Vuosi 1984, heinäkuu.
Todennäköisesti lauantai-ilta.
Olin juuri saanut ajokortin ja olin lähtenyt autollani (vm. -66, väri juuri tuo taivaansininen, hintaa 500 mk) viettämään iltaa silloiseen olohuoneeseeni, ravintola Finokseen (entinen Safari, nykyinen Helmi).
Illan aikana joku sai päähänsä että meidän täytyy lähteä Hangon Regattaan. Minä olin sen aikaisesta kaveriporukasta siinä vaiheessa ainoa joka oli edes jollain lailla ajokunnossa (olin varmaan juonut yhden sandyn (olutta ja spriteä, en ole koskaan pitänyt oluen mausta eikä siihen aikaan vielä ravintoloista saanut siideriä).
Niinpä mut rekrytoitiin kuskiksi ja meitä lähti porukka taksilla Espoon lahteen hakemaan kaverin isän autoa. Auto oli valkoinen 9000 turbo saappi.
Kello oli varmaankin jo aika paljon tuohon aikaan koska muistan että liikennettä ei ollut. Joten meikätyttö sitten antoi palaa! Mulla oli 80-lätkä vielä silloin (ja on muuten taas nykyään ;)) mutta surutta mä painelin menemään, kun oli niin hiAno peli alla. En osaa enää sanoa varmaksi että menikö jopa nopeusrajotukset rikki, mutta 8-kympin lätkä ei kyllä painanut mitään. Matka kuitenkin taittui ilman mitään ongelmia.
Osa Finoksen kantaporukasta oli mennyt jo aikaisemmin Hankoon viettämään viikonloppua ja yllättäen me törmättiin heihin. Eihän silloin mitään kännyköitä ollut, joten oli tosiaan ihan sattuman kauppaa että törmäsimme heihin.
Niin me vietettiin yö Hangossa ja ajeltiin joskus aamulla kotiin. Jouduin muuten Hangossa elämäni tähän asti ainoaan puhallusratsiaan.
Voi, tuolta Finoksesta on paljon muistoja. Siellä tuli vietettyä aikaa ehkä noin kolme vuotta. Mm. vietettiin teinin kummitädin 20-vuotissynttärit siellä. Henkilökunta kiros: “perkele, likat on käyneet täällä jo pari vuotta ja nuorempi niistä täyttää 20 vasta nyt. Meidän ikäraja on 20!!” ;)
Mistä nyt sitten moinen flashback?
Teini lähti eilen Taiteiden yöhön ja lähtiessään lupasi tulla viimeisillä julkisilla kotiin. Vähän ennen neljää hän soitti ja kertoi jäävänsä kaverin isoveljen luokse yöksi.
En sitten saanut unen päästä kiinni ja päässä rupesi pyörimään omat muistot tuolta iältä.
Miten yksinkertaista ja helppoa elämä silloin olikaan.
Sitä mä jaksan edelleen ihmetellä että mistä sitä rahaa aina riitti? Mulla oli sillon paljon enemmän rahaa “tuhlattavaksi” kuin nykyään. No, teinhän mä kesät ja joululomat töitä. Lisäksi viimesenä kauppaopistovuotena olin kaupassa töissä iltaisin ja aamuisin (koulu alkoi joskus vasta klo 11.30).
Ja kun ei päätoimisena opiskelija tarvinnut kotiin maksaa mitään ja isä maksoi opiskeluun liittyvät kulut, niin kai se raha sitten vaan yksinkertaisesti riitti.
Mietin myös sitä, että on tuo teini aivan eri planeetalta mitä mä olin tuossa iässä. Me ei olla teinin kanssa esim. kertaakaan hänen täytettyään 18 keskusteltu tuosta imoittamisvelvollisuudesta. Mähän lopetin omien menojeni ilmottamisen just samana päivänä kun täytin 18. Mulla oli se ajatus, että mun menemiset ei enää kuulu kotiväelle. Toki ilmoitin jos lähdin vaikka viikonlopuksi pois, mutta jos illalla lähdin baariin enkä tullut yöksi kotiin, niin mun mielestäni se oli täysin mun oma asiani.
Teini on joka kerta lähtiessään kertonut minne menee ja koska tulee. Ja jos ei ole tullut silloin kun on sovittu, niin on aina soittanut ja ilmoittanut.
Jospa kömpis takasin sänkyyn.
Sain tähän kirjoitukseen idean saamastani palautteesta. Ilmeisesti ihmiset eivät tiedä miten hyvin tunnen itseni. Tai sitten nämä ihmiset eivät oikeasti tunne minua. Niinpä teen tässä teille oikein syväluotaavan katsaukseen itseeni.
Itsensä julkinen syväluotaus on ollut mielenkiintoinen prosessi. Lähdin ensin etsimään löytyisikö netistä jotain listaa ihmisen “perusluonteenpiirteistä” tai jotain. Joku lista, jonka pohjalta voisi lähteä liikkeelle. Ei löytynyt. Ei siis auttanut muu kuin ruveta rustaamaan ylös luonteenpiirteitä joita keksi. Jaottelin heti mieleeni tulevat luonteenpiirteet kolmeen kategoriaan: vahvuuteni ja hyvät puoleni, heikkouteni, ongelmani. Jossain vaiheessa huomasin, että yksi kategoria puuttuu: luoteenpiirteet, joita minussa ei ole.
