Kuukausiarkisto Elokuu, 2006
Jaa-a… mä teen ton työpaikan kanssa näköjään ihan liian hätäsiä johtopäätöksiä. Siis sen suhteen että onko siellä kivaa vai ei. No se, että niin kauheen mielelläni reilu viikko sitten näin asiat positiivisesti johtuu varmaan mun peruspositiivisesta luonteestani, tartun niihin hyvin hanakasti ja mielelläni.
No, tämä viimesin episodi on alkanut jo mun loman aikana.
Meillä ei toimistolla ole vakituisia omia istumapaikkoja muilla kuin johdon, hallinnon ja myynnin väellä - eli sillä väellä joka istuu viisi päivää viikossa toimistolla. Meillä kouluttajilla on ollut toimistolla kuusi paikkaa systeemillä “nopeat syö hitaat”. Ja toki koulutusluokissa on saanut tehdä töitä, jos vapaita luokkia löytyy.
Mun loman aikana yksi koulutusluokka muutettiin kouluttajille työhuoneeksi. Työpisteitä sinne tuli reilu kymmenen - ja toimiston puolelle jäi vielä neljä “kiertolaisten” työpistettä. Eli oikein mukavasti rupes olemaan niitä pisteitä. Entiseen luokkaan tehtiin yhdelle koulutusryhmälle omat vakituiset paikat - he joutuvat tekemään paljon tutkimuksia ja testejä omaa koulutusmateriaaliaan varten, joten se on täysin ymmärrettävää. Kaikille muille tuli “vapaat istumapaikat”.
Maanantaina meillä oli oman ryhmän viikkopalaveri jonka jälkeen jäimme kollegan kanssa hetkeksi toimistolle päästäksemme yhdessä lounaalle.
Istuimme iltapäivällä taas paikoillamme (vierekkäin) kun eräs jenkkikouluttajistamme tuli puhumana kollegalleni (itse puhuin asiakkaan projektipäällikön kanssa puhelimessa).
En kuullut heidän käymäänsä keskustelua mutta kollega referoi sen minulle: me istuimme kuulemma sellaisilla paikoilla jotka oli varattu sille ryhmälle, jossa tämä koko maailman omistava omahyväinen jenkki työskentelee.
No, mulla oli hässäkkää, joten annoin asian olla vielä siinä vaiheessa, mutta illalla kuohahti ja laitoin meidän hallinnon esinaiselle sähköpostin: mikä tämä juttu nyt on, onko joillakin ryhmillä omia varattuja paikkoja ja jos on, niin miksi? Ja jos on niitä omia paikkoja, niin eikö niitä voisi merkitä kunnolla jotta kukaan ei vahingossa istu jonkun toisen omalle paikalle.
Meillä on yli 40 työntekijää, joista noin 10 on toimistoväkeä ja me loput koulutamme. Tehtävämme on olla 60% ajasta asiakkaan luona joten toimistolla emme ole paljoa. Sen lisäksi jokaiselle on annettu mahdollisuus tehdä etätöitä kotona.
Sain sähköpostiini vastauksen joka kuului suurin piirtein näin: “jutellaan asiasta niin, että saadaan asiat selviksi ilman turhaa pahaa mieltä kenellekään”.
OK, annoin asian olla siltä erää.
Keskiviikkona olin taas menossa toimistolle ja keskiviikon vastaisena yönä näin jotain painajaistyyppistä unta niistä toimiston istumapaikoista ;D
Aamulla menin kouluttajien työhuoneeseen (siis siihen entiseen koulutusluokkaan) ja voihan helevetti! Se oli pistetty ihan uusiki. Tosin kyllä huomattavasti parempaan suuntaan se oli mennyt. Marssin hallinnon esinaisen luokse ja sanoin “voisiks kuule nyt kertoa mihin mä voin istua, jotta en istu kenenkään paikalle”. “Jane, istu alas. Ja hengitä. Mä en nyt millään haluis kertoa sulle tätä mikä mun on pakko”.
Juttu oli niin, että tämä jenkkipösilö oli ruvennut tiistaina “riehumaan” työhuoneessa ja laittanut sen uuteen uskoon - kun heidän ryhmällään oli niin pienet tilat!
Tässä vaiheessa hallinnon esinainen sai tarpeekseen ja laittoi sähköpostin TJ:llemme ja koulutusjohtajallemme. Vastausta hän ei ollut saanut vielä siihen mennessä.
