Kuukausiarkisto Kesäkuu, 2007

Upea juhannus!

24. Kesäkuu, 2007 @ 12:26 kirjoittaja jane

Kutsuin itse itseni ystävättären ja hänen perheensä mökille (kysyin puhelimessa: mitä sanoisit, jos mä viettäisin juhannuksen teidän mökillä, eikä hän tietenkään kehdannut kieltäytyä ;)).
Ystävättäreni perheineen (+ lasten kaverit) menivät mökille jo torstaina ja minä perjantaina perässä. Heräilin perjantaina rauhassa, söin aamiaisen ja lähdin kaupan kautta ajelemaan mökille, jonne minulla oli noin 100 km matkaa.
Olin perillä 13.30 aikaan.
Mökki on pienen lammen rannalla, vesi tulee rannasta saunaan pumppaamalla eikä siellä ole sähköä. Rannassa voi uida ja sauna lämpiää. Upea paikka! Hyttysiäkään ei ollut juuri lainkaan. Perjantaina sain kaksi pistoa ja lauantaina tuli sitten jonkin verran enemmän, mutta missään tapauksessa ei voi sanoa, että ne olisivat häirinneet.
Perjantain kohokohta oli kun lähdimme yöllä kumiveneellä lammelle. Usva nousi pikkuhiljaa lammen pinnalle ja rupesi täyttämään sitä. Me istuimme kumiveneessä, joimme punaviiniä ja kuuntelimme hiljaisuutta.
Lauantaina kaikki lapset sekä ystävättäreni mies lähtivät takaisin kaupunkiin ja me jäimme mökille kaksin. Vietimme päivän laiturilla maaten ja päiväunet nukkuen. Mihinkään ei ollut kiirettä, mitään ei tarvinnut tehdä - sen kun vaan oli ja nautti hyvästä säästä ja upeasta seurasta.
Viikonlopun aikana oli “mukava” myös arvuutella mökin näkymätöntä asukasta. Keittiön ja saunan seinän välissä elää joku. Eräs naapureista epäili että kyseessä olisi näätä, samaisesta mökistä kun on kuulemma kerran aikaisemmin häädetty näätä pois.
Mä nautin jokaisesta hetkestä ja olen varma että tulen aina muistamaan tämän juhannuksen yhtenä elämäni upeimmista juhannuksista!
Sää suosi, viini oli hyvää, siideri viileää, ruoka kesäistä ja maukasta ja ennen kaikkea seura oli mahtavaa!
Kiitos vielä M&P, kun sain tulla mukaan :)