Seuraava ongelma olikin sitten se, että huomasin minussa olevan kaksi eri persoonaa: työminä ja vapaa-ajan minä. Esim. työminä on erittäin ahkera ja aikaansaava, vapaa-ajan minä taas on laiska ja saamaton. Työminän pinna venyy ja venyy ja venyy eikä se vielä koskaan ole asiakkaan nähden katkennut. Ratin takana mun pinnalla on pituutta noin 5 mm ja muulloin noin 1 cm. Totesin, että jätän työminän tämän ulkopuolelle ja käsittelen vain vapaa-ajan minää.
Opettajalle kerroin tästä tuotoksesta ja sain häneltä ohjeen: “Pyri katsomaan itseäsi sivullisena ja rehellisesti.” Juu, rehellisesti varmasti ja parhaiten se onnistuu silloin kun asettuu sivullisen asemaan. Mutta kenen asemaan? Rupesin miettimään sitä, millaisena muut ihmiset minut näkevät?
Kovaäänisenä itserakkaana huomion tavoittelijana?
Empaattisena ja muista huolehtivana ihmisenä, joka on aina valmis auttamaan apua tarvitsevia?
Aikaansaavana ihmisenä joka ei jaksa paikallaan pysyä viittä minuuttia kauempaa?
Patalaiskana paskiaisena joka mieluiten vaan makaisi sohvalla ja antaisi perseensä levitä entisestään?
Varmasti tuo kaikki pitää paikkaansa. Katsojasta riippuen. Joten helvetin vaikee ruveta katsomaan itseään sivullisen silmin. Kun ei tiedä kuka tämä sivullinen on.
Tämän tekstin kirjoittamiseen on mennyt pitkä aika.
Kun rupeaa kaivautumaan itsensä sisään on oltava tietyssä mielentilassa. Tarpeeksi herkässä näkemään kaikki puolet itsessään. Toisaalta on oltava tarpeeksi vahva myöntämään myös ne piirteet, joita ei ehkä haluaisi.
Mutta jotain olen saanut kuitenkin aikaiseksi :)
Vahvuuteni ja hyvät puoleni
Iloisuus
Toki mä mököttääkin osaan ja olla huonolla tuulella (varsinkin kun olen väsynyt) mutta pääsääntöisesti mä olen iloinen ihminen.
Peruspositiivisuus
Tämä on luonteenpiirre jota olen kehittänyt. Olen aikaisemmin ollut suhteellisen negatiivininen ja kaikki asiat oli yleensä aina päin persettä. Joitakin vuosia sitten totesin, että se ei ole mukava elämäntapa ja rupesin kehittämään itsestäni positiivisempaa ihmistä. Ja siinä olen onnistunut erittäin hyvin :)
Realisti
Mulla pysyy jalat tukevasti maan pinnalla. Joskus tosin on sen lisäksi pää pilvissä;)
Suorapuheisuus (löytyy myös osioista “ongelmani”)
Tämä on hyvin kaksijakoinen luonteenpiirre. Toisaalta on hyvä sanoa asiat suoraan ja rehellisesti, joskus on parempi pitää mölyt mahassaan. Tämänkin luonteenpiirteen pahimmat särmät ovat hioutuneet vuosien varrella. Hyvin usein nykyään jo mietin sitä, miten asian ilmaisen, eikä paukkase sitä suoraan päin toisen näköä.
Narsismi (löytyy myös osioista “ongelmani”)
Mulla sanottiin tän kesän aikana että mulla on narsistinen persoonallisuushäiriö. Luen tällä hetkellä Jarmo Myllärniemen kirjaa: “Narsismi - vamma ja voimavara”.
Narsistien Uhrien Tuki ry:n sivuilla narsistisesta persoonallisuushäiriöstä sanotaan mm: “Narsistinen persoonallisuushäiriö on oireyhtymä, johon kuuluvat muun muassa seuraavat
piirteet: itsekeskeisyys, manipuloivuus, hallitsevaisuus ja tunteettomuus.
Tunnetasolla tällainen ihminen on pinnallinen, impulsiivinen, kateellinen, toisia omiin tarpeisiinsa käyttävä, ihailua vaativa, itsestään ja ominaisuuksistaan suuria kuvitteleva, vastuuton, ei koe syyllisyyden tuntoa ja lisäksi hänellä on empatian puute. Hän ei ota riittävästi huomioon muita ihmisiä tai heidän tarpeitaan ja oikeuksiaan, vaan käyttäytyy ylimielisesti ja röyhkeästi. Hänellä ei ole kykyä tai halua myötäeläytyä toisen tilanteisiin tai tunteisiin. Narsismin avulla hän suojautuu pienuutta, avuttomuutta, keinottomuutta, kateutta ja riippuvuutta vastaan.”