No, kun kävin tätä keskustelua hallinnon esinaisen kanssa puuttui keskusteluun yksi tutkija. Hän rupesi selittämään sitä, miten meille rakennettu entinen luokkahuone on työsuojelulain vastainen työpiste, siellä kun ei ole ikkunoita! Voi tsiisus! Eihän siellä ole tarkoitus kenenkään istuakaan 37,5 tuntia viikossa!
Ja kun keskustelussa tuli puhetta työtilan koosta puuttui keskusteluun vielä neljäskin henkilö. Hän kuului tähän tutkivaan ryhmään: “no, tulkaa kattomaan miten paljon meillä tätä työtilaa on” just siihen malliin että eipä juuri tilaa ole!
Siinä vaiheessa mulla palo käämi. Sanoin hallinnon esinaiselle “mä en nyt kaipaa tilaa sen enempää kuin että siihen mahtuu mun kone, yksi aa nelonen ja tuolin, johon mä voin lätätä perseeni. Löytyiskö semmosta” ja lähdin kävelemään kohti hallinon työtilaa. Mä en voinut jäädä sinne enää pidemmäksi aikaa - muuten olisin räjähtänyt totaalisesti.
Samana päivänä hallinnon esinainen tuli kertomaan mulla “iloisia uutisia”: meidän neljän hengen ryhmä tulee sitten saamaan kaksi vakiopaikkaa! Jee-jee!
Pomot olivat vastanneet siihen malliin että jos tilanne kerran menee tähän, niin sitten on rakennettava myös meille omat tilat. Siis mitä vittua? Miksi pomot ei voineet tässä vaiheessa ilmoittaa että näillä neljällä kouluttajalla jotka joutuvat tekemään paljon tutkimustyötä on omat vakituiset paikat ja muiden paikkojen suhteen aamun ensimmäiset saavat ne parhaat paikat ja viimeiset sitten ne, mitä on jäänyt jäljelle. Miksi vitussa yritysjohto nuoleskelee työntekijöitään?
No, ehkä tuolla tavalla päästään halvemmalla. Kun asialla ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole niin suurta merkitystä.
Ja varokoon vaan kukaan sitten tälläämästä persettään meidän paikoille - sillon mulla räjähtää!
Onko ihmisten elämä oikeasti niin helppoa että täytyy niitä ongelmia ja ristiriitoja lähteä kehittämään jostain täysin naurettavasta asiasta? Vai onko tämä oire siitä että pinnan alla kiehuu tosi pahasti ja koska ei osata / uskalleta / haluta tuoda sitä kiehuntaa esille, puretaan sitä työpaikkaan liittyvää pahaa oloa kiukuttelemalla täysin vähäpätöisistä asioista.
Ja ne on kaikki vielä kaikenlisäksi miehiä! Toi ei ole miesmäistä käyttäytymistä (tai mistäs mä jenkkimiehet tiedän), akat käyttäytyy tolla tavalla!
Perkele!
Jaa-a… mä teen ton työpaikan kanssa näköjään ihan liian hätäsiä johtopäätöksiä. Siis sen suhteen että onko siellä kivaa vai ei. No se, että niin kauheen mielelläni reilu viikko sitten näin asiat positiivisesti johtuu varmaan mun peruspositiivisesta luonteestani, tartun niihin hyvin hanakasti ja mielelläni.
No, tämä viimesin episodi on alkanut jo mun loman aikana.
Meillä ei toimistolla ole vakituisia omia istumapaikkoja muilla kuin johdon, hallinnon ja myynnin väellä - eli sillä väellä joka istuu viisi päivää viikossa toimistolla. Meillä kouluttajilla on ollut toimistolla kuusi paikkaa systeemillä “nopeat syö hitaat”. Ja toki koulutusluokissa on saanut tehdä töitä, jos vapaita luokkia löytyy.
Mun loman aikana yksi koulutusluokka muutettiin kouluttajille työhuoneeksi. Työpisteitä sinne tuli reilu kymmenen - ja toimiston puolelle jäi vielä neljä “kiertolaisten” työpistettä. Eli oikein mukavasti rupes olemaan niitä pisteitä. Entiseen luokkaan tehtiin yhdelle koulutusryhmälle omat vakituiset paikat - he joutuvat tekemään paljon tutkimuksia ja testejä omaa koulutusmateriaaliaan varten, joten se on täysin ymmärrettävää. Kaikille muille tuli “vapaat istumapaikat”.