Heikossa hapessa

21. Kesäkuu, 2007 @ 10:19 kirjoittaja jane

Nyt on pikkasen huono olo… onneks on vapaapäivä. Meillä oli osaston kehityspäivä. Päivä oli ihan saatanan tylsä! Ensin firman TJ esitteli kolmatta kertaa samat (ainoat) kalvot joita hänellä on - mä en varmaan kuunnellut kuin kaksi sanaa hänen puheestaan. Seuraavaksi meille esittäyty noin sata pomoihmistä (no, ehkä heitä oli reilu kymmenen) ja sen jälkeen alkoi eri ryhmien palveluiden esittely. Se olis varmaan ollut tosi mielenkiintosta, jos me oltais ymmärretty jotain siitä, mistä ne puhuu. Ne käytti oman alansa termejä - tietysti - ja suurin osa niistä oli englanninkielisiä. Kun on kyseessä erikoissanasto, niin oikeesti oli monta semmosta termiä jotka ei sanoneet mulle yhtään mitään! Annoin kyllä tästä palautetta, meille täytyisi esitellä asiat niin, että me ymmärretään ne!
Iltaohjelma alkoi klo 17 ja ensimmäisenä meillä oli ruoka (peruna- ja fetasalaattia sekä grillimakkaraa, juomana olutta, siideriä ja viiniä). Illan ohjelmassa oli vielä joku saatanan pikadeitti-tyyppinen tutustumisjuttu. Jaksoin jutella kahden henkilön kanssa ja sitten karkasin ulos. Myöhemmin illalla oli vielä nippelitietoon perustuva tietokilpailu (kuinka monta kahvinkeitintä osastolla on käytössä, kuinka monta keksipakettia osasto kuluttaa vuodessa jne). Se oli hauska, ja meidän ryhmä sai peräti yhden pisteen kahdestatoista kysymyksestä :)
Mä sitten taas onnistuin esittämään itsestäni ne parhaat puolet: johonkin kysymykseen oli vastausvaihtoehtona lukuja ja yksi luku oli 69. Miespuoliset ryhmän jäsenet totesivat, että 69 on hyvä ja valitsivat sen vastausvaihtoehdoksi. No, siinä vaiheessa kun joku sanoi että “69 on hyvä” multa tuli sammakko: “kunnes jompi kumpi pierasee”. Arvatkaa istuko toimitusjohtaja mun selän takana ;o Hyvä Jane! Eikä muuten oikeesti ollu edes illan ainoa sammakko, mutta varmasti sellainen joka elää kaikkein pisimpään - kuulin siitä nimittäin jo eilen aika paljon!
Ja yhtä illan ohjelman järjestäjistä tuli vongattuakin. Perkele! Hän oli samassa ryhmätyöryhmässä (joka oli hyvä ja minun mielestäni jopa hyödyllinenkin) kuin minäkin ja me yhdessä hänen kanssaan esiteltiin meidän ryhmän tulokset. Hän on vähintään kihloissa ja sitten mä menen aukomaan suutani sille…. Tai no, itse asiassa kollega alotti tän… Pitkä juttu: meillä oli päivässä mukana kahdesta pomomiestä sellaiset pahviversiot, he kun eivät itse päässeet mukaan. Toinen näistä pahveista sitten lahjoitti nippelitietotietokisan voittajajoukkueelle palkinnoksi kuohuviinipullon. Pahvin takana oli tämä illan järjestäjä (olen mä sitä aikasemminkin kattonut että helvetin hyvän näkiöinen nuori mies) joka tietysti halasi voittajajoukkueen joukueenjohtajaa ja hipelöi tämän persettä. Mä olin kateudesta vihreenä ;) Jossain vaiheessa illan järjestäjä (olkoon nyt vaikka Kari) tuli ulos samaan ryhmään jossa minä ja työkaveri (vaikkapa Anja) oltiin ja eikös tämä Anja mennyt sanomaan Karille: “Jane on kamalan kateellinen voittajajoukkueen joukkueenjohtajalle kun sä hipelöit sen persettä” :D No eihän siinä auttanut muu kuin todeta että näin on ja mahtaisiko Kari ehkä kenties haluta hipelöidä myös mun persettäni, se kun olisi siinä nyt niin hyvin saatavilla ;) Ei siteen halunnut ;o(