Onhan mussa jotain noista piirteistä. Mutta jokaisessa meissä on. Toisaalta multa sitten taas puuttuu useita noista piirteistä (esim. empatian puute).
Se, miksi narsismi on mulla täällä vahvuuksissa ja hyvissä puolissa on se, että narsistina (ihailua vaativana) mä nautin työstäni huomattavasti paljon enemmän kuin jos multa puuttuisi tuo luonteen piirre.
Huumorintaju
Joidenkin mielestä mun huumorintaju on huonoa tai jopa sairasta. Mutta mä osaan nauraa. Myös itselleni. Olen muutenkin hyvin “nauravainen” ihminen, mua on helppo naurattaa. Silloin joskus ennen kuin meehen kanssa rupesimme seurustelemaan ja kävin sokkotreffeillä niin jos mies ei saanut mua treffien aikana nauramaan, oli suhde “tuhoon tuomittu”, enkä lähtenyt toisille treffeille.
Kanaemo-tyyppi (löytyy myös kohdasta “heikkouteni”)
Mä olen varmasti välillä viimesen päälle rasittava kun huolehdin muista niin kovasti. Tämä on sellainen luonteenpiirre, jonka avulla mua voi helposti päästä käyttämään hyväkseen.
Rehellisyys
Toki mäkin pystyn valkosia valheita tarvittaessa käyttämään, mutta peruslähtönkohtana on rehellisyys ja lupausten pitäminen.
Ulkoisesti itsevarma
Onko se sitten hyvä asia, jos on ulkoisesti itsevarma, mutta sisäisesti sitä ei oikeasti kuitenkaan ole? Ja onhan mulla tilanteita joissa mä oikeasti olen itsevarma. Esim. kun menen kouluttamaan. Mä tiedän osaavani asiani ja olevani helvetin hyvä kouluttaja. Mutta muuten mun itsetuntoni on kyllä huono.
En halua kertoa sen tarkemmin yksityiskohdista mutta olen suhteellisen nuorena elänyt elämänvaiheen jossa mun itsetuntoa on tarkoituksellisesti nuijittu alaspäin. En osaa enää sanoa mikä mun itsetuntoni on ollut sitä ennen, mutta noiden tapahtumien jälkeen se oli kyllä niin ruvella että ei ole tottakaan.
Sitten onneksi elämääni tuli nuori mies, joka sai itsetuntoni takaisin edes siedettävälle tasolle. Mees teki myös mun itsetunnolleni todella hyvää, mutta ei se kohdallaan ole vieläkään.
Kovahermoinen
Mulla kyllä hermo pitää tiukoissakin tilanteissa. Tai ainakin siltä se ulospäin näyttää. Ja useesti ei muuta tarvitakaan. Tähänkin on syynsä: mä olen meidän suvun oman sukupolveni vanhin. Ja joudun sen vuoksi hyvin usein olemaan se, joka pitää muista huolen, kun muut ovat murtumaisillaan. Tällaisia tilanteita ovat olleet mm. äidin miehen itsemurha ja mummun kuolema.
Flirtti
Meikähän flirttaa kenen kanssa tahansa, missä tahansa, koska tahansa.
Mahtaako tämä johtua siitä, että on huono itsetunto? Flirttailemalla sitä on helppo nostaa. Vai olenko mä muuten vaan flirtti luonteeltani?
Paitsi että en mä ihan aina pysty flirttaamaan. Silloin kun olen tosissani kiinnostunut jostakusta, menen ihan kipsiin enkä saa mitenkään osoitettua mielenkiintoani.
Sosiaalinen
Kuten Elisa aikaan mainosti itseään: “Aina ja kaikkialla. Kaikkien kanssa”.
Eksä nimitti mua sosiaaliseksi hössöksi. Mä tutustun uusiin ihmisiin hirmusen helposti koska voin koska tahansa ruveta juttelemaan kenen kanssa tahansa.
Yksi ihan verraton etu tästä on: mä tulen jonkin aikaa toimeen ihan kenen kanssa tahansa! Varsinkin jos tunnen ihmisen jo ennestään ja tiedän että en pidä hänestä, pystyn suhtautumaan asiaan oikein, ja tulen “erittäin hyvin” toimeen hänen kanssaan. Jos on pakko. Ja joskus on.
Itsenäinen
Mä osaan, haluan ja pystyn tekemään itsenäisiä päätöksiä. Ei mun tarvi saada keneltäkään henkistä tukea omiin päätöksiini.
Toisaalta…. mulle on myös sanottu: “oletkohan sä vähän liiankin itsenäinen”?
Heikkouteni
Heikko luonne
kaiken kaikkiaan. Mun on hirmusen vaikee välttää kiusauksia: suklaapatukka, vielä yksi siideri, vieraat miehet…. Joitakin asioita on sitten kyllä helpompi välttää kuin joitakin. Ja tarvittaessa kyllä se selkärankakin löytyy. Se on lopulta sitten kuitenkin vaan päätös. Tietoisia mun lankeemukset on.
