Kuukausiarkisto Toukokuu, 2007

Still alive

27. Toukokuu, 2007 @ 11:09 kirjoittaja jane

…. mikä tuntuu pieneltä ihmeeltä ;)
Olin nimittäin eilisen päivän ihan järkyttävässä krapulassa!
Meillä oli perjantaina firman olutilta. Bileet alko klo 17 ja mä olin paikalla noin klo 17.15. Meidän firmasta oli porukkaa paikalla noin 10 henkeä.
Kävin ihan suoraan tutustumassa uuden omistajan työntekijöihin: “moi, mä olen Jane xx:lta. Kuka sä olet ja mitä sä teet?”. Ehdinkin tutustua aika moneen henkilöön. Jostain kumman syystä nämä mun tutustumiset suuntautu miespuolisiin henkilöihin. Ja tietysti niihin parhaimman näkösiin ;)
Noin klo 21 bileistä loppu juomat (tarkoitus onkin että ne loppuu noin klo 21) ja meitä lähti “omaa” porukkaa jatkoille seitsemän henkilöä.
Mä olin jo aikasemmin päivällä kattonut, että Simonessa esiintyy Southfork Soundmachine. En ole koskaan kuullut bändiä, mutta biisilistasta tein sen päätöksen, että tuo bändi saa kyllä ihmoiset tanssilattialle.
Kerroin myös uuden omistajan aika monelle työntekijälle, että me menemme sinne jatkoille. Kun pääsimme Simonen ulkopuolelle, oli ovessa lappu: tähän avataan 1.6. uusi Colorado. Paikka oli remontissa. Arvatkaa vituttiko.
Se, että nettisivuilta löytyy vielä keikkatietoja suljetulle ravintolalle on semmonen asia, että reklamaatio lähtee Center-Inn -ravintoloille. Olkoonkin että kyseessä ei ole ravintolat omat viralliset sivut, mutta kyllä tuollainen asia täytyy huomioida kun ravintola suljetaan.
Suirryimme sitten tien toiselle puolelle Hullu Kukkoon tekemään toimintasuunnitelmaa.
No, Hullu Kukon siiderit ja oluet eivät auttaneet meitä toimintasuunnitelman tekemisissä, joten lähdimme katsomaan onko Kitty’sissä parempaa tuumintajuomaa. Ei ollut, joten matka jatkui kolmannen olohuoneeni kautta “Paakariin” ja vihdoin kotiin.
Väki väheni pikkuhiljaa ja lopulta meitä oli enää neljä urhoollista matkassa, mutta ilta oli mukava. Tutustuin myös nykyisiin työkaverihin paremmin. Ja ilmeisesti myös minä olin ollut mukavaa seuraa, koska jo lauantai-iltana yksi alle 3-kymppinen miespuolinen työkaveri soitti: “ollaan lähdössä kavereiden kanssa ulos, tule mukaan”. Ei vaan millään pystynyt jaksamaan :)
Lauantaipäivä oli nimittäin yhtä helvettiä! Heräsin joskus 11 aikaan. Meeheltä oli tullut viesti jo vähän jälkeen ysin. Vastasin hänelle tekeväni kuolemaa ja yrittäväni nukkua vielä pari tuntia. Eikä uni tietenkään tullut. Laitoin jossain vaiheessa meehelle uuden viestin, että en saa nukuttua, mutta nousen ylös klo 15.
Otin itseäni niskasta kiinni ja päätin että kävelemme kauppaan. Raitis ulkoilma voisi tehdä hyvää. Ja tekikin, pystyin tiskaamaan ja valmistamaan ruuan (kun mees teki kaikki valmistelevat työt :)). Ruuaksi oli kreikkalaista pastaa, kaipasin sen suolaisuutta ja rasvaisuutta. Mutta sen verran oli ajatukset huonosti kasassa, että ostin kaupasta kevyt-fetaa. Voi Vittu, että suututti kun huomasin sen! Krapulassa jos missä täytyy syödä oikein kunnon fetaa!
Yksi syy hirmuseen krapulaani on varmasti se, että tuon vajaan 12 tunnin aikana tuli poltettua yli 2 askia tupakkaa. Ja kun sitä ei normaalisti polta ollenkaan, niin ei mikään ihme, jos tulee paha olo!
Loppuillan jaksoinkin sitten kutoa veljen kuopuksen villapukua. Nutun kaikki kappaleet on nyt kudottu ja alottelin eilen jo housuja :)
Sänkyyn vetäydyin heti kymppäuutisten jälkeen, tein yhden sudokun ja kävin nukkumaan. Nukuin kuin tukki. Mees kertoi aamulla että alakerran jompi kumpi asukas (olin niin unessa, että en enää edes muista kumpi) oli yrittänyt hajottaa taloa yöllä kahden aikaan, kun ei päässyt ovesta sisään. Ja mulla ei ole moisesta asiasta mitään tietoa.
Nukuin vajaa 12 tunnin yöunet ja nyt on hieman pönttö sekaisin -fiilis. Liikaa unta kai.
Vetäsen kahvin naamaani (juotu ihan kohta) ja lähden Hyvinkäälle katsomaan meehen teinin ratsastuskisoja.
Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja lentoasemalla näyttäisi olevan 18,9 astetta lämmintä (Vaisalan mittari ei jostain syystä toimi tällä hetkellä).
En ole aikaisemmin käynyt tuolla Hyvinkään ratsastuskeskuksessa, mutta pakkaan silti viltin ja kutimen mukaan. Josko siellä pääsisi nauttimaan ensimmmäiset kotimaan kesän auringot :D