Bussi keskustaan lähti klo 22 ja jatkoille meitä suunnisti ehkä noin 15 hengen porukka. Yllättäen (tai ei se nyt kai mikään suuri yllätys ollut) yksi mun entisistä vakipanoista oli edelleen töissä meidän jatkopaikassa. Jonkun tekstiviestin hän on lähettänyt mulle jossain vaiheessa sisällöllä: “vieläkö seurustelet, tekis mieli pillua”, muuten en ole hänestä mitään kuullut tai nähnyt häntä melkeen kolmeen vuoteen. Meitä jatkoi kahdeksan hengen porukka vielä Herkkuun (vain yksi uuden omistajan edustaja, yhden “meikäläisen” ystävä, loput “meikäläisiä”).
Enkä mä ymmärrä miksi mä olen aina homojen olkapäänä, ihan sama oonko Mamassa, Lostarissa tai Herkussa! Ehkä mä olen jotenkin äidillisen näköinen ;) Eilenkin kun olin baaritiskillä ostamassa juotavaa yksi rupesi mulle avautumaan onnettomasta parisuhteestaan. Ja hän tuli vielä myöhemminkin avautumaan - tosin tarjosi sitten juoman mulle kiitokseksi kun kuuntelin ja sain hänet jopa nauraamaan ;)
Herkussa tuli tanssittua yhden naisen kanssa (ei ollut lähellekään mun elämäni nainen), yhden työkaverin ja sen homon kanssa. Oli oikeesti kivaa pitkästä aikaa tanssia. Täytyy jossain vaiheessa lähteä ihan varta vasten tanssimaan. Ekassa jatkopaikassa muuten joutui ulos röökille (ilma oli oikein mukava, joten se ei haitannut) mutta Herkussa sai polttaa tanssilattian vieressä :o
Joku sai sitten idean että pitää vielä lähteä Könöseen (mikä ihmisiä vetää sinne??) ja siellä menikin sitten kahden työkaverin ja sen työkaverin kaverin kanssa pilkkuun asti.
Ilta oli hauska, mutta taas vähän hirvittää avata lompakko ja katsoa kaikki kuitit. Nyt ei sitten onneksi mitään baareiluja olekaan tiedossa ennen kuin perinteinen chatti-terassi heinäkuun loppupuolella.
Olo on pikkasen hutera. Jaloista vetää suonta (olen selkeesti juonut vettä liian vähän) ja väsyttää. Se on ihan kamalaa kun mä en pysty krapulassa nukkumaan kuin muutaman tunnin. Nukkumaan olen mennyt joskus 04 jälkeen ja heräsin jo yhdeksän jälkeen (ja 5 tunnin unet on mulle krapulassa pitkät!).
Juhannuksen vietän ystävättären mökillä hänen perheensä kanssa. Lähden sinne huomenna. Tänään on käytävä sen verran ihmisten ilmoilla että käyn ostamassa mulle ja teinille täksi päiväksi ruuan (taitaa mennä pitsalinjalle) ja apteekista ostamassa hiivalääkkeen. Stressi kai vaivannut sen verran, että on hiiva päässyt iskemään :( Juhannuksen ruokaostokset käyn sitten tekemässä huomenna kun lähden.
Mutta nyt takas vaaka-asentoon, jos vaikka sais nukuttua vielä hetken.