Omahyväisyys
Mähän olen paras, ei sille mitään voi. Omahyväisyys on tiettyyn pisteeseen asti vahvuus, mutta jossain vaiheessa se kääntyy heikkouden (tai ehkä jopa ongelman) puolelle. Yksi luonteenpiirre joka kuuluu narsisimiin ja on mulla heikkouden puolella.
Prinsessamaisuus
Kun kuvittelee että on oikeasti pitänyt syntyä Sisiliaan mafiaperheen tyttäreksi, niin silloin voi myös kuvittella voivansa vaatia prinsessan kohtelua. Mä ehdottomasti vaadin että mies nostaa mut jalustalle. Hän ei saa palvoa mua, mutta hänen on nostettava mut jalustalle. Ja hänen on kohdeltava mua kuten prinsessoja kohdellaan.
Huono itsetunto
Tämä tuli aika pitkälti käsiteltyä vahvuuksissani (ulkoisesti itsevarma).
Temperamenttinen
Kun räjähtää, niin sitten räjähtää. Toisaalta sitten kun räjähdys on ohi, niin se on ohi. Mä lepyn hirmusen nopeesti.
Kanaemo-tyyppi
Minusta tämä voi vahvuuden lisäksi olla heikkous.
Materialisti
Ei tää mulla ainakaan vielä ole mennyt liiallisuuksiin asti. Ja tämä ominaisuus on varmaankin kotoa opittu. Isäni nimittäin on materialisti. Onneksi hän osaa nauttia elämästää myös muun kuin materian kautta.
Tämäkin luonteenpiirre on vuosien myötä loiventunut ihan älyttömän paljon! Materialisimiin auttaa kummasti se, kun huomaa että oikeesti se raha ei kasvakaan puussa ja on pakko suunnitella rahan käyttöä.
Ahne
Rahan perään. Mutta en pahasti. Vain sen verran että pystyn tyydyttämään materialistiset tarpeeni.
No joo… olenhan mä saatana ahne mässäilijäkin. Kun ruoka on oikeesti hyvää, mä syön ja syön ja syön…. en osaa lopettaa siinä vaiheessa kun vatsa on täynnä vaan sitten mennään nautiskelun puolelle ja syödään koska se maistuu hyvältä. Ja sen kyllä huomaa ;)
Johtaja-tyyppi
Mä hemmetin helposti otan kaveriporukassa(kin) johtajan roolin. Minä sanon minne mennään, mitä tehdään, miten tehdään jne.
Joskus on hyvä, että porukasta löytyy joku johtaja, mutta ei sitä aina kato hyvällä, kun yksi häärää “muiden yläpuolella”.
Kärsimätön
Asioiden on tapahduttava heti. Mielummin välittömästi. Tästä juontaa yksi mun motoistani: “parasta kun teet sen itse, niin tulee ainakin tehtyä. Ja kunnolla.”
Nipo
Kun minä kerran tiedän miten se pitää tehdä, niin sehän tehdään juuri niin kuin minä sanon. Ei millinkään poikkeamaa.
Ja astioiden on oltava kuivauskaapissa tietyssä järjestyksessä. Ja vessapaperin oltava telineessä oikein päin (viimeeksi tänään käänsin sen asiakkaan luona kun se oli väärin päin).
Piste.
Kunnianhimoton
Mun ratsastukselle asettamani kunnianhimot on hyvin matalalla ja niiden toteutuminen on asetettu siihen kun jään eläkkeelle.
En halua kisata ratsastuksessa. No, siihen että en halua kisata on isona syynä se, että mä olen huono häviäjä.
Mukavuudenhaluinen
Elämän olisi oltava mahdollisimman mukavaa. Mä saatan viettää koko sunnuntaipäivän aamutakissa ja maata suurimman osan ajasta sohvalla.
En mä tosin niin mukavuudenhaluinen ole, ettenkö voisi käyttää julkisia kulkuvälineitä. Tai ehkä mä käyttäisin aina taksia, jos mulla olis siihen varaa.
Itsepäinen
Kun meikäläinen jotain päättää niin se on ja pysyy. Tämä on osittain itsepäisyyttä, osittain tietysti myös sitä, että mä en kestä väärässä olemista. Eli saatan pitää kynsin hampain kiinni omasta “tiedostani” vaikka toinen todistaisikin “tietoni” vääräksi.
Ja arvatkaas mitä mä siinä vaiheessa teen? Ei, en mä sentään suutu. Mä vaihdan puheenaihetta ;D
Epäsosiaalinen
Sosiaalisuuden lisäksi musta löytyy tää täysin epäsosiaalinen puoli. On aikoja, jolloin mä en halua nähdä ketään, kuulla kenestäkään. Viimesin tällainen jakso oli kesäloman alussa. Tarvitsen myös aika paljon yksinäisiä hetkiä. Ratsastusleireillä käydessäni neljäs leiripäivä oli yleensä täyttä helvettiä: kun ei hetkeäkään saanut olla yksin!