Vapaapäiviä

25. Toukokuu, 2007 @ 08:28 kirjoittaja jane

Mulla on tänään ja maanantaina vapaapäivä :)
Pidän noita saldotunteja nyt kesän aikana pois pitkinä viikonloppuina. Mä en oikeestaan tee semmosella pidemmällä vapaalla mitään, mutta lyhyempi työviikko houkuttelee aina :)
Tästä voi siis vetää sen johtopäätöksen, että mulla on töissä vähän rauhallisempaa. Juu, tämä ja ensi viikko on vähän rauhallisempaa mutta sitten on taas juhannukseen asti matalalentoa. Ja kyllä mä tänäänkin muutaman asiakaspuhelun teen. Mutta sähköpostia en avaa *uhoaa*.
Nyt mä juon aamukahvit ihan rauhassa, kudon kummipojan saapassukkaa (vauvan nuttu vaihtui nyt kummipojan sukkaan, näen kummipojan sunnuntaina ja yritän saada hänelle sukat valmiiksi siihen mennessä). Sitten mä raivaan tätä asuntoa vähän siistimpään kuntoon (olohuoneen pöytä täynnä lankakeriä ja puikkoja, eteinen kivinen ja parin viikon postit kattomatta.
Käväsen kaupassa jossain vaiheessa ja sitten se lomapäivän kaikkein paras juttu: päivunet!
Iltapäivällä keskustaan ja nuorimman kollegan kanssa uuden omistajan työntekijöihin tutustumaan.

Rästituntia paikkaamassa

25. Toukokuu, 2007 @ 08:09 kirjoittaja jane

Kävin eilen paikkaamassa taas yhden rästitunnin. En ole edes viitsinyt laskea kuinka paljon niitä on ja kuinka paljon niitä jää paikkaamatta. Tulisin vaan huonolle tuulelle.
Mulla oli tallin tahmatassu ratsuna ja me tehtiin koulukenttäharjoituksia.
Kun olin menossa “raapimaan” hevostani kuntoon juttelin sille jotain siihen malliin että “kuules matami ällötys, mä en tykkää susta yhtään”. Tallin omistaja tuli samaan aikaan talliin hakemaan omaan ratsuaan ja hän kysyi multa satulahuoneesta huutaen: kenestä sä et tykkää. Vastasin että Isabellasta. Omistaja totesi: “niin, eihän kaikista voi tykätä, mutta sun äänensävy on kyllä sellainen että Isabella ehkä tulkitsee sut toisella tavalla”.
Se hevoinen on kyllä “hauska”. Tehtiin ensin koulukentälle saapuminen -treeniä. Ravissa sisään koulukentälle ja pysähdys. Ei ravannu eikä seissy. No, siis liikkui kyllä käyntiä reippaammassa askellajissa eteenpäin, mutta ei se mitään ravia ollu. Jotain helvetin hipsimistä. Ja kun piti seistä, niin koko ajan oli joku jalka melkeen menossa. Meni pitkä aika ennen kuin matami suostui seisomaan paikallaan ja päästiin jatkamaan matkaa.
Hirveen taistelun jälkeen mä sain sen sitten liikkumaan vähän reippaammin ja laukkaamaankin kokonaisen voltin :D
Helvetin hyvät alkuvalmistelut, ISOT (semmoset joita alkeiskurssilaiset tekee), nopeat avut ja jos reaktio ei tullut heti, niin raippaa perään. Jotain pukin tyyppistä se yritti mulle tarjota, mutta ne matamin pukit on kyllä semmosia säälittäviä yritelmiä.
Mutta taistelu kannatti. Lopputunnista mulla oli ihan voittajafiilis - vaikka hevonen ei oikeesti hyvältä missään vaiheessa tuntunutkaan :(
Tunti meni matamin normaaliin käytökseen nähden niin hyvin että annoin sille tunnin jälkeen yhden heppanamin. Ja matamia nauratti :D Se nauro kahteen kertaan. Mahtoko sitten nauraa mulle vai sille kun sai namin. Harmi että mees ei ehtinyt kaivaa kännykkää taskustaan ajoissa. No, ens kerralla kun menen tallille otan lisää effoleita mukaan ja käyn katsomassa nauraako matami niille.