Maanantaina meillä oli oman ryhmän viikkopalaveri jonka jälkeen jäimme kollegan kanssa hetkeksi toimistolle päästäksemme yhdessä lounaalle.
Istuimme iltapäivällä taas paikoillamme (vierekkäin) kun eräs jenkkikouluttajistamme tuli puhumana kollegalleni (itse puhuin asiakkaan projektipäällikön kanssa puhelimessa).
En kuullut heidän käymäänsä keskustelua mutta kollega referoi sen minulle: me istuimme kuulemma sellaisilla paikoilla jotka oli varattu sille ryhmälle, jossa tämä koko maailman omistava omahyväinen jenkki työskentelee.
No, mulla oli hässäkkää, joten annoin asian olla vielä siinä vaiheessa, mutta illalla kuohahti ja laitoin meidän hallinnon esinaiselle sähköpostin: mikä tämä juttu nyt on, onko joillakin ryhmillä omia varattuja paikkoja ja jos on, niin miksi? Ja jos on niitä omia paikkoja, niin eikö niitä voisi merkitä kunnolla jotta kukaan ei vahingossa istu jonkun toisen omalle paikalle.
Meillä on yli 40 työntekijää, joista noin 10 on toimistoväkeä ja me loput koulutamme. Tehtävämme on olla 60% ajasta asiakkaan luona joten toimistolla emme ole paljoa. Sen lisäksi jokaiselle on annettu mahdollisuus tehdä etätöitä kotona.
Sain sähköpostiini vastauksen joka kuului suurin piirtein näin: “jutellaan asiasta niin, että saadaan asiat selviksi ilman turhaa pahaa mieltä kenellekään”.
OK, annoin asian olla siltä erää.
Keskiviikkona olin taas menossa toimistolle ja keskiviikon vastaisena yönä näin jotain painajaistyyppistä unta niistä toimiston istumapaikoista ;D
Aamulla menin kouluttajien työhuoneeseen (siis siihen entiseen koulutusluokkaan) ja voihan helevetti! Se oli pistetty ihan uusiki. Tosin kyllä huomattavasti parempaan suuntaan se oli mennyt. Marssin hallinnon esinaisen luokse ja sanoin “voisiks kuule nyt kertoa mihin mä voin istua, jotta en istu kenenkään paikalle”. “Jane, istu alas. Ja hengitä. Mä en nyt millään haluis kertoa sulle tätä mikä mun on pakko”.
Juttu oli niin, että tämä jenkkipösilö oli ruvennut tiistaina “riehumaan” työhuoneessa ja laittanut sen uuteen uskoon - kun heidän ryhmällään oli niin pienet tilat!
Tässä vaiheessa hallinnon esinainen sai tarpeekseen ja laittoi sähköpostin TJ:llemme ja koulutusjohtajallemme. Vastausta hän ei ollut saanut vielä siihen mennessä.
No, kun kävin tätä keskustelua hallinnon esinaisen kanssa puuttui keskusteluun yksi tutkija. Hän rupesi selittämään sitä, miten meille rakennettu entinen luokkahuone on työsuojelulain vastainen työpiste, siellä kun ei ole ikkunoita! Voi tsiisus! Eihän siellä ole tarkoitus kenenkään istuakaan 37,5 tuntia viikossa!
Ja kun keskustelussa tuli puhetta työtilan koosta puuttui keskusteluun vielä neljäskin henkilö. Hän kuului tähän tutkivaan ryhmään: “no, tulkaa kattomaan miten paljon meillä tätä työtilaa on” just siihen malliin että eipä juuri tilaa ole!
Siinä vaiheessa mulla palo käämi. Sanoin hallinnon esinaiselle “mä en nyt kaipaa tilaa sen enempää kuin että siihen mahtuu mun kone, yksi aa nelonen ja tuolin, johon mä voin lätätä perseeni. Löytyiskö semmosta” ja lähdin kävelemään kohti hallinon työtilaa. Mä en voinut jäädä sinne enää pidemmäksi aikaa - muuten olisin räjähtänyt totaalisesti.
Samana päivänä hallinnon esinainen tuli kertomaan mulla “iloisia uutisia”: meidän neljän hengen ryhmä tulee sitten saamaan kaksi vakiopaikkaa! Jee-jee!