Ongelmani
Bessewisser
Mä tiedän miten asiat täytyy oikeesti tehdä, jotta ne tehdään oikein. Mun tapani tehdä asiat on ainoa oikea. Aina ja kaikissa asioissa täytyy olla neuvomassa muita: tee se näin, niin se onnistuu.
Kaikkein eniten tää varmaan korostuu keittiötöissä.
OK, jos toinen on oikeasti asiantuntija, niin en mä toki silloin lähde neuvomaan.
Tätäkin luonteenpiirrettä olen kovasti pyrkinyt poistamaan. Sillon kun meehen kanssa ruvettiin seurustelemaan, mä jopa useesti pystyin pitämään pääni kiinni, ajattelin vaan mielessäni “voi tsiisus, miten se tonkin homman tekee, ihan päin persettä”. Mutta sitten tuli se vaihe jolloin ei enää “tarvinnut” tsempata. Ja kun toinen ei huomauttanut asiasta, niin eihän sitä sitten itsekään enää seurannut ja huomioinut.
Tän kanssa mulla on vielä paljon tekemistä!
Arvostelun vastaanottaminen
Mä en kestä muhun kohdistuvaa arvostelua. Mussahan ei ole mitään vikaa, mä olen täydellinen. Jos joku kehtaa arvostella tai kritisoida mua, mä puolustaudun heti: ei se ollut minun syyni, auringonpilkut aiheuttivat sen. Tai naapuri. Tai sitten se johtui siitä, että söin eilen liian vähän kasviksia. Tai jostain muusta täysin ulkopuolisestä asiasta sen on täytynyt johtua, enhän minä nyt… herttinen sentään!
Suorapuheisuus
Niin, onko se hyvä vai ongelma? Vielä vähän lisää malttia tämänkin asian suhteen niin hyvä tulee ;)
Narsismi
Niitä ikäviä narsismin piirteitä mussa ovat itsekeskeisyys, pinnallisuus, itsestäni ja ominaisuuksista suurten kuvittelu.
Itsekkyys, itsekeskeisyys
Minä-minä-minä. Minä aina ensin. Ei voi sanoa “aina”. Teini menee hyvin usein mun edelleni. Mutta kyllä mulle muuten se oma napa on kaikkein tärkein, muitten navat tulee vasta sitten mun napani jälkeen. Hyvin ristiriitainen luonteenpiirre, koska mun ystävät tuntee mut myös ihmisenä, joka on aina valmis auttamaan ja tekemään ystävien eteen paljon.
Innostuu helposti - kyllästyy ihan yhtä nopeasti
Mä saatan innostua jostain asiasta sekunnissa ja sitten kyllästyä siihen minuutissa.
Näin yksityiselämässä se aiheuttaa paljon keskeneräisiä asioita. Mä muuten olen ihmeen kauan jaksanut pitää tätä blogia. Ehkä siksi, että se ruokkii mun narsisimiani.
Mitä en itsestäni löydä?
Viisaus
Mä luokittelen viisauden kahteen kategoriaan: ns. arkiviisaus ja kirjan oppineisuus. Tuota kirjan oppineisuutta musta ei löydy. Mä olen hirmusen huono oppimaankaan asioita, jotka ei oikeesti kiinnosta. Tulee niitä “hauki on kala” -lukemisia harrastettua sellaisissa asioissa todella paljon.
Mutta jonkinainen arkijärki jos ei ihan -viisautta musta kyllä löytyy.
Tyhmyys
En mä pysty pitämään itteäni myöskään tyhmänä.
Vallanhaluinen
En mä kaipaa minkäänlaista valtaa. Mulle riittää se “valta”, ettää mä saan 500 kiloisen hevosen tekemään niin kuin haluan. Eikä sekään ole mitään oikeaa valtaa vaan eläin on opetettu tekemään niin.
Laskelmoiva
Joskus jopa toivon, että osaisin laskelmoida vähän paremmin.
Muistan joskus vuosia sitten kun ystävä yritti neuvoa mulle miten miesten kanssa pitää toimia: kun olet kiinnostunut hänestä, älä näytä sitä. Älä vastaa jokaiseen puheluun. Vastaa soittopyyntöihin vasta seuraavana päivänä. Älä aina ole valmis lähtemään kun hän pyytää…
Ei onnistu meikäläiseltä.
Toisaalta onko se sitten kuitenkin sitä tyhmyyttä?
Vai rehellisyyttä?
Kilpailuhenkinen
Juu, ei mun tartte kilpailla kenenkään kanssa mistään.
Enkä oikeesti edes halua!
Kilpaillessa voi jopa hävitä ja se olis kauheeta!
Kova
Tiedän, että mua pidetään kovana ja kylmänä ihmisenä.
Mutta näin minusta ajattelevat ihmiset, jotka eivät mua tunne.
Toki, jos joku mua tahallaan satuttaa, niin varmasti muutun kovaksi ja kylmäksi tuota ihmistä kohtaan. Mutta se on puhdasta itsesuojelua: en voi ottaa sitä riskiä että hän satuttaisi mua toisen kerran.