Paska tsäkä!

24. Toukokuu, 2007 @ 18:52 kirjoittaja jane

Mulla on maanantaina 11.6. koko päivän koulutus Nokialla (siis kaupungissa, ei yhtiössä) ja tiistaina 12.6. Savonlinnassa.
Savonlinnassa on oltava kouluttamassa klo 8.00
No Nokialta (tai siis Tampereelta) ei sitten pääsekään mitenkään kätsysti Savonlinnaan!
Junalla en viitsi mennä kun menee niin saatanan hankalaksi: Tampere-Riihimäki, vaihto, Riihimäki-Lahti, vaihto, Lahti-Parikkala, vaihto, Parikkala-Savonlinna. Perillä klo 22.32 (tai siis Savonlinnassa tarkistetaan tuosta kellonajasta että paljonko juna on myöhässä ;)).
Ja illan ainoa kone Savonlinnaan lähtee jo klo 17.30, eli mulla olis tunti aikaa ajaa Nokialta Seutulaan ehtiäkseni koneeseen. Ei muuten onnistu!
Vittu, se on siis ajettava: ensin aamulla Nokialle, jossa on oltava viimeistään klo 8.30.
Ajomatka Nokia - Savonlinna on noin 400 km, eli semmosen 5 tuntia (mä en aja työmatkoilla ylinopeutta) + tauot. Olen perillä siis noin klo 21.
Ja sitten seuraavana iltana vielä Savonlinnasta kotiin. No, se on onneksi “vaan” vajaa 350 km.
Arvatkaa oonko mä ihan vaan pikkasen ryde ton reissun jälkeen!!!
Että kävi paska tsäkä!
No, loppukevennykseksi voin vielä sanoa, että mulla on alustava varaus keskiviikko-torstaille Jyväskylään :D (ei muuten oikeesti naurata).
Eli sitten ajaisin vielä Savonlinna - Jyppykylä, onneksi vaan 200 km. Siellä olisinkin sitten kaksi yötä. Ja Jyväskylästä sitten jo pääsis kotiin :)
Mä olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että musta ei olis enää tekemään vain toimistohommia, välillä on päästävä liikenteeseen. Mutta tällaisina hetkinä käy mielessä, että kyllä ne toimistohommat sittenkin vaan vois olla ihan perkeleen kivoja ;)

Tapahtumat viikon varrelta

24. Toukokuu, 2007 @ 16:39 kirjoittaja jane

Ruokakaupassa olessani tein ihan päätöksen, että tänään kyllä kirjoitan blogiin (onko tää nyt sitten niinku selibaatti ;)). Mulla kun nimittäin on nyt aikaa.
Kello ei ole vielä viittäkään, mä syön tässä just parhaillaan salaattia, teini tulee kotiin vasta 20 aikaan ja syö enää iltapalan, eli mun ei tartte kokata tänään.
Ehdin siis hyvin kirjoittamaan blogiin, tekemään hetken töitä, tekemään hetken kotitöitä ja lähteä tallille 19.20.

Perjantai
Viime perjantaina oli perinteinen Nami-miitti. Totesimme, että se oli kuudes miitti ja mä olen ollut jokaisessa - mulla ei siis ole elämää, kun mulla on joka kevät aikaa mennä Namille ryyppäämään ;)
Mahtoiko johtua perjantaista perinteisen lauantain sijaan vai mistä, mutta porukkaa oli yllättävän vähän, alle 20, normaalisti on yli 30 ihmistä.
Tarjoilu oli maukasta ja maittavaa ja seura ihanaa. Tosin mä tein taas sen saman “virheen”, josta jälkeenpäin moitin itseäni: vietin illan taas vaan samojen ihmisten parissa, paikalla oli monta ihmistä joita vain tervehdin. Mulle käy tolleen oikeestaan aina kaikissa bileissä: jämähdän joidenkin kanssa ja siinä menee sitten koko ilta.