Pomot olivat vastanneet siihen malliin että jos tilanne kerran menee tähän, niin sitten on rakennettava myös meille omat tilat. Siis mitä vittua? Miksi pomot ei voineet tässä vaiheessa ilmoittaa että näillä neljällä kouluttajalla jotka joutuvat tekemään paljon tutkimustyötä on omat vakituiset paikat ja muiden paikkojen suhteen aamun ensimmäiset saavat ne parhaat paikat ja viimeiset sitten ne, mitä on jäänyt jäljelle. Miksi vitussa yritysjohto nuoleskelee työntekijöitään?
No, ehkä tuolla tavalla päästään halvemmalla. Kun asialla ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole niin suurta merkitystä.
Ja varokoon vaan kukaan sitten tälläämästä persettään meidän paikoille - sillon mulla räjähtää!
Onko ihmisten elämä oikeasti niin helppoa että täytyy niitä ongelmia ja ristiriitoja lähteä kehittämään jostain täysin naurettavasta asiasta? Vai onko tämä oire siitä että pinnan alla kiehuu tosi pahasti ja koska ei osata / uskalleta / haluta tuoda sitä kiehuntaa esille, puretaan sitä työpaikkaan liittyvää pahaa oloa kiukuttelemalla täysin vähäpätöisistä asioista.
Ja ne on kaikki vielä kaikenlisäksi miehiä! Toi ei ole miesmäistä käyttäytymistä (tai mistäs mä jenkkimiehet tiedän), akat käyttäytyy tolla tavalla!
Perkele!
Tää viikko on taas kadonnut jonnekin :o Maanantaina kävin lääkärissä ton selkäni kanssa. Sain lähetteen työfysioterapeutille ja neuvon olla ratsastamatta :( Lisäksi istumista - varsinkin autossa - piti välttää. No, en sitten kertonut lääkärille että ei onnistu millään tavalla, sois pistänyt mut saikulle. Ilta meni vielä viikonlopusta toipuessa.
Tiistaina oli pakko tehdä luottamustehtäviä: hoitaa teinin joukkueen raha-asioita sekä päivittää ratsastusseuran jäsenluetteloa ja vastailla sähköposteihin. Mees oli käynyt tiistaipäivänä Peijas-Rekolassa röntgenissä ja saanut tuomion: solisluu kaipaa puukkoa :( Meestä harmitti vallan vietävästi (ymmärrettävää) ja hän tuli meille viettämään iltaa, ei yksinäinen ilta kiehtonut. No, mäkin olin huonoa seuraa, koska mun oli pakko hoitaa noi luottamustehtävät.
Keskiviikkona kävin sitten työfysioterapeutilla. Epäilys tällä hetkellä on se, että mulla liikkuu toisen ja kolmannen selkänikaman väli liikaa eteen ja liian vähän taakse. Sain kolme venyttelyohjettta ja luvan ratsastaa (jee!). Lisäksi noiden kipukohtausten jälkeen pitäis miettiä mitä olen tehnyt edellisen neljän tunnin aikana: missä istunut / seissyt ja miten kauan. Seuraava käynti on kahden viikon päästä.
Sitten kaupan kautta kotiin ja teini pelikentälle. Teinin joukkueen lämmitellessä käytiin meehen kanssa ukin luona kylässä. Ilta pelikentällä venyi yli klo 22 :(
Viime yön nukuin huonosti - ensin ei tullut uni, sitten kun se tuli, nukuin huonosti ja aamulla heräsin reilusti etuajassa.
Illalla tein töitä klo 17 asti ja sitten oli pakko tehdä vähän kotitöitä - en ole tällä viikolla vielä ehtinyt tekemään mitään. Kävelin kauppaan (matka yhteen suuntaan vain noin 10 min, mutta oli pakko päästä hetkeksi ulos), laitoin ruuan ja jatkoin kotitöiden tekemistä.
Näin ne mun iltani häviää.
Ja näin tylsää mun elämäni oikeesti on ;o
Ja nyt on muuten ihan sellainen fiilis, että on tullut painoa takas. Tai ainakaan sitä ei ole pudonnut yhtään. Tänäänkin söin päivälliseksi semmosen keon kreikkalaista pastaa, että sillä olis afrikkalainen 9-henkinen perhe elänyt viikon!
