Mulla on varmaan parin vuoden ajan ollut lotossa ikipeli. Kaksi vakioriviä, mun ja teinin, eli hinta ei ole kuin 1,40€ viikossa.
Mutta, mutta… siirsin taas tänään pelitililleni 20€ rahaa ja aina kun teen sen mua rupee vituttamaan. Nimittäin voittoja on tasan yksi! Marraskuussa 2006 tuli 10,70€! Huimaa! Ajatelkaa kuinka paljon mäkin olen taloudellisesti tukenut suomalaista hemohes-urheilua ja taidetta! Ja lisätään siihen vielä se, mitä olen maksanut erilaisina pääsymaksuina urheilulle ja kulttuurille.
Mutta en mä uskalla noita rivejä lopettaakaan. Teinin rivi on ollut hänellä kohta 18 vuotta ja mun oma on ollut huomattavasti kauemmin.
Heurekassa oli joitakin vuosia sitten sellainen kone, jolla pysty tarkistamaan Veikkauksen tietokannoista kuinka monta kyseistä riviä on pelattu edellisellä viikolla ja myös tarkistamaan mikä on ollut suurin oikeiden numeroiden määrä kyseisellä rivillä. Tai sitten se oli se onko ko. rivillä tullut koskaan 7 oikein).
Mun ja teinin rivit oli ainakin sillä viikolla ainoat eikä kummankaan rivillä ole koskaan voitettu mitään isoa.
Joten varsinkin jos vanha suomalainen sananlasku “jos ei onnea rakkaudessa, niin sitten pelissä” pitää paikkaansa, niin kohta pitäis meikäläisen postilaatikosta ruveta tippumaan 100 euron seteleitä ;)
Ja sen päivän jälkeen tulleita kosintoja ei sitten huomioida ;D
Olin eilen ystäväpariskunnan luona sushi-bileissä :)
Suurin osa muista vieraista oli puolalaisia ja teki tosi hyvää taas käyttää englannin kieltä. Varsinkin alkuillasta huomas että mulla oli hirmunen määrä ihan perustermejä hakusessa. Ei ollu kivaa ;(
Keravan-ystävä oli mulla vähän niin kuin avecina. Illan fiilistä latisti aika lailla kun hän erittäin ikävän esikoistaan koskevan puhelun.
Ilta ja yö olivat lämpimiä joten ruokailua lukuun ottamatta me viihdyimme pihalla. Ja aamuun astihan meillä meni. Nukkumaan mentiin viiden aikaan ja kotona olin vähän jälkeen 13.
Sushi oli hyvää, sake lämmintä, vieraat mukavia ja isäntäpariskunta aivan upeita ja ihania, kuten aina :)
Tämä päivä onkin sitten (taas) mennyt sohvalla maaten, mutta mikäs hätä lomalaisella tässä sohvalla on :)
Tsiisus! Onneksi kukaan ei ollu tänään näkemässä kun mä siivosin :D
Laitoin soimaan mun siivouskokoelman. Se sisältää kappaleita mm. semmosilta artisteilta kuin 3DD, Beethoven (siis se yli 200 vuotta vanha gubbe), Def Leppard, Francine, Hausmylly, Irina, Judas Priest, Lullacry, Rammstein, Soft Cell ja Vaya Con Dios (vain joitakin mainitakseni). Biisejä kokoelmassa on 180. Olin pukeutunut siivousasuuni eli olin ilkosillani.
Raivasin olohuoneen pöytää tyhjäksi, pöytä oli täynnä eri värisiä ja kokoisia villasukkia, eri värisiä lankoja, sukkapuikkoja, sakset jne…
Soittolistalta tuli justiin Cherin Dark Lady ja siitä 2002 White Label mix.
Toisessa kädessä mulla oli sukkapuikot, toisessa lankakerä. Biisissä tulee kohta “tum-tum”… pakkohan lantiota oli keikauttaa tahdissa. Ja sitten sukkapuikot ja langat paikalleen tanssin askelin. Sukkapuikot muuten toimittaa mikin virkaa helvetin hyvin. Hetken aikaa kuvittelin olivani Cher :D
Ja sama tahti jatkui kun imuroin.