Lauantai
Lauantaina ei ollu krapulaa joten mä sisustusvimmassani (joka siis iski ikkunoiden pesun jälkeen - varokaa siis ikkunoiden pesun aiheuttamaa rahan menoa) houkuttelin meehen Kodin Ykköseen. Ei mulla mitään selkeetä ajatusta ollut siitä, mitä mä ostan, kunhan lähdin kuikuilemaan. Ja jotain mun tarttis tehdä tolle meidän eteiselle: mulla on vaatehuoneessa kaksi kenkätelinettä. Täynnä. Mun ei-aktiivikäytössä olevat kengät on vaatehuoneessa kenkälaatikoissa. Pino on täynnä, seuraava laatikko tukkii ilmanvaihtoventtiilin. Ja meidän kahden hengen talouden eteisessä on 12 paria kenkiä!!! Arvatkaa minkä näkönen se on!
Eli jonkinlaista kenkätelinettä katselin, olis sille paikkakin tossa eteisessä. No, kenkätelinettä en löytänyt mutta ostin kylppäriin lisää simpukka-aiheisia pyyheliinoja. Kun ostan vielä muutaman simpukka-aiheisen kylpypyyhkeen, niin sitten on kylppärin sisustus valmis ;o)
Teini nautti kavereiden kanssa kesäpäivästä eikä ollut kotona, joten me meehen kanssa vietimme mielemme mukaisen illan: vuokrasimme leffoja (Pitkä kuuma kesä ja Marie Antoinette) ja teimme juustofondueta :)

Sunnuntai
Sunnuntaina nukuttiin pitkään ja siinä se päivä sitten melkein olikin. Iltapäivällä oli nimittäin ajettava Tervakoskelle siskon pojan synttäreille. Ja ruoka oli tehtävä ennen lähtöä, koska teini meni katsomaan Hongan peliä, niin sen piti saada ruoka ennen lähtöä.
Kun me köröteltiin sinne Tervakoskelle (mä ajelin rauhallisesti, näillä bensan hinnoilla ei viitti kauheesti kaahailla kun duuniajossa sitä joutuu kuitenkin joskus tekemään) niin yhdessä vaiheessa kirosin erään auton kuskin: “et perkele änkee siihen väliin, vitun mulkku”. Tilanne oli nimittäin se, että vasenta kaistaa meni nopeesti ajavia ohi, mä ajauduin rekan perään ja eikös tän mun perässä olevan pitänyt lähteä sen vasemmalta ohi menevän letkan perään. Sen sijaan että oltais lähdetty yhtä aikaa siitä oikeelta ohi.
Mä sitten pikkasen (en siis paljoa) törkeesti änkesin sen eteen. Kun palasin takaisin oikealle kaistalle ja vilkaisin sivulle, niin eikös siinä apparin puolella istunut veljeni ja hänen avokkaansa ajoi. Heh, olin siis haukkunut veljeni lasten äidin :)
Kun pääsimme Tervakoskelle kertoi veljen avokas myös haukkuneensa mut vitun mulkuksi ja näyttäneensä keskisormeakin :D
Synttäreillä kaivoin kassista kutimen ja rupesin suunnittelemaan neulemallia veljen kuopuksen villapukuun (päädyin sitten lopulta ihan sileään neuleeseen ;o). Äiti tiesi että kudon vauvalle jotain ja sanoi vittuillakseen: “Jane on raskaana kun se kutoo tommosta vauvan vihreetä juttua”. Eikös veljen vaimo innostunut: “ootko - sä oot naamaltas kyllä vähän sen näkönen että voisit ollakin”.
Suku on pahin!

