Näkemiin kesälle 2007

26. Elokuu, 2007 @ 15:21 kirjoittaja jane

Perjantaina kävin lähikapakan terassilla ottamassa kaksi siideriä. Kotiuduin noin klo 19 aikaan ja kotiin päin kävellessäni nautin vallitsevasta säätilassa todella paljon.
Lauantaiksi oli luvattu suhteellisen hyvää säätä mutta sitten alkaa syksy. Ellei nyt sitten vielä tule intiaanikesää *peukuttaa sen puolesta* Ajattelin, että kun kerran vielä on mahdollisuus nauttia hyvästä säästä, niin siitä on sitten nautittava. Tuleehan vielä syksylläkin hyviä säitä, mutta syksyn säistä nautitaan eri tavalla kuin kesän säistä.
Ensin ajattelin, että lähden lauantaina piknikille, mutta kun katsoin säätiedotuksen ja Länsi-Suomeen luvattiin parasta säätä, päätin lähteä sinne.
Uusikaupunki? Liian pitkä ajomatka.
Turku? Siellä on jo kertaalleen tänä kesänä käyty.
Hanko? Yees! Mä lähden Hankoon.
Seuraa? Ei, ei seuraa. Mä haluan lähteä nyt ihan yksin.
Surfailin Hangon matkailun sivuille ja tutkailin mitä siellä on tarjolla. Viikonloppuna oli Hankopäivät ja yöt sekä Kirjanmerkkipäivät. Kummallakaan ei ollut ohjelmaa joka olisi erityisesti kiinnostanut. Listasin hotellien yhteystiedot jonkinlaisessa prioriteettijärjestyksessä ja laitoin ylös kahden mahdollisen illallisravintolan nimet ja osoitteet.
Lauantaiaamuna heräsin hieman suunniteltua myöhemmin (koska valoin pari tuntia pe-la välisenä yönä) mutta onneksi ei ollut kiirettä mihinkään.
Pakkasin kamat autoon ja lähdin kohti Hankoa. Menin vähän soitellen sotaan, en kysellyt huonetta vaan ajattelin, että jos ei huonetta löydy niin sitten tulen yöksi kotiin. Tai jään Tammisaareen. Tai. Tai. Tai.
Hankoon saavuin noin klo 13.30 ja ajoin suoraan ykkösprioriteetti-hotellilleni. Täynnä. Ei muuta kuin soittelemaan hotellilistaa läpi. Toisessa oli vapaana yksi iso huone ja “sitä ei voi yhdelle henkilölle antaa”. Miksei? Jos mä maksan? No, en viitsinyt ruveta kinaamaan vaan jatkoin soittelua.
Kolmannessa tärppäsi: B&B Mama’s park in oli paikan nimi. Noin kilometrin päässä keskustasa. Ei mikään luksuspaikka (vessa ja suihku käytävällä), mutta siisti ja se on tärkeintä.
Vein kamat B&B:hen ja lähdin keskustaan. Rupesi jo nälkä vaivaamaan, joten päätin mennä syömään myöhäisen lounaan.
Kävelin rantaan ja löysin Ravintola Piraten. Aloitin lounaani lasillisella kuohuviiniä ja Caesarsalaatti Choicen kanssa nautin lasillisen valkoviiniä. Ruokailessani taivas meni paksuun pilveen ja rupesi tuulemaan suhteellisen kovaa, joten päätin lähteä päiväunille.
Herättyäni pilvet olivat kadonneet, joten kävin suihkussa, vaihdoin vaatteet, laitoin vähän väriä silmiin ja lähdin takaisin keskustaan.
Keskustaan mennessä pysähdyin rantakalliolle istumaan. Istuin siinä melkein tunnin ja katselin merelle. Nautin rauhasta ja yksinäisyydestä.
Jo Hangossa olevien tapahtumien ohjelmalistaa tutkiessani mulle oli selvinnyt että toisessa valitsemistani ravintoloista oli Kirjanmerkkipäivien illalliskorttitilaisuus. Suunnistin siis kakkosvaihtoehtooni, ravintola Origoon.
Aivan upee paikka! Puurakenteet ja seinät isoja kiviä (kuvagallieriassa on kuva joka on otettu naistenhuoneen “eriöstä” lasin läpi. Siis eriönkin takaseinä oli tuota isoa kiveä). Kivien päällä oli paljon isoja valuvia pöytäkynttilöitä ja steariini oli valunut kivä pitkin osittain myös lattialle. Pöydillä oli isot kyntteliköt. Suosittelen paikkaa aivan ehdottomasti. Varsinkin jos haluaa mennä syömään romanttisesti ;) Tosin silloin kannattaa tehdä pöytävaraus etukäteen. Ravintolassa oli suhteellisen vähän pieniä pöytiä, suurin osa pyödistä oli 12 hengen pöytiä ja meitäkin istui samassa pöydässä kolme kahden hengen seuruetta. Onneksi eri seurueita ei sentään laitettu ihan vierekkäin istumaan.
Palvelu oli erittäin hyvää. Varsinkin illan miespuolinen tarjoilija oli mahtava. Hän suositteli asiakkaille eri asioita ja oli oikeasti kiinnostunut siitä osuivatko hänen suosituksensa kohdalleen.