Jos on justiin kirjottanut blogiin tekstin, jossa haiskahtaa katkeruus, ja sitten Firefox kaatuu (jota se muuten tekee aivan äärimmäisen harvoin) ennen kuin ehtii julkasta ko. tekstin, niin pitäisikö siinä vaiheessa uskoa jonkinlaiseen johdatukseen ja jättää kirjoittamatta se teksti uusiksi?
Tulipas pitkä lause :o
Miksi miehet on noin, noin, noin… kummallisia?
Mä rähähdin meehelle perjantaina ja lauantaina pariin kertaan. Lauantaina hän soitti ja rähähdin vissiin kai taas jostain (en mä enää edes muista, eli ei ollu ees mikään Juttu-Juttu). Mees kysyi: “mikä nyt vaivaa?” “ei mikään”, vastasin. “No vaivaahan”, “EI VAIVAA!”
Woi Wittu, jos mä sanon että mikään ei vaivaa niin se tarkoittaa joko
tai
Mikä siinä on, että täytyy ruveta jankkaamaan? Ihan kuin mä olisin jotenkin tyhmä tai vajaaälyinen. Tai että multa täytyis onkia esiin se, mikä mukamas vaivaa. Vai onko kyseessä joku miehinen ilmiö välittämisestä: “olet minulle tärkeä ja minä vaistoan että sinua vaivaa joku, kerro se minulle, minä kuuntelen”. Paskat!
Ja tätä tekee käsittääkseni suurin osa miehistä - tai sitten mulla on ollut tän asian osalta helvetin huono tuuri miesten suhteen ;(
Toki mä tiedän että on olemassa myös niitä naisia, joilta täytyy pihdeillä onkia ulos se, mikä oikeasti vaivaa, mutta luulis meehen vajaan kahden vuoden kokemuksella tietävän, että mä en kuulu niihin naisiin - mä kyllä sanon suoraan. Jos siis joku vaivaa ja asia kuuluu meehelle.
Miksi miehet on noin, noin, noin… kummallisia?
Mä rähähdin meehelle perjantaina ja lauantaina pariin kertaan. Lauantaina hän soitti ja rähähdin vissiin kai taas jostain (en mä enää edes muista, eli ei ollu ees mikään Juttu-Juttu). Mees kysyi: “mikä nyt vaivaa?” “ei mikään”, vastasin. “No vaivaahan”, “EI VAIVAA!”
Woi Wittu, jos mä sanon että mikään ei vaivaa niin se tarkoittaa joko
tai
Mikä siinä on, että täytyy ruveta jankkaamaan? Ihan kuin mä olisin jotenkin tyhmä tai vajaaälyinen. Tai että multa täytyis onkia esiin se, mikä mukamas vaivaa. Vai onko kyseessä joku miehinen ilmiö välittämisestä: “olet minulle tärkeä ja minä vaistoan että sinua vaivaa joku, kerro se minulle, minä kuuntelen”. Paskat!
Ja tätä tekee käsittääkseni suurin osa miehistä - tai sitten mulla on ollut tän asian osalta helvetin huono tuuri miesten suhteen ;(
Toki mä tiedän että on olemassa myös niitä naisia, joilta täytyy pihdeillä onkia ulos se, mikä oikeasti vaivaa, mutta luulis meehen vajaan kahden vuoden kokemuksella tietävän, että mä en kuulu niihin naisiin - mä kyllä sanon suoraan. Jos siis joku vaivaa ja asia kuuluu meehelle.
Kävin tänään työterveyslääkärillä valittamassa kipeetä selkääni.
Hän teki kaikenlaisia testejä: mun piti koskettaa sormilla varpaita, taivuttaa itseäni sivulle, nostaa selinmakuulla jalkoja jne.
No, tuli lähete työfysioterapeutille, tulehduskipulääkkeitä kuurina, ohjeet välttää istumista - varsinkin autossa istumista ja jättää ratsastus väliin siksi aikaa että saa fysioterapeutilta luvan siihen :(
Tuo istumisen välttäminen on lähes mahdoton tehtävä. Mutta en mä sitä lääkärille sanonu. Sehän olis pistänyt mut saikulle.
Katsotaan miten asia etenee.
Mulla oli aivan ihana lauantai!
Teini lähti perjantai-iltana isälleen ja tuli lauantai-iltana kotiin.
Heräsin lauantaiaamuna turhan aikaisin, mutta ei se kauheesti haitannut, kun oli aikaa heräillä rauhassa.