Maanantai
Maanantai aamuna kävin työterveyslääkärillä uusimassa reseptini, sain vahvempia allergialääkkeitä :)
Iltapäivällä menin suoraan asiakaspalaverista kauppaan. Olin ehtinyt latoa ostoskärryyn banaaneja, Piltti-purkkeja (mä käytän vauvojen hedelmäsoseita aamupuuron päällä) ja tummaa leipää kun ukki soitti.
Käytiin seuraavanlainen keskustelu:
“Jane”
“No ukki moi…”
“Sä olet huonossa kunnossa, oletko kotona vai Jorvissa?” (kuulin hänen äänestään että kunto oli huono)
“Kotona mä olen”
“Mikä sulla on?”
“Mulla alapää vuotaa verta ja vatsa on kipeä”
“OK, mä tulen ja vien sut Jorviin”
Helevetti että mä kirosin noita maksullisia ostoskärryjä. Mä olin vielä tuupannut sinne auton avaimenperässä kiinni olevan poletin. Jos mulla oliskin ollut vaikka se euronkin kolikko siellä, niin siihen olis kärryt jääneet.
Hirveetä haipakkaa autolle ja puhelu meehelle. Ei vastausta. Jätin soittopyynnön.
Soitin likkakaverille: “juttele mun kanssa, mun täytyy nyt pystyä ajamaan ihan nätisti ja rauhallisesti - puhu mulle”.
Ja niin matka sujui nätisti.
Meeskin soitti ennen kuin ehdin ukille asti ja hän lupasi huolehtia että teini saa ruokaa.
Menin ukille (jätin auton sakkapaikalle) ja vähän haastattelin häntä. Erittäin voimakkaat virtsatulehduksen oireet joita oli ollut noin kolmen tunnin ajan. Tosin kirvelyä ei ollut. Soitin hätäkeskukseen ja kysyin lähettävätkö he ambulanssin vai menemmekö omalla autolla. Mieshenkilö hätäkeskuksessa sanoi, että todennäköisesti olemme omalla autolla Jorvissa nopeammin kuin ambulanssi tulee ukin luokse.
Niin sitten toppasimme auton penkin pyyheliinalla ja lähdin viemään ukkia Jorviin. Heti ilmottautumisesta ottivat hänet polin vuodepaikalle, pyysivät virtsanäytteen (todellisuudessa se taisi olla verinäyte), antoivat särkylääkettä ja ultrasivat virtsarakon. Virtsarakossa oli 700 ml nestettä!
Klo 21 aikaan juttelimme hoitajan kanssa ja hän sanoi että aikaa menee vielä kauan, mun kannattaa lähteä kotiin.
Olin aika helvetin väsynyt kun pääsin kotiin. Onneksi mees oli taas ollut aivan ihana: hän oli ostanut mulle saalaattia, aurajuustoleipää ja pienen pullon punaviiniä :) Tiskitkin oli tiskattu!

Tiistai
Aamulla ensimmäiseksi soitin Jorvin polille: ukki oli siirretty kirurgiselle osastolle ja puhelu yhdistettiin sinne. En saanut kiinni ukkia hoitanutta hoitaa mutta minut yhdistettiin ukille. Hän oli pirteä ja kivuton. Osatolle hänet oli siirretty klo 3 aikaan.
Koko päivä mulla oli etäkoulutuksia. Totesin, että vauvan nuttua voi kutoa samaan aikaan :) Asia on niin tuttua eikä kahdesta puikosta lähde kilinää, joten koulutukset menivät reippaasti :)
Iltapäivällä soitin taas ukille ja hän kertoi että todennäköisesti pääsee keskiviikkona kotiin. Mitään syytä lääkärit eivät vielä ole hänen vaivoihinsa löytäneet, mutta tutkimukset jatkuvat terveyskeskuksessa.
Alkuillasta heitin meehen ja teinin pelaamaan potkupalloa ja menin itse tallille.