Perusluonteeltani mä kuitenkin olen …. en mä nössö ole, enkä pehmo… Olisinko mä normaali :)
Tehokas
Tehokkuutta löytyy ainoastaan viinipullon tyhjentämisessä :)
Ja sillon kun innostun jostain uudesta asiasta minuutiksi.
En usko horoskooppeihin, mutta härän totuushoroskoppissa sanotaan että “Teet työtä kuin hullu vaikka pohjimmiltaan olet vitun laiska paska” ja toi pitää niin paikkaansa :)
Ylpeä
Miksi mä olisin ylpeä? Ei mulla ole mitään syytä?
Eiko onhan mulla: teini.
Teinistä mä olen niin saatanan ylpee! Siinä on oikeesti niin upee poika, että…
Hänen kasvatuksensa onnistumisesta (ainakin vielä toistaiseksi) olen taputtanut itseäni olkapäälle moneen kertaan.
Mutta muita syitä ei sitten löydykään. Enhän mä ole esimerkiksi saavuttanut elämässäni mitään.
Ihmisenä mä olen aivan tavallinen, kuten kuka tahansa muukin.
En ole mensan jäsen, enkä sellaiseksi pääsisikään.
Naamaltani en onneksi ole kovin pahan näköinen, lapset ei rupea itkemään eikä peilit mene rikki.
Kroppa rupeaa olemaan jo selvästi keski-ikäisen naisen kroppa (kuten joku oli mun cityn kuvagalleriaan todennut: painovoima on jo tehnyt tehtäviäään).
No, mulla on sentään työ, josta mä nautin suunnattomasti ja jossa mä olen helvetin hyvä.
Missä tässä sitten muka vois ylpeillä?
Siinä teille analyysia Janesta. Janen itsensä tekemänä.
Mutta mikä on totuus Janesta? Sehän riippuu pitkälti siitä, kuka minua katsoo.
Asioista saa olla eri mieltä mutta en pahastu jos joku on samaa meiltä.
Itse asiassa…. ehkä tän vois tehdä myös word-dokkariksi ja muokata tulevaisuudessa. Tehdä tästä “Jane aasta ööhön” kakkosen. Syväluotaus Janen luoteeseen.
Muokkaisi tätä välillä ja katsoisi missä olen vaikkapa vuoden tai viiden vuoden päästä.
*pistää harkintaan* ;)
Tässä kirjeenvaihtoa, jota olen käynyt suosikkiradionjuontajani kanssa:
Jane kirjoitti:
“Hei xx, (en paljasta hänen nimeään, koska tässä tulee myös hänen minulle kirjoittamaansa tekstiä)
Mä olen täysin kahden miehen loukossa: toinen on “mies” jonka kanssa menen iltaisin sänkyyn, Masa nimeltään.
Toinen olet sinä, kutsun sinua AamuMiehekseni ;)
Matkustan jonkin verran työkseni ja välillä joudun tekemään vaikeita ratkaisuja, kuten tänä aamuna. Lähtö piti olla noin kello 06 ja mulla oli dilemma: lähdenkö kotoa niin aikaisin, että ehdin pakkaamaan auton ennen uutisia (mä olen uutisfriikki) ja kuulemaan sun hyvän huomen toivotukset vai odotanko niitä kotona ja lähden vasta sen jälkeen autolle. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon.
Sen jälkeen pystyinkin kolme tuntia kuuntelemaan sinua.
[poistettua tekstiä]
Kuuntelen ajellessa paljon myös äänikirjoja, varsinkin iltapäivisin, kun sä et ole eetterissä ;p
On mulla oikeesti syykin tämän sähköpostin kirjoittamiseen: meinaan pyytää sua kaljalle!
[poistettua tekstiä]
Juu, en haaveile / suunnittele suhteesta meidän kahden välillä, mä vaan olen ihminen jolla on tapana toteuttaa pöhkötkin päähän pistonsa ja yhtenä aamuna mä vaan totesin haluavani tavata sut livenä.
En ole julkkisbongari enkä avohoidossa :D
Mä vaan haluan tavata sut!
No, nyt se pyyntö tulee: Lähdetkö xx mun kanssa oluelle (tosin mä en juo olutta) joku ilta?
Ilman mitään velvollisuuksia tai odotuksia - paitsi sillä velvollisuudella ja odotuksella että oikeasti ilmestyt paikalle jos päätät vastata kysymykseeni myöntävästi.
Jotta sulla olisi joku houkutin tulla paikalle mä kerron sulle vielä, että meillä on yhteinen tuttu joka on kehunut sua todella kovasti. Kuka tuo tuttu on, sen kerron sitten olutlasin ääressä ;)
Mukavaa työpäivää!
-jane-”
* * * * * * * *
Radiojuontaja xx vastasi tähän tyyliin (en kopioi hänen vastaustaan suoraan, koska minulla ei ole lupaa siihen):
Hän nimitti mua Tarzanin puolisoksi ja on varmaan maailman ainoa mies, joka saa sen anteeksi ;) Sen jälkeen hän kertoi miten kirjeeni oli suoruudellaan, rehellisyydellään ja vilpittömyydellään loksauttanut hänen suunsa auki. Toki epäili myös sitä, että saattaa itse luottaa ihmisiin liikaa. Hän pitää spontaaneista impulsiivisista ja sopivasti hulluista ihmisistä jotka eivät liikaa pelkää nolaavansa itseään. Tällaiset piirteet kiehtovat häntä sen vuoksi että hän ei kokisi olevansa ainoa joka on pulassa moisten piirteiden vuoksi.