Paska päivä

18. Kesäkuu, 2007 @ 18:24 kirjoittaja jane

Tänään on ollu niin paska päivä, että aika paljon hyvää saa tapahtua ennen kuin totean että kyllä kannatti tänään herätä. Vaikka viikko sit just sanoin valtakunnallisessa mainosradiossa että semmosta päivää ei olekaan, etteikö kannattaisi herätä :)
Pyyhin eilen pölyjä ja olin sitten samalla laittanut kelloradion äänen minimille. Nukuin siis aamulla pommiin. Onneksi vaan 40 minuuttia eikä mulla ees ollu menoa mihinkään, joten mitään isoa vahinkoa ei tapahtunut. Itse asiassa vitutus oli ainoo mitä siitä seuras.
Sitten hölmö menin suihkun jälkeen kiipeemään vaa’alle. Ääliö! Plus yksi kilo! Perkele!
Töihin kun pääsin niin sain uuden koneeni. Huomattavasti painavampi kuin tämä nykyinen (kiva jatkuvasti raahata mukana) ja tietoturva on viety todella pitkälle. VPN-yhteydellä täytyy käyttää ensin PIN-koodia ja sen lisäksi vielä SecureID-numeroa. Koneessa ei ole meseä (eikä saa asentaa) eikä firman verkosta pääse chattiin. No, ei sinne toimistopäivinä oikeastaan ole tarvetta päästäkään, joten se ei ole mikään suuri ongelma. Mutta toi mese on. Web-mese on niin kankea käyttöinen, että sen varassa ei oo kiva olla. Joku sanoi, että joku pikaviestin systeemi on tulossa mutta mä veikkaan sen olevan Office communicator (tai joku vastaava) joka siis on vain firman sisäiseen kommunikointiin.
Olen jo ilmoittanut halukkuuteni ostaa tämän nykyisen koneen itselleni, saas nähdä onnistuuko. Jos ei onnistu, niin mun on mentävä PC-kauppaan ostamaan kone. Siitä tosin on sitten se hyvä puoli, ettei tule “vahingossa” tehtyä iltaisin töitä kun on duunikone ja kotikone erikseen. Nimittäin siihen rumbaan että teinin kanssa käytetään molemmat tota meidän pöytäkonetta en enää lähde!
Kävin kyselemässä uusia käyntikortteja. Nyt kun on tuo uuden omistajan sähköpostiosoite käytössä, niin olis kiva kun käyntikorteissakin olis oikea osoite. Mä nimittäin inhoon sitä kun joutuu antamaan “sotketun” kortin asiakkaalle.
Käyntikortit on kuulemma olleet TJ:llä tarkistettavana jo viikon verran. Tittelit menee uusiksi, ne yhtenäistetään omistajan kanssa. Kouluttaja-titteliä ei kuulemma saa käyttää. Kun kysyin mitäs meistä sitten tulee, niin kuulemma ICT Specialist. Woihan Wittu! Mä en tienny itkisinkö vai nauraisinko. Päätin sitten nauraa. Ja nauroinkin niin että melkeen tuli pissat housuun! Toivottavasti meillä joku tajuaa, että me ei voida olla tittelillä ICT Specialist. Kun tuo ICT ei ole meidän hommaa millään tavalla! Tsiisus!
Sitten päämiehen projektipäällikkö rupes kyselemään kuka mua tuuraa mun kesälomalla ja minä tyhmä, ääliö, idiootti ja aivoton lupasin pomolle hoitaa tuon yhden asiakkaan duunit lomani aikana. No, niitä ei pitäisi paljoa tulla, veikkaan että yksi työpäivä kolmen viikon aikan riittää. Ja saan mä ne tunnit korotettuina takas.
Olen kutsunut kahdeksan henkilöä kanssani viettämään juhannusta isäni kotiin. Isä perheineen lähtee mökille, joten siellä on talo tyhjänä ja maailman paras puulämmitteinen sauna pihalla käytettävissä. Yksi kutsutuista ei ole vastannut, kuusi ei pääse tulemaan (tosin kahdella tiesin olevankin muuta ohjelmaa) ja yksi olisi tullut. Ilmoitin hänelle, että jos hän vaan saa mitään muita kutsuja, niin menköön muualle - hauskempaa hänellä varmasti niin on kuin mun kanssa kaksin. Ja ainahan sitä tilannetta voi vielä torstaina katsoa uusiksi.
Mutta nyt mä olen sitten ilman ohjelmaa. Ja tiedoksi lännen suuntaan: mä en lähde paareilemaan, ihan turha edes pyytää!
Jos jollain on hyviä ideoita siitä, mitä yksinäinen naisihminen vois juhannuksena tehdä, niin ideoita otetaan sähköpostilla vastaan.
Vaikka kyllä mä yksinkin viihdyn. Saunon ja grillaan ja nautin elämästäni. Toisaalta kolme päivää voi olla liikaa.
Mä tein meille töihin yhden testijutun viime viikolla ja tänään totesimme että homma ei toimi ainakaan sellaisenaan. Se vaatii vielä aika paljon säätämistä, jos lähtee toimimaan vielä silloinkaan.
Mua rupes niin paljon ahdistamaan tää PC:n vaihto ja kaikki noi perkeleen turvamääräykset, että olen koko päivän kiristellyt hampaitani ja nyt särkee sitten päätä :(
No, ei auta muu kuin ottaa tämä ilta nautinnon kannalta - teini on katsomassa peliä, joten mä olen yksin.
Että tämmönen päivä tänään, toivottavasti huomenna on paremmin!