Tommonen siivouskokoelma, jossa on raivoa nostattavia biisejä ja biisejä joissa on ns. hyvä biitti on kyllä ihan huippu! Siivoominenkaan ei oo yhtään niin ikävää, kun välillä voi kuvitella olevansa vaikka Tarja Turunen. Tai sitten kun Lordi huutaa että “My heaven is your hell” niin taas tulee uutta puhtia: tästä perkeleen pölykoira saat! Ja tästä! Ja tästä kans!
Onneksi teini on kaverin mökillä eikä häpeemässä äitiään ;D
“Miksi” ja “Jos” on varmaan suomenkielen vittumaisimmat termit.
On tietysti tilanteita joissa on hyvä esittää molempia kysymyksiä. Olen itse aikoinani tehnyt projektitöitä ja projektia aloitettaessa oli perkeleen tärkeetä kysyä molempia kysymyksiä moneen kertaan: “jos phase 1 ei onnistu aikataulussa, mitä se vaikuttaa loppuprojektin aikatauluun?”, “miksi tehtävä A on tehtävä tuossa vaiheessa eikä esimerkiksi vasta tehtävän B jälkeen”….
Mutta silloin kun kysymykset lähtevät menemään menneisiin tapahtumiin, ne vois lähettää maata kiertävälle radalle.
“Jos en olisi eilen aloittanut mun ja meehen tapaamista vittuilulla….”
“Jos en olisi jälleen kerran ollut oma vittumainen typerä itseni ja provosoinut sitä ääliö-idiottia chatissa…”
“Miksi en pysty rakastamaan ketään?”
“Miksi mees vaan rakastaa mua vaikka olen paska?”
“Miksi mees ei halua olla ystävä kanssani”
“Jos nyt menisin ja soittaisin hänen ovikelloaan voisinko muuttaa jotain….”
Tuossa vaan osa niistä ajatuksista joita päässäni on pyörinyt viime yönä.
Mutta kun noiden jos-ja-miksi -kysymysten esittäminen on turhaa. Ei niihin voi saada vastauksia.
Miksi-kysymys on hyvä esittää silloin kun siihen saa vastauksen. Siitä voi oppia ihan helvetin paljon. Ja onhan munkin kysymyslistalla kysymyksiä joihin voisin saada vastauksen. Joko kysymällä ne meeheltä tai tekemällä itse (menemällä soittamaan hänen ovikelloaan). Olenkin jo yhden kysymyksen meehelle esittänyt, saa nähdä saanko vastausta. Toivottavasti.
Ja hänen ovikelloaan en meinaa mennä soittomaan. Hän toivoi että emme ole ystäviä joten mun on vaan sopeuduttava siihen, kunnioitettava hänen toivettaan ja annettava hänen elää elämänsä ilman mua.
Tulin juuri kotiin meehen luota. Meidän piti keskustella hänen kanssaan ja saada asiat siihen jamaan että voimme vielä olla ystäviä.
Mä valitettavasti aloitin tapaamisen vittuilulla. En tiedä menikö kaikki sen takia pieleen vai oliko mees jo tehnyt oman päätöksensä asian suhteen. Vanha klassinen sanonta: voi kun kelloa voisi kääntää taaksepäin. Mun asenteeni olisi täysin toisenlainen. Vaan kun ei voi. Voin vaan enää tämän blogin kautta pyytää meeheltä anteeksi.
Ehkä noin 10-15 minuutin keskustelun jälkeen mees totesi, että me emme voi olla ystäviä.
Ketäänhän ei voi ystävyyteen pakottaa. Kysyin meeheltä onko hän oikeasti sitä mieltä että me emme voi olla ystäviä ja koska vastaus oli edelleen myöntävä, oli keskustelua turha jatkaa.
Lähdin kotiin.
Taas mua itkettää!