Hän oli pitänyt sähköpostissani erityisesti kohdasta, jossa kirjoitin: �?En haaveile / suunnittele suhteesta meidän kahden välillä, mä vaan olen ihminen jolla on tapana toteuttaa pöhkötkin päähän pistonsa ja yhtenä aamuna mä vaan totesin haluavani tavata sut livenä.”
Hän sanoi että tein häneen jonkinlaisen vaikutuksen mutta silti hän ei meinaa suostua kutsuuni. Hän on tavannut elämänsä naisen ja minä olen varattu. Lisäksi se, että meillä on joku yhteinen �?puolituttu�? (kun en kerta mainitse henkilön nimeä) ei houkuttele häntä tapaamiseen kanssani.
Sitten suora lainaus: �?Ja mä ehkä kaipaisin lisää faktoja?�?
Lopuksi hän melkein sanoo kiitos mutta ei kiitos. Jättäen kuitenkin vielä takaoven auki. Ja vielä loppuun suora lainaus: �?Sun upean lähestymistavan tyrmääminen olis epäoikeudenmukaista sua kohtaan.�?
Lopputervehdys oli hänen omaa ihanaa huumorintajuaan.
* * * * * * * * *
No, minähän vastasin hänelle:
“Heips xx :)
Todella kiva että vastasit. Ja vielä kivempi kun et heti löynyt mulle luuta
kurkkuun :)
Pöhköilyn ja spontaanisuuden lisäksi olen sinnikäs - en luovuta kovin
helpolla.
Varsinkaan silloin kun mulle ei suoraan sanota “ei”. Sen mä sentään
ymmärrän.
Yleensä. Useimmiten. Ehkä. Kai?
Toivottavasti.
Kaipaat lisää faktoja. Okke, mieti nyt sitten haluatko niitä vai et. Jos
haluat, niin lue eteenpäin ;)
Ensin tuosta “puolitutusta”. Tarkoitus oli pitää “hullua jännityksessä” ja
saada sut tulemaan oluelle jos ei muusta syystä niin ainakin kysymään että kuka tuo tuttu on. Mutta se ei tainnutkaan toimia ;( En silti meinaa vielä paljastaa tuon henkilön nimeä sulle. Voihan olla että sä olet ovela (voiko mies olla niin ovela ;)) ja yrität vain ja ainoastaan saada mut paljastamaan tuon henkilön henkilöllisyyden.
Mutta kyseessä ei ole puolituttu, kyseessä on sun entinen työkaveri. Kerran sun ihanaa makuukamariääntäsi ja huumorintajuasi hänelle kehuin ja hän kehui sua kovasti myös �?oikeana ihmisenä�?.
Hyvin olit mun luonnettani lukenut ensimmäisestä sähköpostistani mutta
erästä asiaa on ehkä syytä painottaa: mä olen suorapuheinen. Puhun asioista niiden oikeilla nimillä enkä nyt nopeasti keksi puheenaihetta joka olisi mulle
tabu.
Tämä ominaisuus on sellainen, joka ihastuttaa tai vihastuttaa ihmisiä.
Luulen, että juuri tuon ominaisuuden vuoksi olen ihminen josta joko tykätään tai jota inhotaan, harvassa on ne ihmiset jotka olisivat mun suhteeni �?neutraaleja�?.
Olen myös “paha suustani” eli kiroan kuin rantapiru. Sen vuoksi monet
ihmiset kuvittelevat mun olevan kylmä ja kova. Sitä mä en ole, olen ennemminkin kanaemotyyppiä. Ja “romanttinen hupsu”. Joskus ehkä jopa yliempaattinen, saatan valvoa öitä ja murehtia ystävieni murheita.
Ehkä sä kaipaat myös jotain ihan puhtaita tosiasioita minusta. Tosin onhan
luonnekin puhdas tosiasia, mutta ei samalla tavalla mitattavissa kuin
psyykkiset asiat.
Mä olen sitä mieltä että ulkonäöllä ON merkitystä - ainakin ennen kuin
oppii oikeasti tuntemaan toisen ihmisen (ai niin, eihän tota saa sanoa, koska se antaa ihmisestä pinnallisen kuvan, mutta tuli nyt sanottua ;o). En mä
esimerkiksi baarissa ollessani rupea kovinkaan helposti juttelemaan �?rumien�? miesten kanssa, kyllä toisessa täytyy olla jotain joka ulkoisesti kiehtoo
jotta antautuisin keskustelulle. Tai sitten keskustelun aloitus täytyy olla niin
persoonallinen, että se saa jatkamaan.