Keskiviikko
Etäkoulutuksia koko päivä.
Ukille soitin ennen puolta päivää: virtsarakossa oli nestettä enää 170 ml ja lääkäri oli luvannut että kun se putoaa alle 200, hän pääsee kotiin. Ja kotiinlähtö olikin eilen edessä mutta vasta iltapäivän puolella.
Mä lopetin työn teon klo 16.30 aikaan ja suunnittelin tekeväni tuon vauvan nutun etukappaleen loppuun ja lähteväni sen jälkeen lenkille. Rupesin kutomaan ja ukki soitti. “No niin, olen kotona ja on mulla uutisiakin”.
Ukilla on todennäköisesti munuaissyöpä :(
Lääkärin mukaan syöpä ei ole leviävää tyyppiä (mistä se voi sen nyt jo tietää, kun siitä on olemassa myös leviävää tyyppiä oleva muoto) . Leikkaus on ainoa ja tehokas keino munuaissyöpään. Lääkäri oli suoraan sanonut, että ainoa riski on, ettei ukin sydän (lähes 82 vuotias) kestä leikkausta. Ukki on ensi viikolla menossa tarkempiin tutkimuksiin ja hän kuulemma itse saa päättää leikkausajankohdan. “Mitä sitä miettimään, leikataan heti pois vaan”, hän sanoi ja olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä.
Oli surullinen ja samalla kuitenkin iloinen siitä, että syy selvisi ja että kyseessä toivottavasti
tosiaan on leviämätöntä tyyppiä oleva syöpä.
Mä olen aina ollut ukin tyttö ja ukki on mulle niin rakas!
Yli 30 vuotta sitten ukki tykkäs olla kotona ilman paitaa (taitaa tykätä vieläkin, mutta ei enää kehtaa olla mun nähden) ja muistan miten pikkutyttönä istuin ukin sylissä ja vetelin hänen rintakarvojaan.
No, sitä vauvan nutun etukappaletta kutoessa mietin elämän kiertokulkua: kudon veljeni vielä syntymättömälle kuopukselle nuttua ja samaan aikaan mietin koska joudun luopumaan ukista. Totaalisen tyhjänä kudoin etukappaleen valmiiksi ja nousin ylös sohvalta. Jaa, laitanpa tuon tuosta pois kuleksimasta, taidan laittaa pyykkikoneen päälle, voisin saman tien kerätä puhtaat pyykit pois narulta ja järjestellä pyyhkeet vaatehuoneen hyllylle. Mites mulla on talvikenkiä tässä vaatehuoneen lattialla, laitanpa nämä pois…. Näin se sitten meni ilta lähes huomaamatta kotitöitä tehdessä. Ripusin meidän eteisen naulakkoon nyt semmosen ruman kankaisen “kenkätelineen”. Meillä oli eksän kanssa niitä varastossa, ei ne oikeesti kyllä muualle sovikaan. Mutta olkoon nyt väliaikaisesti.

Tänään
Tänään kävin “pyörähtämässä” Kouvolassa. 9 tuntia meni siihen pyörähdykseen.
Ukin tilaa en ole surrut - ei se mitään auta. Varsinkaan kun lopulliset kokeet eivät ole vielä valmistuneet. Syöpä on “todettu” vasta ultraäänessä ja kunhan hän on käynyt kokeissa voi olla ettei se ehkä olekaan syöpä. Ja mitä sitä sen jälkeenkään suremaan ennen kuin leikkaus on tehty. Sen jälkeen ei toivottavasti sitten tarvitsekaan surra :)
Sanokaa vaan, että mä olen kylmä ja tunteeton ihminen mutta elämä on paljon helpompaa kun ei sure mahdollisesti tapahtuvia asioita etukäteen.
Työkaveri soitti ja juttelimme pitkään. Nyt tarttis tehdä sen verran töitä että laittaa tän päivän “saaliin” eteenpäin (muuttakaa, korjatkaa, tarkistakaa) ja lukee tulleet sähköpostit.
Huomenna mulla on “vapaapäivä”. “Vapaapäivä” sen vuoksi, että olen luvannut soittaa yhdelle asiakkaalle ja sopia koulutusajankohdan. Lisäksi mun täytyy olla tavoitettavissa tän päiväisen asiakkaan asioihin liittyen (tosin asiakkaan puheluihin ei tarvitse vastata mutta päämieheltä tuleviin kyllä). Mutta herätyskelloa en laita aamulla soimaan enkä myöskään meinaa lukea sähköposteja :)
Jotain kotitöitä pitäis myös ehtiä tekemään (veikkaan etten kerkee, kello on jo 18 ja tallille lähtöön pitää ruveta valmistautumaan klo 19.10) .
Huomenna on firman olutilta ja lauantaina voi olla krapula joten sattuneesta syystä ei lauantaille ole ohjelmaa ;)
Sunnuntaina on meehen teinillä kisat Hyvinkäällä ja mä taidan hakea kummipojan mukaan katsomaan niitä kisoja.
Lauantaiksi ei ole ohjelmaa

Estehyppelyä

22. Toukokuu, 2007 @ 20:42 kirjoittaja jane

Meillä oli tänään kauden toiseksi viimeinen vakiotunti. Kesäkuussa on sitten vaan ns. irtotunteja, eli ei omia ryhmiä. Tunnit on maanantaista perjantaihin klo 16-20.
Tänään meillä oli hyppytunti. Hypättiin pientä viiden esteen rataa. Mataliahan ne meidän esteet on. Kuten opettaja sanoi tänään: hevoset kävellen peruuttaa niiden yli. Mutta me hypätään meidän tasolla ja se on toi :)
Rata oli vain viisi estettä koska meillä oli myös kouluaidat kentällä. Meillä on tulossa merkkisuorituksia ja koulukisat, joten tunneilla treenataan niitä varten.
Hypättiin ne radan esteet ensin kolmessa erässä ja sen jälkeen kahteen kertaan koko rata.
Me hypättiin Sampan kanssa niin hyvin. Vautsi! Mulle jäi totaalisen tyytyväinen olo!
Muutamaan kertaan mulla oli katse myöhässä, mutta noilla estekorkeuksilla se ei aiheuta ongelmia. Rytmi ja tiet oli hyvät. Ja sitten kun vielä ratsastajan tasapainokin sattui jostain kumman syystä olemaan kohdallaan, niin kaikki meni napakymppiin!
Että mä olen tyytyväinen :)
Nyt ton villapuvun kimppuun! *addikti*