Mä niin pidän tuosta ihmisestä. Hän oikeasti on yksi hienoimmista tuntemistani ihmisistä. Ja meillä on edelleen samat mielenkiinnon kohteet ja nautimme samoista asioista. Joten ystävyys olisi varmasti toiminut.
Olisin niin halunnut pitää hänet elämässäni!
Meinasin jo kirjoittaa että ehkä sitten joku päivä, mutta en meinaa tuudittautua ehkä täysin turhan toiveen varaan.
No, positiivisena puolena voi varmaan sanoa sen, että eipä meillä sitten enää tule riitojakaan ja mä voin lopettaa tän itkemisen.
Vaikka totuuden nimissä mä olisin mieluummin vielä muutamat itkut itkenyt ennemmin kuin menettänyt hänet.
Istuin pitkään ja mietin että toivotanko meehelle hyvää loppuelämää. Jos sen teen, onko se hänelle merkki siitä että olen hyväksynyt tilanteen?
Mitään mä en voi tehdä, mutta mä en myöskään pidä tästä tilanteesta.
En pätkääkään.
En mä (vielä) toitovat hänelle hyvää loppuelämää. Eikä se tarkoita sitä ettenkö sitä kaikesta sydämestäni hänelle toivoisi vaan siitä, että toivon että voisin olla osa hänen loppuelämäänsä.
Viime öinen valvominen ei todellakaan tehnyt hyvää. Olisin mä sitten aamulla kuuden jälkeen nukkunut, mutta… Meille rakennetaan uutta roskakatosta ja ne alotti aamun työt ennen kasia käyttämällä sirkkeliä ja naulapyssyä. Nuku nyt sitte siinä metelissä. Perkele! Olin väsynyt, kiukkunen ja sain vaan torkahdeltua. 10.30 aikaa luovutin, mitä sitä enää lojumaan sängyssä, kun ei kerran saa nukuttua.
Nousin ylös, söin puuron ja lähdin ottamaan aurinkoa. Arskaa riitti pari tuntia ennen kuin tuli niin isoja pilvejä että päätin siirtyä sisätiloihin. Nukuin päiväunet (sen normi puoltuntii) ja olen sen jälkeen vaan flegmaattisena maannut sohvalla. Väsyttää ihan sikana.
Oikeestaan…. nyt mä sain idean! Olin kotiin tultuani niin väsynyt että en jaksanut edes suihkussa käydä ennen päiväunille menoa. Mä lähden nyt käymään puolen tunnin lenkillä, se piristää. Sitten suihkuun ja sinne Myyrmanniin… :)
Ensimmäinen lomaviikko lähestyy loppuaan enkä yksiäkään kunnon yöunia ole vielä nukkunut :o(
Katson miten pitkään saan aamulla nukuttua ja jos herään taas kahdeksan aikoihin niin sitten otan huomen illalla unilääkkeen. Toisaalta empä mä mitään henkisesti tai fyysisesti rasittavaa ole tehnytkään joten unen tarvekaan ei ole sama kuin töissä ollessa. Ja päiväunetkin tulee nukuttua lähes joka päivä. Tai no onhan me meehen kanssa taas otettu yhteen, kyllä siinä on henkistä rasittavuutta ihan tarpeeksi :( Toisaalta taas ei ole normaalia, että ihminen herää klo 04 eikä sen jälkeen saa unta, niin ehkä on hyvä taas aivoille “opettaa” se tosiasia että yöt ovat lepäämistä varten.
Olen alkuviikon erakoitumisen jälkeen taas aktivoitunut :)
Keskiviikkona kävin lenkillä ja soitin kaikki ne puhelut jotka olis pitäny jo soittaa alkuviikosta. Samaten vastasin kaikkiin mulle tulleisiin puheluihin. Äidille soittaessa hän kutsui mut kaalipadalle. Ja oli muuten hyvää!
Teini kotiutui myös keskiviikkona, oli kotona tunnin verran ja lähti sitten katsomaan peliä. Ja soitti mulle illalla että menee kaverin luokse saunomaan.
