Naapurustossa tapahtuu

24. Lokakuu, 2007 @ 05:36 kirjoittaja jane

No johan täällä nyt tapahtuu. Ja valitettavasti ikäviä asioita. Sunnuntaina kun tulin salilta, huomasin läheisen talon “takapihan” edessä kolme ambulanssia. Kun pääsin talon kohdalle huomasin sen “etupihan” puolella palo- ja poliisiautoja. Hetken aikaahan se oli katsottava mitä tässä oikein tapahtuu. En oikein saanut tilanteesa selvää, mutta Maikkarin netin uutissivut valaisivat tapahtunutta myöhemmin illan aikana.
Ja tämä enemmän kuin ikävä uutinen oli eilisessä Iltalehdessä. Noi talot on vierekkäin, niiden välissä on vaan yksi poikkikatu. Ihan järkyttävää tommonen. Onhan ton äidin ollu pakka olla jossain aineissa jos on pienen lapsen jättänyt tolla tavalla ja “vaikuttanut sekavalta”. Ellei sitten kyseessä ole mielenterveyspotilas. Mutta jos niin on, niin sitten pistää ihmettelemään miten hän on tähän asti pärjännyt lapsen kanssa. Mikään ei muhun satu niin paljoa kuin se, että aikuiset ihmiset kohtelevat puolustuskyvyttömiä lapsia huonosti! Mitä tuollaisesta lapsesta tulee, jolle annetaan noin huonot eväät elämään? Ainoa toive hänen kohdallaan on, että hän pääsee sijoitukseen sellaiseen perheeseen, jossa ei ole kuutta muuta sijoituslasta. Vaikka suhteellisen “hyviä kansalaisia” kai noista sijoituskodeista tulee (en ole asiaan perehtynyt kovin hyvin, joten tämä on ihan mutua). Mun tekee niin pahaa!
Olen monet kerrat miettinyt miksi ihmiset, jotka eivät osaa tai halua huolehtia lapsistaan hankkivat lapsia. Enkä nyt tarkoita narkkareita tai alkoholestaja, jotka tulevat vahingossa (miten voi tulla vahingossa) raskaaksi eivätkä edes tajua olevansa raskaana ennen kuin eivät enää mahdu vaatteisiinsa, vaan aivan “tavallisia” ihmisiä. Tällaisia saattaa olla jopa omassa tuttavapiirissäni. Hyvin käyttäytyviä, töissä käyviä, “normaaleja” ihmisiä. Joilla sitten vaan joko naksahtaa joku päässä ja tempastaan kakaroita turpiin oikein kunnolla. En tarkoita nyt “normaalia” lapsen kurittamista, tukkapöllyä tai luunappia, vaan oikeeta väkivaltaa. (Taisin justiin hankkia valtaisan määrän kommentteja lapsettomilta ihmisiltä, jotka haukkuvat mut siitä että puhun “normaalista lapsen kurittamisesta”). Tai ei jakseta ruokkia heitä viikonloppuna. Tai viikonloppuna kossu maistuu niin paljon paremmalta kuin oman lapsen kanssa puistoon meneminen. Tota alakerran riitasten pariskuntaakin olen monasti miettinyt. Siinä huushollissa menee Sisu-viinaa useampi laatikollinen viikossa. Joka päivä sieltä kuuluu riitelyn ääniä. Ja todennäköisesti heillä on yksi aikuinen tytär, joka tosin ei enää asu vanhempiensa kanssa. Ovatko he aina olleet samanlaisia viinan käyttäjiä ja miten lapsi on silloin hoidettu? Vai onko lapsen muutettua pois kotoa elämä käynyt niin tyhjäksi että on sen vuoksi ruvettu dokaamaan? Tai onko tapahtunut jotain muuta, joka on saanut heidät tarttumaan pulloon.
Miten lapsi, joka saa omasta kodistaan huonot eväät elämäänsä aikanaan kasvattaa omat lapsensa? Muistelen lukeneeni että väkivaltaisuus kulkee ainakin osittain geeneissä, joten huonoltahan tuo yhtälö tuntuu. Pitäisikö väkivaltaisen lapsuuden kokeneille ihmisille tehdä sama, mitä Ruotsissa tehtiin mielenterveyspotilaille: pakkosterilisaatio? Juu, menee hitlerismin puolelle, mutta missä menee raja, jonka toisella puolella voidaan käydä rodun jalostusta? Voidaanko väkivaltaiset yksilöt kitkeä pois? Miksi emme voisi yrittää suojata tulevia viattomia ja avuttomia ihmisen jälkeläisiä?
Mietin pitkään jätänkö kirjoitukseni tuohon vai jatkanko vielä. Ensin ajattelin että jatkan kirjoitusta spekuloimalla sillä, mitä pitäisi tehdä alkoholistien, työttömien tai vain peruskoulun käyneille lapsille, mutta…. Jätin kuitenkin kirjoittamasta. Sitten mietin sitä, että pitäisikö mun laittaa joku loppukaneetti, jossa totean, että tekstin loppuosa on kirjoitettu täysin spekulointina, eikä kyseessä ole omat mielipiteeni tai näkemykseni. Ja se tuli nyt siinä sitten kirjoitettua.
Voi, nyt mä kaipaan niin kamalasti Amerikan Ystävää. Hänen kanssaan on ihana käydä (myös) tällaisia keskusteluja.


1 vastaus merkintään “Naapurustossa tapahtuu”

Artikkelin syöte Paluuviite
  1. 1

    Mia sanoi:

    Missä Jane on, moneen päivään ei ole tullut päivityksiä?

Kirjoita vastaus


*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image