Yritän siis hieman kuvailla itseäni myös ulkoisesti:
Olen 41-vuotias, 18-vuotiaan pojan äiti ja neiti-ihminen. Pituutta on
enemmän kuin suomalaisella keskipituisella miehellä (jos suomalaisen miehen
keskipituus on edelleen 175cm) ja painoindeksi on 23.
Pillunvonkaajat kehuu hyvän näköiseksi, samaten isä ja äiti. Ja teinikin
silloin kun tarvii rahaa ;)
Olen itse tyytyväinen omaan ulkonäkööni vaikka painoa onkin ylimääräiset
viisi kiloa. Mutta niin kai on suurimmalla osalla suomalaisia naisia. Ainakin kun
naisilta itseltään kysytään.
Olen narsisti luonteeltani (äh, taas unohdin, että se ei ole ns. hyvä luonteenpiirre eikä sitä siis saa sanoa ääneen) ja sen vuoksi pukeudun
mielelläni näyttävästi.
Mulla on älyttömän hyvä perse ja upeet jalat, joten tiukat housut tai lyhyt
hame sopii mulle ehdottoman hyvin. Parhaiten tietysti sopii tiukka ja lyhyt hame ;)
Vaikka mulla kyllä on tuota pömppövatsaa jonkin verran, eli sitä täytyy
sitten vähän peittää puserolla.
Pidän siitä, että mut huomataan, joten korkokengät on ihan must! Töissä
pystyn käyttämään tiukkoja housuja ja korkokenkiä, mutta �?liian�? lyhyt hame ei sovi ammattiini.
Hiukset on puolipitkät ja ihan tasan tarkkaan piikkisuorat. Väri on tällä
hetkellä vaalea. Kesäaikaan yleensä liikun blondina ja talvella punapäänä. Kesällä on kiva heittäytyä blondiksi - silloin saa niin paljon kaikenlaista anteeksi ;)
Mulla on ruma nenä, se on liian terävä, kynteni eivät kasva niin pitkiksi
kuin haluaisin. Sen vuoksi olen joskus pitänyt rakennekynsiä, mutta nykyään
tuntuu että ei ole aikaa käydä huollattamassa niitä, tosiasiassa kyseessä taitaa
kuitenkin olla laiskuus.
Hiukset ovat liian ohuet.
Kengännumero on liian suuri, jalkani on oikeasti ison näköinen ja kenkäkaupassa numeron 41 hyllystä ei oikein löydy muita kuin Maija Maitotyttö –korolla varustettuja kenkiä.
Silmäni ovat “sairaan siniset” (by ystäväni Saara).
En tiedä millaista faktaa tarkoitit, mutta tossa sitä nyt tuli tuollaista.
Jos haluat tietää lisää mun luonteestani tai mulle tärkeistä asioista, niin
mulla on kirjotettuna pienimuotoinen “tutkielma” itsestäni: Jane aasta ööhön,
voin lähettää sen sulle. Mutta vain jos pyydät sitä ;)
Olen enemmän kuin iloinen että kirjoitit sen kohdan jossa melkein sanoit kiitos mutta ei kiitos ja silti jätit takaoven auki sekä �?Sun upean lähestymistavan
tyrmääminen olis epäoikeudenmukaista sua kohtaan�? On upeeta tavata ihminen joka osaa arvostaa ei-niin-tavanomaista toimintatapaa. Yleensä se nimittäin aiheuttaa pahennusta. Tai vähintään oudoksuntaa.
Ja nyt voin henkisesti jo varautua siihen, että jossain vaiheessa sanot mun
kutsuuni (joka siis edelleen on voimassa) “kiitos, mutta ei kiitos” ;)
Mua hirmusesti epäilyttää kirjottaa näin henkilökohtaista sähköpostia
ihmiselle joka ei tunne mua ollenkaan - mä nimittäin olen kova heittämään pientä herjaa ja kun et tunne mua, voi olla että joku herja ei kolahda sulle herjana.
Olen tosin yrittänyt käyttää herjoissa silmäniskuhymiötä mutta vielä jää
arvoitukseksi se, osaatko ottaa sen oikean kohdan herjana. Vaan sepä jää
nähtäväksi.
Nyt tämä tyttö rupeaa viikonlopun viettoon.
Oikein ihanaa työviikon alkua sulle!
-jane-
Ai niin… se mies jonka kanssa iltaisin kömmin sänkyyn on oikealta
nimeltään Nukku-Matti ;D”
* * * * * * * * *
vielä tuli vastaus:
Tervehdys ja toteamus siitä että itseanalyysini oli mykistävä. Olen kuulemma melkoinen pakkaus. Hän toivotti mulle suuria seikkailuja nälkäisellä ja utaliaalla asenteella. Kehoitus pysyä aina tällaisena ja toteamus, että elämäni tuskin käy tylsäksi. Kirje päättyy: “Muuta en nyt sano.” ja allekirjoitus.
* * * * * * * * *
En siis päässyt lempparijuontajani kanssa oluselle, mutta eihän sitä voi tietää… ehkä vielä joku päivä ;)
Ja sainhan taas jotain jota muistella kiikkustuolissa ;)