Äidiltä kotiin tultuani jatkoin kirjahyllyn siivousta (olin jo aikaisemmin viikolla siivonnut tuon VHS- ja DVD-hyllyn ja sain teiniltä heti “huutia”: Kubrickin DVD:t olivat väärässä järjestyksessä ;o). Mä olen päättänyt nyt hankkiutua isosta osasta kirjojani eroon. Mulla on järkyttävä määrä ihan tavallisia käännösromaaneja. Mitä hemmettiä niillä tekee kertalukemisen jälkeen? Kirjakerhosta en ole enää pariin vuoteen ostanut kuin Cornwellin, Gerritsenin, Mankellin ja Sheldonin kirjoja. Suurin osa mun kirjoista on tällä hetkellä kellarissa. Ex-miehen kanssa asuttaessa mulla oli oma “kirjasto” eikä sellainen määrä kirjoja tietenkään mahdu normaalikolmioon, joten ne on siellä. Toki tossa kirjahyllyssäkin oli noin 20 semmosta kirjaa jotka voin hyvin viedä divariin tai pistää huutonettiin. Olen jo monta vuotta suunnittelut hankkiutuvani tollasesta normaalista kirjahyllystä eroon. Meinaan hankkia vaan seinään pultattavia hyllyjä ja tv-tason. Mutta kun ajattelee sitä mun ti-ke välisen yön kirjoitusta omasta mahdollisesta muuttamisesta vuoden kuluttua, ei mun kannata ruveta nyt täällä sisustamaan. Joka tapauksessa luovun nyt osasta kirjoja, toi kirjahylly rupes olemaan jo aika hirveen näkönen kun siinä oli semmosia kirjakasoja (ja muitakin kasoja) joka hyllyllä. Osan kirjoista vien kellariin. On joitakin klassikoita jotka on kiva säilyttää vaikka ne ei kirjahyllyssä olisikaan. Ja osa toki jää tohon kirjahyllyyn edelleenkin.
Eilen oli sitten Kauppatoriaamisen aika :) Kaveriksi sain Keravan-ystävän ja hänen keskimmäisensä (eikä muuten pantu!). Kauppatoriaamiaiseen kuuluu ehdottomasti lihapiirakka ja kahvi :) Sää oli loistava! Varsinkin verrattuna viime päiviin. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja lämmintä oli. Lokkeja ei muuten Kauppatorilla juurikaan ollut. En tiedä millä niistä nyt sitten on lopulta (?) päästy eroon. BirdLife of Finlandhan sanoi keväällä että vaikka lokit saataisiin hetkeksi katoamaan pelottelemalla niin fiksuna lintuna se tulee hetken päästä takaisin.
Käveltiin tori läpi ja mä ostin kesäkeittoaineet. Kesäkeiton kotona tekeminen ei sitten ole mitään teinin rääkkäystä, hän itse pyysi sitä. Ja kehui taas että oli hyvää. Mutta mä teenkin perkeleen hyvää kesäkeittoa :)
Kotona olin klo 13 aikaan ja koska sää oli niin loistava oli pakko lähteä ottamaan aurinkoa.
Loppuilta menikin sitten lähinnä möllöttelyn merkeissä.
Huomista ohjelmaa olen jo vähän suunnitellut. Toivon saavani aamulla nukuttua ja sen jälkeen vois käydä lenkillä (vähän säästä riippuen toki, jos aurinko paistaa, lähden arskan kanssa treffeille). Myyrmannissa täytyy myös käydä: kirjasto, kultasepänliike, Tarjoustalo… Ja jos olen ajoissa liikenteessä (eli siis säävaraus) vois vielä käydä kyläilemässä Itä-Helsingissä tai Järvenpäässä.
Illalla näen meehen, meillä on keskusteltavaa. Joe meinaamme vielä joku päivä olla edes kavereita pitää meidän saada nää meidän välit jotenkin sellaisiksi että pystymme edes keskustelemaan.