Kiireen keskellä

22. Toukokuu, 2007 @ 16:32 kirjoittaja jane

Sain eilen palautetta: “sä et ole kirjottanut blogiin moneen päivään.”
Juu, en ole kerennyt.
Viikonloppu oli täynnä ohjelmaa (tästä sitten myöhemmin). Tai no, ohjelmaa ja ohjelmaa. Paljon oli ohjelmaakin mutta todellinen syy taitaa olla se, että rupesin kutomaan veljen vauvalle (odotettu laskeutumisaika 3.6.) villapukua. Ja kun mä jotain rupean tekemään, niin mä haluan tehdä sen sitten kerralla pois. No, vauvan villapukua ei ihan kerralla kudota - varsinkaan kolmosen puikoilla - mutta kun en osaa lopettaakaan niin en osaa. Eilen sain sitten takakappaleen valmiiksi ja tänään on valmistunut muutama sentti etukappaletta. Sitten ei enää puutukaan kuin hihat, viimeistely, housut, tossu, lapaset ja hattu :D
No, eilinen ilta meni sitten täysin vastoin odotuksia, mutta siitäkin sitten tuonnempana.
Tämä ilta on täynnä ohjelmaa klo 21 saakka ja veikkaan että nukkumatti kutsuu nopeasti sen jälkeen.
Mutta olen elossa ja blogiin tulee tekstiä taas lähipäivinä!

Puhtaat ikkunat on upea asia :)

17. Toukokuu, 2007 @ 18:08 kirjoittaja jane

Harvasta asiasta tulee henkisesti niin hyvä fiilis kun siitä kun saa siivottua oikein kunnolla.
Pesin ikkunat tänään (teinin huoneen ikkunoita ei tarvinnut pestä, kun sinne ei mahdu ;)) ja laitoin verhot koneeseen pyörimään. Pesin parvekekalusteet ja parvekkeen. Kuinkakohan paljon se vaahtoaa seuraavalla sateella kun pesin sen Fairy-vedellä :D
Oli semmonen draivi päällä tänään, että kun olin saanut ikkunat pestyä, siivosin vielä keittiön kaikki tasot ja pyyhin kaakelit desifioivalla pesuaineella. Seuraavaksi täytyy varmaankin siivota keittiön kaapit. Ja vaatehuone. Ja vaatekaapit ja pestä ja vahata lattiat ja….
Ja muutenkin nyt kun on ihan kirkkaat ikkunat niin koti näyttää kovin nuhruselta :( Just siltä, että tarttis pestä sohvan päälliset, siivota toi kirjahylly (ihme kasoja kertynyt), saada tehtyä tolle makuuhuoneen sisutukselle jotain, hankkia keittiöön uudet verhot, ostaa parvekkeelle matto ja jotain rehuja… Hirvee sisustusvimma!
Ja veski on siinä kunnossa, että aivan varmasti yleisetkin vessat on siistimmässä kunnossa. Sen mä siivoon sitten kun tulen tallilta ja käyn suihkussa. Tai viimeistään aamusuihkussa käydessäni.
Nyt on vajaa tunti aikaa huokasta ja sitten lähden tallille.