Suojattu: Duuniasioita taas

17. Kesäkuu, 2007 @ 10:17 kirjoittaja jane

Tämä artikkeli on suojattu salasanalla. Syötä salasanasi:


Syksyllä teinin kanssa reissuun

16. Kesäkuu, 2007 @ 18:27 kirjoittaja jane

Lupasin teinille että kun hänellä on syksyn YO-kirjoitukset ohi, lähdetään vaikka pitkäksi viikonlopuksi jonnekin eurooppaan.
Hän on nyt sitten valinnut matkakohteeksi Milanon. Arvatkaas miksi? Siksi tietysti että käymme katsomassa samalla jalkapalloa :)
Meidän täytyy aikatauluttaa kolme asiaa: teinin kirjoitukset ovat ohi, hänellä ei ole koulussa koeviikkoa ja sitten pitää olla joku suhteellisen hyvä peli.
Kattelin ihan piruuttani jo Finskin hintoja syyskuun loppuun. Hirveet hintaerot: 164 - 366 euroa per henkilö. Lisäki viikottain on isoja eroja. Seuraavalla viikolla halvimmat lennot maksaa jo 266€. No, mulla on Finskin pisteitä jonkin verran, eli niillä pitäis sitten tulla vielä jotain halvennusta tosta. Ja meillä ei ole niin väliä noiden matkapäivien kanssa, kunhan ollaan lauantai Milanossa, pelit kun pelataan silloin.
No, noita hintoja on turha vielä ihmetellä, koska lähtöpäivästä ei ole mitään tietoa.
Mutta odotan muuten jo kovasti matkaa - saadaan viettää teinin kanssa aikaa yhdessä :)
Ja nyt mun on sitten turha suunnitella kesälomalle mitään reissua…. jos teini jostain syystä ei oliskaan enää halunnut lähteä mun kanssa reissuun, olisin varmaan ottanut kesälomalla jonkun äkkilähdön.

Eksät ja raha

16. Kesäkuu, 2007 @ 13:18 kirjoittaja jane

Miksi eksien kanssa (jos ne on lasten vanhempia) joutuu aina keskustelemaan rahasta?
Kun teini lähti lukioon, sovittiin eksän kanssa että pistetään teinin koulukulut puoliksi. Olen siis pitänyt kirjaa kouluun liittyvistä kuluista ja ensimmäisen vuoden aikana tästä ei mitään sanomista tullutkaan.
Kun teinin lapsilisä loppui vajaa vuosi sitten kysyin eksältä maksaisiko hän mulle puolet siitä? Hän vastasi mieluummin sponssaavansa teiniä suoraan. Ja onkin sen todella hyvin tehnyt: hän on maksanut teinin autokoulun (johon toki minäkin olin säästänyt rahat) ja ostanut hänelle paljon vaatteita.
Lähetin hänelle eilen teinin päättyneen lukuvuoden koulukulut (vajaa 800€) ja eksältä tuli viesti: ” En ole pitänyt kirjaa siitä, mitä olen “spnssannut” poikaamme, mutta varmaan huomattavasti enemmän kuin sun laskelmasi.
Laitetaanko puoliksi?”
Jumalauta! Itsehän hän sanoi mieluummin sponssaavansa teiniä suoraan kuin maksavansa mulle puolet lapsilisästä! Lisäksi meillä on sopimus, että koulukulut laitetaan puoliksi.
Onneksi sain hillittyä itseni ja vastasin vain että “mehän ollaan sovittu että koulukulut laitetaan puoliksi”.
Eipä tullut siihen enää mitään mutinaa.