Jos menis espoolaisen rikoskomisarion kanssa takas sänkyyn ;p
Olen tänään miettinyt paljon tämän blogin tarkoitusta: miksi pidän tätä?
Kenelle kirjoitan?
Mitä minun on “pakko” kirjoittaa ja mitä en missään tapauksessa saa kirjoittaa.
Kuinka paljon mun on huomioitava tätä lukevia ihmisiä? Tai muita läheisiä, heitäkin jotka eivät lue tätä?
Täytyykö mun muuttaa tekstejäni tai mahdollisesti jopa poistaa niitä jos joku jostain syystä hermostuu niistä?
Ok, lähdetään purkamaan: miksi pidän blogia?
Mä olen aina kirjoittanut. Pidin monta monta vuotta myös päiväkirjaa. Aikuisiälläkin. Olen pitänyt myös teinin elämän päiväkirjaa. Ex-mieheni (ei siis mees) luki mun päiväkirjani, sain häneltä osittain aiheettomat syytökset niskaani (hän ei suostunut kuuntelemaan tai uskomaan kun yritin kertoa hänelle mistä oikeasti oli kysymys) ja lopulta tuon hänen helvetin väärän tekonsa seurauksena erosimme. No, se ero olisi pitänyt tehdä jo muutama vuosi aikaisemmin, joten siinä ei tapahtunut suurta vahinkoa. Mutta päiväkirjani koin saastuneeksi ja poltin sen. Sen jälkeen en ole enää pystynyt pitämään päiväkirjaa. Pelkään edelleen että jokun vitun tampio menee lukemaan sen. Sitten sain ajatuksen blogin pitämisestä. Nyt pidän julkista päiväkirjaa. Tästä blogista ette tule löytämään mun kaikkein syvimpiä ajatuksia ja tunteitani. Ette mitään (tai niin luulin) millä voisitte hyökätä mua vastaan. Kun tietää kirjoittavansa lukijoille, väkisinkin peittää itsestään jotain.
Kenelle kirjoitan?
Pääasiallisesti kirjoitan itselleni. Kirjoittaminen on mulla tapa purkaa ajatuksiani ja selvittää omia tunteitani. Toki tiedän myös kirjoittavani lukijoille. Mun blogillani on noin 50 lukijaa joka päivä. Kirjoitan siis itselleni huomioiden sen, että myös ystävät, sukulaiset, tuttavat, puolitutut ja ehkä jopa täysin tuntemattomat ihmiset lukevat tätä.
Mitä minun on “pakko” kirjoittaa ja mitä en missään tapauksessa saa kirjoittaa?
Hmmm… “pakko” kai ei ole kirjoittaa mitään.
Sen sijaan asioita, joita en missään tapauksessa saa kirjoittaa ovat asioita joiden kautta blogini lukijat pääsevät tavalla tai toisella hyökkäämään blogissani esiintyvien ihmisten kimppuun ja siten vahingoittamaan tai loukkaamaan heitä.
Tein blogia aloittaessani tietoisen päätöksen olla kirjoittamatta mun ja meehen seksielämästä (voi kuulkaa, ette tiedäkään miten paljon olette sen päätöksen myötä menettäneet ;p). Ja tuo päätös tulee pitämään myös jatkossa. Sitä päivää, jolloin blogissani lukee että olen pannut jonkun ihmisen kanssa ei tule! Tosin ei täällä tule tämän päiväisen tarkennusviestin jälkeen myöskään lukemaan sitä, että en olisi pannut jonkun kanssa. Mun panemiset ei nimittäin kuulu teistä kenellekään! Mä olen vapaa ihminen ja niin kauan kun en panoillani vahingoita teiniä tai lukijaa itseään, se asia ei vaan kuulu teille. Ei perkele vaikka panisin seittemää chatin miestä, kahdeksaa muuta miestä ja yhdeksää naista saman päivän aikana!
Olen kirjoittanut esimerkiksi mun ja meehen riidoista mutta harvoin riitojen syistä.
