoli päivää. Ja erään ison asiakkaan koulutukset on sellaisia, että kuka tahansa kollegoistani pystyy ne tekemään. Niitä on ennen joulua kahdeksan. Noi reissussa olevat keikat on sellaisia, että niihin ei toistaiseksi pysty muut kuin minä. Mä lähden siis viideksi päiväksi reissuun!
Toivon että saan ton yhden ison asiakkaan (noin 4000 käyttäjää) annettua kokonaisuudessaa hoidettavaksi yhdelle kollegalle. Ei ole kenenkään kannalta mukavaa jos yhden asiakkaan luona käy kouluttamassa useita eri kouluttajia. Toki joskus se on ainoa vaihtoehto.
Tolla kaavalla mulle jäis siis ennen joulua 10 koulutuspäivää. Eli kaksi päivää voin tehdä toimistotöitä ;o
Onneksi mun ei tarvitse miettiä joulun “tekemistä”, muuten iskisi stressi.
Ai niin stressistä tuli mieleeni mun tän päiväinen stressiaiheeni. Se meni lopulta aivan upeesti!
Oikeesti kaikki mahdollinen meni ensimmäisessä tilaisuudessa pieleen mutta sitten ei auttanut muu kuin improvisoida. Ensimmäisen koulutuksen jälkeen asiakas sanoikin mulle: “hyvin sä sovelsit”. Tuntu muuten hyvältä :)
Loput kolme tilaisuutta menivätkin sitten jo huomattavasti paremmin. Itse asiassa jo kolmas oli sen tuntuinen, että mähän osaan jo tän homman :)