Saldotunteja vähemmäksi

16. Kesäkuu, 2007 @ 13:12 kirjoittaja jane

En tehnyt eilen töitä juuri lainkaan. Oli mulla sähköposti auki ja katsoin sinne tulleet sähköpostit, mutta en mä niille mitään tehnyt. Puhelimessakin oli ääni päällä mutta vastasin vain pariin työpuheluun. Laskin tehneeni eilen noin tunnin töitä. Viime viikon tuntisaldoksi ei siis tullut “kuin” reilu 46 tuntia. Yhteensä mulla on noita saldotunteja nyt 91. Tosin siinä on mukana jonkin verran myös ihan ylityötunteja meidän uuden säännön mukaan (josta en ole saanut virallista tietoa) ylityötunteja ei saa enää pitää vapaana vaan ne on otettava rahana. Joka sopii mulle vallan mainiosti. Meinaan otta myös kaikki alkuvuodesta kertyneet matkatunnit rahana. No nyt kesällä kyllä varmaan ehtis pitämäänkin tuon reilun kaksi viikkoa vapaata, mutta mitä mä teen semmosella määrällä vapaata? Makaan sohvalla ja levitän persettäni? Ei kiitos! Enemmän mulla on rahalle käyttöä kuin vapaalle. Ja loput tunnit yritän pitää tekemällä kesällä vähän lyhyempää työpäivää ja ehkä pidän jonkun pitkän viikonlopun. Mulla on ens torstai sovittu vapaapäiväksi, joten siinäkin menee jonkin verran tunteja

Ravintolan tupakointitila koettu!

16. Kesäkuu, 2007 @ 12:45 kirjoittaja jane

Meillä oli firman kesäjuhlat eilen.
Olin suunnitellut laittavani POX-hameen, mustan korsetin sekä pornohuopikkaat. Onneksi kuitenkin tuuli sen verran, että vaihdoin vaatevalintani housuihin. Muuten olisin ollut ylipukeutunut, suurin osa miehiestä oli farkuissa ja kauluspaidassa, naisilla oli vähän kirjavampaa pukeutumista, muutama oli laittanut kesämekon, mutta hyvin arkista pukeutuminen yleisesti ottaen oli. Mikä on minusta vähän harmi, mä tykkään pukeutua juhliin. Mutta ilmeisesti se, että omistajan työntekijöillä normaali työpukeutuminen on tumma puku ja kravatti, niin sitten on juhliin kiva pukeutua rennommin.
Ai mikä on POX-hame? Minihameen pituus määritellään sopivan pituisiin ja liian lyhkäsiin. Ja POX-hame on liian lyhyt ;)
Hameen pituus tarkistetaan seuraavasti: kirjoitetaan vasempaan pakaraan P ja oikeaan pakaraan X. Sitten hame päälle ja pyllistetään. Jos takapuolessa lukee PIX, on hame sopivan pituinen, jos takapuolessa lukee POX, on hame liian lyhyt :)
Mitään varsinaista ohjelmaa ei kesäjuhlilla ollut, mikä oli minusta hyvä asia. Meidän firmasta oli paikalla 13 henkilöä. Ruoka oli kalapainotteista ja oikein hyvää. Firma tarjosi tervetulodrinkin (suhteellisen makeeta kuohuviiniä) ja viisi drinkkilippua, joilla sai olutta, siideriä, viiniä, lonkeroa tai breezeriä.