Minä söin alkuun etanoita kolmella tavalla ja pääruuaksi yrittimarinoitua nieriää. Ruokajuomana sisilialaista valkoviiniä. Sisilialaiset valkkarit on ihan älyttömän hyviä. Se on se Sisilian tuliperäinen maaperä, joka antaa rypäleelle oman erityisen makunsa. Jälkiruuaksi otin talon kahvin (suosituksesta), johon tuli 2cl Viru Valgeaa ja 2cl jotain muuta. Oli ihan pakko jättää reilu 10% tippiä :)
Miksi muuten ihmiset eivät vielä tänä päivänäkään osaa joko kunnioittaa muita tai ihan perus kännykän käyttöä (en tiedä kummasta on kysymys): mun naapuriseurueen mies kävi useamman minuutin mittaisen puhelun samalla syöden. Hänen seuralaisensa jatkoi omaa ruokailuaan täysin häiriintymättä. No, mikäs siinä, hyvä ettei häntä häirinnyt, mutta minua häiritsi! Samaten eräällä nuorella naisella oli puhelimen tekstiviestiääni niin kovalla, että se tosiaan kuului! Jos ravintolassa odottaa tärkeää tekstiviestiä, kai sen puhelimen voi pitää pöydällä äänettömällä. Ja oman pöytäni toisessa päässä istuva mies soitti myös puhelun ruokailun aikana. Ensin hän puhui pienen lapsensa kanssa ja toivotti hänelle hyvä yötä, sen jälkeen täytyi tietysti vielä keskustella vaimon kanssa. OK, mä ymmärrän että lapsille soitetaan ja toivotetaan hyvä yötä, mutta eikö tuollaiset puhelut voi tehdä ulkona? Ja sen vaimon kanssa olisi ehtinyt puhumaan myöhemminkin!
Mulle ravintolan tasosta kertoo erityisesti monet “pienet” asiat: kalan kanssa tulee kalaveitsi, ja lihan kanssa lihaveitsi, tarjoilija kaataa ohi mennessään vesilasiin lisää vettä, ja toki myös viiniä, jos viiniä on tilattu pullollinen, hammastikut ovat naistenhuoneessa jne.
Ruokailtuani lähdin kävelemään takaisin yöpaikkaani kohden ja matkalla pysähdyin samalle kalliolle kuin aikaisemminkin ihailemaan illan pimenemistä ja kuun nousemista taivaalle. Vastapäiselle niemelle sytytettiin muinaistuli ja jäin katselemaan sitä. Mietin että näen paikaltani varmaan myös jotain klo 22 alkavasta ilotulituksesta.
Ja kuinka ollakaan, se ammuttiin samaiselta vastapäiseltä niemeltä. Matkaa niemelle oli ehkä 200 metriä eikä välissä ollut kuin merta! Näin siis ilotulituksen todella hyvin.
Ilotulituksen jälkeen kävelinkin yömajalleni ja nukuin hyvät 9 tunnin yöunet :) Tosin mulla tulee nykyään (iän mukaan tuoma vaiva) ohkasilla vaahtomuovipatjoilla lonkat ja olkapäät kipeeksi :(
Aamulla vedin ulkoiluvaatteet päälleni, kävin aamiaisella (ihan perusaamiainen, puuroa, muroja, mysliä, jogurttia, leipää, leikkeleitä, mehuja, kahvia, teetä….) ja lähdin kävelemään rantakallioille. Upeita maisemia! Huomenna voi muuten olla pohkeet ja reidet kipeenä siitä kalliolla kiipeilystä ;)
Olin ulkoilemassa noin 1,5 tuntia, sitten oli pakko lähteä takaisin majapaikalle suihkuun ja luovuttamaan huone.
Huoneen luovutuksen jälkeen lähdin vielä kävellen Hangon keskustaan syysmarkkinoille. Mä en ole mikään markkinaihminen kun en voi sietää väen paljoutta, mutta tuolla ei väkeä kauheesti ollut, joten jaksoin kiertää. Lounaaksi söin annoksen voissa paistettuja muikkuja :)
Kotiin tulin klo 15 aikaan ja nyt on kuulkaa ihmiset todella hyvä olo.
Yksin oleminen ja elämstä nauttiminen hyvässä säässä, uusia maisemia katsellen ja hyvästä ruuasta nauttien tekee kyllä ihmeitä :)


2 vastausta merkintään “Näkemiin kesälle 2007”

Artikkelin syöte Paluuviite
  1. 1

    -saara- sanoi:

    Meiän piti kans PP:n kans lähteä lauantaina rätkällä Hankoon - katsomaan muinaistulia, ja surffailin luultavammin samoilla majoitus-sivuilla kun säkin :)

    Ilma näytti sen verran epävakaalta ettemme kuitenkaan lähteneet. Noooh, saitpas nauttia yksinäs ;o))
    Upealta reissusi kuulostikin!

    Mä halusin olla tänään y k s i n kotona. Vuokrasin leffan, ostin jädeä ja aion hallita Kakea koko illan soffalla - AAAAAAH!

  2. 2

    Markku sanoi:

    Tekisi mieli tehdä vastaava reissu vaikka Turkuun tai jonnekin minne pääsee junalla hyvin. Vois ottaa ton kameran mukaan ja kuvata alkavaa syksyä.

Kirjoita vastaus


*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image