Herättyäni laitoin puuron ja ennen klo 9 lähdin kävelylle. Vastaantulijat olivat pääsääntöisesti eläkeikäisiä ihmisiä. Ja muutama koiran kusettaja.
Tein melkeen tunnin lenkin, keitin kahvin ja nautin kahvista ja Hesarista kaikessa rauhassa.
Lehden luettuani lähdin ulos kirjan kanssa. Makoilin tunnin ulkona ja luin kirjaa. Aloitin ensimmäisen Ilkka Remeksen kirjoittaman kirjani. Vaikuttaa ihan luettavalta, tosin ei ei kyllä vedä vertoja Reijo Mäen Vareksille ;)
Kotiin lähdin kun aurinko meni niin ison pilven taakse etten malttanut jäädä odottamaan pilven poistumista.
Söin, imuroin vähän (oikeesti vaan vähän: keittiön ja eteisen) ja rupesin vielä viimeistä kertaa tälle kesälle blondiutumaan.
Pikku-ötökältä tuli viesti illan ohjelmasta: käydäänkö syömässä ennen kuin mennään terassi-miittiin. No kyllähän se vaan sopi - paikaksi valittiin Santa Fe :)
Mees tuli meille klo 17 aikaan, silitin hänelle puseron (hän kun on yksikätinen sen katkipoikki menneen solisluun vuoksi) ja lähdimme keskustaan.
Illan kulusta voitte lukea meehen blogista. Ja mun kuvagalleriassa on kuvat, jotka otettiin kun käveltiin sieltä kylästä juna-asemalle. Tuohon kenkien vaihtoon mä kommentoin sen verran vielä, että mulla oli jalassa housut, joissa on reilulla boot-cut -leikkauksella olevat ylipitkät lahkeet. Koska lahkeet on ylipitkät, piti mun kääriä ne ylös, jotta en sotkisi niitä ihan totaalisesti. Ja koska housut ovat kevyttä kangasta, oli lahkeet käärittävä oikeasti ylös, jotta ne pysyy. Mees kyllä kysy että onko ne lahkeet pakko kääriä mutta pakko, mikä pakko :)
Mulla oli tuo viime yö myös hieman hankala. Itse asiassa mulla iski järjetön krapula klo 20 aikaan kun menin sänkyyn. Hikoilutti ja palelsi ja tärisytti ja pumppu hakkas ja oksetti ja kaikki muut mahdolliset krapulaoireet.
Reilun tunnin pyörin sängyssä, mutta Masaa vaan ei näkynyt ei kuulunut. Lopulta lannistuin ja otin puolikkaan unilääkkeen, mutta edes se ei auttanut. Vielä meni melkeen tunti ennen kuin Masa vihdoin saapui.
Koko yön nukuin todella levottomasti, mutta aamulla oli kyllä selkeästi jo levänneempi olo kuin mitä oli eilen päivällä noin kolmen tunnin päiväunien jälkeen :)
Paino oli tänä aamuna 71,5 kiloa, eli yksi kilo hävinnyt :D
Kokonaistavoitteesta saavutettu 22%.
Olen erittäin tyytyväinen. No, jatkossa tahti putoaa, nyt on vasta päästy ylimääräsestä nesteestä eroon!
Mä vähän pahaa pelkään että mulla on välilevyssä jotain häikkää :( Selkä ollut nyt joitakin viikkoja taas kipee. Se ei ole kipeä koko aikaa, eikä missään tietyssä asennossa. Se ei aina tykkää siitä kun nousen istumasta ylös ja keskiviikkona se ekan kerran reagoi kun nousin kyykystä ylös. Silloin tulee semmonen tunne kuin joku iskisi puukon tonne alaselkään ja aivan kuin selkä menisi lukkoon.
No, maanantaina on lääkäri. Alunperin varasin lääkärin sen takia, että tarvitsen unilääkereseptin (niitä ei voi määrätä puhelinreseptillä), mutta ehkä mä menen nyt ensisijaisesti ton selän takia.
Mulla tulee kiire ratsastustuntien takia. Kaksi ekaa viikkoa jäi loman takia väliin ja nyt jo on kalenterissa syyskuun loppuun mennessä kaksi tiistai-iltaa varattuna. Neljä tuntia siis ainakin rästissä. Tällä viikolla olis ollu aikaa ja kivoja ilmojakin käydä ratsastamassa, mutta ton selän takia en uskaltanut mennä.
Harmittaa ihan vietävästi!