Juhlat loppuivat klo 01. Vähän ennen puolta yötä meitä lähti kuusi henkilöä Könöseen (sinne on muuten nykyään 7 euron sisäänpääsy maksu. Kyllä vitutti, se ei todellakaan ole paikka, jonne maksaisin sisään). Yksi työntekijämme joka ei ollut kerinnyt kesäjuhliin tuli kanssamme Könöseen.
Könösessä on muuten tupakointitila ja siellä tuli käytyä kertaalleen. Ihan hirvee paikka! Savua oli niin perkeleesti! Mä tosiaan poltin siellä yhden savukkeen ja hiukset haisee nyt ihan hirveelle. Lisäksi mun käsittääkseni tupakointitiloissa ei saa nauttia juomia, mutta kyllä tuolla vaan oli lähes kaikilla juomat mukana. No, se ei mua haittaa millään lailla vaikka juomat olikin mukana.
Yksi miespuolinen työkaveri rupes jossain vaiheessa iltaa kyselemään multa dildosuosituksia, lupasin laittaa linkit muutamaan omasta mielestäni hyvään :) Keskustelu lähti siitä, kun sanoin nähneeni elämäni naisen baarissa. Toisin nainen ei ollut mun “normaali tyyliäni”: hän oli jopa mua pitempi ja mähän tykkään ns. taskuprinsessoista. Työkaverini totesi tähän että sitten mun ei koskaan pidä tavata hänen avovaimoaan. Hänen avovaimonsa kun kuulemma odottaa elämänsä naista ja on taskuprinsessa :)
Jossain vaiheessa iltaa kysyinkin tuolta naiselta ( nuori tyttö hän oli) lähtisikö hän mun mukaan, mutta sanoi lähtevänsä poikaystävänsä kanssa :(
Taksijonoon suunnistimme tietysti klo 3.30 jälkeen ja melkeen tunti meni jonottaessa. No eihän siinä mitään hätää ollut, meitä oli kolme henkilöä, ilma oli lämmin ja aurinko oli nousemassa.
Ilta oli oikein onnistunut - luulen jopa että sain meidän Kreikan vahvistuksen ymmärtämään että en ole missään määrin kiinnostunut hänestä. Eikä mun tarvinnut edes sanoa sitä suoraan, semmosta pientä vittuilua vaan koko ajan. Ainakin hän loppuillasta lopetti mun ympärillä pörräämisen ja kävi työntämässä kieltään kollegani kurkkuun. Tai no, tuohan ei Kreikkalaisesta miehestä vielä kerro mitään.
Olo ei ole mitenkään hirmusen huono. Pikkasen särkee päätä (täytyy varmaan otta vielä toinen puolikas tuosta särkylääkkeestä) enkä saanut taaskaan nukuttua. Nukuin ensin kolme tuntia ja siihen perään reilun tunnin. Nyt röhnötän sohvalla. Taidan avata telkkarin ja yrittää nukkua hetken aikaa. Sitten suihkuun ja vois käydä ostamassa pitsan :)
Ai niin… meidän maanantain kehityspäivä peruuntui (meitä olisi seitsemästä henkilöstä päässyt paikalle kolme :o), joten mun ei tarttekaan tehdä huomenna töitä, vaan saan tehtyä ne maanantaina :)