Viikkovapaa-aamun turhautumista

17. Toukokuu, 2007 @ 09:39 kirjoittaja jane

Mulle tulee Hesari vain perjantaista sunnuntaihin.
Perjantain lehteä en lue juuri koskaan, se tulee vain NYT-liitteen vuoksi. Mutta lauantaisin ja sunnuntaisin on ihana ottaa mukillinen kahvia ja istua sängylle lukemaan lehti kaikessa rauhassa. Kun ei ole kiirettä mihinkään.
Tänä aamuna kun heräsin ja vielä lötköttelin sängyssä näin jo sieluni silmin itseni sängyllä lukemassa lehteä. Kunnes karmea totuus paljastui: tänään on torstai eikä lehteä tule! Mutta toisaalta… tänään on pyhäpäivä, viime viikon NYT-liite ei ollut tuplaliite. Joten jospa HS ja NYT-liite tulisivatkin tänään. Olin taas toivoa täynnä :)
Ylös noustuani menin ensimmäisenä ulko-ovelle ja voi mikä pettymys: ei lehteä :(
Nyt mä istun sohvalla ja puran turhautumistani blogiin ;o
Suunnittelin jo että vois laittaa HS:lle semmosta palautetta että vois haluaminaan päivinä (viikonpäivästä riippumatta) tilata irtonumeron kotiin kannettuna. Tilaus esim. viikkoa etukäteen. Se olis kätevääjJos jossain vaiheessa haluaa seurata jotain tapahtumaa tarkemmin tai jos on tällaisia ihmeellisiä keskelle viikkoa osuvia vapaita.
Joo, saahan sen lehden kiskalta, mutta ei se ole sama asia!
Yritän lohduttaa itseäni sillä, että mulla on huomennakin “vapaapäivä” ja voin sitten huomen aamulla nauttia kahvista ja lehdestä.
Toisaalta huomiselle on kyllä aika lailla ohjelmaakin, joten….
Vittu!
Sää on muuten upeen näkönen, täysin pilvetön kauniin sininen taivas, Vaisalan mittari näyttää 12,5 astetta.
Mä menen nyt takas tonne chattiin roikkumaan - korvatkoon se nyt mun aamun lehteni.

Energinen keskiviikko

16. Toukokuu, 2007 @ 21:42 kirjoittaja jane

Ihanan raukea olo :)
Työpäivä meni hienosti. Tosin menetin perjantaisen vapaapäiväni. Tai no, menetin ja menetin. Jossain vaiheessa päivää mun pitää “leikkiä” yhdellä puhelinmallilla, selvittää miten se toimii (vai toimiiko lainkaan) . Kun olen saanut sen selvitettyä soitan asiakkaalle ja kerron mitä heidän on tehtävä. Mutta siihen riittää kun se tekee jossain vaiheessa perjantaita.
Töiden jälkeen tiskasin hirmusen tiskin, laitoin ruuan, söin ja vietin hetken aikaa sinistä sohvaani halaillen.
Tallikuteet niskaan ja Myyrmanniin haisemaan ;o
Manniin ajaessa mees soitti ja kertoi tuttavaperheen saaneen tänään “pienen” pojan (4330 g ja 52 cm). Onnea heille vielä kertaalleen :)
Tärkein asia miksi Mannissa kävin oli lasinpesuaineen ja mikrokuituliinan ostaminen. Olen nyt kahteen kertaan pessyt auton tuulilasin sisältä halvalla lasinpesuaineella ja talouspaperilla mutta aina vaan se on hirveen näkönen. Pesin tuulilasin tallilla, nyt sitten vaan odotellaan vasta-aurinkoa niin näkee missä kunnossa se on.
Ratsastin tänään taas sillä jakkihärällä mutta tunti ei mennyt niin hyvin kuin eilen. Jakkihärkä vaatii paljon tilaa itelleen ja tänään meitä oli neljä ratsukkoa enemmän kuin eilen. Lisäksi mä vaadin siltä tänään enemmän kuin eilen ja se sitten aiheutti niitä jäkittämisiä. Mä en ole niin hyvä että tuntisin perseelläni koska se melkein kohta pian jäkittää vaan se ehtii jäkittää ennen kuin mä komennan sen eteenpäin.
Kotiin tultua suihkuun, iltapalaksi porkkana ja avasin siideritölkin. Nyt on taivallisen ihanan raukea olo :)
Mulla on oikeesti viime päivinä ollut tosi energinen ja aikaansaava fiilis - ilmeisesti rupeaa kevään valoisuus vaikuttamaan. Olen nukkunutkin hyvin, itse asiassa ihan älyttömän hyvin!
Itse asiassa tallilta kotiin ajellessa mietin tätä mun unettomuutta (olen maanantai aamuna menossa hakemaan työterveyslääkäriltä uuden unilääkereseptin). Kesällä mä en valvo juuri ollenkaan. Syksyllä stressi aiheuttaa ajoittaista valvomista. Mutta kun päivät pitenevät ja rupeaa olemaan enemmän valoa sillon se alkaa! Niin oli tänäkin vuonna: helmi-maaliskuun vaihteessa se alkoi ja loppui vasta lomalle lähtiessä huhtikuun alussa.
Huomenna on ohjelmassa ikkunoiden ja parvekkeen pesu. Ja mä oikeesti uskon olevani nyt niin energinen että ne tulee tehtyä :)