Tähän päivitys 27.7. klo 10.48: mees ilmoitti “musta meidän riidat ei kuulu muille eikä ainakaan julkisuuteen”. No, minun mielestäni meillä ei enää edes mitään riitoja pitäisi olla, mutta näyttää edelleen olevan. Teen kuitenkin sen, mitä tässä kirjoituksessa olen luvannut, muokkaan yhtä tekstiä.
Luulen, että olen osannut vetää rajan suhteellisen hyvään kohtaan.
Paitsi että teitä vituttaa kun ette tiedä ketä mä panen ja koska. Mutta lopettakaa nyt perkele kuitenkin tähän kertaan sen asian jauhaminen. Jos haluatte aiheuttaa mulle jotain “ongelmia” ja levittelette chatissa juttua siitä miten mä olen pannut jonkun toisen chattilaisen kanssa, niin muistakaa että asiassa on myös se toinen osapuoli. Tollasten perättömien juorujen levittämisellä te saatanan ääliö-idiootit loukkaatte myös sit kuviltua toista osapuolta.
Kuinka paljon mun on huomioitava tätä lukevia ihmisiä? Tai muita läheisiä, heitäkin jotka eivät lue tätä?
Paljon. Niin paljon että en aiheuta kenellekään pahaa mieltä. Tai jos aiheutankin niin pidän sitten huolen siitä, että olen sanonut pahaa mieltä aiheuttavan asian ensin suoraan tälle ihmiselle. Ei ole oikein että kukaan joutuu blogistani lukemaan miten en jostain syystä arvosta kyseistä henkilöä.
Myös ne läheiset, jotka eivät tätä lue on huomioitava. Mun on pidettävä huoli siitä, että mun kirjotusten kautta kukaan ulkopuolinen ei pääse millään tavalla vahingoittamaan tai aiheuttamaan mielipahaa muille.
Siinä on yksi syy siihen, miksi täällä esiintyvillä ihmisillä on “koodinimet”. Mees toki taitaa tuntea heidät kaikki ja jotkut teistä tunnistavat jonkun henkilön, jotkut toiset taas jonkun toisen henkilön. “Koodinimien” tarkoitus ei olekaan tehdä ihmisistä “tunnistamattomia sieluja”, vaan henkilöitä, joista heidät muutenkin tuntevat voivat heidät tunnistaa.
Täytyykö mun muuttaa tekstejäni tai mahdollisesti jopa poistaa niitä jos joku jostain syystä hermostuu niistä?
Riippuu hermostumisesta. Jos kirjoitan selkeästi epätosia asioita tai jos olen tahattomasti kirjoituksellani aiheuttanut tuolle henkilölle mielipahaa on mun syytä tehdä asialle jotain.
Mees sai jokin aika sitten omaan blogiinsa nimettömiä viestejä, joissa hänet haukuttiin kun hän on edelleen sitä mieltä että mä olen hänen elämänsä nainen.
Nyt on käyty mun kimppuuni (antaa mennä vaan!) ja valitettavasti siinä samalla vedetty myös täysin sivullinen ihminen mukaan tähän soppaan. Mun kimppuuni käynyt ihminen on kuitenkin fiksu ja hän tajusi tehneensä tuolle kolmannelle osapuolelle väärin ja pyysi häneltä anteeksi. Arvostan kimppuuni käynyttä henkilöä sen vuoksi äärimmäisen paljon.
Mutta siltikin…. siltikin mulla on sellainen tunne, että tämä ei ole ihan oikein.
Olen miettinyt mitä vaihtoehtoja mulla on ja löytänyt kolme.