Ihanaa olla taas kotona

14. Kesäkuu, 2007 @ 21:17 kirjoittaja jane

Ihanaa olla kotona…. en ole vielä laskenut ajamiani kilometrejä, mutta paljon niitä tuli.
Ja tunteja tuli yli 45.
Nyt on “aikamoisen” ryde fiilis… ei jaksa edes ajatella.
Huomenna en laita herätyskelloa soittamaan, vaan meinaan nukkua!

Duunireissussa

13. Kesäkuu, 2007 @ 18:39 kirjoittaja jane

On ollut rankkaa…
Nukuin jo heti sunnuntai-maanantai välisen yön huonosti. Ja olin kolmen jälkeen pitkään hereilläkin. Tiesin että tulisin nukkumaan huonosti, mutta koska nukkumaan menemiseni venähti turhan myöhäiseen (n. klo 23), en uskaltanut ottaa kuin puolikkaan unilääkkeen eikä se mitään auttanut!
Maanantaina tuli työpäivälle pituutta melkeen 15 tuntia. Päivä asiakkaan luona meni hienosti ja lähdin sieltä hyvällä mielellä.
Lähdin ajamaan kohti Savonlinnaa vähän ennen klo 16. Pysähdyin heti kolmostiellä ostamaan juotavaa ja seuraavan kerran pysähdyin Kuortin ABC:llä ostamaan lisää juotavaa ja haukkaamaan sämpylän.
Ajoin Lahden kautta (toinen vaihtoehto oli Jyväskylän kautta) koska 5-tie on niin kaunis Mäntyharju-Mikkeli -välillä. Lisäksi mulla oli kuitenkin tiistaina matka takaisin Jyväskylään, joten pääsin katsomaan Savonlinna-Jyväskylä reitin eilen (Tampere-Jyväskylä -reitti on jo ennestään tuttu).
Savonlinnassa olin klo 21.10 enkä kyllä sen jälkeen jaksanut enää muuta kuin hetken aikaa puhelimitse meehen kanssa puida asioitamme ja mennä nukkumaan.
Tiesin edelleenkin nukkuvani huonosti joten otin taas puolikkaan unilääkkeen, mutta ei siitä ollut vieläkään mitään iloa.
Tiistai ei sitten asiakkaan luona ollutkaan ihan niin hyvä kuin maanantai. Erään toimittajan sovellus ei toiminut (vika oli siis sovelluksessa) ja tietysti se harmitti asiakasta, he kun luulivat sovelluksen saavansa. Toisaalta turhaan mä siitä itteeni otan, että joku kolmas tai neljäs osapuoli ei toimita toimivaa sovellusta, mutta mä kun oon tämmönen :(
Vaihtelevassa ajokelissä (välillä paistoi aurinko, välillä tihutti vettä, välillä satoi ihan perkeleesti) ajoin ihania pieniä kolminumeroisia teitä lähes Pieksämäelle saakka. Oli todella ihanaa ajella pienten maalaispaikkojen läpi ja katsella laiduntavia lehmiä ja kukkivia pihoja. Mä en ehkä koskaan lopeta ihmettelemästä Suomen luonnon kauneutta! Harmitti ihan perkeleesti, kun päivillä oli paljon pituutta ja olin yksin liikkeellä. Muuten olis varmaan tullut pysähdyttyä moneen kertaan ottamaan kuvia.
Jyväskylässä olin perillä jo klo 19 aikaan, purin matkalaukun, kävin vähän kävelemässä ja lähdin metsästämään ruokaa. Menin Memppariin ja jouduin reklamoimaan: odotin ainakin vartin ennen kuin multa tultiin pyytämään tilausta. Huomautin asiasta ja sain siitä hyvityksen: 15% alennuksen laskun loppusummasta ja sen lisäksi 3*4€ arvoisia etuseteleitä jotka käyvät täällä Jyppykylässä muutamiin paikkoihin. En tiedä tuleeko niitä koskaan käytettyä, mutta se, että sain hyvityksen on pääasia :)
En nukkunut viime yönäkään vielä kovin hyvin. Unilääkettä en enää viitsinyt ottaa, joten otin muutaman lasillisen viiniä, mutta ei sen rentouttava vaikutus riittänyt kuin muutamaksi tunniksi. Väsyttää ihan älyttömästi :(
Olin suunnitellut että menen tänään asiakkaan luokse vasta iltapäivällä, mutta asiakas halusikin minut sinne jo 8.30, joten jouduin heräämäänkin suhteellisen aikaisin. Koulutuskeikka oli nopea ja olin takaisin hotellilla jo klo 11.30 aikaan. Tein hetken aikaa töitä ja lähdin taas metsästämään ruokaa. Sen verran nautin työmatkasta, että otin lounaan kanssa lasillisen valkoviiniä :)
Töitä jatkoin klo 15.30 saakka jolloin väsymys voitti ja otin päiväunet.
Vielä piti tunnin verran tehdä töitä mutta nyt on sähköposti suhteellisen tyhjä.
Tänne oli jo eilen tullut päämieheltä kaksi teknisen puolen henkilöä valmistelemaan huomista käyttöönottoa ja tänään tulee vielä päämieheltä yksi henkilö ja asiakkaan luota yksi. Sain esimieheltäni luvan tarjota tänään tuleville illallisen, mutta mitäs mä sitten teen, jos nuo teknisetkin henkilöt tulevat mukaan? Sitten taidan tarjota kaikille vaan “kierroksen”.
Huomenna toivon pääseväni lähtemään jo joskus klo 14 aikaan. Sitten pitäis jaksaa käydä vielä kaupassa. Mulla on perjantaina puhelinpalaveri klo 10-11 ja sen jälkeen täytyy ruveta valmistautumaan kesäjuhliin. Pitäis siis jaksaa huomenna käydä kaupassa ja ostaa huomisen ja lauantain ruuat.
Ens viikkokin on vielä kiireinen, mutta sitten jo onneksi helpottaa!
Sää on ollut kovin vaihteleva, mutta nyt näyttää taas aurinko paistavan, taidan siis vetää vaatteet päälle ja käydä vähän ulkoilemassa.