Tyhjän päiväistä jauhantaa vol. monta
27. Heinäkuu, 2007 @ 05:08 kirjoittaja jane
Ensimmäinen lomaviikko lähestyy loppuaan enkä yksiäkään kunnon yöunia ole vielä nukkunut :o(
Katson miten pitkään saan aamulla nukuttua ja jos herään taas kahdeksan aikoihin niin sitten otan huomen illalla unilääkkeen. Toisaalta empä mä mitään henkisesti tai fyysisesti rasittavaa ole tehnytkään joten unen tarvekaan ei ole sama kuin töissä ollessa. Ja päiväunetkin tulee nukuttua lähes joka päivä. Tai no onhan me meehen kanssa taas otettu yhteen, kyllä siinä on henkistä rasittavuutta ihan tarpeeksi :( Toisaalta taas ei ole normaalia, että ihminen herää klo 04 eikä sen jälkeen saa unta, niin ehkä on hyvä taas aivoille “opettaa” se tosiasia että yöt ovat lepäämistä varten.
Olen alkuviikon erakoitumisen jälkeen taas aktivoitunut :)
Keskiviikkona kävin lenkillä ja soitin kaikki ne puhelut jotka olis pitäny jo soittaa alkuviikosta. Samaten vastasin kaikkiin mulle tulleisiin puheluihin. Äidille soittaessa hän kutsui mut kaalipadalle. Ja oli muuten hyvää!
Teini kotiutui myös keskiviikkona, oli kotona tunnin verran ja lähti sitten katsomaan peliä. Ja soitti mulle illalla että menee kaverin luokse saunomaan.
Äidiltä kotiin tultuani jatkoin kirjahyllyn siivousta (olin jo aikaisemmin viikolla siivonnut tuon VHS- ja DVD-hyllyn ja sain teiniltä heti “huutia”: Kubrickin DVD:t olivat väärässä järjestyksessä ;o). Mä olen päättänyt nyt hankkiutua isosta osasta kirjojani eroon. Mulla on järkyttävä määrä ihan tavallisia käännösromaaneja. Mitä hemmettiä niillä tekee kertalukemisen jälkeen? Kirjakerhosta en ole enää pariin vuoteen ostanut kuin Cornwellin, Gerritsenin, Mankellin ja Sheldonin kirjoja. Suurin osa mun kirjoista on tällä hetkellä kellarissa. Ex-miehen kanssa asuttaessa mulla oli oma “kirjasto” eikä sellainen määrä kirjoja tietenkään mahdu normaalikolmioon, joten ne on siellä. Toki tossa kirjahyllyssäkin oli noin 20 semmosta kirjaa jotka voin hyvin viedä divariin tai pistää huutonettiin. Olen jo monta vuotta suunnittelut hankkiutuvani tollasesta normaalista kirjahyllystä eroon. Meinaan hankkia vaan seinään pultattavia hyllyjä ja tv-tason. Mutta kun ajattelee sitä mun ti-ke välisen yön kirjoitusta omasta mahdollisesta muuttamisesta vuoden kuluttua, ei mun kannata ruveta nyt täällä sisustamaan. Joka tapauksessa luovun nyt osasta kirjoja, toi kirjahylly rupes olemaan jo aika hirveen näkönen kun siinä oli semmosia kirjakasoja (ja muitakin kasoja) joka hyllyllä. Osan kirjoista vien kellariin. On joitakin klassikoita jotka on kiva säilyttää vaikka ne ei kirjahyllyssä olisikaan. Ja osa toki jää tohon kirjahyllyyn edelleenkin.
Eilen oli sitten Kauppatoriaamisen aika :) Kaveriksi sain Keravan-ystävän ja hänen keskimmäisensä (eikä muuten pantu!). Kauppatoriaamiaiseen kuuluu ehdottomasti lihapiirakka ja kahvi :) Sää oli loistava! Varsinkin verrattuna viime päiviin. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja lämmintä oli. Lokkeja ei muuten Kauppatorilla juurikaan ollut. En tiedä millä niistä nyt sitten on lopulta (?) päästy eroon. BirdLife of Finlandhan sanoi keväällä että vaikka lokit saataisiin hetkeksi katoamaan pelottelemalla niin fiksuna lintuna se tulee hetken päästä takaisin.
Käveltiin tori läpi ja mä ostin kesäkeittoaineet. Kesäkeiton kotona tekeminen ei sitten ole mitään teinin rääkkäystä, hän itse pyysi sitä. Ja kehui taas että oli hyvää. Mutta mä teenkin perkeleen hyvää kesäkeittoa :)
Kotona olin klo 13 aikaan ja koska sää oli niin loistava oli pakko lähteä ottamaan aurinkoa.
Loppuilta menikin sitten lähinnä möllöttelyn merkeissä.
Huomista ohjelmaa olen jo vähän suunnitellut. Toivon saavani aamulla nukuttua ja sen jälkeen vois käydä lenkillä (vähän säästä riippuen toki, jos aurinko paistaa, lähden arskan kanssa treffeille). Myyrmannissa täytyy myös käydä: kirjasto, kultasepänliike, Tarjoustalo… Ja jos olen ajoissa liikenteessä (eli siis säävaraus) vois vielä käydä kyläilemässä Itä-Helsingissä tai Järvenpäässä.
Illalla näen meehen, meillä on keskusteltavaa. Joe meinaamme vielä joku päivä olla edes kavereita pitää meidän saada nää meidän välit jotenkin sellaisiksi että pystymme edes keskustelemaan.
Jos menis espoolaisen rikoskomisarion kanssa takas sänkyyn ;p