1) mä pistän tämän blogin ns. jäähylle siksi aikaa että tilanne rauhottuu. Sitä tosin en missään nimessä haluaisi, koska mä nautin tänne kirjoittamisesta
2) tutkin saako tätä blogia salasanan taakse. Salasanan lähetän niille henkilöille joille haluan ja loput saavat pyytää sitä minulta sähköpostitse. Päätän itse kenelle sen annan ja kenelle en
3) avaan jonnekin muualle toisen blogin ja sen osoitteen toimitan edellisen kohdan mukaisesti. Sitten joskus voisin linkittää sen blogin tähän
Mikään vaihtoehdoista ei tunnu hyvältä joten mä toivon että kukaan ei enää tämän jälkeen pidä mua tilivelvollisena panemisistani tai panematta jättämisistäni. Ja ennen kaikkea: jättäkää ulkopuoliset ihmiset asioiden ulkopuolelle.
Haluan tällä kirjoituksella oikaista väärikäsityksiä, joita näköjään on tullut viime viikonlopusta kertovan kirjoitukseni vuoksi.
Sain eilen meeheltä aika helvetillisen ryöpyn niskaani siitä miten häntä inhottaa kun olen näin nopeasti ruvennut seurustelemaan Keravan-ystävän kanssa. Tai jotain vastaavaa. Tekstini perusteella kuulemma muutama muukin ihminen on tullut samaan johtopäätökseen.
Myös yksi chatin ääliöistä selkeästi inhosi sitä, että Keravan-ystävä “on täysin Janen vallassa”. Kyseessä on yksi niistä naishenkilöistä jotka ovat mua meehelle haukkuneet, joten sille ääliölle täysin normaalia toimintaa joka ei hämmästyttänyt mua pätkääkään.
Ja myönnän, että kun tuo ääliö avasi suunsa, niin mehän Keravan-ystävän kanssa laitettiin lisää pökköä pesään. Se oli väärin meestä kohtaan. Hän varmaan saa kuulla siitä jossain vaiheessa. Sitä pyydän meeheltä anteeksi.
Se, mitä muut musta ajattelee on mulle ihan herttasen sama. Mä itse tiedän totuuden ja mulle läheiset ihmiset tietää totuuden. Mutta jos kirjoitukseni aiheuttaa ihmisille vääriä luuloja Keravan-ystävän suhteen on mun syytä kirjoittaa teille tarkennus tuohon tekstiin.
Mulla ja Keravan-ystävällä ei ole minkäänlaista parisuhdetta. Me olemme vain ja ainoastaan ystäviä.
Meidän yhteinen historiamme alkaa yli neljän vuoden takaa. Chatissa tutustuimme ja meidän ensimmäinen puhelinkeskustelumme kesti yli kuusi tuntia!
Samaisena viikonloppuna menin ensimmäisen kerran Keravan-ystävän luokse kylään. Teimme yhdessä ruokaa, saunoimme (yhdessä ja alasti) ja vietimme ihanaa aikaa yhdessä. Jopa nukuimme samassa sängyssä (ajatelkaas!).
Tuon ensitapaamisen jälkeen olemme viettäneet yhden juhannuksen yhdessä, yhden viikonlopun jolloin mukana oli molempien jälkikasvu sekä muuten olemme nähneet. Olen mm. veljeni luona kyläillessäni kutsunut itse itseni syömään Keravan-ystävän luokse.
Mennyt viikonloppu kuuluu tuohon samaan sarjaa: kaksi ystävystä tapaavat toisensa, toisen on paha olla (oli Keravan-ystävälläkin asioita, joihin hän kaipasi kuuntelijaa) ja sitä pahaa oloa sitten lähdetään yhdessä purkamaan. Eikä sen purkamiseen kuulunut seksi millään tavalla.
Eikä tule koskaan mun ja Keravan-ystävän väleihin kuulumaankaan.
Mulla on aina ollut ja tulee aina olemaan miespuolisia ystäviä. Mä voin nukkua heidän kanssaan samassa sängyssäkin. Mulle nämä miespuoliset ystävät ovat ensisijaisesti ihmisiä ja vasta jollain sijalla 461 on se, että he ovat miehiä. No, Amerikan Ystävä on joutunut varmaan turhan usein kuulemaan kysymyksen: “mitä mieltä sä miehenä olet siitä, että…” ;)
